Saarna Karjalohjan kirkon juhlamessussa 4.9.2016 klo 10

Rakkaat karjalohjalaiset

Kuinkahan moni täällä kirkossa muistaa, millainen oli syyskuun 21. päivä vuonna 1970, taisi olla maanantai. Tämän kirkon kuparikatto oli juuri uusittu ja meneillään oli kirkon ikkunoiden maalaus.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun salama iski ja osui tähän mäen päällä olevaan kirkkoon. Tulen voima oli niin suuri, että vain kiviseinät jäivät jäljelle. Kotikirkko tuhoutui. Kuka muistaa tuon päivän?

Arvelen, että me kaikki muistamme myös lauantaipäivän viime maaliskuulta, kun Ylivieskan kirkko paloi kivijalkaa myöten. Kahden kirkkonsa menettäneen seurakunnan yhteys toteutuu tänään, kun sinä, Ylivieskan kirkkoherra Timo Määttä, olet täällä mukana.

Oman kirkon palo on kuin kodin palo, yksi suruista suurimpia. Sauna voi palaa ja savusauna varsinkin, ja vaikka sekin on menetys, niin kodin tai kotikirkon tuhoutuminen on jotain vielä perustavampaa.

Yli neljännesvuosisata sitten näytti pitkään siltä, että Karjalohjan kirkon raunioseinät jäisivät vain muistoksi tulen tuhosta. Kirkon sisään oli kasvanut koivua, pajua ja heinää. Pioneerikoulu olisi halunnut räjäyttää rauniot harjoitustyönä. Kaikki olisi lopullisesti mennyt.

***

Nyt olemme kuitenkin tässä uudelleen käyttöön otetun kirkon juhlassa. On 25 vuotta siitä, kun Karjalohjan kirkko siunattiin uudelleen pyhän käyttöönsä 9.6.1991. Mikä sai pitäjän väen kokoamaan voimat? Mistä syntyi se henki, että kirkko ensin katettiin ja vähitellen kunnostettiin näin kauniiksi, jollaisena voimme sen tänään nähdä?

Olisi syytä muistaa yksittäisiä ihmisiä oikein nimeltä mainiten. Sallikaa minun kuitenkin ajatella vain kahta voimatekijää, joiden arvelen vaikuttaneen kirkon entistämiseen.

Toinen niistä on Karjalohjan kotiseutuhenki. Tällaisen lähihengen merkitystä ei voi aliarvioida, ei varsinkaan nykyisenä maailmanlaajuisuutta korostavana aikana. Keskittyminen ja tehokkuus eivät ole ainoita arvoja. Ihmiset saavat elämän mielekkyyden siitä, mikä tapahtuu heitä lähellä.

Toinen voimatekijä kirkon entistämisen takana, näin rohkenen sanoa, oli luottamus siihen, että kirkkorakennuksella on syvä merkitys ihmisen ajallisen ja iankaikkisen hyvinvoinnin kannalta.

Tämä kirkko on Jumalan asuinsija ihmisten keskellä. Tänne on tultu surujen ja ilojen kanssa. Tänne on tultu rukoilemaan kaikkivaltiasta ja armollista Jumalaa. Täältä on saatu lohtua, anteeksiantamusta ja sovitusta. Täällä on kuultu Jumalan sanaa. Täällä on yhdessä polvistuttu vastaanottamaan alttarin sakramentti, kuolemattomuuden lääke. Täällä on Kristus ottanut heikoimmankin ihmisen omakseen. Täällä on nähty tulipalolta pelastettu Alexandra Frosterus-Såltinin alttaritaulu ja sen viesti Kristukselta: ”Tulkaa minun tyköni kaikki, jotka työtä teette ja olette raskautetut ja minä tahdon teitä virvoittaa.”

Karjalohjan ja sen ihmisten hyväksi tämä kirkko on olemassa. Sen vuoksi on syytä olla kiitollinen niille, jotka nostivat tämän rakennuksen takaisin arvoonsa ja käyttöönsä.

***

On oikeastaan aika erikoista, että tämän juhlapäivän raamatunkohdat puhuvat niin luottavasti Jumalan huolenpidosta. Jumalan huolenpito on tämän sunnuntain aihe ja otsikko.

