Olen toimittanut piispantarkastuksen Kanta-Espoon seurakunnassa asessori Helena Haatajan, lääninrovasti Arto Laitisen ja notaari Henri Lehtolan kanssa. Helena Haataja on yhdessä Vartiokylän rovastikunnan lääninrovastin Veijo Vatkan kanssa pitänyt talouden ja hallinnon tarkastuksen, ja siitä on erillinen pöytäkirja. Aiemmin seurakunnassa ovat vierailleet hiippakuntasihteerit Liisa Viitaniemi, Seppo Niska, Kirsti Poutiainen ja Eero Annala, ja he ovat keskustelleet kasvatuksen, diakonian ja kirkkomusiikin asioista.
Piispantarkastuksella on – maallisilla käsitteillä ilmaistuna – ”sisäpoliittinen” ja ”ulkopoliittinen” puoli. Seurakunnan sisällä, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden kanssa olemme keskustelleet toiminnan tavoitteista. Toisaalta olemme jalkautuneet kirkon muurien ulkopuolelle, yhteistyökumppaneiden luokse, vahvistaaksemme ja rakentaaksemme yhteistoimintaa, seurataksemme Jumalan jalanjälkiä Espoossa.
Seurakunnan sisällä olemme siis puhuneet perustehtävästämme. Pidän tärkeänä sitä, että juuri isossa seurakunnassa aika ajoin ja aivan erikseen pysähdytään miettimään työn tavoitteita ja päämääriä. Muutoin voi käydä niin, että eksymme monien haasteiden ja touhujen keskelle. Jos koko ajan vain juokset eteenpäin miettimättä minne haluat, voit eksyä ja hukata päämäärän. Jos taas seurakunnan perustehtävä ja toiminnan tavoitteet pidetään mielessä, silloin arkinenkin työ saa mielekkyyttä ja tavoitteellisuutta. Tällaista henkeä olen Kanta-Espoossa tavannut niin luottamushenkilöiden kuin työntekijöiden keskuudessa.
Seurakuntaneuvoston toivomuksesta syvennyimme neuvottelemaan perhetyön tavoitteista. Sosiaalisten arvostusten muuttuminen on tehnyt perheen aseman uhanalaiseksi. Kaupungistuminen, irrallisuus, yksilöllistyminen ja nautintoja korostavat elämänasenteet irrottavat ihmisiä luonnollisista yhteyksistä sukuun, perheeseen, läheisiin ja ystäviin. Tarvitsemme asennemuokkausta ja henkistä asianajotoimintaa perheen puolesta. Juuri täällä pääkaupunkiseudulla tarvitaan erityistoimia, joilla perhettä ja ihmisten välistä yhteyttä tuetaan. Kanta-Espoossa riittää kekseliäisyyttä perhetyön erilaisten muotojen toteuttamiseen. Olen iloinen, että työntekijänimikkeiden joukosta löytyy perhetyöntekijän titteli. – Kaiken kaikkiaan haluan kiittää kokeneita ja viisaita luottamushenkilöitä.
Työntekijöiden kanssa mietimme työn tavoitteita. Jos jokainen saa osallistua tavoitteiden asettamiseen, silloin yhteishenki vahvistuu ja sitoutuminen kasvaa. Tällainen tavoitetyöskentely ei ole vain kerran tapahtuva hanke, vaan sellaista on jatkettava koko ajan. Löysimme sekä tavallisia, maallisia tavoitteita että hengellisiä, Jumalan sanaan pohjautuvia tavoitteita. Esimerkki: yhtäältä tarvitsemme ihmisten välistä ystävällisyyttä ja iloista asennetta, toisaalta tarvitsemme jatkuvaa turvautumista Jumalan armoon ja anteeksiantamukseen.
