IHMEELLISTÄ ARMOA

IHMEELLISTÄ ARMOA

Piispa Teemu Laajasalon saarna Itä-Helsingin palveluoperaatio Saappaan 35-vuotisjuhlamessussa Mikaelin kirkossa

 

Jeesus sanoo:

    ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Matt. 6:14–15

 

Rakkaat Mikaelin seurakuntalaiset, Hyvä Saappaan väki,

tämä on nyt kolmas kerta lyhyellä aikavälillä, kun saan saarnata tässä kirkossa ja tässä seurakunnassa. Eräs ihminen esitti minulle kysymyksen: ”Miksi käyt täällä näin usein? Onko vika seurakunnassa vai piispassa?” Tähän on helppo vastata – tässä seurakunnassa ei ainakaan ole vikaa eli kyllä toistuvien käyntien syy varmasti löytyy syvästä rakkaudestani Itä-Helsinkiä, tätä seurakuntaa ja näitä kulmakuntia kohtaan. Jos on pieninkin syy päästä tänne, aina olen mielelläni mukaan tunkemassa. Niin myös tänään, kun vietämme monella tavalla monille merkityksellisen Saappaan juhlapäivää.

***

Keskiviikkona 17. päivänä kesäkuuta 2015 Yhdysvaltojen Etelä-Carolinassa, Charlestonissa oli paikallisessa kirkossa käynnissä raamattupiiri. Kaksitoista ihmistä oli kokoontunut paikalle yhdessä lukemaan Raamattua. Heidän mukanaan oli seurakunnan pappi.

Rauhallinen raamattupiiri sai järkyttävän käänteen, kun nuori mies saapui sisälle kirkkoon ja surmasi yhdeksän raamattupiirin osanottajaa. Tapaus sai laajaa julkisuutta sen raakuuden ja surmaajan sydämettömyyden vuoksi. Tekijä on todennut: ”Haluan tehdä erittäin selväksi, että en kadu, mitä tein.”

Hirvittävässä tragediassa kävi odottamaton käänne. Kaikkien uhrien omaiset ilmaisivat julkisuudessa antavansa tekijälle anteeksi. Siis antavansa anteeksi. Tilanteessa, jossa heidän maailmansa oli revitty rikki. Tilanteessa, jossa he olivat kohdanneet pimeintä pahuutta. Kaikesta tästä huolimatta omaiset sanoivat hyvin pian tapahtuman jälkeen, että he antavat anteeksi. Rakkaansa menettäneet halusivat siis yhdessä kertoa, että he antavat anteeksi ampujalle, joka ei osoittanut katumusta tai kaivannut anteeksiantoa.

Ampumisessa kuolleen papin hautajaisiin osallistui silloinen Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama, joka hautajaispuheensa lopuksi päätti laulaa laulun. Hän lauloi virren, jonka mekin tänään laulamme esirukouksen jälkeen. Virsi 932. Ihmeellistä armoa, Amazing grace.

***

Tämän sunnuntain evankeliumi on lyhyt ja ytimekäs. Se on Matteuksen evankeliumista Vuorisaarnasta. Jeesus sanoo: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

Näitä Jeesuksen sanoja edeltää Isä meidän -rukous. Rukous, jonka Kristus on itse meille opettanut ja jota yhdessä edelleen rukoilemme. Tämän päivän evankeliumi ja Isä meidän -rukous kuuluvat yhteen. Päivän evankeliumi on kuin Isä meidän -rukouksen viidennen pyynnön vahvistus. ”Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

Tämän sunnuntain evankeliumi on raamatunkohta, jonka äärellä luterilainen menee helposti mykäksi. Matteuksen evankeliumin kohta antaa ymmärtää, että Jumala asettaa armolleen ja anteeksiannolleen ehtoja. Evankeliumia lukiessa saa käsityksen, että meidän on annettava anteeksi tai muuten emme saa itse Jumalalta anteeksiantoa.

Tämä on aika lailla häiritsevä ajatus. Olemmehan tottuneet opettamaan, että ihmisen ei tarvitse tehdä mitään ansaitakseen Jumalan anteeksiantoa. Mikaelin seurakunnan monissa rippikouluissa kerrotaan joka vuosi, että armo tarkoittaa ansiotonta rakkautta meidän osaksemme. Ansiotonta eli sellaista, jonka eteen ei tarvitse tehdä mitään sen ansaitakseen. Tähän ajatukseen sopii hieman hankalasti Matteuksen evankeliumin sanat: ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”

***

Ihmisen elämään kuuluu oikeudenmukaisuuden jano. Me kaipaamme arjessamme sitä, että paha saa palkkansa. Yhteiskuntamme on rakennettu sen ajatuksen varaan. Meillä on oikeuslaitos, joka tuomitsee rangaistukseen rikoksen tekijän. Säännöllisesti käymme keskustelua siitä, ovatko rangaistukset oikeansuhtaisia. Kysymme, minkälainen rangaistus olisi oikeudenmukainen ja kohtuullinen?

