Piispa Teemu Laajasalon saarna aattohartaudessa 24. joulukuuta 2017 Helsingin tuomiokirkossa

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

Luuk. 2: 1-14

 

Rakkaat aattohartauteen osallistuvat, haluan aivan aluksi toivottaa teille kaikille, aivan jokaiselle, hyvää joulua!

Pohdin, että sopiikohan saarnan aluksi toivotella yhtään mitään vai pitäisikö mennä suoraan asiaan. Kunnes tajusin, että onkohan niin, että toivottelu itse asiassa taitaa liittyä kovin suoraan siihen asiaan. Oletko nimittäin pohtinut, kuinka monta kertaa olet viimeisten päivien tai viikkojen aikana lausunut jonkun joulutervehdyksen? Suullisesti tai kirjallisesti. Työtehtävissäsi, perheessä, kaupan kassalla, sukulaisille puhelimessa, satunnaisen kohtaamisen lopuksi kadulla tai perinteisessä joulukortissa.

Sain muutama joulu sitten kortin, johon oli pienin käsin ja vähän vinolla käsialalla kirjoitettu: Hyvää joulua ja onnellista … joulua. En tiedä oliko lapsi unohtanut uuden vuoden vai oliko hän halunnut tuplavarmistaa jouluntoivotuksen voiman, mutta muistan jääneeni miettimään erilaisia toivotuksia. Paperisten joulukorttien määrä vähentyy, mutta uskon, että silti sain ihan hyvän otoksen tänä vuonna saamistani korteista, jonka perusteella olen tehnyt pientä tilastollista arviota toivotusten muodosta.

Selkeästi yleisin toivotus on ”Hyvää Joulua”. Se sopii kaikkiin kortteihin.  Mutta tämän tilastollisen pienen arvioni pohjalta yksi toivotus nousee heti kakkoseksi. Se on: ”Rauhallista Joulua”. Rauhallisen joulun toivotus on raamatullinen ratkaisu. Ylipormestarin juuri lukema jouluevankeliumi loppuu enkelten sanoihin: ”ja maassa rauha ihmisillä”. Kun toivotamme ”Joulurauhaa”, tarkoitamme sillä monia asioita. Joku toivoo mielenrauhaa, joku toivoo kiireen lakkaamista, yksi hetken pakoa arjesta ja toinen sananmukaisesti taisteluiden lakkaamista – perheen, ystävien, työn tai kansojen taistelun lakkaamista. Kun me toivotamme toisillemme rauhallista joulua me ikään kuin toteamme samalla, että elämä on rauhatonta. On jokin hetki muutokselle. Tunnustamme sekä todellisuuden että toiveen, nyt on rauhatonta, voi kunpa olisi rauhallista.

Olen viime viikkoina kiertänyt hiippakuntaa ja törmännyt erilaisiin ihmisiin, jotka ovat kertoneet joulurauhasta ja sen odotuksesta arjessaan: Pikavippikierteessä oleva nuori kertoi saavansa joulurauhan, koska ”perintäkirje ei voi tulla kun posti ei kulje”. Yksi kovassa paineessa ollut pörssiyrityksen johtaja sanoi, ”että jouluna kukaan ei soita ja vaadi, jopa ei-kristillissäkin maissa joulu rauhoittuu ainakin päiväksi tai jopa pariksi”. Lastenkerhon joulutilaisuudessa ollut äiti vastasi joulukysymykseeni ja sanoi ikään kuin itselleen: ”että meillä yritetään nyt vaan jotenkin rauhoittua ja olla vaan”.

Maailman konfliktien keskelle, meidän yhteisten ja yksityisten rauhattomuuksiemme keskelle kajahtaa jouluevankeliumin enkelten laulu: ”Ja maassa rauha, ihmisillä joita hän rakastaa.” ”Ja maassa rauha.” Onko tämä jouluna sadoissa kirkoissa, sadoissa puheissa ja lauluissa toistettu toivotus vain ontto korulause? Onko se herttainen hyminä, jolla ei ole mitään tekemistä maailman kovien tosiasioiden kanssa?

Muutama tunti sitten Turun Brinkkalan talon parvekkeelta julistettiin joulurauha. Se on julistettu Turussa lähes katkeamattomasti keskiajalta lähtien. Poikkeuksia on vain muutama. Yksi niistä on vuosi 1917. Syynä oli miliisien lakko, jonka taustalla oli Turussa nelisen kuukautta aiemmin tapahtunut suuri voimellakka. Kansa oli äitynyt ryöstämään paikallisen Valion varastosta tuhansia kiloja voita ja satoja kiloja juustoa. Marraskuun suurlakon aikana Turussa ryöstely oli levinnyt myös keskikaupungin liikkeisiin, mistä kauppiaat syyttivät miliisin toimettomuutta.