Seurakunnassa vallitsee hyvä yhteistyön henki, avoin ja iloinen ilmapiiri. Työntekijät ovat aloitteellisia, sitoutuneita, he rakastavat työtään ja seurakuntalaisia. Mutta monet heistä työskentelevät myös voimavarojensa äärillä. Lisää resursseja on onneksi luvassa. Iso haaste Kanta-Espoossa on seurakunnan suuri koko. Yli 40.000 tuhannen jäsenen seurakunnassa on luontevaa, että aluetyö on se perusratkaisu, jolla työtä tehdään. Kuudella alueella on oma aluetyöstä vastaava kappalainen. Vierailu Kauklahdessa osoitti, miten tärkeää on, että kullakin alueella on oma kirkollinen kokoontumistila, seurakuntatalo aina alttaria myöten. Aluetyötä täydentävät muutamat erityistyömuodot, joilla on tehtäviä ja vastuuta koko seurakunnassa, esimerkiksi nuorisotyö, diakoniatyö ja musiikkityö. Voitaisiinko myös lähetysvastuun ja pyhäkoulun hyväksi tehdä jotakin?
Piispantarkastuksen ”ulkopoliittisen” osuuden tunnussana oli kumppanuus. Tärkein seurakunnan yhteistyökumppani on Espoon kaupunki, moderni ja kehittyvä kaupunki. Parin vuosikymmenen takainen reviiriajattelu on jäänyt syrjään. Nyt kysytään, mitä voimme tehdä yhdessä. Tämä perushenki näkyi jo neuvottelussa kaupungin johdon ja uusien toimialajohtajien kanssa, ja se jatkui vierailulla Keski-Espoon koululla, Jorvin sairaalassa ja Kalajärven seurakuntatalolla, kun puhuimme vanhus- ja diakoniatyön haasteista.
Yhteydet kouluihin on seurakunnassa hoidettu hyvin. Keski-Espoon koulu on yksi haastepiste; yli 20 % koulun oppilaista on muita kuin syntyperäisiä suomalaisia. Monikulttuurisuus on sekä kitkatekijä että myönteinen mahdollisuus. Tapasin fiksuja oppilaita, jotka kysymyksillään panivat minut lujille (kohteliaalla tavalla). Kohtasin myös ammattitaitoisia ja työstään innostuneita opettajia. Peruskysymys toisista kulttuureista tulevien kanssa on: miten osaisimme aidosti pitää kiinni omasta perinteestämme ja uskostamme, mutta samalla suvaitsevasti antaa arvon ja tilan myös muille? Tähän kysymykseen ei löydy nopeita vastauksia, pikemminkin on edettävä ”pikku hiljaa”. Tarvitsemme kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä opetellessamme yhteiseloa.
Diakonian ja sosiaalitoimen alueella on runsaasti hyvää yhteistyötä seurakunnan ja kaupungin välillä. Espoossakin tulee esiin kysymys julkisen vallan ja vapaaehtoistyön välisestä työnjaosta. Tässäkin tarvitsemme hyvää kumppanuuden tyyliä – ja sitä täällä onkin. Yhtäältä kunnan ja valtion tehtävä on huolehtia kansalaisten perusturvasta, toisaalta tarvitsemme lähimmäisyyden henkeä ja monien eri kansalaisjärjestöjen yhteistoimintaa.
Jorvin sairaalassa piispantarkastusjoukko pysäytettiin väkevällä tavalla mielenterveys- ja päihdekysymysten eteen. Psykiatristen sairauksien kuva on muuttunut viime vuosina huumeiden yleistymisen vuoksi. Huumeita käytetään väärin omien ahdistusten hoitoon ja huumeet myös aiheuttavat uusia sairastumisia. Nyt tarvitaan yhteisiä toimia, terveysviranomaisten, sosiaalitoimen, seurakunnan, kotien, koulujen, perheiden ja vapaaehtoisten välillä. Seurakunnan osuudessa kristillisellä kasvatuksella ja hengellisellä perussanomalla on tärkeä osuutensa.
