Piispan saarna Helsingin hiippakunnan 50-vuotisjuhlamessussa Senaatintorilla helatorstaina 21.5.2009 kello 12
Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa. (Luuk. 24:50-53)
Sano minulle, mihin sinä katsot, niin minä kerron sinulle mitä sinä rakastat.
Silmät kertovat, mihin me olemme kiintyneet. Katse paljastaa sen, mitä me arvostamme. Se, mitä me useimmin katsomme, se on lähinnä meidän sydäntämme.
* * *
Pikkupoikana istuin isoisäni kanssa kirkossa, hänen vieressään. Ihmettelin usein ja kysyinkin: ”Miksi sinä, vaari, panet aina välillä silmät kiinni?” Ja vaari vastasi: ”Minä rukoilen Jumalaa, enkä silloin halua katsella mitään muuta. Suljen silmäni, jotta voisin olla rauhassa Jumalan kanssa.”
Tänään me elämme maailmassa, jossa on pakko kysyä, kannattaako kaikkea tarjolla olevaa katsoa. Elämään toki kuuluu rohkeus katsoa monenlaisia asioita – mutta kaikkea ei ole hyödyllistä katsoa. On paljon turhaa ja roskaa, johon silmiään ei kannata eikä pidä kiinnittää. Vanha lasten laulu saattaa olla viisas: ”Älä silmä pieni katso mihin vain.”
* * *
Silmiä ei voi kokonaan sulkea eikä tulekaan sulkea. Jotakin on aina katsottava. Mitä siis kannattaa katsoa?
Yksi katseen kohde on tässä maailmassa ylivertaisen tärkeä. Lapsia kannattaa katsoa. Lapsessa on elämä. Lapsessa on tulevaisuus.
Olenkohan väärässä, jos arvaan ja uskon, että maailman tärkein katse on lapsen ja äidin välinen katse. Äidin kasvot ja äidin rakastava katse luovat ensimmäisen yhteyden lapsen ja maailman välille.
Kasvoista kasvoihin katsominen on edellytys eheälle elämälle. Silmien kautta syntyy vuorovaikutus ja yhteenkuuluvuus. Katseella on merkillinen voima. Katse herättää ihmisen eloon. Katse antaa voimia ja tunnon ihmisarvosta. Jokainen ihminen haluaa tulla nähdyksi.
Lapsi, jota katsotaan, kokee olevansa rakastettu. Lapsi, joka saa katsoa äitiään ja isäänsä, tuntee olevansa turvassa.
Jos käännämme katseen pois lapsista, silloin laiminlyömme elämää, ihmisyyttä ja tulevaisuutta. Jos lasten sijasta katsomme rahaa, uraa ja menestystä, silloin olemme ymmärtäneet elämän väärin.
Sano minulle, mihin sinä katsot, niin minä kerron sinulle mitä rakastat.
* * *
Helatorstainakin on kyse siitä, mitä me katsomme ja kuka katsoo meitä.
Evankeliumissa kerrotaan siitä, miten Jeesuksen opetuslapset katsoivat sitä, mikä oli heille kaikkein rakkainta, omaa opettajaansa ja mestariaan. Opetuslapset olivat tottuneet katsomaan Jeesusta silmiin, mutta sitten he joutuivat menettämään hänet. Evankeliumi kertoo, että Jeesus ”erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen”.
On vaikeaa ymmärtää, mitä oikein tapahtui. Jotain arvoituksellista varmasti, sillä opetuslapset olivat ymmällään. Mekään emme käsitä, mitä Jeesuksen taivaaseen ottaminen oikein tarkoittaa.
Helatorstai kertoo, että Jumalaa ja Kristusta ei voi nähdä maallisilla silmillä. Me voimme lasten virren tavoin luoda katseen kohti taivasta, mutta Jumalaa me emme kykene näkemään.
Helposti ajattelemme, että Jeesuksen ”erkaneminen” pois ihmisten luota on menetys. Opetuslapset kadottivat käsin kosketeltavan yhteyden mestariinsa. Enää ei ollut mitään ruumiillisille silmille selvää ja varmaa.
Joskus mekin toivomme, että voisimme löytää vahvoja todisteita tai vakuutuksia Jumalan olemassaolosta ja merkityksestä. Haluaisimme nähdä omilla silmillämme ja vakuuttua.
Mutta on ehkä onnellista, että emme voi nähdä Jumalaa samalla tavalla kuin näemme tämän torin tai toisemme. Jumala on salaisuus.
