Saarna Masalan kirkossa 16.2.2003, Yhteisvastuukeräyksen avausjumalanpalvelus (televisioitu)

Jeesus sanoi: Jos teillä on palvelija kyntötöissä tai paimenessa, niin ettehän te hänen kotiin palatessaan sano: ”Käy pöytään, saat heti ruokaa.” Ei, te sanotte: ”Laita minulle syötävää, vyötä vaatteesi ja palvele minua sen aikaa kun syön ja juon. Sitten saat sinä syödä ja juoda.” Ei palvelija siitä saa kiitosta, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä. Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ”Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään.” (Luuk. 17:7-10)

Jeesuksen vertaus palvelijasta ja isännästä on aika synkkää puhetta, puhdasta komentotaloutta ja herrakulttuuria. Palvelijan tulee totella isäntäänsä. Vaikka takana on väsyttävä työpäivä, illalla on unohdettava oma suu ja ajateltava ensin talon herraa. Oman nälän edelle menee isännän käsky: ”Laita minulle syötävää… ja palvele minua. Vasta myöhemmin sinä saat ruokaa.”

Kun tehtävä on sitten nöyrästi hoidettu, voisi odottaa, että palvelija saisi asianmukaisen kiitoksen. Mutta mitä vielä! Vastoin viisaan työnjohdon kaikkia ohjeita Jeesus pitää kiitoksen antamista turhana: ”Ei palvelija saa kiitosta siitä, että hän tekee, mitä hänen tulee tehdä.”

Vertauksen ankaruutta kiristää vielä sekin, että Jeesus velvoittaa opetuslapsiaan ja meitä elämään nöyrän palvelijan tavoin. ”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita.'”

Onko tämä mikään evankeliumi, ilosanoma? Pikemminkin puhtaaksi viljeltyä velvollisuusetiikkaa, pelkkää käskyä ja komentoa. Ihmisen on tehtävä oma velvollisuutensa.

Niin kuin kaikki Jeesuksen vertaukset tämäkin kärjistää. Vertauksella on rajansa. Tätä vertausta ei ole tarkoitettu ohjeeksi työehtosopimusneuvotteluihin. Jeesus ei ole työsuhdekonsultti. Usko Jumalaan ei merkitse paluuta vanhan sääty-yhteiskunnan vallankäyttöön. Evankeliumin kärki on muualla.

* *

Jeesuksella on meille kaksi viestiä.

Ensimmäinen viesti on yleisinhimillinen, sellainen, jonka ihminen ymmärtää luonnostaan. Se on tämä: ihmisellä on velvollisuuksia toisia kohtaan. Emme ole olemassa itseämme varten, vaan toisiamme varten. Jokainen meistä on palvelija. Jokaisen pitää kysyä itseltään: olenko minä muita varten vai käytänkö minä muita omaksi hyväkseni?

Periaatteessa tämä oppi on selvä ja ymmärrettävä. Jos me ajattelisimme enemmän muita ihmisiä ja vähemmän omaa etuamme, elämä muuttuisi sovinnollisemmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Mutta kun katsomme tätä maailmaa, kotimaata tai koko maapalloa, näemme itsekkyydestä, rakkaudettomuudesta ja väkivallasta kärsivän maailman. Ihminen siis tarvitsee tätä muistutusta: sinä olet olemassa muita varten.

* *

Yksi tapa olla muita varten on yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna keräys on suunnattu väkivaltaa vastaan. Kotimaassa tuotto käytetään lasten ja nuorten väkivaltaongelmien ehkäisyyn. Kansainvälisenä kohteena on Afrikan maa Ruanda, jossa 1990-luvun puolivälissä kansanmurhan aikana surmattiin lähes miljoona ihmistä, yli kymmenesosa kansasta. Täällä Masalan kirkossa mukana oleva ruandalainen avustustyöntekijä Francis Bushaya on kertonut, miten ruandalaiset nyt haluavat selvitä kansaa jakaneesta menneisyydestä ja elää uudella sovinnon tiellä.

