Piispa Teemu Laajasalo saarna palmusunnuntaina 14.4.2019 Temppeliaukion kirkossa Töölön seurakunnan kirkkoherra Hannu Ronimuksen virkaanasettamisessa

 

Joh. 12: 12-24 
Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin. Ihmiset, joita oli saapunut juhlille suurin joukoin, ottivat palmunoksia ja menivät häntä vastaan huutaen:
      – Hoosianna!
      Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä,
      Israelin kuningas!
Jeesukselle tuotiin aasi, ja hän nousi sen selkään, niin kuin on kirjoitettu:
      – Älä pelkää, tytär Siion,
      sinun kuninkaasi tulee!
      Hän ratsastaa nuorella aasilla.
    Opetuslapset eivät vielä tuolloin ymmärtäneet tätä, mutta kun Jeesus oli kirkastettu, he muistivat, että hänestä oli näin kirjoitettu ja että hänelle myös oli tapahtunut niin.
    Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten hän kutsui Lasaruksen haudasta ja herätti hänet kuolleista. Tämän vuoksi, kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan. Fariseukset puhuivat keskenään: ”Näettekö? Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.”
    Niiden joukossa, jotka olivat tulleet juhlille rukoilemaan Jumalaa, oli myös muutamia kreikkalaisia. Nämä tulivat Filippuksen luo – sen, joka oli Galilean Betsaidasta – ja sanoivat: ”Me haluaisimme tavata Jeesuksen.” Filippus meni puhumaan asiasta Andreakselle, ja sitten he molemmat menivät Jeesuksen puheille.
    Jeesus sanoi heille:
    ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.”

 

Rakas juhliva Töölön seurakunta, Hyvät ystävät,

onpa hienoa olla teidän kanssanne viettämässä palmusunnuntaita. On tietenkin ihanaa olla täällä Temppeliaukion kirkossa, joka on niin monella tavalla koko kaupungille, koko hiippakunnalle ja koko kirkolle tärkeä ja sykähdyttävä paikka. Mutta vielä erityisemmän tästä hetkestä tekee se, että saamme aloittaa pääsiäisviikon asettamalla virkaan uuden Töölön seurakunnan uuden kirkkoherran, tutun ja turvallisen Hannu Ronimuksen. Hannu, sinut asetetaan tänään kaitsemaan suurta ja merkittävää seurakuntaa – seurakuntaa, joka on tuttu sinulle ja seurakuntaa, jolle sinä olet tuttu. Juhlamieli yhdistää tänään erityisesti.

Hyvä Hannu, sinun seurakuntasi pääkirkko on Suomen suosituin nähtävyys, se on aikamoinen mahdollisuus. Mutta seurakuntasi alueella sijaitsee paljon muutakin: tasavallan presidentin ja Suomen pääministerin virka-asunnot ja myös eduskuntatalo, jonne tänään valitaan uudet kansanedustajat. Olet tärkeällä paikalla ja me kaikki voimme iloisesti ajatella, että olet juuri oikea henkilö tällä tärkeällä paikalla.

Tänään palmusunnuntaina alkaa siis hiljainen viikko. Äsken kuulemamme palmusunnuntain evankeliumi ei kuitenkaan ole kovinkaan hiljainen. Me kyllä täällä pohdimme, hiljennymme ja pysähdymme ottamaan pääsiäistä ja Jeesusta vastaan. Mutta 2000 vuotta sitten, kun Jeesus tuli Jerusalemiin kaikkea muuta kuin hiljaisesti, otti kansanjoukko hänet vastaan huudoin ja kannustuksin.

Mutta eivät kaikki ole Jeesuksen suosiosta iloisia. Evankeliumissa on jakeessa yhdeksäntoista fariseusten ihmeellinen lausahdus: ”Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.” Eikö tämä todellakin ole aika ihmeellinen lause: ”Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään.” 2000 vuotta sitten Jeesuksen voima on ollut niin ehdoton, että ”mikään ei ole auttanut”. Eikö tuossa lauseessa kuulu suorastaan epätoivo? ”Mikään ei auta.”

Missä yhteyksissä tämä lause nykyään kuuluu? Tässä salissa on tänään paljon ihmisiä – niin seurakunnan työntekijöitä kuin muitakin –  jotka ovat työssään ja koko elämässään halunneet laittaa kaiken evankeliumin kertomisen varaan. Aavistelenko oikein, että meillä kaikilla on joskus ollut epätoivoinen olo – olemme sanoneet fariseusten sanat, mutta toisinpäin: Mikään ei auta, kukaan ei juokse Jeesuksen perässä.

***

Muistan kun noin 15 vuotta sitten, ollessani töissä tuossa naapurissa  tuomiokirkkoseurakunnassa, ajattelimme olla aktiivisia. Päätimme evankelioida innostuksella. Ajattelimme, että järjestämme todella korkeatasoisen tilaisuuden tuomiokirkon kryptaan nuorille aikuisille. Hankimme erinomaiset esiintyjät ja tarjoilut. Olimme todella innostuneita ja varmoja ideamme voimasta.

