AHTAALLA, MUTTA VOITTAJAN PUOLELLA

AHTAALLA, MUTTA VOITTAJAN PUOLELLA

Puhe diakonian virkaan vihkimyksessä 20.5.2001 Kallion kirkossa

Rakkaat seurakuntalaiset, rakkaat diakoneiksi vihittävät. Tämän pyhäpäivän evankeliumi loppuu Jeesuksen sanoihin: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)

Ihmiselämää ennustettaessa on viisainta lähteä siitä, että itse kukin joutuu ahtaalle, ennemmin tai myöhemmin. Onhan meillä tosin myös iloja, onnea, rauhaa, hauskaakin. Ei Jumala kiellä hyviä hetkiä eikä kivoja asioita. Mutta jos avoimesti, oikeasti ja rehellisesti katsomme tulevaisuutta, edessä on tiukkoja paikkoja, kovaa työtä, suuria ylämäkiä, kovia vaatimuksia, epäonnistumisia, jopa surmansyöksyjä.

”Maailmassa te olette ahtaalla…” Jeesuksen ennustus ahtaalle joutumisesta ei ole vain tiettyihin ihmisiin kohdistuva povaus, vaan se koskee kaikkia hänen seuraajiaan, kaikkina aikoina. Tänään Jeesuksen sanoilla on aivan erityinen merkitys teille, rakkaat diakonian virkaan vihittävät. Palvelun virkaan ryhtyminen ei ole mikään kevyt keikka. Jo työn luonteeseen kuuluu etsiytyä vaikeuksien keskelle. Ehkä enemmän kuin mikään muu kirkon virka juuri diakonian virka on sitä varten, että ahtaalle joutuneet tulisivat autetuiksi.

Mutta myös diakoni itse joutuu ahtaalle. Se joka haluaa olla uskollinen Vapahtajalle, hän joutuu ahtaalle. Diakonille ei riitä pelkkä hymyileminen, vaikka sekin on tärkeää. Työssä eivät auta pinnalliset keinot, on rankastikin pysähdyttävä ihmisten keskelle. Tämä kuluttaa voimia, syövyttää sielua ja rassaa ruumista. ”Maailmassa te olette ahtaalle…”

Jokainen kristitty joutuu ahtaalle ihmisten kanssa, mutta diakoni enemmän kuin muut. Jos diakoni ottaa kutsumuksensa vakavasti, hän joutuu ottamaan ihmiset vakavasti. Diakonian virkaan kuuluu meneminen maailmaan, keskelle ihmisten kärsimyksiä. Diakoni ei voi vetäytyä ihmisten koettelemuksista. Diakoni virkaan kuuluu osallistuminen, ei eristäytyminen.

Rakkaat vihittävät, te joudutte ahtaalle ihmisten kanssa sen vuoksi, että niin monet pahan voimat riivaavat ihmisiä. Usein joudutte seisomaan ihmisen rinnalla ja vain ihmettelemään, miksi juuri tätä miestä tai naista kohtaavat niin raskaat kokemukset. Miksi terveys menee, miksi perhe repeää, miksi toivottomuus valtaa mielen, miksi riitaannumme, miksi en osaa uskoa, miksi luottamus Jumalaan katoaa. Ihmiset ovat joutuneet ahtaalle oman minänsä, kuoleman, synnin, jopa Perkeleen kanssa. Näiden ihmisten rinnalle teidät lähetetään. Edessänne ei sen vuoksi ole ruusutarhaa, vaan ahtaita aikoja.

Mutta me ja te, me kaikki joudumme ahtaalle vielä syvemmässä mielessä, joudumme nimittäin ahtaalle Jumalan kanssa. Vaikka tänään on siunauksen juhla, jossa teidät Jumalan nimissä varustetaan ja vahvistetaan, te joudutte tämän saman Siunaajan kanssa myös ahtaalle.