Perjantaina piispa vietiin kaatopaikalle, Ämmässuolle. Siellä näkyy aineellisen hyvinvoinnin kääntöpuoli. Luontoläheisen kaupunkiseurakunnan keskellä muhii pääkaupunkiseudun jätevarasto. Luonnonsuojelun ja jätehuollosta vastuuta kantavien huoli oli sama: Tätäkö me ihmiset haluamme?
Perjantai-iltana seurakuntatalolla oli mahdollisuus tavata yhteistyökumppaneita ja vastuunkantajia vapaan keskustelun merkeissä. Kuinka tärkeää olisikaan, että jaksaisimme kysellä toisiltamme vanhan yksinkertaisen kysymyksen: ”mitä sinulle kuuluu?” – ja sitten hiljaa odottaa ja kuunnella.
Iltapuhde kului vielä hauskasti ja vakavasti seurakuntanuorten kanssa Auroran kappelissa istuen. Jos seurakunnassa on tällaisia nuoria, silloin me pian hautaan vaipuvat voimme olla tulevaisuuden suhteen turvallisella mielellä.
Ymmärtänette, että minun on erikseen vaikea kiittää jokaista työmuotoa, saati mainita kiitoksen ansaitsevia nimiltä. Entistä enemmän minua harmittaa, etten ole tullut piispantarkastuksen kyläreissulle aiemmin – niin iloinen olen Kanta-Espoon seurakunnasta. Tietenkään en ole nähnyt kaikkea; se on kohtaloni. Mutta en uskoisi pitemmälläkään syynillä löytäväni luurankoja. Ja minua lohduttaa myös se, että täällä on vastuunkantajia, jotka osaavat etsiä uusia haasteita ja käsitellä kitkakohtia. Ennen kaikkea täällä on joukkoa, joka panee turvansa kirkkolaivan kapteeniin, Kristukseen.
Lopuksi haluan kiittää kirkkoherraa, ensiksi edellistä, Pekka Kuusniemeä, taitavaa ja linjakasta kansankirkon ja sen jäsenten puolestapuhujaa. Pekan pitkä, vastuullinen työ ja vahva jälki näkyy täällä. Pyydän välittämään hänelle terveiset.
Ja sitten kiitän Sinua, rakas työtoveri Marjatta, seurakunnan uusi esipaimen. Sinä tunnet seurakunnan kuin oman perheesi. Sinulla on erinomainen taito luoda yhteishenkeä ja hyvää työilmapiiriä. Yhtäältä osaat kuunnella seurakuntalaisia ja työtovereitasi, toisaalta omaat luontaista johtajuuden taitoa. Sinun ei tarvitse erikseen korostaa omaa asemaasi. Mutkattomalla, harkitsevalla ja viisaalla tavallasi pidät seurakuntalaivan peräsintä kädessäsi. Tavassasi toimia ja johtaa on hyviä piirteitä, joita perinteisesti on pidetty naisen ominaisuuksina. Mutta olet enemmänkin kuin vain yhden sukupuolen edustaja. Miten olisi sellainen luonnehdinta kuin ”ihmiskasvoinen johtaja”. Ennen kaikkea iloitsen tavastasi sitoutua kirkon hengelliseen perustehtävään. Sillä tiellä on hyvä edetä ja uudistaa seurakunnan elämää. Sillä tiellä myös Kristus itse siunaa sinua, työtäsi ja seurakuntalaisiasi.
Vuoden kuluttua seurakunnassa toimitetaan piispantarkastuksen jälkitarkastus ja silloin katsotaan, miten nyt esille tulleet näkökohdat ovat vaikuttaneet työn suunnitteluun ja toimintaan. Kaikkivaltias ja armollinen Jumala siunatkoon Kanta-Espoon seurakuntaa ja kaikkia seurakuntalaisia.
Eero Huovinen 4.3.2001