Se, että Jeesus nousi oppilaittensa silmien ulottumattomiin, kertoo, että hän on enemmän kuin viisas juutalainen elämäntapojen opettaja. Jos me näkisimme Kristuksen omilla silmillämme, silloin meillä olisi vain maanpäällinen Jeesus, silloin meille olisi jäänyt vain muinaisen saarnamiehen yleviä aatteita ja kannustavia moraaliopetuksia.
Mutta Kristuksen taivaaseen astuminen sanoo jotakin paljon enemmän. ”Erkaneva” Kristus opettaa katsomaan maallisen Jeesuksen yli syvemmälle uskon salaisuuksiin.
* * *
Evankeliumin sanoissa on merkillistä, että juuri silloin kuin Jeesus katosi opetuslasten silmiltä, hän siunasi heitä. ”Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen.”
Kristus astui taivaaseen voidakseen katsoa kaikkia ihmisiä, kaikkia Jumalan luomia lapsia. Taivas on Jumalan asuinsija, josta hän näkee koko maailman. Jos Jeesus olisi jäänyt Jerusalemiin ja Palestiinaan, hän olisi ollut vain omien aikalaistensa mestari.
Mutta koska hän astui taivaaseen, hän on koko maailman Vapahtaja, kaikkien aikojen ja kaikkien kansojen Jumala. Kristus astui ajan ja paikan tuolle puolelle voidakseen olla läsnä kaikkialla. Tämä uskontotuus on merkillinen, se on vaikea käsittää ja kuitenkin lohdullinen ja iloinen. Kristus on mennyt taivaaseen, jotta hän voisi olla lähellä meitä.
Vaikka me emme näe Jumalaa, niin Jumala näkee meidät. Vaikka me emme jaksa uskoa Jumalaan, niin Jumala jaksaa uskoa meihin.
* * *
Tämän messun alussa lauloimme tutun lasten virren: ”Mä silmät luon ylös taivaaseen”. Ihminen katsoo taivaaseen ja toivoo näkevänsä Jumalan. Toisessa lasten virressä katseen suunta on päinvastainen. Jumala katsoo lapseen ja meihin kaikkiin: ”Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen.”
Onko elämässä mitään suurempaa kuin se, että Jumala katsoo meihin? ”Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, Taivaan Isä suojelee.”
* * *
Helatorstain ydinviesti on tämä: Taivaaseen noussut Kristus katsoo jokaista ihmistä.
Kun Jumala katsoo ihmistä, hän katsoo rakkauden katseella. Jumalan katse on luova katse. Jumalan katse tekee ihmisestä katsomisen arvoisen. Kun Jumala katsoo meihin, silloin me tulemme kaikkein syvimmällä tavalla nähdyiksi. Kun Jumala katsoo meihin, silloin me jaksamme elää ja toivoa.
Kristuksen taivaaseen astuminen on merkillinen yhdistelmä Kristuksen näennäistä poismenoa ja jatkuvaa läsnäoloa meidän luonamme. Tämän me usein ja raskaastikin koemme elämässämme. Jumala on yhtä aikaa kaukana ja silti lähellä.
Kristus on mennyt taivaaseen, jotta hän näkisi kaikkein alimpiin ja kaikkein kätketyimpiin paikkoihin. Niin piiloon ihminen ei voi häpeänsä ja ahdistuksensa kanssa mennä, ettei Kristus taivaasta löytäisi häntä katseellaan ja tulisi alas ihmisen luokse. Katseellaan Kristus nostaa jokaisen eksyneen ja orvon ylös taivaan iloon, kirkkauteen ja lepoon.
* * *
Kristillisen kirkon ja Helsingin hiippakunnan tulevaisuus on kiinni kahdesta katseesta. Inhimillisesti ja hengellisesti on tärkeää, että me katsomme lapsiin. Lapsissa on tämän maan ja kirkon tulevaisuus.
Kaikki ihmisten katseet saavat kuitenkin merkityksen siitä, että Jumala on ensin katsonut meihin ja että hän edelleen katsoo meihin. Jumalan katseesta syntyy elämä. Juuri sen vuoksi tämä torimessu ja kaikki messut päättyvät Herran siunauksen pyyntöön, että Jumala kääntäisi kasvonsa meidän puoleemme. Jumalan kasvojen ja katseen alla meillä on tulevaisuus ja toivo.
* * *
Nouskaamme tunnustamaan yhteinen kristillinen uskomme