Kirkkoherra Jouko Rintaniemen virkaanasettaminen ja saarna Artjärven kirkossa 20.1.2002 ”Huomaamattomat lahjat” Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Rakkaat artjärveläiset, rakas veli Jouko Jeesus puhuu tämän pyhän evankeliumissa vedestä ja sen juomisesta, yhdestä maailman tavallisimmasta asiasta. Vesi on elämän perusehto, mutta samalla – ainakin meille suomalaisille – itsestäänselvä asia, jonka arvoa emme arkipäivän keskellä aina tule ajatelleeksi. Monille ihmisille maailmassa vesi on aivan toisella tavalla arvokasta kuin meille. Juuri näinä päivinä olemme lukeneet uutisia Kongosta, jossa tuhannet ihmiset ovat paenneet tulivuoren purkausta naapurimaan Ruandan puolelle. Eilen illalla uutiset kertoivat pakolaisten kaaosmaisesta tilanteesta. Tärkein asia, mikä heitä uhkaa, on veden puuttuminen. Ei ole juomakelpoista vettä. Veden puute uhkaa elämää, puhtaan veden puute uhkaa viedä terveyden ja elämän. Kun teidän artjärveläisten uusi kirkkoherra Jouko Rintaniemi alkuviikosta kävi tapaamassa minua, hän kysyi, sopisiko Helsingistä asti tulevalle tarjota pyhäaamuna ennen jumalanpalvelusta kahvia ja jotain suuhunpantavaa. Ystävällinen ja kohtelias mies, hyvä aloitus virkaan tulevalta. Kiittelin, mutta kerroin, että olen jo syönyt puuroa kotona ja että muutenkin virkaani kuuluu kiusaus syödä liikaa. Mutta jos vesilasin voisin sakastissa saada, olisin tyytyväinen. Tähän kirkkoherra sanoi, omasta kirkosta iloisena: meillä on siellä sakastissa juokseva vesi. Jeesus ja samarialainen nainen puhuivat veden juomisesta. Jeesus pyysi kaivolla naiselta vettä. Siis taas tämä yksi tavallisin ja arkisin pyyntö. Mutta nainen on samarialainen, väheksytty ja häntä yllättää, että juutalaisiin, parempiin ihmisiin kuuluva Jeesus pyytää häneltä apua. Ja niinpä nainen estelee. Miten usein meidänkin suhteitamme häiritsee kokemus eriarvoisuudesta. Miten usein tunnemme olevamme arvottomia pyytämään jotain toisilta ihmisiltä. ”Eihän sitä nyt sovi häiritä.” ”Mitä ne nyt ajattelevat, jos alvaarinsa kuljen pyytelemässä.” ”Ajattelevat vielä, etten pysty itse hoitamaan asioitani.” Joskus olemme itse alemmuudentuntoisia ja pelkäämme lähestyä toisia. Mutta vielä pahempaa voi olla, että pidämme itseämme niin tärkeinä, että emme halua alentua toisista ihmisistä riippuvaisiksi. Mutta eikö elämä ole jatkuvaa riippuvuutta toisista. Yhteiselämä on yhdessä elämistä. Erityisesti minua hämmästyttää evankeliumissa se, miten Jeesus vastaa nolona olevalle samarialaiselle naiselle. ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut…” Eikö meidän ihmisten suurin tietämättömyys ole siinä, että me emme tiedä tai me emme muista, mitä hyvää Jumala on meille kaikille antanut. Ihmisen suurin erehdys elämän suhteen on, että me unohdamme ne lahjat, jotka Jumala on meille antanut. Jos meiltä puuttuu yksi asia, me ajattelemme, ettei Jumala ole antanut meille mitään. Sellainen ihminen, joka unohtaa, miten paljon hän on Jumalalta saanut, joutuu helposti ylpeyden kiusauksen. Jos ihminen ei muista Jumalan hyvyyttä, hän alkaa kuvitella, että kaikki hyvyys on meidän omaa aikaansaannostamme, minun omaa tuotantoani. Ihminen joka unohtaa Jumalan, alkaa pian luulotella, että tämä maailma ja elämä on minun hallinnassani. Ja niin ihmisestä tulee itse itselleen Jumala. Oletteko huomanneet, miten raskasta on olla sellaisen ihmisen lähellä, joka uskoo osaavansa ja tietävänsä kaiken. Me nimittäisimme sellaista ihmistä itseriittoiseksi tai ylpeäksi ihmiseksi. Hänelle riittää oma minä ja omat suoritukset. Muita ei tarvita, muilta ei pidä pyytää mitään. Ja pian käy niin kuin evankeliumi sanoo juutalaisten suhteesta samarialaisiin. ”Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.” Ajatelkaa, miten pelottava kohtalo: kuvitella itse olevansa kaiken valtias ja juuri sen vuoksi joutua eroon toisista ihmisistä. Evankeliumin