Matteuksen evankeliumin vaatimus anteeksiantamisesta häiritsee tätä oikeudenmukaisuuden janoamme. Miten voimme ikinä antaa anteeksi jotain hirvittävää? Jos ihminen joutuu kamalan epäoikeudenmukaisuuden ja raa’an rikoksen uhriksi, kuinka voisimme odottaa, että hänen tulee antaa anteeksi? Erityisen julmalta tuntuu ajatus, että ihmisen oma pelastus ja taivaspaikka olisi sen varassa, miten hän kykenee anteeksiantoon.

***

Uskonpuhdistaja Martti Lutherille tämä evankeliumin vaatimus ei näyttäytynyt vain ankarana tai epäinhimilliseltä. Lutherin aikana ihmiset tekivät pyhiinvaellusmatkoja kaukaisiin kohteisiin tai maksoivat aneita ansaitakseen Jumalan anteeksiantoa. 1500-luvun Euroopassa sellaiset vaatimukset olivat yksittäiselle tavalliselle kristitylle osin mahdottomia. Vaatimukset hyvitysteoista tekivät osalle Jumalan armon saamisen saavuttamattomaksi. Ajatus, että ainoa teko, jota Jumala meiltä vaatii, on armollisuuden osoittaminen toisille, oli jo itsessään armoa. Ihmisen ei tarvinnut lähteä hengenvaaralliselle matkalle tai luopua vähäisestä omaisuudestaan, vaan pelkkä anteeksiannon hyve riitti.

Luther oli vakuuttunut siitä, että Jumalan anteeksiannon ehtona ei ollut meidän kykymme vastaavaan tehtävään. Hänen mukaansa Matteuksen evankeliumin kohta varoittaa meitä siitä, että oma armottomuutemme voi koitua kohtaloksemme.

Martti Luther näki, että oikeudenmukaisuus on ihmisen suhteellisuudentajun varassa. Hän ei pitänyt meidän kykyämme vertailla syntien syvyyttä virheettömänä. Luther kirjoitti: ”Omaa syntiään, jota he ovat tehneet Jumalaa vastaan, he eivät pidä minään, mutta arvioivat lähimmäisensä vian suureksi ja tahtovat kuitenkin Jumalan antavan heille heidän suuren velkansa anteeksi, vaikka eivät itse jätä vähäisimpiä kostamatta.”

Lutherilla oli vahva ajatus, että oma oikeudentajumme johtaa helposti armottomuuteen. Kaivatessamme Jumalan anteeksiantoa itsellemme, emme kuitenkaan ole valmiita antamaan muille anteeksi. Tämän päivän raamatunpaikoissa on kertomus hyvin suoraan myös tästä; tämän pyhän ensimmäisen vuosikerran evankeliumi, jossa puhutaan armottomasta palvelijasta. Armoton palvelija ei itse anna anteeksi, vaikka on ollut anteeksiannosta osallinen. Jos emme näe anteeksiantoa Jumalan velvoittavana tehtävänä, meistä tulee armottomia palvelijoita. Keskitymme vain hakemaan anteeksiantoa itsellemme ja unohdamme sen armon, jota voimme osoittaa muille.

***

Jumalan armo on ihmeellistä. Se on kaiken oikeustajumme ja ymmärryksemme yläpuolella. Se sotii kaikkea sitä vastaan, mitä arjessamme ymmärrämme. Se, että ihminen voi saada kaiken anteeksi, tuntuu mahdottomalta. Meidän voi olla kestämätöntä ajatella, että ihmiset, jotka ovat tehneet raaimpia rikoksia ja järkyttävimpiä julmuuksia, voivat saada Jumalalta anteeksi. Tekee mieli astua sen armon esteeksi ja sanoa, että niin ei saa tapahtua. Armon antaminen sellaiselle, joka ei sitä ansaitse, tuntuu väärältä.

