Piispa Teemu Laajasalon saarna Munkkiniemen seurakunnan kirkkoherra Päivi Vähänkankaan virkaanasettamismessussa 5.12.2021 Munkkivuoren kirkossa.
Jeesus sanoi:
”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät. Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”
Hän esitti heille myös vertauksen:
”Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä. Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.”
Luuk. 21:25–33
Hyvät sanankuulijat, hyvä juhliva Munkkiniemen seurakunta, rakas kirkkoherra Päivi,
päivän evankeliumi alkaa ihmeellisen ajankohtaisilla sanoilla. ”Maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa.” Jos miettii viimeistä kahtakymmentä kuukautta, tuntuu, että Raamatun kuvaus on tänään kovin tuore. Kolmas koronakevät on alkamassa, uudenlaiset virusmuunnokset herättävät paitsi huolta ja kysymyksiä myös valtavaa lamaannusta. Kuinka kauan tämä kestää? Loppuuko tämä? Mihin tämä johtaa? Mitä on tämän jälkeen? Täällä me jo istumme tottuneesti kasvosuojat päässä. Pari vuotta sitten tällainen näky olisi herättänyt epäuskoa, mitä ihmettä on tapahtunut? Kun Munkkiniemen seurakunnassa ensimmäisen kerran uumoiltiin, että lähitulevaisuudessa taitaa olla kirkkoherranvaihdos, ei kenellekään tullut mieleenkään, että paria päivää ennen virkaanasettamismessua uusi kirkkoherra joutuisi alkaa laskea penkkimääriä, jotta turvavälit säilyisivät kirkkotilassa. Turvattomuudesta ja huolesta on tullut tavallista.
Taitaa olla niin, että jo ennen kulkutautia viimeiset vuodet ovat käsittäneet päivän evankeliumin äänen tunnistavaa olemista. Puhe ilmastonmuutoksesta on aika pidäkkeettömästi sisältänyt ajatuksen maailmanlopusta. Jos nyt ei kaikki kansat, niin ainakin monet, ovat olleet Raamatun sanoin ”ahdistuksen ja epätoivon vallassa”. Eri puolilla ihmiset ovat kysyneet, kuinka meidän käy? Kuinka kauan meillä on aikaa? Kenen syytä tämä on? Kotimaistenkin lehtien sivuilla on näkynyt laskureita, jotka ennustavat maailman lämpenemisen, vedennousun tai peruuttamattomien tuhojen ajankohtia. ”Maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa.” Kyllä nämä kuvaukset ovat helposti tunnistettavissa.
***
Päivän evankeliumissa Jeesus antaa ohjeen ihmisille, jotka elävät ahdistuksen, epätoivon ja lamaannuttavan pelon keskellä. Jeesus käskee nostamaan pään pystyyn. ”Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn.” Tähän on arvoisat ystävät hyvä pysähtyä. Mitä tarkoittaa pään pystyyn nostaminen?
Ajattelen, että pään pystyyn nostaminen tarkoittaa kolmea asiaa. Ensinnäkin pään pystyyn nostaminen merkitsee rohkaistumista. Toiseksi pään pystyyn nostaminen on kauas näkemistä. Ja kolmanneksi – siihen merkitykseen palaan hetken kuluttua.
Aloitetaan ensimmäisestä, pään pystyyn nostamisesta rohkaistumisena. ”Nyt vaan pää pystyyn”, näinhän me sanomme, kun haluamme rohkaista ihmistä, joka on pettynyt. Kun yksi voittaa kirkkoherranvaalit, useat häviävät. Minulla on ollut tapana tuoreeltaan ensin onnitella voittajaa, mutta vaalitulosta seuraavana päivänä lähettää viesti niille, jotka hävisivät. Olen kiittänyt heitä siitä, että he ovat antaneet itsensä alttiiksi kaikelle vaalityölle ja arvioinnille sekä halunneet olla mukana, kun koko hiippakunnan kannalta kaikkein tärkeimpiä kirkon johtamisen paikkoja valitaan. Kirjeessäni olen lyhyesti kertonut omista kokemuksistani viranhauissa, avannut tuntojani monista tappioistani, jotka itse muistan vähintään yhtä hyvin kuin voitot. En ole uskaltanut sanoa Jeesuksen tavoin, että ”pää pystyyn”, mutta siihen olen sanoillani vihjannut ja sitä olen toivonut. Olen toivonut, että hävinneet ihmiset eivät ajattelisi, että uusia mahdollisuuksia ei enää tulisi. Olen toivonut, että pettymys, suru ja ahdistus lievenisivät. Olen toivonut, että ihmiset eivät kokisi, että tämä oli maailmanloppu.
En ole kuitenkaan koskaan käyttänyt sanontaa ”pää pystyyn”. Se tuntuu liian vahvalta. Pään pystyyn nostamiseen kehottaminen on kuulostanut liian rohkealta ja ehkä jopa epähienotunteiselta ihmisten pettymyksen keskellä. Olen ajatellut, että ihmiset tarvitsevat suruaikaa ja ei pidä olla liian toivorikas.
Ehkä samalla tavalla toimitaan urheilukilpailun yhteydessä. Jos ihminen on harjoitellut pitkään urheilun arvokilpailuihin ja syystä tai toisesta epäonnistuu, maaliviivalla sanottu ”pää pystyyn” lohdutus voi tuntua toisen pettymyksen vähättelyltä tai sen ymmärtämättömyydeltä, kuinka suuresta asiasta on kysymys.
