”Hiljaiset” ja ”kärsivälliset”?

”Hiljaiset” ja ”kärsivälliset”?

Saarna Järvenpään seurakunnan 50-vuotisjuhlassa 3.11.2002

”Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.” (Matt. 5:5)
Rakkaat järvenpääläiset, rakas juhliva seurakunta

Kristillisen kirkon historiassa 50 vuotta on lyhyt aika, mutta yhden ihmisen elämässä pitkä. Hiippakuntamme ja koko kirkkomme piirissä Järvenpäällä ja sen seurakunnalla on aivan erityinen asema. Maailman kirkkojen joukossa Järvenpää tunnetaan kristillisen koulutuksen keskuksena. Jean Sibeliuksen Ainola on tehnyt Järvenpään kaupungista kuuluisan kautta maailman. Omalle hiippakunnallemme Järvenpään seurakunta on yksi elinvoimaisia ja uudistushenkisiä seurakunta, ja tämä kirkko rakas diakonien virkaanvihkimyskirkko. Tuntuu aina niin hyvältä tulla Jaakko Harjuvaaran, Lea Packal鮩n ja muiden järvenpääläisten luokse.

Ensimmäiset omat muistoni Järvenpäästä sijoittuvat 1960-luvun puoliväliin. Me silloiset Malmin seurakuntanuoret vietimme kesiä Tuusulanjärven rannalla Tiilikanojan kesäkodilla. Joskus kun halusimme tehdä jotain oikein hauskaa, pyöräilimme Järvenpäähän nakkikioskille. Miten usein joku illan pimetessä kysyikään muilta: ”Eikös mennä Järvenpäähän?”

  • * *

Vietämme tätä juhlaa pyhäinpäivän jälkeisenä päivänä. Haluan omasta ja koko hiippakunnan puolesta onnitella Järvenpään seurakuntaa pyhäinpäivän evankeliumiin kuuluvalla Vapahtajamme sanalla: ”Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.”

Tutussa vuorisaarnassaan Jeesus kiittää, onnittelee ja julistaa autuaiksi monenlaisia ihmisiä: hengessä köyhät, murheelliset, armahtavaiset, puhdassydämiset, rauhantekijät. Muiden joukkoon kuuluvat myös kärsivälliset. ”Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.”

Mitä nämä ”kärsivälliset” ihmiset oikein ovat? Vanha raamatunkäännös ei puhunut ”kärsivällisistä”, vaan ”hiljaisista”. ”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan.” Mitä merkitsee olla ”hiljainen” ja ”kärsivällinen”?

  • * *

Suomalaisten heimojen joukossa hämäläiset ovat hitaita ja hiljaisia. Kerran kaksi hämäläistä miestä lähti metsälle. Äkkiä pensaikosta pyrähti lentoon iso metsälintu. Molemmat miehet näkivät linnun, mutta kumpikin oli vaiti. Pitkän hiljaisuuden jälkeen ensimmäinen mies arveli: ”Taisi olla metso.” Vastausta ei kuulunut, yhteinen mykkyys jatkui. Illalla tultiin majalle, saunottiin ja syötiin. Ennen maatamenoa toinen mies muisteli päivällä nähtyä lintua ja murahti: ”Ei muuten ollut metso.” Hiljaa käytiin levolle. Aamulla mies, joka oli kieltänyt metson, huomasi, että toveri oli kadonnut. Pöydällä oli lappu, jossa luki: ”Läksin kotiin, kun meni riidaksi.”

  • * *

Hiljaisuus ei tänään ole tavallista. Päinvastoin tuntuu, että elämme kovaäänisyyden ja metelin aikaa. En ajattele vain musiikin pauhua tai desibelien numeroita. Äänekkyys on koko kulttuurimme peruspiirre. Järvenpään seurakunnan perustamisaikaan, vuonna 1952, elämä oli paljon rauhallisempaa ja hidasrytmisempää. Tänään lehdet suurentavat kirjaimia ja paisuttavat otsikoita, koska kilpailu on kiristynyt. Eturyhmät nostavat profiilia, koska ääni tuntuu muuten hukkuvan eri taholle menevien vaatimusten joukkoon. Ihmiset korottavat ääntä, koska he kokevat, että eivät tule kuulluiksi. Myös kirkolta odotetaan korkeampaa profiilia.

Kaiken tämän keskelle tulee Jeesuksen sana: ”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan.” ”Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.” Mitä Jeesus tarkoittaa ”hiljaisilla” ja ”kärsivällisillä”?

  • * *

Jeesuksen käyttämää alkukielen sanaa ei ole helppo kääntää suomeksi. Suomen kielessä tarvitaan monta sanaa kuvaamaan, millaisia ”hiljaiset” ja ”kärsivälliset” ihmiset oikein ovat. Yksi ja sama sana tarkoittaa sävyisää, lempeää, hiljaista, tyyntä, suopeaa, mietoa, pehmeää. Mistä ominaisuudesta tai piirteestä oikein on kyse?

