MUSIIKIN HENKI JA PYHÄ HENKI

MUSIIKIN HENKI JA PYHÄ HENKI

Saarna Sibelius-Akatemian promootiojumalanpalveluksessa Taivallahden kirkossa 2.6.2012.

Kun sitten koitti helluntaipäivä, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä kuului taivaalta kohahdus, kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko sen talon, jossa he olivat. He näkivät tulenlieskoja, kuin kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle. He tulivat täyteen Pyhää Henkeä ja alkoivat puhua eri kielillä sitä mitä Henki antoi heille puhuttavaksi. (Apt. 2: 1-4)

 

Arvoisa promootioväki

Tämä päivä on musiikin suuri juhla, taiteellisten ja tieteellisten saavutusten kansallinen ja kansainvälinen merkkipäivä. Tänään promovoitujen taidot edustavat globaalistikin arvioituna musiikin, tieteen ja taiteen huippua. Juuri korkealla osaamisella me suomalaiset menestymme maailmalla. Pieni kansa ei voi pärjätä massalla, vaan sillä, että sijoitetaan laatuun. Meikäläiset laulajat, kapellimestarit ja soittajat ovat osaamisensa ansiosta maapallon kärkikaartia, huipulla.

Sallikaa, arvoisa akateeminen väki, kuitenkin lyhyt mietiskely: tarvitsemmeko osaamisen ja taidon rinnalla myös henkeä? Korkeat kyvyt voivat viedä pitkälle. Mutta entä, jos henki jää sivuun? En suinkaan epäile Akatemiaa hengen puutteesta. Pikemminkin ajattelen, että henkeä on meidän kaikkien yhä uudelleen etsittävä ja tavoiteltava.

Kysymys hengestä on suomalaisen elämänmuodon avainongelma. Henkeä tarvitaan kaikkialla maailmassa, Euroopassa ja joka puolella. Huipputekniikkaa ja mitattavissa olevaa osaamista on yhä enemmän, mutta: entä henki? En tee tätä kysymystä vain musiikin ystäville, vaan meille kaikille.

***

Juutalainen filosofi Martin Buber voi auttaa miettimään, missä hengessä me suhtaudumme paitsi elämään myös taiteeseen ja musiikkiin. Buberin mukaan ihmisellä on kaksi erilaista tapaa suhtautua oman minän ulkopuoliseen todellisuuteen. Voimme elää joko minä-se -suhteessa tai minä-sinä -suhteessa. Minä-se -suhteessa ihminen arvioi maailmaa objektina, esineellisenä ja käsitteellisinä maailmana, teoreettisena ja havaittavana ilmiönä, asiana. Minä-se -suhde on ei kuitenkaan tavoita elämän ja olemisen ydintä. Vain minä-sinä -suhteen tavalla ihminen voi ymmärtää sen, mikä maailmassa on perimmäisintä ja todellisinta.

Puhuessaan minä-sinä -asenteen  perustavasta merkityksestä Buber ei ajattele vain ihmisyksilöiden välisiä suhteita. Halu ja tapa kohdata sinä antaa mielekkyyden myös ihmisen suhteelle luontoon, taiteeseen, musiikkiin, lopulta myös Jumalaan.

Ärade festpublik. Jag dristar mig att tänka att frågan om anden kunde öppna sig på ett nytt, fräscht och välgörande sätt om vi skulle förhålla oss till den omgivande världen som till ett du. Vi inser också i fråga om dagligt tal att man inte använder det personliga pronomenet, den, om en annan människa, utan du eller han och hon. Om jag står i ett genuint förhållande till honom eller henne är det fråga om ett jag-du – förhållande.

Människan förmår behärska, eller åtminstone önskar kunna behärska föremål, saker och ”det”. ”Du”, personen, är alltid någon som står självständig mitt emot mig. Personen och ”du” har ett ansikte som har sina egna drag, oberoende av mig. En person kan man möta och älska men med saker och föremål är det litet si som så.

***

Osaammeko suhtautua toisiin ihmisiin persoonina, niin että otamme kunnioittaen huomioon heidän yksilöllisyytensä, historiansa ja ajatuksensa, juuri sellaisina kuin ne ovat. Olemmeko valmiit minä-sinä -suhteeseen? Vai pidämmekö toisia ihmisiä kuin hyödykkeinä, olioina, joilla on merkitystä vain sikäli kuin heistä on meille hyötyä tai käyttöä?

Viikon takaisten Hyvinkään traagisten surmatapausten jälkeen meidän suomalaisten on pakko taas mennä itseemme. Onko keskellämme yleistymässä kulttuuri, jossa toiset ihmiset menettävät kasvonsa ja tulevat meidän uhojemme tai pelkojemme kohteiksi, uhreiksi, jotka eivät enää ole meille ”sinä”, vaan ”se”.  Jos keskellämme kasvaisi enemmän minä-sinä -henkeä, kauheita asioita ehkä tapahtuisi vähemmän.

