Kolumni Ilta-Sanomiin pyhäinpäivänä
Luopuminen on sekä vastenmielistä että välttämätöntä.
Vastenmielistä luopuminen on, koska se sotii ihmisen perusluontoa vastaan. Ihmisen tapoihin kuuluu tavoitella, hankkia ja omistaa. Elämä ei suju, ellei yritä eikä pyri. Ote ei saa kirvota. Ei siis ole väärin, kun luopuminen harmittaa ja tekee kipeää.
Välttämätöntä luopuminen on, koska se on osa elämää ja kasvua. Ellei lapsi opi luopumaan, hänen kuvansa maailmasta ja omasta minästä vääristyy. Luopumaan kykenemätön aikuinen on sietämätön kumppani. Luopumalla voi oppia elämää ja ymmärtää totuutta.
* * *
Mistä voimme luopua ja mistä joudumme luopumaan?
On oikeastaan helpompaa laatia luettelo niistä asioista, joista emme halua luopua. Toivelistat ovat suosittuja. Työläämpää on miettiä, mistä voisi luopua.
Voinko luopua unelmistani ja haaveistani? Monien on pakko jättää tavoitteet kesken, tyytyä vähempään ja pettyä toiveissaan. Useat joutuvat luopumaan toisista ihmisistä, työyhteisöstä, ystävistä ja rakkaista. Yksinjääminen on vaille jäämistä, osattomuutta.
Entä voinko luopua rahasta ja omaisuudesta tai peräti hyvinvoinnista ja toimeentulosta? Miten vaikeaa onkaan luopua vallasta, asemasta ja maineesta, vaikka niitä olisi vain vähän.
Tuskin kukaan haluaa luopua terveydestään. Väliaikaisen sairauden kestää, jos tietää, että kivut menevät ohi. Lopulta jokaisen terveys kuitenkin pettää. Kaikki joutuvat luopumaan elämästä. Kuolleisuus on 100 %.
* * *
Monet luopumiset ovat pakollisia. Olosuhteet, toiset ihmiset, kohtalo ja lopulta Jumala asettavat rajat sille, miten pystymme hallitsemaan elämäämme.
Vaikka luopuminen on synkkä aihe, sen miettiminen opettaa paljon. Jokainen asia, josta luovumme, kertoo siitä, mitä olemme saaneet. Samalla kun on pakko jättää jotakin taakse, voi muistaa sen, mitä hyvää on kokenut. Luopuminen voi paljastaa, että elämä on lahjaa.
Onko niin, että hyvinvoinnin keskellä ihminen tajuaa vasta menetysten tullessa, miten paljon hyvää on Jumalalta saanut? Voisimmeko olla kiitollisia jo ennen kuin joudumme luopumaan?
Vapaaehtoisessa luopumisessa on taikaa. Se joka luopuu ilman pakkoa, näkee omaa minäänsä pitemmälle. Luopuminen toisten vuoksi on rakkautta. Äidit osaavat kuin luonnostaan luopua lastensa hyväksi, ehkäpä joskus isätkin.
Luopumisen raskain, mutta kaunein muoto on uhri. Oman kansan historiasta tiedämme ihmisiä, jotka ovat uhranneet elämänsä, jotta me muut saisimme elää vapaassa maassa.
* * *
Pyhäinpäivänä kaipaamme niitä ihmisiä, joista olemme joutuneet luopumaan. Mutta samalla voimme olla kiitollisia siitä, mitä olemme heissä ja heidän kauttaan saaneet. Edellämme on kulkenut miehiä ja naisia, jotka eivät ole etsineet omaa etuaan, vaan ovat olleet valmiita luopumaan ja uhraamaan omastaan toisten hyväksi.
Pyhiä ihmisiä ovat olleet erityisesti ne, jotka ovat opettaneet meille, kuka on kaiken hyvän Antaja ja kuka auttaa kuoleman kohdatessa.
Pyhäinpäivänä voimme muistaa myös Jumalan rakkauden uhria koko maailman puolesta. Kristikunta laulaa ehtoollismessun aikana: ”Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” Jumala luopui, jotta me saisimme elää.
Hyvää pyhäinpäivää!