Piispa Irja Askolan puhe Linnankoski-matineassa 19.10.2016 Porvoossa

Piispa Irja Askolan puhe Linnankoski-matineassa 19.10.2016 Porvoossa

Selviämmekö ilman suvaitsevuutta?

Kauniiseen suomenkieleemme on kulkeutunut pieni nelikirjaiminen sana, jonka kudomme yhä useamman ilmiön liitteeksi. Olemmeko alkaneet elää vajekuplassa? Turvallisuusvaje, kestävyysvaje, luottamusvaje, kilpailukykyvaje, demokratiavaje? Tämän vajeaallon harjalla pelon aiheet keinuvat soljuen eteenpäin ja valtaavat sekä mieltämme että sosiaalista mediaa.  Salakavalasti ne peittävät alleen sen iloisen ja turvallisen rupattelun, joka on luovuuden ja suvaitsevuuden edellytys.

Päiväkohtaiset uutisoinnit ja poliittiset raportit kommunikoivat meille asioita, jotka ruokkivat pelkoa, ja ymmärrettävästi näin. Uutisvirran sykkeen vaikutukset tunnistan myös sähköpostini pelkokertoimessa: viha, ahdistus, katkeruus. Jotakin pitää vihata, varmuuden vuoksi ja oman turvansa tueksi. Me pelkäämme, mutta sitä me emme kerro. Pelkomme kätkien me käperrymme, kostamme, uhittelemme ja vihoittelemme. Ulospäin tai sisäänpäin. Nämä vaihtoehdot ovat vaarallisia, kaikille.

Toki pelko on myös yksi ihmiskunnan osaamisalue, tarpeelliseksikin historiamme saatossa osoittautunut. Ei peloltaan kannata karata. Mutta pelostaan kannattaa kiinnostua. Pelolla on aina viesti.

Mutta jos pelko saa meidät sulkemaan silmämme kauneudelta, hyvyydeltä ja uudenlaisten mahdollisuuksien silmuilta, me olemme vaarallisella polulla; sillä joka sementoi meidät vajekuplaan. Pelon pelko on vaarallinen matkaopas. Pahimmillaan pelkomme sulkee portteja virastoissa, aivorakenteessamme ja tunnejärjestelmässämme. Silloin saatamme huomaamattammekin lukita luovuutemme ja menettää omassa arjessamme sen ilon ja elämän yllätyksellisyyden, jonka luottamus ja sydämellinen uteliaisuus tuottaa. Onko se pelko, joka saa meidät suostumaan turvapaikanhakijoiden kohtuuttomiin käännyttämisiin tai kuuroutumaan sellaisten ihmisten kertomuksille, joiden elämäntapa ei vastaa omaamme? Pelkoko meitä eristää toinen toisistamme juuri silloin, kun luottamusvaje olisi syytä vaihtaa vuorovaikutukseen, tuomitsevuus kyselevyyteen ja ankaruus armollisuuteen? Välimatkaa pitämällä vihanpito onnistuu ja ennakkoluulot saa säilyttää. Välimatkan ehdoilla pidetty pelko saattaa kuitenkin vaarantaa näkökyvyn. Toki pelko saattaa olla myös mahdollisuus, jos siihen tutustuu.  Kiehtova tuttavuus meidän jokaisen sisällä!

Pelkoa ei pidä halveksia. Ei meidän kantasuomalaisten eikä turvapaikkaa etsivien. Ei nuorten oman elämänsä etsinnässä eikä vanhusten yksinäisyytensä tuskassa. Ei vähemmistöjen eikä enemmistöjen.  Mutta voisiko pelko yhdistää meitä?  Mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme kertoa siitä, mikä oikeasti pelottaa.

Luottamus syntyy, kun kerromme omat tarinamme ja suostumme kuulemaan toistemme tarinat.

Vajekuplien maailmassa meillä on aina vaihtoehto ja myös henkilökohtainen päätösvaltamme asemoida oma paikkamme.  Valitanko vai välitänkö?  Käperrynkö vai kuulenko kutsun?

Lopetan runooni

Olisiko jo varaa siihen,

että houkuttelemme

toisemme huomaamaan:

erilaiset

eivät ole vähemmän

kuin kaltaisemme

sallimme muillekin

kuin itsellemme

reilun kohtelun

arvokkuuden ja

täyden ruokalautasen

turvallisuutemme

ei enää tarvitse

valheita, lukkoja

suljettuja seurapiirejä

sivistyneitä sortojärjestelmiä

me muunnamme

ennakkoluulot ajatteluksi

kuvitelmat tosiasioiksi

käskyttämisen vuoropuheluksi

silloin sinä kerrot tarinasi

ja kaltaistesi tarinan

tietämättömyys kääntyy

sydämelliseksi uteliaisuudeksi

torjunta taipuu

tervetulotoivotukseksi

– leimojen takaa

kurkistaa ihminen

(Irja Askola: Jos olet, ole nyt S. 25-26, Kirjapaja 2006)

2021-03-04T15:32:08+00:00lokakuu 19th, 2016|Irja Askolan saarnat ja puheenvuorot|