KOLMANTENA PÄIVÄNÄ

KOLMANTENA PÄIVÄNÄ

Saarna Tuomasmessussa 12.4.2020

Kolmantena päivänä

Rakkaat kuuntelijat ja katselijat

Haluan aivan aluksi toivottaa teille hyvää pääsiäistä. Teen sen vanhalla, tutulla tervehdyksellä: Kristus nousi kuolleista. Totisesti nousi. Voisimmeko, rakkaat ystävät, tehdä niin, että kun minä sanon ”Kristus nousi kuolleista”, niin te kotonanne sanotte joko hiljaa tai ääneen ”Totisesti nousi”. Kristus nousi kuolleista.

Messu uusin silmin

Olen ollut pappina muutaman päivän yli puoli vuosisataa, ja olen ollut joka vuosi pääsiäisenä kirkossa. Nyt tuntuu ontolta ja tyhjältä, kun ei pääse kirkkoon. Syy on selvä. Meidän on toistemme vuoksi oltava kuuliaisia esivallan määräyksille. Lähimmäisenrakkaus vaatii luopumaan tavallisista kirkonmenoista. Ja vaikka tämä tuntuu kipeältä, niin näin on nyt toimittava.

Vuosi sitten lupasin, että saarnaisin Tuomasmessussa nyt pääsiäisiltana. Kun sitten kokoontumisrajoitukset astuivat voimaan, olin vähän surullinen. Kaipasin ja kaipaan yhteisöä.

Nykytekniikka tuli kuitenkin avuksi. Messu nauhoitetaan ja lähetetään mahdollisimman monen kuultavaksi ja nähtäväksi. Messu on täysi luterilainen messu eli siihen kuuluvat virret, rukoukset, Raamatun sanat, saarna ja myös ehtoollinen.

Tyttäreni Laura opasti minua poropeukaloa, miten saarnan voi nauhoittaa kännykällä omassa kodissa. Tuossa tuo oma puhelimeni on nyt edessäni, silityslaudan päällä, nojallaan paksuun kirjaan. Toivottavasti se ei putoa eikä kaadu.

Ehtoollisen tässä messussa toimittaa Tuomaspappi Pirjo Kantala Agricolan kirkossa, alttarin ääressä ja yksin. Hän on siis terveyden suhteen vielä tarkempi kuin maan hallitus.

Ehtoollisen voi nauttia sydämellä

Voiko ehtoollisen toimittaa yksin? Reformaation aikana Martti Luther vastusti papin yksityismessua. Ehtoollista ei ole tarkoitettu papin omaa hartautta varten, vaan se on seurakuntaa varten.

Mutta entä tänään ja entä jos tavoite on toinen kuin keskiajalla? Eikö voisi ajatella niin, että tänään pappi voi toimittaa alttarin sakramentin sillä tarkoituksella, että kuvan välityksellä mahdollisimman moni seurakuntalainen voisi osallistua messuun. Tekniikka mahdollistaa sen, että ehtoollinen, näkyvä sana, tulee kaikkien nähtäväksi. Näkyvä sana tulee nähtäväksi.

Se vähän mietitytti, että ihmiset eivät etäyhteyden kautta voi omalla suullaan nauttia ehtoollisen lahjasta. Mutta entä jos näissä oloissa voisimme tulla jollain toisella tavalla osalliseksi sakramentista? Emme saisi aivan kaikkea sitä, mitä toivomme. Elämme tinkimisen aikoja. Voisimmeko yhtä aikaa noudattaa viranomaisten ohjeita ja elää niukemmin, myös hengellisissä asioissa? Eivätkö Jumalan lahjat ole niin rikkaat, että vähäiselläkin annoksella armoa voi elää.

Luterilaisuudessa on vanhastaan korostettu sitä, että ehtoollinen nautitaan sekä suulla  että sydämellä. Riittäisikö nyt väliaikaisesti se, että nautimme sakramentin silmillämme ja sydämellämme? Sydämelläkin voi nauttia, jopa silmillä. Jos näen herkullisen ruokapöydän, vesi herahtaa kielelle. On aivan kuin jo nauttisin ateriasta.