Sadan vuoden takaista joulua on kuvattu näin: ”Kirkossa julistettiin joulurauha – turhaan. Yhtä turhaan suomalaiset yrittivät tavoitella entisten joulujen tunnelmaa, sillä sitä ei nyt ollut. Runoilijan kaipaamat hyvyyden henget olivat poissa ja tähtien valossa näkyi vain vihaa ja uhkaa. Jossakin jouluvirren taustalle ilmestyi kiväärien piippuja. Joukot kokosivat rivejään, lisää miehiä ja myös naisia tuli lippujen alle. Jokainen viikko saattoi olla ratkaiseva. Joulukuussa 1917 oli alkanut sisällissodan lähtölaskenta. Sekä sosialistisella että porvarillisella puolella oli alettu aseistautua. Suomen historian synkin ajanjakso oli vuoden 1917 jouluna siis tulossa jo aivan nurkan takana.” ”Ja maassa rauha, ihmisillä joita hän rakastaa” – silti nuo sanat luettiin myös vuonna 1917 sadoissa Suomen kirkoissa. Voimme miettiä, mikä oli enkelten toivotuksen uskottavuus suomalaisille jouluaattona 1917.

Entä mikä on enkelten toivotuksen uskottavuus maailmassa vuonna 2017 jolloin sekä kotimaamme että maailma on täynnä rauhattomuuden esimerkkejä, kasvavan eripuran ja epäsovun enteitä, ydinkokeita, ohjusiskuja ja terroria? ”Ja maassa rauha, ihmisillä joita hän rakastaa” – olen erityisesti miettinyt, miltä nämä sanat kuulostavat niiden korvissa, joille juuri joulu on suuren surun, ahdistuksen, epätoivon ja rauhattomuuden aikaa. Surullista mutta totta on, että tapaninpäivän jälkeiset päivät ovat yksi vuoden työllistetyimpiä hetkiä lastensuojelun ja sosiaalipalveluiden arjessa. On perheitä, joissa juuri jouluna rauha käy mahdottomaksi ja syntyy sota.

”Ja maassa rauha, ihmisillä joita hän rakastaa” – onko tämä toivotus vain tyhjiä sanoja? Ei ole. Pikemminkin kyseessä on mitä painavin ohjelmanjulistus ihmiskunnalle. Tuttuun ”totuus vai tehtävä” –leikkiin viitaten tekisi mieli sanoa, että siellä missä rauha ei ole totta, sinne se on tehtävä.

Kristityt on kutsuttu rauhantekijöiksi. Kristityt on kutsuttu kiinnittämään huomiota pieniin rauhanrikkoutumisen merkkeihin. Kristityillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa rauhan vaikeus, ankaruus ja hauraus, mutta samalla tehtävä työtä rauhan rakentumiseksi. Ja evankeliumi antaa meille rauhan tekemisen suuntaviitat. Enkelien laulussa kerrotaan maahan tulevasta rauhanrakentajasta. Jouluna syntyy Jeesus, joka luo sovinnon ihmisen ja Jumalan välille. Siis rauhan.

Jeesus paitsi rakentaa rauhan myös antaa esikuvan rauhan tekemiselle. Jeesuksen esikuvasta rauhan rakentajana näkyy ainakin kolme käytännöllistä asiaa: Rauha on hyvän puhumista. Rauha on hyvällä katsomista. Rauha on hyvänä pitämistä. Siis rauha on hyvän puhumista, rauha on hyvällä katsomista ja rauha on hyvänä pitämistä. Jeesus syntyy luomaan rauhan puhumalla hyvää ihmisestä, sovittamaan ihmisen omat puheet ja teot. Jumala siunaa ihmistä, latinaksi siunaus on hyvän puhumista (bene dicere), Jeesuksen puhetta ihmisestä ja ihmiselle.

Jeesus syntyy luomaan rauhan katsomalla ihmistä hyvällä, rakkaudellisilla silmillä. Vanhassa synnintunnustuksessa pyydetään: ”Katso puoleeni laupeutesi silmin, niin kuin sinä katsoit Pietariin, kun hän oli kieltänyt sinut ja niin kuin sinä katsoit syntiseen naiseen fariseuksen kodissa ja ryöväriin ristinpuulla.” Rauha syntyy kun ensin Pyhä Jumala katsoo ihmistä Kristuksen läpi, ei sellaisena mitä hän voisi olla vaan sellaisena mitä hän on ja rauha syntyy kun sitten ihminen haluaa katsoa lähimmäistään tällä samalla katseella niillä lainatuilla rakkaudellisilla silmillä.

