Minun oma kansani

Minun oma kansani

Eero Huovinen (Helsingin piispa)
Saarna Helsingin hiippakunnan diakoniatyöntekijöiden päivässä
Johanneksen kirkossa 19.11.2002

”Minun oma kansani”
Rakkaat diakoniatyöntekijät, sisaret ja veljet

Tervehdin teitä viime pyhän Vanhan testamentin sanalla sana profeetta Malakian kirjasta: ”Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani”, sanoo Herra Sebaot. (Mal. 3:17)

Malakian sana on Israelin kansalle kauan sitten lausuttu lupaus. Voiko sillä olla jotain sanottavaa myös meille tänään? ”Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani”, sanoo Herra Sebaot.

Jos joku ei kuulu kansaan, hän on vierasmaalainen. Jos joku ei kuulu perheeseen, hän on yksinäinen. Jos joku ei kuulu yhteisöön, hän on ulkopuolinen. Jos jollakin ei ole vanhempia, hän on orpo.

Diakoniatyö joutuu tekemisiin niiden ihmisten kanssa, jotka ovat ulkopuolisia, orpoja, yksinäisiä ja vierasmaalaisia. Monesta ihmisestä saattaa jo ensi silmäyksellä aavistaa, että hän on juureton, osaton, irrallinen, sivuun jäänyt, orpo.

Millaista on orpouden kokemus? Orvoksi joutunut lapsi on äiditön ja isätön, vailla vanhempia, vailla elämän ja kasvun tärkeimpiä ihmisiä. Juuri muutamia päiviä sitten sattui täällä Suomessa autokolari, jossa kuoli kolme ihmistä. Yhdessä hetkessä yhteensä 10 lasta jäi orvoiksi.

Entä lapset, joilla kyllä on isä ja äiti, mutta jotka ovat sillä tavalla laiminlyötyjä ja unohdettuja, ettei heillä oikeastaan ole isää eikä äitiä. Mitä on omistaa isä, joka ei kuitenkaan ole isä? Orpoutta voi olla ulkonaisen onnen ja maallisen hyvinvoinninkin keskellä. Ajatelkaa jo aikuiseksi kasvanutta ihmistä, joka on jäänyt täydellisesti yksin, joko sananmukaisesti tai henkisesti. Elämänusko on mennyt, ei ole mitään, mihin uskoa tai luottaa. Aatteettomuuden orpoutta, hengellistä orpoutta.

Diakoniatyön konkreettinen tehtävä on huolehtia siitä, että ihmiset voisivat jälleen kuulua siihen kansaan, johon meidät kaikki on tarkoitettu, yhtäältä ihmisten yhteisöön, toisaalta Jumalan omaan kansaan. Jokaisessa meissä asuu tämä toive kuulua johonkin, kuulua maalliseen kansaan ja kuulua Jumalan omaan kansaan.

Profeetta Malakian sana tarttuu tähän meidän syvään kaipaukseemme. Ne jotka näyttävät joutuneen etäälle omista juuristaan, saavat lupauksen, että heistä kerran taas tulee Jumalan oma kansa. ”Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani”, sanoo Herra Sebaot.

Ihminen jaksaa elää, jos hänellä on toivo paremmasta, usko siihen, että hän kuuluu omaan kansaan, omaan heimoon, omaan yhteisöön. Kaikki se työ, mitä inhimillisesti, taloudellisesti ja poliittisesti teemme yhteen kuulumisen hyväksi, vahvistaa elämämme perusedellytyksiä.

Mutta syvimmiltään Malakian kirjan sana on enemmän kuin puolustuspuhe maallisen yhteenkuulumisen tai psykologisen identiteetin puolesta. Profeetan sana asettaa meidät Jumalan kasvojen eteen. Ja kummallista on, että orpouden ja osattomuuden tunto tulee meitä vastaan myös silloin, kun joudumme kasvokkain Jumalamme kanssa.

Omalla tavallamme me kaikki ihmiset joudumme kokemaan orpoutta Jumalan edessä. Hurskainkin kristitty tietää, mitä merkitsee lähteä pois Jumalan luota, luopua Jumalasta, tai mikä vielä raskaampaa, joutua Jumalan hylkäämäksi.

Mitä on olla orpo Jumalan edessä? Ilman maallista isää elävä on isätön, ilman Jumalaa elävä on jumalaton. Joskus ajattelemme, että jumalattomuus on huonoja elämäntapoja ja moraalittomuutta. Kun joskus haluamme oikein moittia tai paheksua ihmisten elämää, sanomme: onpa jumalatonta menoa!

Mutta syvimmältään jumalattomuus on elämää ilman Jumalaa, siis hengellistä orpoutta. Kyllä me kaikki aavistamme sen, että olemme Jumalan luomia lapsia. Mutta sitten on vain käynyt niin, että olemme lähteneet Luojamme luota omille teillemme, maailmalle, kuka omiin voimiin luottaen, kuka Jumalaansa ja kotiansa kiroten.

Tänään meille kaikille Jumalasta orvoille kuuluu profeetta Malakian sana: ”Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani”, sanoo Herra Sebaot.

Minua tässä sanassa viehättää ja lohduttaa kaksi asiaa. Ensinnäkin se on lupaus paremmasta tulevaisuudesta. Vaikka me olemme jättäneet Jumalan, tulleet orvoiksi ja jumalattomiksi, Jumala kuitenkin lupaa, että meistä kerran ja jälleen tulee hänen kansansa, hänen omiaan, hänen rakkaita lapsiaan.

Toiseksi Malakian sana sanoo meille, että Jumala itse huolehtii meidän tulevaisuudestamme. ”Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani”, sanoo Herra Sebaot. Suomen kielen sana ”määrätä” on sävyltään autoritaarinen ja komenteleva, mutta tässä sen sisältö on myönteinen. Jumala ”määrää”, hän siis varmasti huolehtii meistä, hänellä on valta jakaa armoaan ja hyvyyttään.

Maallisen hyvinvoinnin ja yhteisöön kuulumisen hyväksi ihminen voi tehdä paljon, mutta jumalattomuutensa eteen hän voi vain panna toivonsa Jumalan hyviin ”määräyksiin”, hänen armoonsa. Meidän toimemme hyvän tulevaisuuden eteen ovat aina keskeneräisiä ja vääristyneitäkin. Mutta Jumalan armo on varma, se on Kaikkivaltiaan käsky- ja määräysvallan alla.

Sen vuoksi tänäänkin on niin hyvä jättäytyä Jumalan armon ja lupausten varaan. Kun me palaamme tämän armollisen Jumalan luo, silloin meidän käy lopulta hyvin. ”Sinä päivänä, jonka minä määrään, he jälleen ovat minun oma kansani”, sanoo Herra Sebaot. ”Ja minä olen hyvä heitä kohtaan, niin kuin isä on hyvä pojalleen, joka tottelee häntä.”

2019-06-13T14:24:31+00:00marraskuu 19th, 2002|Luokittelematon|