Päätimme, että tällä kerralla emme pelkästään järjestä hienoa tilaisuutta vaan myös kutsumme sinne yksitellen väkeä kattavasti. Lähetimme seurakunnan rekisterin avulla kirjeitä, ikäluokittain poimitusti nuorille aikuisille.  Lähetimme noin 5000 kutsua nuorille aikuisille.

Kun ilta koitti, odotimme tarjoilupöydät notkuen innostuksella oven suussa. Pohdimme myös teknisiä kysymyksiä, riittääkö naulakot, tuleeko ruuhkaa sisäänkäynnin kohdalle.

Paikalle tuli 1 ihminen. Eikä se yksikään ollut saanut sitä kutsua. Hän tuli etsimään vessaa. Vanhempi pettynyt kollega sanoi silloin: Vaikka nykynuoria aikuisia taksilla haettaisiin kotoa ja kaljaa tarjottaisiin niin eivät ne tule. Mikään ei auta.

On olemassa myös toisenlaisia kertomuksia. Niitä kertomuksia tästä ajasta, jossa nykyvallanpitäjät ovat toistaneet kirjaimellisesti fariseusten sanat. “Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään”

Kristittyjen vainot eivät nimittäin liity vain johonkin muinaiseen menneisyyteen: ne ovat totta tänäkin päivänä, ja kenties ankarammin kuin milloinkaan aiemmin. On olemassa edelleen maita, joissa kristinusko on kielletty. Tai jos ei aivan kielletty, niin kristittynä kuulut kuitenkin halveksittuun vähemmistöön. Olemme seuranneet viime vuosina uutisista järkyttäviä raportteja maailmalta: kristinuskolle vihamieliset voimat ovat tuhonneet kirkkoja.

Silti – ihmeellistä kyllä – tällaisissakin oloissa usko on selvinnyt ja joskus jopa kasvanut. Kovista rangaistuksistakin huolimatta maanalaiset seurakunnat ovat kokoontuneet. Tuhotut kirkot eivät ole olleet este. Halveksittu asema ei ole ollut este. Vähemmistöasema ei ole ollut este. Enemmistöasema ei ole ollut este. Pitkä matka ei ole ollut este.

“Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään”

***

Mutta miksi evankeliumissa mikään ei auttanut estämään Jeesuksen seuraamista? Miksi koko maailma juoksi hänen perässään?

Onko kuitenkin niin, että syy kansanjoukkojen villiintymiseen löytyy samasta evankeliumista? Itse asiassa edellisestä jakeesta. Siellä on pieni sanapari, joka kertoo miksi ihmiset lähtivät joukolla Jeesusta vastaan: ”Tämän vuoksi”. Tämän vuoksi viittaa Lasaruksen herättämiseen. Siis siihen, että Jeesus puhui ihmisen kuolemasta takaisin elämään. Jeesus herätti kuolleista. Tämä taitaa sittenkin olla yksinkertaista: se ihme, että joku voi saada kuolleen elämään, saa koko maailman sekaisin. Niin sekaisin, että mikään ei ole enää ennallaan. Niin sekaisin, että mikään ei enää pysäytä. Niin sekaisin, että ”mikään ei auta.”

Eikö rakas kirkkokansa ole niin, että tämä lupaus ei ole koskaan vanhentunut? Eikö ole niin, että tämä lupaus on yhä edelleen totta ja tarjolla? Ja eikö toisaalta ole niin, että läheisen menettänyt, rakastansa kaipaava tai omaa kuolemaansa pelkäävä ihminen ei itse asiassa haluakaan kuulla muuta kuin lupauksen siitä, että kuolema ei ole piste vaan pilkku – ja että pilkun merkki on Kristuksen risti?

Varmasti siis ihmiset olivat uteliaita ja halusivat tulla katsomaan ihmemiestä. Mutta tämä on vasta ensimmäinen ehto. On paljon muitakin karismaattisia puhujia tai temppujen tekijöitä, jotka voisivat saada kansaa liikkeelle. “Mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään”. Fariseusten kuvaama tilanne on syntynyt jostain syvemmästä.

***

”Mikään ei auta” ei ole vain fariseusten tai kristinuskoa pelkäävien vallanpitäjien huokaus. Se on myös se huokaus, jonka Jeesuksen luokse tuleva sanoo. Eikö juuri tuo huokaus ole ihmisen huulilla silloin kun hän on todella epätoivoinen? Silloin kun hänellä ei ole hallinnantunnetta? Silloin kun kaikki tuntuu sortuvan ympäriltä. ”Mikään ei auta”– Se on pelastusta pyytävän ja pelastuksen lupauksesta iloitsevan Hoosianna-huuto.