pääviesti meille tänään on: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut…” Muistammeko me, miten hyvä Jumala on meitä kohtaan, miten paljon lahjoja hän meille on antanut, miten paljon hän meitä rakastaa. Jumala on antanut meille elämän. Ihmiset voivat toivoa elämää, mies ja nainen voivat mennä avioon, mutta syvimmältään lapsia ei ”tehdä” niin kuin autoja tai teitä tehdään ja rakennetaan. Lapset ja elämä ovat lahja. Syntymästään alkaen ihminen on kuin Jumalan lahjavuorten keskellä. Terveys, vanhemmat, isänmaa, kaunis ympäristö, hyvät naapurit. Katekismuksessaan Luther luettelee, mitä kaikkea Jumalan antama jokapäiväinen leipä tarkoittaa: ”Siihen kuuluvat ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, pelto, karja, raha, omaisuus, kelpo aviopuoliso, kunnolliset lapset, kunnollinen palvelusväki, kunnolliset ja luotettavat esimiehet, hyvä hallitus, suotuisat säät, rauha, terveys, järjestys, kunnia, hyvät ystävät, luotettavat naapurit ja muu sellainen.” Mutta Jumalan lahjat eivät lopu vain näihin maallisiin hyviin, vaan hän antaa meille myös hengellistä hyvää, syntien anteeksiantamisen, uskon, luottamuksen, toivon, sisäisen rauhan, uuden rohkeuden ja lopulta iankaikkisen elämän. Tämän kaiken hän antaa meille pyhän sanansa, kasteen ja ehtoollisen kautta. Tänäänkin nämä lahjat ovat meidän edessämme tässä Artjärven kirkossa. Kaikkein suurin Jumalan lahja on hänen Poikansa Jeesus Kristus. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16) Jeesuksen sana antaa sinulle, rakas veli Jouko, tehtävän, kun nyt aloitat Artjärven kirkkoherrana. ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut…” Kaikessa mitä teet, sinun tulee osoittaa kohti Jumalan hyvyyttä ja hänen rakkauttaan. Sinä olet Jumalan lahjojen sanansaattaja. Ei papin tärkein tehtävä ole moittia ihmisiä ja heidän muistamattomuuttaan, koska silloin moitteet voivat kohdistua omaan nilkkaan. Papin ensisijainen tehtävä on kertoa, mitä kaikkea hyvä Jumala on jo tehnyt, tehnyt artjärveläisille ja sinulle itsellesi. Erityisesti minua puhuttelee evankeliumissa se, että Jeesus puhuu menneen ajan muodossa. ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut…” Hän siis todistaa samarialaiselle naiselle ja meille, mitä hyvää Jumala on jo tähän mennessä tehnyt. Jeesus ei puhu siitä, mitä hyvää Jumala vielä tulee tekemään, vaan kertoo menneestä ajasta. Ja jos kerran Jumala on jo tähän mennessä tehnyt niin paljon hyvää, eikö hän tekisi sitä meille myös tulevaisuudessa, vaikka me olisimme sen suhteen kuinka epävarmoja. Sille ihmiselle, joka muistaa Jumalan hyvyydet ja lahjat, alkaa elämässä käydä niin, että hän vähitellen etsiytyy yhä uudelleen ja uudelleen hyvyyden lähteen, Jumalan ja Kristuksen luokse. Ja sen vuoksi Jeesuksen sana ei puhukaan vain menneisyydestä, vaan myös tulevaisuudesta. ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Rakas veli Jouko. Vielä yhden pienen lisäneuvon evankeliumi antaa sinulle. Kun juutalaiset eivät olleet tekemisissä samarialaisten kanssa, niin Jeesus oli. Sinunkin tehtäväsi on, aivan arkisesti, ”olla tekemisissä” artjärveläisten kanssa. Kulje kylillä ja kujilla, kuuntele ihmisiä, jää avoimin korvin odottamaan, mitä heidän mielessään liikkuu ja mitä he haluavat sanoa. Papilla pitää olla suuret korvat. Voi olla, että itäuusmaalainen ei heti tokaise kaikkea ulos niin kuin karjalainen tekee. Mutta ehkäpä juuri sen vuoksi kannattaa odottaa heitä. Evankeliumin omilla sanoilla: ”ole tekemisissä” seurakuntalaistesi, kaikkien artjärveläisten kanssa. Oikeastaan on niin, että evankeliumi sanoo kaiken, mikä elämässä on tarpeen. Muistakaamme, mitä hyvää Jumala on meille lahjoittanut ja olkaamme tekemisissä toistemme kanssa. Näihin sanoihin on kätketty koko elämä, nimittäin usko Jumalaan ja rakkaus lähimmäisiin. Kun tätä tietä kuljemme, silloin meitä seuraa siunaus. Eero Huovinen |