Meille on helppoa tunnistaa oman oikeudenmukaisuuden asteikkomme ääripäät. Jakaessamme ihmisiä hyviin ja pahoihin, osaamme kyllä kuvata, mikä on pahimmista pahinta. Mittaristo käy kuitenkin nopeasti hankalaksi. Asiat eivät ole usein mustavalkoisia ja yksiselitteisiä. Ei ole olemassa montaakaan valon ja pimeyden lasta, jotka kykenisimme kevyesti karsinoimaan. Jos näin lähdemme kuitenkin tekemään, sokeudumme nopeasti omille heikkouksillemme ja väärintekemisillemme. Alamme arvioida toistemme hyvyyttä ja pahuutta, pyhyyttä ja syntisyyttä, meille itselle edullisella tavalla. Siksi päivän evankeliumin ensisijainen tehtävä on laittaa ihminen ihmisen paikalle pieneksi ja antaa Jumalalle valta olla suuri.

***

Rakkaat seurakuntalaiset, nuorisotyössä tunnistaa nopeasti armollisuuden merkityksen. Kun Saapas-partion väki kohtaa kadulla nuoren, joka pitää viedä kotiin tai hänen huoltajiinsa tulee olla yhteydessä, ovat läsnä monenlaiset tunteet. Nuori voi kokea olevansa umpikujassa. Hänen mielessään voivat vaihdella samanaikaisesti sekä pelko että häpeä. Hän ei tiedä, millaisella katseella häntä katsotaan epäonnistumisen hetkellä. Hän voi pelätä seuraamuksia. Onko luvassa rangaistuksia? Voiko menetettyä luottamusta saavuttaa enää koskaan? Onko hän vähemmän arvokas virheidensä vuoksi?

Perjantai-iltana kotiin kuskattavaa nuorta katsovat saapaslaiset näkevät ihmisen virheistä välittämättä. He näkevät nuoren arvokkaana sellaisenaan. Kompuroiva nostetaan kirjaimellisesti jaloilleen ja talutetaan elämässä eteenpäin. Hänet saatetaan kotiin.

Nuorten kanssa kadulla kulkiessa on käsin kosketeltavan selvää, että synkimmät synnit tehnyt kaipaa armoa enemmän kuin kukaan muu. Hyvä ihminen ei tarvitse anteeksiantoa. Paha ihminen ei ilman sitä pärjää. Kompastunut ja polvilleen pakotettu on toivon tarpeessa vahvemmin kuin yksikään toinen. Kun ihminen ei pysty edes itse katsomaan itseään armollisesti, kaipaa hän sitä, että hänessä nähdään muutakin kuin hänen tekojensa seuraukset.

Itä-Helsingin kaduilla on 35 vuoden aikana selvitelty pienempiä ja isompia suruja. Saappaan väen ja tämän seurakunnan nuorisotyön piiriin on tullut tietoa myös sellaisista nuorista, joiden virheet eivät ole rajoittuneet pelkästään paikkojen hajottamisiin, seinien töhrimiseen tai keskioluen kadulla juomiseen. Täällä on oltu tekemisissä myös nuorten kanssa, jotka ovat ajautuneet pahoihin päihdeongelmiin ja väkivaltaan, jonka seurauksena on ollut paitsi elinikäisiä vammoja myös kuolemaa. Niissä tilanteissa meistä jokainen joutuu kohtaamaan oikeudenmukaisuuden janon ja armon vaatimuksen vaikeuden tai mahdottomuuden ihmiselle.

***

Ihmiselle armollisuus on tehtävä ja jatkuvan kilvoittelun kohde. Jumalalle armollisuus on Jumalan olemusta ja olemista kuvaava piirre. Siksi armollisuus ei ole ihmiselle pelkästään tehtävä vaan myös Jumalalta jatkuvasti ihmiselle virtaava lahja. Jumala haluaa antaa anteeksi ihmiselle kaiken. Jumalan anteeksianto on nopeampaa kuin ihmisen katumus.

Se on ihmeellistä armoa, johon hurskainkaan ihminen ei koskaan voi pystyä. Se on ihmeellistä armoa, jossa syntisinkin ihminen voi muuttua kokonaan.  Se on ihmeellistä armoa, joka on suurempaa kuin meidän armottomuutemme.

Jumalan armon ihmeellisyys, sen laajuus, kokonaisvaltaisuus ja suuruus, saa meissä ihmisissä aikaan asioita, joita ei tapahtuisi, jos armollisuus olisi meidän varassamme.

Jumalan armo laittaa ihmisen antamaan anteeksi jotain sellaista, joka on anteeksiantamatonta.

Jumalan armo nostaa kompastumistemme jälkeen meidät ylös yhä uudelleen.

Ja Jumalan armo taluttaa meidät kotiin – ei pelkästään eksymisten ja epäonnistumistemme keskellä koteihin täällä maailmassa, vaan myös vielä kerran kotiin taivaaseen, Kristuksen luo.

Aamen.

2021-10-31T11:26:25+00:00lokakuu 31st, 2021|Piispan saarnat|