Jos voimme kuvan kautta nähdä omilla silmillämme Kristuksen läsnäolon leivässä ja viinissä, silloin voimme sydämessämme uskoa, että ne on annettu meidän puolestamme. Olemme osallisia, emme yhtä täydesti kuin normaalioloissa, mutta varmasti yhtä todellisesti ja vaikuttavasti. Voinko ajatella näin ja samalla olla uskollinen kirkon opille?

Kun Pirjo tänään toimittaa ja nauttii ehtoollisen meidän  silmiemme edessä, hän nostaa leivän ja sanoo  ”Kristuksen ruumis, meidän puolestamme annettu”, ”kaikkien puolesta annettu”, ja sitten myös ”minunkin puolestani annettu”, Kuvan äärellä sinä, rakas messun seuraaja, voit hiljaa tai ääneen lausua ”minun puolestani annettu”. Näin osallistut Kristuksen itsensä asettamaan pyhään sakramenttiin. Pirjon kädessä oleva sakramentti on sinua varten.

Ehtoollisen tulee näkyä

On tärkeää, että ehtoollisen sakramentti näkyvänä sanana säilyy mielissämme ja silmissämme myös näinä vaikeina aikoina. Luotan siihen, että näin toimiessamme voi usko Kristuksen todelliseen läsnäoloon meidän keskellämme jopa vahvistua. Meissä voi myös syttyä ja elää kaipaus kohti sitä päivää, jolloin taas pääsemme kirkkoon, sakramentin toimittamisen ja jakamisen paikkaan.

Kaipaus on siitä merkillinen tunne, että sillä on vetovoimaa. Körttiläiset ovat viisaasti korostaneet sitä, että usko on kaipaavaa uskoa. Kun ehtoollinen näkyy, kaipaus saa tilaa.

Rakkaat kuulijat ja katsojat. Halusin kertoa näistä taustavalmisteluista, jotta voisimme ymmärtää, miten paljon Kristuksen läsnäolo sanassa ja sakramentissa voi meille merkitä.

***

Mutta sitten saarnaan ja pääsiäisen sanomaan.

Arvelen, että meitä on tänään monia, jotka mietimme, miten kauan koronavirus jyllää meitä, maatamme ja maailmaamme. Miten kauan? Kolme viikkoa vai kolme kuukautta vai vielä pitempään? Miten pitkään kestämme koettelemuksia? Kuinka kauan?

Numeroilla on tehtävä

Me ihmiset olemme aina laskeneet ajan kulumista numeroilla, minuutteja, tunteja, viikkoja. Yksi, kaksi, kolme ja niin edelleen. Numerot ovat tärkeitä koko elämän ajan. Hassua, että lapset saattavat oppia laskemaan ennen kuin he oppivat lukemaan. Pieni lapsi on ylpeä, kun hän voi vastata ikää kysyville ja nostaa sormensa ylös. Kaksi, pian kolme. Vaikka olen pieni, olen jo iso. Numeroilla on elämässä tärkeä tehtävä. Numerolla meitä yli 70-vuotiaitakin ohjataan.

Myös kristillisessä uskossa numeroilla on oma tehtävänsä. Usko ei kyllä ole laskuoppia eikä matematiikkaa, mutta silti numerot voivat ilmaista jotakin uskon sisällöistä.

Yksi on tärkeä luku. Me uskomme vain yhteen Jumalaan. Vain yksi voi olla Korkein. Kaksi kertoo, että Kristus on yhtä aikaa tosi ihminen ja tosi Jumala. Kolme kertoo siitä, että Jumala on kolmiyhteinen, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Uudessa testamentissa on neljä evankeliumia, Matteus, Markus, Luukas ja Johannes. Kymmenen käskyä ohjaavat meitä elämässä ja uskossa.