Eikö meidän velvollisuutemme ole auttaa? Me olemme toisia ihmisiä varten, omia lapsiamme ja nuoriamme varten, me olemme afrikkalaisia veljiämme ja sisariamme varten. Voitko sinä olla vaiti ja toimeton, kun rakkaus vaatii auttamaan ja palvelemaan?

Jeesuksen ensimmäinen viesti on siis tämä: sinä olet palvelija. Muista, että sinulla on velvollisuutesi lähimmäistä kohtaan. Me emme ole itseämme varten, vaan toisiamme varten. Älä purista kättäsi nyrkkiin, vaan avaa se ja ojenna se auttamaan.

* *

Mutta Jeesuksella on toinenkin viesti. Kärjistetyllä puheellaan arvottomista palvelijoista hän tahtoo sanoa jotakin Jumalasta ja ihmisestä. Mitä siis kertovat Jumalasta ja meistä nämä sanat: ”Niinpä tekin, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita.'”

Olenko minä tosiaan Jumalan edessä ”arvoton”? Olemmeko me kaikki pelkkiä mitättömyyksiä Jumalan silmissä?

En ole varma, osuuko meidän nykyinen raamatunkäännöksemme aivan ytimeen, kun se puhuu ”arvottomista” ihmisistä. Vanha käännös käytti toista sanaa ja puhui ”ansiottomista” palvelijoista. Entä jos vanha käännös oli osuvampi?

Me olemme nimittäin Jumalan silmissä arvokkaita ja ainutlaatuisia, jokainen meistä, niin sinä kuin minä. Jumala ei pidä ketään turhana eikä tarpeettomana. Mutta vaikka me olemme Jumalalle arvokkaita ihmisiä, meillä ei itsellämme ole siihen mitään ansiota. Jumalalle arvokkaaksi ihmiseksi ei tulla siten, että aletaan hankkia uskonnollisia ansioluetteloita.

Ihmisen luontainen taipumus on kysellä itseltään, milloin minä olen riittävän hyvä ihminen kelvatakseni itselleni, toisille ja Jumalalle. Maallisessa elämässä, työssä ja opiskelussa pitää kyllä pinnistellä, mutta Jumalan edessä pätevät toisenlaiset lait. Jumalan edessä olemme kaikki samalla viivalla.

Jumalalle arvokkaaksi ihmiseksi ei tulla niin, että yritetään olla uskonnollisesti parempia ihmisiä, ei niin että ponnistellaan kohti aina vain hurskaampaa elämää. Jumalalle arvokkaaksi ihmiseksi tullaan siten, että Jumala alkaa pitää meitä arvokkaana ja rakkaana. Arvokkaaksi tullaan siis ilman ansioita. Jumalan edessä on kyse armosta.

Jeesuksen vertauksessa Jumala on isäntä ja me olemme palvelijoita. Kun Jeesus sanoo, että me olemme ”ansiottomia palvelijoita”, silloin hän haluaa sanoa, että me kaikki olemme täydellisesti riippuvaisia Jumalan armosta, hyvyydestä ja rakkaudesta.

Jumalan edessä eivät päde markkinatalouden lait. Jumalalta kaiken saa ilmaiseksi, vastikkeetta. Jumalan edessä ei käydä kauppaa. Me olemme arvokkaita, koska Jumala on meille armollinen.

* *

Tänään Jeesus siis sanoo meille kaksi asiaa. Ensin: olkaa toisia ihmisiä varten. Toiseksi: turvatkaa yksin Jumalan armoon.

Merkillistä on, että se joka turvaa yksin Jumalan armoon, alkaa vähitellen myös elää toisia ihmisiä varten. Jumalan armo ja rakkaus lähimmäisiin tekevät meidät iloisiksi ja vapaiksi ihmisiksi.