Ja juuri tässä piilee vaara. Me yritämme saada Lunastajan lunastamaan jotain sellaista, mitä hän ei ole luvannut. Näin kävi jo Jerusalemissa ensimmäisenä palmusunnuntaina. Jerusalemissa ihmisillä oli toisenlainen odotus. Oli odotus siitä, Jeesus nousisi valtaan. Maan ja alueen hallitsijaksi, suvereeniksi johtajaksi. Oli odotus siitä, että hän poistaisi väkivallan, poistaisi vääryyden. Oli odotus, että hän poistaisi elämänmuodon määrittäneet ja kaventaneet miehittäjät.

Mutta tätä Jeesus ei tehnyt. Ja kun Jeesus ei toiminut näin, jotkut pettyivät ja kääntyivät häntä vastaan. Niin kuin Tiellä ken vaeltaa -virressä lauletaan: “Suosio satojen ihmisten vaihtuu jo syytökseen.” Näin on tainnut joskus käydä meille itse kullekin, isommin tai pienemmin. Tässäkin salissa on moni toivonut, moni rukoillut ja moni käynyt alttarilla – ja moni on kokenut pettymyksen. Joku on pyytänyt apua sairauden kanssa, joku on rukoillut rahaa, joku on odottanut ystävää. Ja ei ole tullut. Eikö silloin ole luontevaa pettyä ja kysyä, missä on lunastus lupaukselle?

***

Hyvät ystävät, pääsiäisviikko kertoo selvästi, mitä me voimme Jeesukselta odottaa. Jumalaa ei voi kilpailuttaa. Ihminen voi kilpailuttaa vain mielikuviaan jumalista, mutta ei elävää Jumalaa. Rukoushuuto ei ole manaushuuto. ”Mikään ei auta” – tai Hoosianna-huuto – on huuto, jossa ihminen pyytää Jumalan tahdon toteutumista. Ja sen jälkeen jää sen varaan.

Juuri pieneksi tulemalla ihminen vapautuu myös oman mielensä rajoituksista, mielikuvajumalistaan, ja siitä, mitä pitää mahdollisena tai itselle valittuna. Jumalan varaan heittäytyminen on vapautumista Jumalan voimien varaan. Vapautumista siihen, että vaikka itse ei keksi oikeaa ratkaisua – tai ei osaa sellaista edes kuvitella oman elämänsä epäonnistumisiin tai kauhuihin – voi luottaa, että Kaikkivaltias ja ihmistä rakastava Jumala pystyy ja haluaa.

Jeesuksen sana, jolla puhutaan ihminen kuolemasta elämään, koskettaa myös ihmisen pieniä kuolemia. Siis tippumisia, jotka eivät tapa, mutta jotka tuntuvat siltä. Menetyksiä, jotka eivät murhaa, mutta jotka tuntuvat siltä. Epäonnistumisia, jotka eivät lopeta fyysistä elämää, mutta saavat sen tunteen aikaiseksi. Me emme tiedä, miten tämä puhuminen kuolemasta elämään tapahtuu, mutta me voimme siihen luottaa.

***

Tämän päivän evankeliumin kuvaama joukkoilmiö selittyy siis Jeesuksen ihmeteolla. Mutta sillä oli myös toinen edellytys. Se, että ihmiset kertoivat ja halusivat jakaa kokemuksensa: ”Seuraavana päivänä levisi tieto, että Jeesus oli tulossa Jerusalemiin…”. ”Ne, jotka olivat olleet Jeesuksen mukana, kertoivat, miten…”. ”Kuultuaan millaisen tunnusteon Jeesus oli tehnyt, ihmiset lähtivät joukolla häntä vastaan…”.

Sanaa, joka herättää kuolleen, pitää viedä omien leirinuotioiden ulkopuolelle. Meidän tehtävämme on olla kiinnostuneita niistä, jotka eivät ole kiinnostuneita meistä. Tämä ilo ei ole sisäpiirin iloa, vaan maailman ääriin, kaikille kansoille kuuluvaa iloa.

Sanaa, joka herättää kuolleen, vietäessä pitää muistaa Lähettäjän sanat: meidät on lähetetty lampaina susien keskelle, menkäämme siis sinne, jonne on kaikkein vaikeinta mennä.

Sanaa, joka herättää kuolleen, vietäessä meidän on syytä muistaa Lähettäjän asenneohje: altistuessamme lampaina susien keskelle meidän roolimme ei ole uhrin rooli. Kristus on uhri, meidän velvollisuutemme ja oikeutemme on kertoa ilosanomasta niin hyvin, niin rohkeasti ja niin iloisesti kuin koskaan vain osaamme.

Tämän kuolemasta herättävän Sanan viemisen johtajaksi näille kulmakunnille Sinut hyvä Hannu asetetaan. Olkoon Jumala työtäsi siunaamassa, jotta Sana Kristuksesta kuuluisi täällä niin, että vuoden 2019 Helsingissäkin saisivat jumalankieltäjät syyn huudahtaa: Mikään ei auta, koko maailma juoksee hänen perässään!

Amen.