Pääsiäisen numero

Numeroiden joukossa on yksi, joka kuuluu erityisesti pääsiäiseen. Se on numero kolme. Tyhjällä haudalla enkelit muistuttivat hämmentyneitä naisia siitä, että Jeesus itse oli jo etukäteen puhunut ylösnousemuksestaan, joka tulisi tapahtumaan ”kolmantena päivänä”. ”Ihmisen Pojan täytyy kärsiä paljon. Kansan vanhimmat, ylipapit ja lainopettajat hylkäävät hänet, ja hänet surmataan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” (Luuk. 9: 22)

Muuallakin Raamatussa toistuu usein ajanmääre ”kolmas päivä”. Kolmas päivä Jeesuksen ylösnousemuksen päivänä sisältyy Uuden testamentin kaikkein varhaisimpaan kohtaan, apostoli Paavalin kirjeeseen korinttilaisille. Paavali tiivistää sen, mikä kristillisessä uskossa on olennaista: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä…” (1. Kor. 15: 3-4).

Paavalin sanoja seuraten kolmas päivä on yltänyt myös nykyisiin jumalanpalveluksiin asti. Joka puolella maailmaa kristikunta tunnustaa uskonsa ja lausuu numeron kolme. Pian mekin yhdymme Apostoliseen uskontunnustukseen, jonka mukaan Jeesus ”nousi kolmantena päivänä kuolleista”. Jotakin merkillistä voimaa kolmosessa täytyy siis olla.

Kolme päivää ja kolmas päivä

Miksi kolmantena päivänä?

Puheella kolmannen päivän ylösnousemuksesta on juurensa Israelin kansan historiassa. Vanhassa testamentissa on monia Jumala-uskon kannalta keskeisiä tapahtumia, joissa kärsimys kestää kolme päivää, mutta kolmantena päivänä koittaa vapautus.

On eri asia puhua kolmesta päivästä ja kolmannesta päivästä. Kolme päivää kertoo siitä, miten kauan tuska kestää. Kolmas päivä taas on käänne kohti parempaa, selviytymisen hetki, uuden ajan alku.

Kolme päivää ja kolmas päivä eivät ole tunneissa ja minuuteissa mitattavia ajan määreitä, vaikka niissä onkin numero ja vuorokauden osaa kuvaava sana. Tarkka kelloonkatsoja voi muistuttaa, että aika Jeesuksen kuolinhetkestä varhaiseen sunnuntaiaamuun on vain puolet kolmesta täydestä päivästä. Tunnit eivät kuitenkaan ole kolmannesta päivästä puhuttaessa olennaisia, vaan se, millaista aikaa nuo hetket olivat.

Kolmen päivän varsinainen juoni ei ole ajan määrässä, vaan sen laadussa. Kolme päivää on nimi Jumalan salliman kärsimyksen ajalle, kolmas päivä taas lupaus hetkestä, jolloin Jumala päästää pahasta.

Kolmen päivän ahdistus ja kolmannen päivän vapautus

Kun juutalaiset puhuivat kolmesta päivästä, he muistivat aikoja, jolloin oli jouduttu ahtaalle, keskelle piinaa ja vaivaa, koettelemusten äärirajoille. Kun Jumala koetteli Abrahamia ja vaati häntä uhraamaan poikansa Isakin, hän kulki kolme päivää kuuliaisena, mutta tuskaisena, kunnes Herran enkeli kolmantena päivänä päästi hänet kiduttavasta ahdistuksesta. (1. Moos. 22: 1-12)

Egyptissä Joosef oli pannut petolliset veljensä vankilaan, mutta kolmantena päivänä hän lupasi, että he saavat pitää henkensä. (1. Moos. 42: 18) Kun Joona oli suuren kalan vatsassa, kaikki oli kolmen päivän ajan pimeää ja toivotonta, mutta kolmantena päivänä hän vapautui vankeudesta. (Joona 2: 1-11)