Hiljaisuudesta en heti haluaisi luopua; se on tärkeä, vaikka ei kylläkään helppo ominaisuus. Joskus hiljaisen ihmisen vieressä voi olla kiusallista ja pitkästyttävää. Mutta ajatelkaa, miten rasittavaa voi olla sellaisen ihmisen rinnalla, joka koko ajan puhuu, vaikka puhuisikin asiaa, saati jos höpöttää, vaikkei asiaa olisikaan. Ja ajatelkaa, miten hyvä on olla sellaisen ihmisen rinnalla, joka malttaa kuunnella ja odottaa, mitä muilla on sanottavana.

Joskus odotetaan, että meidän pappien pitäisi olla kuin seurustelu-upseereita tai kokkaridaameja, joilla tarinaa riittää ja puhetta piisaa. Mutta entä sitten, jos joku arka ihminen haluaa tulla meidän luoksemme purkamaan sydäntään, kysymään elämän perusasioiden perään tai vaikkapa etsimään toista ihmistä, joka yksinkertaisesti vain olisi vierellä. Sielunsa hädässä oleva ihminen ei mene suupaltin luo. Olisiko meillä papeilla opettelemista? ”Autuaita ovat hiljaiset.”

Hiljaisuus ja kärsivällisyys eivät olekaan kaukana toisistaan. Olla hiljaa ja odottaa, se vasta vaatiikin kärsivällisyyttä. Toisten kuunteleminen edellyttää malttia, pitkämielisyyttä, tekisi mieli sanoa, kykyä kärsiä yhdessä toisten kanssa. ”Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat periä maan.” ”Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.”

Tässäkö on kaikki, mitä Jeesuksen vuorisaarna voi meille opettaa? Lupaako Jeesus hyvän perinnön niille, joilla on hyvät ihmissuhdetaidot, sopiva kyky tulla toimeen toisten kanssa? Ovatko autuaita ne, jotka osaavat eläytyä muiden ihmisten asioihin? Psykologitko vain pelastuvat?

  • * *

Uusi testamentti puhuu hiljaisista ja kärsivällisistä vain kaksi kertaa, siis käyttää kreikan kielen sanaa vain yhdessä toisessa kohdassa. Siinä Jeesus sanoo: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.” (Matt. 11:28-29)

Erityisesti pysähdyn näihin Jeesuksen sanoihin, jotka hän lausuu itsestään: ”minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä.” Vanha käännös sanoi: ”minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä”. Hiljainen, kärsivällinen ja nöyrä.

Ajatelkaa, rakkaat kirkkovieraat, että Jeesus julistaa autuaiksi ne ihmiset, joilla on sama ominaisuus kuin heidän Vapahtajallaan. Ensin Jeesus sanoo: ”Autuaita ovat kärsivälliset: he perivät maan.” Ja sitten hän sanoo itsestään samoilla sanoilla: Minulla on lempeä, siis hiljainen ja kärsivällinen sydän.

Olisiko siis niin, että autuaaksi tullaan, kun ja jos pysytään Kristuksen seurassa. Olisiko niin, että autuaita ovat ne, jotka haluavat elää Kristuksen kanssa ja hänen tavallaan. Kun Kristuksella ensin on lempeä ja kärsivällinen sydän meitä kohtaan, niin meidänkin sydämemme alkaa tulla lempeäksi ja kärsivälliseksi. Jos Kristus kärsii meitä, eikö meidänkin pitäisi kärsiä toisiamme ja olla toisillemme lempeitä?

  • * *

Uusi testamentti kertoo hiljaisesta Jeesuksesta vielä yhden tapauksen, järkyttävän. Kun Kristusta vietiin syytettäväksi ja tuomittavaksi maaherra Pilatuksen eteen, silloin Jeesus oli vaiti ja hiljaa eikä vastannut mitään. Kun Pilatus huomautti, että nyt esitetään raskaita todisteita Jeesusta vastaan, silloin ”Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Tämä ihmetytti maaherraa suuresti.” (Matt. 27:12-14)

Vapahtaja oli hiljaa ja kärsivällinen, koska hän tiesi kantavansa koko maailman taakkoja ja syntejä. Hän teki niin, koska tiesi jo profeetta Jesajan ennustaneen: ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niin kuin lammas, joka on ääneti keritsijänsä edessä.” (Jes. 53:7)

Hiljaisuus ja kärsivällisyys ovat jumalallisia ominaisuuksia. Kun Jeesus julistaa tällaiset ihmiset autuaiksi, hän ei syvimmiltään kehu ihmisten omia ominaisuuksia, vaan sitä, että tällaiset ihmiset haluavat pysyä Kristuksessa. Voisimme siis sanoa näin: Autuaita ovat ne, jotka pysyvät hiljaisessa ja kärsivällisessä Kristuksessa, sillä he perivät Jumalan valtakunnan.

2019-06-13T13:35:35+00:00marraskuu 3rd, 2002|Luokittelematon|