MAAILMAN PARHAAKSI

MAAILMAN PARHAAKSI

Saarna Helsingin yliopiston avajaisjumalanpalveluksessa 2.9.2019 Vanhassa kirkossa

Muutamille, jotka olivat varmoja omasta vanhurskaudestaan ja väheksyivät muita, Jeesus esitti tämän kertomuksen: »Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus, toinen publikaani. Fariseus asettui paikalleen seisomaan ja rukoili itsekseen: ’Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.’ Publikaani seisoi taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!  Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei. Jokainen, joka itsensä korottaa, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.» Luuk. 18: 9-14

Arvoisa yliopistoväki, Ärade festpublik, Distinguished Guests and Staff of the University,

Helsingin yliopiston nettisivuilla on hieman piilossa kohta, jossa esitetään yliopiston historiaa tai niin kuin siellä asia ilmaistaan, yliopiston tarinaa.

Kyseisellä sivulla on otsikko, jossa lukee ”Maailman parhaaksi”. Valmistautuessani tähän saarnaan innostuin heti tästä sanaparista. Ymmärsin sen kyllä sanaleikiksi, mutta olin yllättynyt siitä, että nettisivuilla siitä oli esillä vain toinen puoli.

Olin nimittäin pelkän otsikon nähtyäni itse vakuuttunut siitä, että kyseessä on ensisijaisesti tavoitelause – jotain, joka antaa tekemiselle horisontin, ylevän ja ehkä hieman omasta suuruudesta innostuneen tavoitteen.

Siis tyyliin: Helsingin yliopisto ei pyri Helsingin parhaaksi, Suomen parhaaksi, vaan koko maailman parhaaksi. Mielessäni lauseesta ei puuttunut  kunnianhimoa eikä rima ollut alhaalla – oletin näkeväni tekstissä huippuyksiköiden laskentamallit ja taulukot tutkimuksen tuottavuudesta.

Yliopiston sivuilla sanaleikki oli kuitenkin esitetty vain sen toisen viittaavuuden kautta. Maailman parhaaksi sanapari oli sivuilla Helsingin yliopiston tarinan jalojen ja hyveellisten tavoitteiden osoittamiseksi. Helsingin yliopiston tavoitteena on ollut ja on yhä saattaa maailmaa paremmaksi. Maailman parhaaksi tarkoittaa, että opetusta, työtä ja tutkimusta on historiassa tehty, tehdään tänään ja tehdään tulevina vuosinakin jonkin itseään suuremman hyväksi. Haluttu tavoite saavutetaan tekemällä muiden ihmisten hyväksi – koko maailman parhaaksi. Helsingin yliopiston tutkimus, opetus ja yhteistyö tehdään maailman parhaaksi.

Tuossa yliopiston nettisivujen sanaleikissä oikeastaan kiteytyy myös päivän evankeliumin kysymys – kysymys siitä, miten kurkottautuminen yhä suurempaan paremmuuteen voisi kanavoitua oman ylpeyden sijasta kurkottautumiseksi toisen hyväksi, lähimmäisen armahtamiseksi ja oman rajallisuutensa tajuamiseksi.

Arvoisat juhlapäivän viettäjät,

Tuo äsken kuultu päivän evankeliumi on evankeliumi nöyryydestä, totuudellisuudesta ja armosta. Siis (1) nöyryydestä, (2) totuudellisuudesta ja (3) armosta.

***

Vi börjar med ödmjukhet. Jesu exempel på två människor, en farise och en publikan, representerade för 2000 år sedan varandras motsatser. Fariseerna var som människogrupp uppskattade högaktade troslärda. De koncentrerade sig på att i sin vardag exakt  följa regler och förordningar och att leva ett så rent liv som möjligt. Publikanerna däremot,  var föraktade och ansågs vara falska som tullmän och skatteuppbördsmän – alltså representanter för den romerska ockupationsmakten. De representerade den plundrande makten och pengar rövade de framför allt, fräckt. De ansågs opålitliga och morallösa.

(Aloitetaan nöyryydestä. Jeesuksen esimerkin kaksi ihmistä, fariseus ja publikaani edustivat 2000 vuotta sitten käytännössä toistensa vastakohtia. Ihmisryhmänä fariseukset olivat arvostettuja uskonoppineita, jotka keskittivät arkensa tarkalle sääntöjen noudattamiselle ja mahdollisimman puhtaalle elämälle. Publikaanit puolestaan olivat halveksittuja ja kierona pidettyjä tullimiehiä tai veronkantajia – siis Rooman miehittäjävallan edustajia, jotka paitsi edustivat riistäjää myös ennen kaikkea vetivät härskisti välistä rahaa. Heitä pidettiin epäluotettavina ja moraalittomina.)