Pyhäpäivän psalmin sana kehottaa: ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.” Ja toisessa psalmin sanassa Jumala käskee: ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala.” Kummallisia sanoja.

Evankeliumissa Jeesus moittii turhasta huolehtimisesta: ”Älkää huolehtiko hengestänne”, ”mitä te vaatetuksesta huolehditte”, ”älkää murehtiko, mitä syötte”. ”Älkää huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Miltä tällaiset sanat kuulostavat sellaisen ihmisen korvaan, joka on menettänyt kaiken, menettänyt ehkä kotinsa – tai työnsä ja terveytensä? Mitä ajattelee ihminen, josta kukaan ei tunnu pitävän huolta, ja joka kokee, että Jumalakin on kääntänyt hänelle selkänsä? Mitä Raamattu ja Jeesus tarkoittavat sanoilla Jumalan huolenpidosta?

***

Jumalan huolenpito ei tarkoita sitä, että ihmisen pitäisi olla välinpitämätön ja holtiton. Karjalohjan kirkkokaan ei olisi noussut pystyyn, jos pitäjän väki olisi vain istunut ja odottanut.

Kyllä täällä Karjalohjalla tiedetään, että oma osuus huolenpidosta on otettava vakavasti. Toki Unkan baarissa sopii istuskella, mietiskellä ja kuulostella, mutta toimeenkin on tartuttava, päätöksiä tehtävä, parasta on yritettävä ja yhteiseen hiileen on puhallettava. Vanha rukouskin on viisas: rukoile ja tee työtä.

Jeesus ja Raamattu eivät päästä ihmistä omasta vastuusta, mutta ne puhuvat huolenpidosta, joka on toisenlainen kuin ihmisten välinen huolenpito. Ihmisen huolenpidolla ja Jumalan huolenpidolla on ero. Molemmilla on kyllä yhteistä se, että ihmiselle halutaan hyvää. Mutta Jumalan huolenpito poikkeaa ihmisten keskinäisestä huolenpidosta.

***

Kun me ihmisinä pidämme huolta toisistamme, meidän täytyy tietää, miten sen teemme. On suunniteltava, on ennakoitava, on laskettava voimavarat, on tunnettava tosiasiat, on osattava arvioida, mitä pitää ja mitä voidaan tehdä, jotta huolenpito toteutuisi.

Kahden ihmisen välisessä huolenpidossa on kyse konkreettisista teoista, ystäväavusta, toisen kuuntelemisesta, siivouksesta, kaupassakäynnistä, terveyskeskukseen menosta, talon lämmittämisestä, siis juuri siitä, minkä Jeesus tietää olevan osa meidän arkipäiväämme, vaatetuksesta ja syömisestä.

Yhteiskunnan huolenpidossa on siinäkin kysymys asenteista ja tavoista, joita voidaan mitata ja verrata. Juuri nyt keskustellaan siitä, millaista hyvä poliittinen huolenpito on. Mikä on päivähoidon kustannusten oikea taso? Miten huolehtia pitkäaikaistyöttömän oikeuksista? Miten taata viljelijöille riittävä toimeentulo? Mikä on kohtuullinen aika päästä eläkkeelle?

Kaikki nämä inhimillisen huolenpidon kysymykset eivät ole turhia. Vaikka Jeesus varottaakin turhasta maallisten asioiden murehtimisesta, hänen tarkoituksensa ei ole vähätellä nälän ja alastomuuden vaaroja. Ei ole väärin toivoa, että ihminen saa jokapäiväisen leivän ja lämpimät vaatteet päälle.

***

Jeesuksen sanojen ydin on toinen. Hän haluaa muistuttaa Jumalan huolenpidosta, joka on toisenlaista huolenpitoa kuin ihmisten välinen. Millaista tämä Jumalan huolenpito on?

Kun ihminen luottaa siihen, että Jumala pitää hänestä huolen, hän luottaa vastoin kaikkea sitä, mitä inhimillisen arvioinnin perusteella on odotettavissa. Jumalan huolenpito on huolenpitoa silloinkin, kun kaikki inhimilliset laskelmat ovat pettäneet. Jumalan huolenpito on huolenpitoa silloinkin, kun toivon kohde on tyystin kadoksissa ja kun järkisyyt puhuvat vastakkaisen puolesta. Jumalan huolenpito on huolenpitoa silloinkin, kun tuli on polttanut kaiken maan tasalle.