Profeetta Hoosea, jonka sana äsken luettiin, kehotti Israelin kansaa palaamaan Jumalan luo. Vaikka Jumala oli ensin ”raadellut” ja ”lyönyt”, hän voi silti parantaa ja sitoa. ”Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät, kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös, ja niin me saamme elää ja palvella häntä.” (Hoos. 6:2)

Kun Jeesuksen vanhemmat olivat kadottaneet poikansa juhlaväen joukkoon, he olivat kolmen päivän ajan epätoivoisia, mutta sitten vanhempien hätä hälveni: ”Kolmen päivän kuluttua he löysivät hänet temppelistä”. (Luuk. 2: 46.)

Kolme päivää on rajattu aika

Tärkeää kolmessa päivässä on, että se on kestoltaan rajattu aika. Kärsimys kestää, mutta ei loputtomiin. Kolme päivää voi tuntua pitkältä ajalta, mutta se on myös lyhyt, pian loppuva hetki. Vapautus on lähellä ja sitä voi odottaa. Kolmas päivä koittaa.

Voisiko kolmannen päivän sanoma meille tänään olla se, että vaikealla ajalla on rajansa? Koettelemukset ja kärsimykset eivät kestä loputtomiin. Sitähän me kaikki tänään toivomme, sitä että tämä kriisi menisi ohi ja loppuisi.

Ahdistuneen ja epätoivoisen ihmisen aika on aina pitkä. Tietoa tuskan loppumisesta ei ole. Vasta jälkikäteen voi nähdä, miten pitkään kipua kesti.

Kuin lääkkeeksi ahdistusta vastaan juutalaiset olivat oppineet, että Jumala ei koettele rajattoman pitkään eikä hän lopullisesti hylkää. Vaikka kärsimys voi olla niin kova, että toivo sen loppumisestakin uhkaa mennä, voi muiden kokemus auttaa: kivulla on rajansa, vain kolme päivää. Lohtua haettiin tästä yhteisöllisestä viisaudesta.

Ahdistunut voi siis yhtä aikaa tuskailla kivun kestoa, mutta turvata myös lupaukseen sen päättymisestä. Vaikka epätoivoiselle kolmekin päivää on pitkä aika, toivo vapautuksesta kolmantena päivänä voi rohkaista. Jos tuskan päättymisestä ei olisi mitään lupausta, sen kestäminen olisi vieläkin vaikeampaa.

Ihmisen elämä on koko ajan Jumalan käsissä

Sanat kolmesta päivästä voi ymmärtää myös niin, että kärsivä ihminen on – usein tietämättään – Jumalan aikataulun ja näkymättömän huolenpidon kohteena. Kolme päivää on Jumalan valitsema ajanjakso. Vaikka kärsivä tuntee olevansa hylätty, hänen aikansa on kuitenkin koko ajan Jumalan käsissä.

Kolme päivää kertoo siis myös siitä, että ihmisen tuskat eivät ole Jumalalle yhdentekeviä eikä hän ohita niitä hetkessä tai kevyesti. Kristus ei noussut kuolleista heti kuolemansa jälkeen, vaan vasta kolmantena päivänä. Jumala ottaa ihmisen kärsimyksen todesta ja kärsii epätoivoisen kanssa. Hän tietää kyllä, miten raskaasti elämä voi painaa. Hän pysähtyy ja kuulee kärsivien äänet.

Saarijärven Paavo

Puhe kolmesta päivästä on sukua sille, mitä me suomalaiset olemme oppineet Saarijärven Paavon sanoista.

Paavon elämässä kaikki näytti menneen. Halla oli taas ryöstänyt viljan ja leivän. Vaimo löi rintoihinsa ja oli valmis jo luovuttamaan: ”Paavo parka, kovan onnen lapsi, kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs; tuska kuolla, tuskempi tok’ elää.” Mutta Paavo jaksoi uskoa. Hän tarttui vaimonsa käteen ja lausui: ”Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.”