Sama kysymys ulottuu muillekin elämänalueille, politiikkaan, työelämään, myös tieteen, taiteen ja musiikin maailmaan. Eikä kysymys ole vain asenteestamme toisiin ihmisiin, vaan laajemminkin siitä, millaiseksi elämän miellämme. Onko suhde omaan osaamiseemme välineellistävää minä-se -suhdetta vai suhtaudummeko työhömme ja kutsumukseemme kuin sinään?

Buber ymmärsi, että minä-sinä -suhteella on merkitystä myös siihen, miten ihminen ymmärtää luonnon ja taiteen. Tunnettu on hänen esimerkkinsä ihmisen suhteesta puuhun, tuohon suureen  yksirunkoiseen kasviin, metsän perusyksikköön. On kaksi tapaa lähestyä puuta. Ensimmäisen mukaan puuta arvioidaan sen ominaisuuksien, rungon pinnan, lehvästön, vuosirenkaiden tai tuottavuuden mukaan. Puu voi olla kuin esine, Buberin sanoilla ”se”, joka tuottaa puutavaraa ja raaka-ainetta.

Mutta puuhun voi asennoitua myös rakkaudella ja kiintymyksellä. Puuhun voi syntyä persoonallinen suhde; puu on kuin ”hän”. Puu ei lakkaa olemasta esineellinen ja fyysinen kasvi, mutta ihminen voi suhtautua siihen kiintymyksellä ja arvostuksella.

Martin Buber can also guide us in asking what our relationship with music is. Is music for us simply “It”, only a collection of discrete notes, individual keys on the keyboard and isolated tones? Or is music for us ”You”, “Thou”, a personal world of the beauty of melodies and the harmony of symphonies? This setting of alternatives may be somewhat exaggerated. And, furthermore, we should not lapse into the baseless mystification of anything in nature or music. However, Buber can assist us when we consider the deepest reality of music, the most profound level of life, the spirit of life and the spirit of music.

***

Akatemian promootioita vietetään helluntain, Pyhän Hengen juhlan jälkeen. Äsken kuultu epistola kertoo Hengen vuodattamisesta, ehkä vähän myyttisellä ja mystisellä tavalla.

Apostolien tekojen kuvaus Pyhän Hengen laskeutumisesta sanoo, että taivaalta kuului ”kohahdus”, kuin ”raju tuulenpuuska”. Kreikan sana eekhos on vaikeasti määriteltävä. Se kuvaa monenlaisia ääniä, aaltojen pauhua, meren jylinää, puiden huminaa, kaikuvaa ääntä. Englanninkielisessä Raamatussa eekhos on ”sound” ja latinankielisessä ”sonus”, siis sointi. Sibelius-Akatemian promootiossa mielikuvitus saa lentää. Samalla tavalla kuin musiikissa on oltava ”the sound of music”, samalla tavalla meillä olisi oltava ”the sound of the spirit”, Pyhän Hengen saundi.

Pyhän Hengen kanssa ihminen on minä-sinä -suhteessa. Vaikka Pyhän Hengen ääni, eekhos, on vaikeasti täsmennettävissä, se ääni on kuitenkin persoonallinen ääni. Niin juutalaisessa kuin kristillisessä uskossa Jumala on persoona, sinä, jota ihmisen tulee kunnioittaa. Jumala puolestaan pitää jokaista ihmistä ainutlaatuisena persoonana. Jumala ei ole se, vaan Hän ja Sinä. Eikä ihminen ole Jumalalle se, vaan sinä. Jumala ja ihminen voivat olla persoonallisessa suhteessa, minä-sinä -suhteessa.

Apostolien tekojen kuvauksessa Hengen vuodattamisesta on monta persoonallista piirrettä. Henki annetaan niille, jotka olivat ”yhdessä koolla”. Näen tässä syvän ilmaisun persoonallisen yhteisöllisyyden arvosta. Henki täyttää ”koko sen talon”, jossa opetuslapset olivat koolla. Jumalan Henki ei siis jää ulkopuoliseksi, vaan Hän antaa kaiken hyvyytensä meille lahjaksi ja elämäksi. Opetuslapset tulivat ”täyteen Pyhää Henkeä” eli saivat kaiken sen, mitä he tarvitsivat. Pyhän Hengen lahjat olivat kuin ”tulenlieskoja…, jotka jakautuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle”. Myyttinen, mutta kaunis kuva siitä, miten Jumala pitää huolta jokaisesta, ”itse kustakin”.

Jos Akatemiaa, taidetta ja tiedettä saa sävyttää tämä Hengen asenne, joka ottaa persoonan ja sinän todesta, silloin voi keskellemme kasvaa uutta rohkeutta ja uutta iloa. Jumalan Pyhä Henki siunatkoon teitä kaikkia.

2021-03-04T16:19:11+00:00kesäkuu 2nd, 2012|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|