Piispan puhe Helsingin OP Pankin ja KPMG:n ajankohtaisaamussa yhdistyksille ja säätiöille 4.6.2012 Musiikkitalossa.
”Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”. Tämä 2000 vuotta sitten kiteytetty pyyntö Jumalalle on kestänyt vuosisatojen kulttuuriset, lainsäädännölliset ja poliittiset muutokset: tänäkin aamuna Isä Meidän ­rukousta on luettu julkisesti yhteen ääneen ja myös yksityisyyden suojassa kaikissa maissa ja tuhansilla eri kielillä. Savimajoissa palmun alla, Manhattanilla ja Tyynen valtameren pikkusaarella. Suvisen luonnon vapaudessa, mutta myös vankilan suljetussa synkkyydessä.  Nuoruuden innossa ja voiman tunnossa, mutta myös sairaalavuoteen ahdistuksessa. Isä meidän… näin tuo rukous alkaa ja pyyntölistan neljäs, ehkä tunnetuin, lausuma pyytää jokapäiväistä leipää.

Miksi tämä rukous on säilyttänyt elinvoimaisuutensa yli aika- ja kulttuurirajojen? Sen syntyhistorian jälkeen, noin 1500 vuotta myöhemmin, Martti Luther selvitti tämän pyynnön taustaa kuuluisalla pedagogiikallaan: ”Mitä se on?” Luther avaa ymmärrystään jokapäiväisestä leivästä ja sitä opetusta Seitsemän veljestäkin saivat päntätä päähänsä karttakeppimetodilla.  Lutherin lista leivästä – siis hyvästä elämästä – on pitkä ja arkisen konkreettinen: ”ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset… hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvä maine, hyvät ystävät…”

Tämä viiden vuosisadan takaa tullut selvitys, jonka siis laati munkkielämän askeettisuuden jättänyt ja arkisen perhe-elämän Katharinansa kanssa löytänyt, kertoo minulle jotakin hyvän elämän langasta.

Omat tarpeet ja toiveet on voitava esittää jollekin; tämän ikiaikaisen rukouksen lausujalla on pyynnölleen osoite, jonne hän toiveensa suuntaa. Tässäkö yksi aikamme kipu ja näkymätön hätä: valta on kasvotonta ja aidon vuorovaikutuksen verkostot ohuita, riskiksikin koettuja. Hyvään elämään kuuluu kuitenkin se, että on edes joku, joka näkee minut kokonaisena. On joku, jolle voin kertoa, miten minulla oikeasti menee. On joku, jonka luona voin olla läsnä koko elämäntarinani kanssa. On joku, jonka lähellä kaikki se, mikä on totta, saa olla totta.

Organisaatiouudistusten, finanssiennusteiden ja rakennemuutosten maailmassa on oltava myös hetkiä, joissa hyvyys voi hipaista. Luottamuksen niittyjä, joilla hetken aavistaa elämän kauneuden ja uskaltaa nähdä myös elämän jättämät arvet. Hyväksynnän hetkiä, jossa aavistaa olevansa tervetullut – kaikesta huolimatta ja juuri siksi.

Juuri niissä hetkissä saattaa saada kiinni unelmasta, jonka oli jo sammuttanut. Hyvä elämä sallii eläjälleen unelmia: niillä on aina viestinsä ja niissä saattaa kuiskia myös Jumalan ääni.

Lutherin arkirealistinen kuvaus jokapäiväisestä leivästä, siis siitä välttämättömimmästä – jossa en voi olla kuulematta hänen lahjakkaan vaimonsa Katharina von Boran äänenpainoja – liittää hyvän elämän maisemaan kodin, lähimaiseman ja lähiyhteisön.  Kokemus kodista on siis prioriteetti. Kokemus siitä, että kuulun johonkin yhteisöön, olen osa jotakin jatkumoa ja jotakin itseäni suurempaa kertomusta. Tässäkö yksi uusi mahdollisuutemme: tunnistaa erilaisten kotien, yksinasuvien, kimppa-asuvien, sateenkaariperheiden ja useassa osoitteessa asuvien perheiden todellisuus – jotta kaikenlaisissa asunnoissa voisi olla aavistus kodista, turvasta ja siitä, että kuuluu sukuun, jos ei omaansa niin johonkin.

Luther ei katsele elämää pelkästään kotiseiniensä sisällä, monilapsisen perheen isänä. Hänen jokapäiväiseen leipään kuuluu myös toimiva yhteiskunta, kunnollinen esivalta ja hyvä hallitus. Minulle on tärkeää, että ”Hyvä Elämä” ei edes kristikunnan keskeisemmässä rukouksessa ole vain ”hurskaissa sfääreissä heijastuvaa ohutta yläpilveä”, vaan Luther liittää hyvän elämän ehtoihin myös yhteiskuntavastuumme.  Ihmisyyteen kuuluu kyky nostaa katse yli oman pihapiirin, yli omien asenteellisten muurien ja yli oman kansallisen edun.  Hyvä elämä riippuu lopulta siitä, miten me opimme tulemaan toimeen itsemme ja toinen toistemme kanssa. Tämä toteutuu, kun opimme olemaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Se merkitsee myös kohtuullisuutta ja keskeneräisyyden hyväksymistä.

Tässä ihmisyyden kutsumuksessa minua auttaa muistitieto siitä, että Jumala on luonut jokaisen meistä; jokainen kantaa aavistuksen pyhyyttä itsessään ja siksi jokaisen ihmisyys on ainutlaatuista ja arvokasta sellaisenaan. Raottuisiko hyvän elämän ovi silloin, jos katselisimme itseämme ja toisiamme Jumalan luomina:

 

Olisiko jokin toisin,
jos huomaisit tuon hymyn

                      Luojasi hymyn,
                      kun hän katselee luomaansa
 
mitä tapahtuisi,
jos ottaisit todesta tuon katseen
                      hymy tarttuisi ja
                      alkaisit katsella itseäsi
                      Luojan lailla

                                            hyvä ja riittävän kaunis,
                                            elämän iloon kutsuttu

 

olisiko jokin toisin,
jos todella uskoisit, että
sellaisenasi olet kylliksi

                      itsellesi ja Jumalalle
 
mitä tapahtuisi,
jos sinuun tarttuisi Jumalan hymy
armahtaminen läpäisisi sinut
ja ulottuisi toisiinkin
havahtuisit huomaamaan
                      olet tervetullut
                      tässä ja aina
 

olisiko jokin toisin,
jos liikkuisit mielesi maisemassa

vapain sydämin
                      muistojesi kellarissa
                      kulkisit pelotta,
                      huomisesi horisontissa
                      tunnistaisit toivon,
                      tämän päivän tuokioissa
                      kohtaisit itsesi

                                            hymyillen ja hyväksyen
                                            kilpailun kahleet hyläten
                                            vertailun valheista vapautuen
                                            itsesyytökset unohtaen

 
mitä muuttuisi,
jos alkaisit
katsella itseäsi
Luojasi silmin
 

(Irja Askola: Jos olet, ole nyt, S. 61-62, Kirjapaja 2006)