Vaarallinen ja epätosi on sellainen kuva kristityistä, joille luvataan vain onnellista ja hyvää elämää. Me olemme toki Jumalan suosiossa, mutta emme hänen suosikkinsa näköisiä. Me olemme kyllä Jumalan rakkauden kohteena, mutta elämämme ei ole lemmikin elämää. Kenenkään rehellisen kristityn elämä ei ole leppeää leijailua, ei rikkeetöntä rientämistä, ei saumatonta surfailua.

Kun Jeesus sanoo, että hänen opetuslapsensa joutuvat ahtaalle, hän puhuu siitä, että Jumala itse sallii vaikeiden koettelemusten tulla. Vaikeinta kristillisessä uskossa on ymmärtää sitä, että Jumala sallii meidän joutua raskaitten kokemusten keskelle. Aivan uskomme raja-alueille joudumme, kun huomaamme, että Jumala tuntuu jopa pitkittävän koettelemuksiaan.

Jos kerran Jumalan omat joutuvat ahtaalle, kuka silloin ylipäätään voi olla kristitty tai kirkon palveluvirassa? – Vaikka Jeesuksen ennustukset ovat perussävyltään synkkiä, niin kätkeytyy kuitenkin myös väkevä lohdutus. Ajattelen vain kahta lohdutusta.

Ensinnäkin Jumala tuntee meidän ahdistuksemme. Jeesus tietää sen, millaisten kohtaloiden edessä häneen uskovat ihmiset ovat. Jeesuksen sanat ahtaalle joutumisesta eivät ole vain ennustus vaikeista ajoista, vaan ne ovat myös lupaus: minä tiedän, että teillä tulee olemaan raskasta. Jo se, että Jumala tietää, miten vaikeaa meillä on, voi olla lohdutuksen alku. Voisimmeko siis kaikkien kiusausten ja ahdistusten keskellä muistaa: Jumala tietää ja tuntee meidän tilanteemme, minunkin ahtaalle joutumiseni.

Olethan huomannut tämän viisauden. Kriisien keskellä on iso apu siitä, että joku toinen tietää, miten vaikeaa minulla on. Vaikka tuskat eivät häviä, on joku toinen joka tietää ja ymmärtää. Vaikka Jumala sallii ja jopa ajaa meitä vaikeuksiin, hän kuitenkin samalla tietää, tuntee ja osallistuu meidän kipuihimme. Jeesuksen sanat ovat siis myös lupaus ja rohkaisu. Hän ikään kuin sanoo: minä tiedän, että maailmassa te olette ahtaalla.

Ehkäpä vielä suurempi lohdutus on se, että Kristus on jo voittanut ne ahdistukset, joiden keskelle me joudumme. ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Miksi Jeesus sanoo sen, että hän on jo voittanut maailman? Eikö siksi, että tämän voiton näkeminen on muuten niin vaikeaa. Kaikki merkit maailmassa näyttävät pikemminkin viittaavan siihen, että Jumala ja Kristus joutuvat tappiolle. Kristuksen voiton luonteeseen kuuluu, että se on kätketty voitto. Siksi siihen luottaminenkin on niin työlästä ja inhimillisesti epävarmaa.

Juuri voiton salatun luonteen vuoksi Jeesus haluaa erikseen painottaa sitä. Jeesuksen voiton näkeminen tulee aina olemaan vaikeaa. Ja silti, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Jeesus kehottaa olemaan rohkea, sillä hän on jo voittanut maailman, vaikkei siltä näytäkään. Uskokaa Kristuksen sanaan, älkää omiin havaintoihinne. Kaiken ahdistuksen keskellä voimme luottaa siihen, että hän on voittanut maailman.

Kristuksen voiton perusteella te voitte siis lähteä rohkeina myös ahdistusten keskelle. Tukekaa niitä, jotka ovat joutuneet ahtaalle. Ja kun teistä itsestänne tuntuu, että Jumala jättää teidätkin ahtaalle, muistakaa, että Kristus on jo voittanut maailman. Tämä lupaus antaa ihmisille toivon ja se antaa toivon myös teille kaikille. Kristus kulkee teidän kanssanne.

Eero Huovinen

2019-05-28T15:29:40+00:00toukokuu 20th, 2001|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|