Olemme kuulleet tämän evankeliumin paikan niin monta kertaa, että meillä on valmiiksi ennakkokäsitys siitä, kuka on kertomuksen hyvä ja paha. Mutta pysähdytään hetkeksi.

Fariseus ei pelkästään pitänyt itseään muita ihmisiä parempana. Hän myös ajan mittareilla mitattuna oli. Hän oli puolueettomasti porukan kirkasotsaisin kaveri. Hän oli vallitsevan moraalin noudattaja. Tarkasti. Hän oli hurskas mies.

He enjoyed both absolute goodness and relative goodness. He himself knew how to adhere strictly to the rules, yet he enjoyed his own precise observance as he noted the failure of another. His own goodness felt all the better when he compared it with the tax collector’s lack of goodness.

True to Jesus’s style, the story reverses roles. Jesus is not opposed to the holiness of the Pharisee but to his hypocrisy. The Pharisee in the story does not need God, because he thinks he is himself God.

(Hän nautti sekä ehdottomasta hyvyydestään että suhteellisesta hyvyydestään – hän itse tiesi noudattavansa sääntöjä tarkasti, mutta nautti vielä omasta tarkkuudestaan kun huomasi toisen ihmisen epäonnistumisen – oma hyvyys tuntui vielä paremmalta kun sen suhteutti publikaanin hyvyyden puutteeseen.

Kertomus kääntää Jeesuksen tyylillä roolit vastakkain. Jeesus ei vastusta fariseuksen pyhyyttä vaan fariseuksen tekopyhyyttä. Kertomuksen fariseus ei tarvitse Jumalaa, koska luulee olevansa Jumala itse.)

Tieteen tekijää ohjaa nöyryys. Tieteen tekijä kurkottautuessaan yhä suurempaan ymmärtämiseen, yhä suurempaan oivallukseen ja yhä suurempaan kiteytyksen kirkkauteen tajuaa sen, että hänen tietonsa on sittenkin vajavaista. Ja tajuaa sen, että tulee aika, jolloin joku toinen tutkija ymmärtää, oivaltaa ja kiteyttää häntä paremmin.

Tässä maailmalle vieraassa tieteentekijän nöyryydessä on jotain, joka kuuluu myös jumaluskon luonteeseen. Jumaluskon perusta on ajatus siitä, että minä ihmisenä en tajua kaikkea, en pärjää kaikessa, en osaa kaikkea ja siksi tarvitsen Jumalaa. Jotain joka on minun ulkopuolella.

Varmin tapa etääntyä Jumalasta on uskonnollinen ylpeys – silloin menee sekaisin se puhutaanko Jeesuksesta vai ollaanko jeesuksia. Uskonnollisesti ylpeä ei tarvitse enää Jumalaa, koska on jo valmiiksi niin pyhä.

Ylpeyden vastalääke on nöyryys. Nöyryys sisältää aina kiitollisuuden. Ja kiitollinen ei voi olla itselleen – kiitollisuus sisältää aina toisen. Tekopyhä on ylpeänä ollessaan ylpeä itsestään. Mutta nöyrän ihmisen kiitollisuus ja aito ilo onnistumisten keskellä sisältää aina kiitollisuuden siitä, että onnistumiset ovat lahjaomaisuutta.

Joka itsensä korottaa se alennetaan ja joka itsensä alentaa se korotetaan. Näin se Jeesus meitä opettaa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

***

Tämä evankeliumi on paitsi evankeliumi nöyryydestä myös evankeliumi totuudesta.

Fariseus yrittää valehdella Jumalalle – tai ainakin syyllistyy itsepetokseen, näkee itsensä täydellisenä.

Oletteko koskaan ajatelleet, miten nopeasti me olemme valmiit nimeämään tämän ajan tai lähipiirimme fariseuksen? Me olemme hyvin nopeasti valmiit löytämään hänet tai heidät ja sanomaan sen ääneen. Ja oletteko koskaan ajatelleet, kuinka helppoa onkaan ilmoittautua publikaaniksi?

Eikö ole ihmeellistä – itsensä tunnistaa kyllä siitä varovaisesta ja pienestä uskosta ja naapurin taas siitä ärsyttävästä oikeassaolemisesta. Itse on pienen ja vähän aran uskon edustaja, oman elämän pikkupublikaani ja ympärillä kuhisee fariseuksia?