Jumalan huolenpitoa ihminen ei voi suunnitella eikä hallita. Ihminen toimii maailmassa, jonka hän toivoo voivansa saada järjestykseen. Jumala toimii tavalla, joka ei ole ihmisen määrättävissä eikä hallittavissa. Jumalan huolenpito ei aina toteudu sillä tavalla kuin me toivoisimme. Jumala voi pitää huolta aivan päinvastaisella tavalla kuin mitä me haluaisimme.

Jumalan huolenpitoa ei ole helppo käsittää eikä ymmärtää. Ihmisten välistä huolenpitoa me voimme arvioida ja sanoa, miten ja millä tavalla olisi toimittava. Mutta juuri se, että Jumalan huolenpito ei ole mikään meidän toiveittemme tynnyri, tekee siihen luottamisen vaikeaksi.

Vanha inkeriläismummo oli koko elämänsä ajan kärsinyt. Häntä oli vainottu, halveksittu, pilkattu ja syrjitty, hänet oli karkotettu kodistaan kauas Siperiaan. Mummolta kysyttiin, oliko hän menettänyt luottamuksensa Jumalaan. Vastaus kuului: ”Kyllä minä Jumalan huolenpitoon luotan, sitä minä vain ihmettelen, miten hän sen toteuttaa.”

Kautta vuosisatojen ihmiset ovat kaikkein syvimpien epätoivojen keskellä huutaneet Jumalan puoleen ja pyytäneet toivoa häneltä. Kun kaikki toivo on mennyt, silloinkin on käännytty Jumalan puoleen. Tutussa virressä lauletaan: ”Mä toivon vaan, vaikkei ois toivoa ollenkaan.”

***

Jumalan huolenpidolle ei siis ole mitään järkeen käyvää selitystä. Raamattu ja Jeesus antavat Jumalan huolenpidolle vain yhden selityksen. Jumalan huolenpidon ainoa perusta on Jumala itse. Näin sanoivat psalmit: ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala.” ”Jätä taakkasi Herran käteen, hän pitää sinusta huolen.”

Kun Jeesus kehottaa huolettomuuteen, hän ei halua tyhjentää meidän vaatekaappejamme eikä hän käske meitä lopettamaan syömistä. Jeesuksen varsinainen tarkoitus on kertoa, kuka viime kädessä pitää meistä huolen. Ydin ei ole siinä, millä tavalla tai milloin meistä pidetään huolta, vaan siinä kuka meistä huolehtii.

Me ihmiset olemme kiinnostuneita siitä, kuinka meistä huolehditaan, mitä minä saan, mistä minä joudun luopumaan, mitä minä saan, huolehditaanko minusta enemmän kuin muista.

Jeesuksen sanojen kärki on siinä ja vain siinä, kuka meistä huolehtii. ”Teidän taivaallinen Isänne”, siis Jumala itse ruokkii kaikki linnut. ”Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut.” Ja kun Jumala pukee kedon kukat kauniimpaan loistoon kuin Salomonin parhaat vaatteet, ”niin tottahan hän teistä huolehtii”. Jeesuksen sanojen pääviesti on tässä: ”Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä” kaiken, mitä te tarvitsette.

Jumala on oikeastaan vähän samanlainen kuin äiti pienelle lapselle. Lapselle on olennaista, että juuri oma äiti huolehtii hänestä. Lapsi ottaa vastaan kaiken, mitä äiti antaa. Olennaista lapsen kokemukselle on, kuka hänestä huolehtii. Oma äiti voi toteuttaa rakkauttaan monilla tavoilla, joskus myös toisin kuin lapsi odottaa. Ratkaisevaa on, että äiti on läsnä ja huolehtii.

***

Rakkaat kirkkovieraat. Silloinkin, kun kaikki inhimilliset huolenpidon edellytykset ovat palaneet poroksi, silloinkin jää Jumalan huolenpito. Vastoin kaikkia todennäköisyyslaskelmia on lupa luottaa Jeesuksen sanoihin: ”Tottahan hän teistä huolehtii”, tottahan hän sinusta huolehtii ja tottahan hän minustakin huolehtii.

Olkaa siis rohkeita, rakkaat karjalohjalaiset. Jumala pitää teistä kaikista huolen, näytti sitten miltä tahansa.