Kolme päivää on toivottomuuden aika

Kun Jeesus kuoli ristillä, opetuslasten mielissä alkoi toivottomuuden aika, ja he uskoivat, että menetys on lopullinen. Tuskan kestolle ei näyttänyt olevan mitään päätöstä. Kolme päivää Golgatan jälkeen merkitsevät sitä, että Jeesuksen kuolema oli todellinen ja kauhea asia. Kuoleman realiteetti oli väkevä, eikä sen mahtia saa väheksyä. Mutta Jumala kulki kaikki kolme päivää mukana keskellä suurinta kärsimystä, vaikka oppilaat eivät sitä varmaan jaksaneetkaan uskoa.

Toivottomia olivat myös Emmauksen tietä kulkeneet kaksi opetuslasta. Heidän profeettansa, Jeesus, johon he olivat panneet toivonsa, oli tuomittu ja ristiinnaulittu. Murheen syvyyden he pukevat sanoiksi: ”tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui” (Luuk. 24: 21).

Yhtäältä Emmauksen kulkijat tunsivat menettäneensä kaiken. Heidän Mestarinsa kuolemasta oli kulunut ”jo” kolme päivää, kolme itkun ja surun päivää. Toisaalta opetuslapset saattoivat muistaa kansansa perinteen kolmannesta päivästä, lupauksen päivästä. Kaipauksen keskellä toivo ei ollut kokonaan sammunut. Aavistus paremmasta alkoi orastaa. Olivathan he jo kuulleet huhuja Jeesuksen ylösnousemuksesta. Heidän sanansa ”jo kolmas päivä” kertoo, että miehet aavistivat olevansa vapautuksen kynnyksellä.

Kolmas päivä on ilon päivä

Jos oli kolme päivää juutalaisten mitta kärsimyksen kestolle, niin kolmas päivä oli heille ilon hetki. Kolmantena päivänä Jumala loi paratiisin puutarhan, ja se oli myös ainoa päivä, jolloin Jumala kahteen kertaan sanoi, että kaikki oli hyvää. Kaanaan hääjuhlat vietettiin ”kolmantena päivänä”. (Joh. 2: 1)

Kolmas päivä on ilmaus Jumalan vapauttavasta toiminnan hetkestä, ajanmääre, joka kertoo armon ajan alkamisesta. Vaikka kärsimyksen kolme päivää ovatkin sietämättömän pitkiä, toivo ei kuitenkaan ole kaukana – kolmas päivä tulee pian.

Kolmas päivä on Raamatussa Jumalan toiminnan aika. Kolmas päivä ei ole ihmisen hallussa. Ihminen ei päätä, milloin paha päättyy tai milloin kuolema kukistuu. Vaikka kolmatta päivää voi odottaa ja toivoa, se tulee kuitenkin yllättäen, kuin lahja. Kolmantena päivänä Jumala puuttuu asioihin ja avaa uuden todellisuuden.

Kolmas päivä kertoo sen, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa. Kolmas päivä on Kristuksen ylösnousemuksen päivä ja myös meille ylösnousemuksen päivä, lupaus uudesta ja iankaikkisesta elämästä.

Numero kolme kuvaa siis merkillisellä tavalla sekä ankaraa ahdistusta että yllättävää vapautusta. Mutta eikö elämä – ja elämä Jumalan kanssa – olekin juuri sellaista. Sekä kärsimystä että iloa.

Kun tänään sanomme, että Kristus nousi kuolleista kolmantena päivänä, me sanomme, että kuoleman aika menee ohi ja että ilon aika on jo alkanut. Kristus on voittanut kuoleman. Mekin saamme elää, nyt ja kerran iankaikkisesti.

Sanotaan siis vielä kerran: Kristus nousi kuolleista, totisesti nousi. Haluan toivottaa teille kaikille iloista pääsiäistä.

2020-04-16T10:56:18+00:00huhtikuu 12th, 2020|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|