Hur ofta ber vi egentligen – att jag inte är som den farisen. Tack Jesus för att jag kan leva i tiden och inte häller fast vid gamla seder. Tack Jesus för att jag i dag har valt bättre alternativ än många tanklösa människor. Tack Jesus för att min tro är modern och fräsch, inte som den inkrökta hopens funderingar.

(Kuinka usein me rukoilemmekaan – kiitos Jeesus, että en ole niinkuin tuo fariseus? Kiitos Jeesus siitä, että minä osaan olla ajassa enkä roiku vanhoissa tavoissa. Kiitos Jeesus siitä, että minä olen tehnyt tänään parempia valintoja kuin monet ajattelemattomat ihmiset. Kiitos Jeesus siitä, että minun uskoni on nykyaikaista ja raikasta toisin kun tuon tunkkaisen porukan jutut.)

In the Gospel Jesus goes to the heart of the truth. The truth that even the best Pharisee is incapable of living up to the morality required by God – for everyone sins and is in need of God’s mercy. Yet Jesus also goes to the heart of the truth that there is an inner Pharisee in each of us – even the one who most loudly declares themselves to be a tax collector.

(Jeesus hakee evankeliumissa totuudellisuutta. Totuudellisuutta siitä, että paraskaan fariseus ei pysty noudattamaan Jumalan edellyttämää moraalia – jokainen tekee rikkomuksia ja tarvitsee Jumalan armahdusta. Ja toisaalta Jeesus hakee totuudellisuutta siinä, että jokaisesta ihmisestä löytyy sisäinen fariseus – hänestäkin, joka kaikkein kovimmalla äänellä ilmoittautuu publikaaniksi.)

Nöyryydestä ja totuudellisuudesta seuraa pieni terve epävarmuus omasta erinomaisuudesta.

Joka itsensä korottaa se alennetaan ja joka itsensä alentaa se korotetaan. Näin se Jeesus meitä opettaa. Ylpeys käy lankeemuksen edellä.

***

Tänään olemme siis kuulleet evankeliumia nöyryydestä ja evankeliumia totuudesta. Tänäänkin viimeisenä seisoo armo. Viime kädessä tämäkin evankeliumi on sananmukaisesti evankeliumi – julistus armosta.

Ihmisen pelastus ei ole kiinni ihmisen nöyryydestä.

Eihän siitä mitään tule, jos joutuisi koko ajan miettimään, onko riittävän nöyrä? Ja onko nöyrä oikein aidosti vai vähän kaupankäynnin hengessä?

Ihmisen pelastus ei ole kiinni ihmisen totuudellisuudesta.

Eihän siitä mitään tule, jos joutuisi koko ajan miettimään, olenko minä nyt riittävän totuudellinen itselleni? Onko minulla nyt kirkas kuva itsestäni?

Pelastus on kiinni Jumalan armollisuudesta.

Jumala vastaa tarpeeseen ja tekopyhällä sitä tarvetta ei ole. Jumalan eteen ei pidä mennä viemään lahjoja. Vaan Jumalan eteen pitää mennä hakemaan lahjoja. Ei siis täysin käsin vaan tyhjin käsin. Meidän tehtävä ei ole katsoa itseemme, eikä naapuriin vaan Kristukseen. Ja uskoa vastaavasti siihen, että meitä katsotaan Kristuksen ristin läpi.

***

Kurkottautuminen maailman parhaaksi on hyvä tehtävä ihmiselle ja yliopistolle. Halu tulla etevämmäksi, halu yrittää korkeammalle ja halu saada haltuun enemmän ovat ihmisen ja tieteen kannalta hyveitä. Kultaisesta hyveestä tulee ulkokultaista omaan erinomaisuuteen kompastuvaa ylpeyttä jos tuossa halussamme unohdamme nöyryyden, totuuden ja armollisuuden. Ja juuri siksi maailman parhaaksi kurkottautumisen pitää olla kurkottautumista ihmisen ja yhteiskunnan rakentamiseksi, edistämiseksi, parantamiseksi ja suojelemiseksi.

Gud må ge hela universitetet kraft och skydd under det kommande läsåret. May God bless you in your work.

(Jumala antakoon voimia ja varjelusta nyt alkavaan lukukauteen koko yliopistolle.)

2019-09-02T16:10:00+00:00syyskuu 2nd, 2019|Piispan saarnat|