Jeesus syntyy luomaan rauhan pitämällä ihmistä hyvänä. Pitämällä ihmistä hyvänä siis hellimällä ja rohkaisemalla surun ja ahdistuksen keskellä, mutta myös pitämällä hyvänä niin, että ajattelee hyvää ihmisestä, tahtoo hyvää. Hyvä kirkkovieras, rauha on hyvän puhumista. Rauha on hyvällä katsomista ja rauha on hyvänä pitämistä.

Tänä jouluna 2017 haluan kiinnittää erityistä huomiota kohtaan numero yksi: siihen miten me puhumme toinen toisestamme ja toinen toisellemme. Viime aikoina on paljon kiinnitetty huomiota ikävään keskustelukulttuuriin, vihan- ja riidanlietsontaan. Suomen kahtiajako ei ole yhtä dramaattinen kuin jouluna 1917, mutta monenlaiset jakautumisen merkit ovat nähtävissä – ja joidenkin juuret ulottuvat aina sadan vuoden taakse. Miten rakentaa rauhaa?

Vanhan väittelyperiaatteen mukaisesti ennen kuin itse sanoo mitään, pitäisi ensin kuunnella tarkoin toisen puhe. Sen jälkeen pitäisi suuren hyväntahtoisuuden hengessä tiivistää toisen puhujan ajatukset ja väitteet mahdollisimman kirkkaiksi ja selkeiksi – jopa niin selkeiksi, että toinen itse ajattelee, että olipa hienosti tiivistetty, en olisi tuohon itse pystynyt. Ja tämän hyväntahtoisen kuulemisen ja ymmärtämisen jälkeen tulee vuoro siihen, että voi kertoa, mikä kaikki ajatuksissa on pielessä, väärää ja toisin kun itse ajattelee.

Harmillista on, että alaa tuntuu valtaavan täysin päinvastainen, pahantahtoisen kuuntelemisen periaate. Puhetapa, jossa toisen puhe ja sanat tulkitaan mahdollisimman kielteisesti – tapa, jossa oikein ymmärtämisen sijasta etsitään sanoja, jotka voisi ymmärtää väärin. Pahantahtoisen puheen sisar on pahantahtoinen ymmärtäminen, ja siellä missä se hallitsee, puhe synnyttää surua, mielipahaa, vihaa ja katkeruutta. Pahan puheen tuhovalta on iso. Jos kuunneltuaan ensimmäisen lauseen yrittää kaikin tavoin heti etsiä toisen sanasta jotain, jonka voisi ymmärtää väärin ei yhteys voi koskaan rakentua eikä erimielisten välille saavu rauhaa.

Kyllä me täällä salissa istuvat tunnistamme sen, että tämä ei ole mikään yhteiskunnallinen keskusteluongelma pelkästään. Eikö tämä rauhaa rikkova pahantahtoisuus puheessa ja ymmärtämisessä kuulu meidän työpaikoillemme, taloyhtiöiden hallituksiin, parisuhteisiin ja väsyneiden perheiden aamiaispöytiin? Puhu hyvää ja siunaa, kuuluu Raamatun ohje. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, on meille annettu lähes mahdoton toimintaohje.

Hyvät kristityt, joka päivä rauha särkyy jossakin. Voisiko tänä jouluna rauha rakentua jonnekin? Rauha rakentuu sinne, missä on rauhantekijöitä. Raamattu meille julistaa: Autuaita ovat rauhantekijät, sillä he saavat Jumalan lapsen nimen. Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ”Sinun Jumalasi on kuningas!”

Voisitko sinä olla yksi tämän joulun rauhantekijä? Voisitko sinä viedä joulun rauhan jonnekin, missä sitä ei ole? Voisitko sinä olla se, joka Jeesusta seuraten on rauhantekijä, joka Jeesuksen tavoin katsoo ihmistä hyvällä, puhuu ihmisestä hyvää, pitää ihmistä hyvänä?

Yksi helpoimmista asioista ymmärtää on rakkauden vaatimus toista kohtaan. Se, että meidän tehtävämme olisi luoda perheissä ja ympärillämme rauhaa eikä sotaa. Ja erityisen ahdistavaa on myös ymmärtää se, että juuri siihen niin helposti hyväksyttävään vaatimukseen emme oikein tunnu pystyvän.

Tänä jouluna haluan sanoa Sinulle – silloinkin kun Sinä et tähän rauhanrakentajan tehtävääsi pysty – silloinkin kun sinä et puhu hyvää, katso hyvällä tai pidä hyvänä – voit luottaa siihen, että ihmisestä riippumaton rauha on lahjoitettu – että taivaasta annetaan rauha lahjaksi ihmiselle – että ensimmäisen joulun lupaus on totta yhä edelleen, että on olemassa hyvä Jumala, joka kaiken pimeyden keskellä haluaa olla puhumassa sinusta hyvää, katsomassa sinua hyvällä ja pitämässä sinua hyvänä. Siitä kaikki alkaa. Rauhallista joulua!

Aamen.