Jeesus toimii kuitenkin täsmälleen päinvastaisesti. Jeesus käskee nostamaan pään pystyyn. Hänen lohdutuksensa ei koske virkavaalia tai urheilukilpailua, vaan maailmanloppua. Kristityn elämään kuuluu häpeämätön toivo. Sellainen toivo, joka ei jarruttele tai ole suhteellista. Sellainen toivo, joka jarruttelemisen sijaan kiihdyttää ja suhteellisuuden sijaan on suhteetonta. Jeesus käskee rohkeuteen ja pään pystyyn nostamiseen. Hän käskee siihen ei pelkästään tämän ajan pettymysten kokoluokassa, vaan maailmanlopun kokoluokassa.
Tämä on ohje meille. Toivo on lahja, johon kristityllä on lupa ja velvollisuuskin kiinnittyä. Kristityn ei tarvitse, mutta ei myöskään pidä kulkea leuka rinnassa toivottamana. Pään ylös nostaminen on katseen nostamista haudasta taivaaseen, kuolemasta elämään. Kristitylle toivo ei ole toivon todennäköisyyksissä tai toiveikkuuden tuntemuksissa, vaan Kristuksessa. Hän itse on kristityn toivo. Maailman pienemmissä ja suuremmissa pettymyksissä ja lopuissa.
***
Pään pystyyn nostaminen on paitsi pettymysten voittamista ja rohkaistumista myös katseen nostamista, jossa näkökyky paranee. Kun pää on pystyssä, pystyy katsomaan kauas ja näkemään muutakin kuin vain sen, mitä on alla tai edessä. Kristityn tehtävä ei ole katsoa omaan napaan, vaan nähdä paitsi omat vaikeudet myös ja ennen kaikkea lähimmäisen vaikeudet. Pään pystyyn nostaminen pakottaa meidät katsomaan lähimmäisiämme.
Seurakunnassa pään pystyyn nostaminen rohkaisee katsomaan ulospäin. Avaamaan ovia, menemään maailmaan ja etsimään niitä ihmisiä, jotka eivät omin voimin meinaa pärjätä ja saada päätänsä pystyyn. Seurakunnassa pään pystyyn nostaminen tarkoittaa näyttävissä olemista. Sitä, että kristityn pystyssä oleva pää on kaukaa tunnistettavissa ja löydettävissä. Sitä, että hädänalainen näkee, kenen luokse voi mennä, mistä lohdutusta voi saada ja kuka voi rohkaista hädän, pelon, lamaannuksen, huolen ja epätoivon keskellä.
***
Pään pystyyn nostaminen on aikamoinen vaatimus meille. Kyllä me tunnistamme hetket, joina haluamme mieluummin suorastaan vajota maan alle. Emme siis pelkästään katsoa alas, vaan jotenkin päästä pakoon. Kyllä me tiedostamme myös ne hetket, joina tahtomme rohkaistumiseen on kova, haluaisimme nostaa päätä ja olla luottavaisia, mutta emme siihen yksinkertaisesti kykene. Ja kyllä me erinomaisen selkeästi tunnistamme tilanteet, joissa voimavaramme ja hyvyytemme lähimmäisen rohkaisuun ovat kovin vähäiset ja veltot.
Kun kauhun epätasapaino ottaa mielemme valtaan, kun matalamielisyys pakottaa katsetta alas, kun tuntuu, että maailma kaatuu päälle, kristitty saa epävarman ja pelokkaan päänsä kanssa kamppaillessaan muistaa, että Kristus on korotettu.
Seurakunnan pää on viime kädessä Kristus itse. Hänen päänsä on pystyssä. Hänen rohkeutensa on meille lainattavissa. Hänen näkynsä tulevaan on meidän katsottavissamme. Hänen vapahduksensa on meidän vapahdustamme.
Hän tulee kerran tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja sinä päivänä koittaa vapautus. Ja sitä ennen – kaikkina sitä päivää edeltävinä ahdistuksen päivinä, Raamattu lupaa, että vapautuksemme on lähellä.
***
Hyvä kirkkoherra Päivi, olet saanut hienon viran ja kirkkaan kutsun. Sinulla on paljon ainutlaatuista kokemusta, osaamista ja oppineisuutta, joilla voit täällä yhdessä työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa kirkkoa rakentaa. Rakasta sinä tätä seurakuntaa niin kuin se on rakastanut sinua. Nosta pääsi pystyyn. Nosta pääsi pystyyn, kun tehtävä tuntuu vaikealta tai jopa mahdottomalta. Nosta pääsi pystyyn, kun tämän alueen lyödyt, epäonnistuneet ja surulliset tarvitsevat katsetta eteenpäin – lainaa sinä rohkeuttasi heille. Ja muista niin heikkoina hetkinäsi kuin innostuksesi vahvuudessa nostaa pääsi pystyyn opettaen, että seurakunnan päänä on Kristus itse.
Meidän vajavaiset kasvomme voivat heijastella Kristuksen täydellisiä kasvoja. Meidän keskinkertainen rohkeutemme voi heijastella Kristuksen ehdotonta rohkeutta. Ja meidän vähäinen toivomme voi heijastella sitä täysimittaista toivoa, mitä Kristus itse meille lahjoittaa ja mitä Kristus itse on.
Hyvä Jumala siunatkoon sinua Päivi ja Hyvä Jumala siunatkoon koko Munkkiniemen seurakuntaa.
Aamen.