Rukoushetki luomakunnan puolesta

Rukoushetki luomakunnan puolesta

Franciscuksenpäivän 4.10.2016 pyhiinvaelluksen rukoushetken tekstit Tomteskogissa, paavin metsällä

Irja Askola:
Olemme koolla Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Me olemme koolla, koska Jumalan viesti on tervetulotoivotus; meille erilaisille ja kaikenlaisille.
Me olemme koolla, koska maa, meri ja metsät ovat Jumalan luomaa. Siksi me saamme tätä kaikkea ihastella, hämmästellä ja löytää merkityksemme tässä suuressa kokonaisuudessa.

Hanna Remes/psalmilaulu
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.

Irja Askola:
Me olemme koolla, koska välinpitämättömyytemme
ja turhan tavaran keräilymme vie tilaa metsän puilta
ja omalta hengelliseltä hengittämiseltä.
Täällä me annamme metsän puhua, kuiskata meille.

Hanna Remes/psalmilaulu
Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin.
Taivaan äärestä se lähtee ja kaartaa taivaan toiseen ääreen,
eikä mikään jää sen paisteelta piiloon.

Irja Askola:
Me olemme koolla, koska kaikki Jumalan luoma on pyhää. Hänen luomaansa me emme saa raiskata,
tuhota emmekä riistoviljellä. Me olemme koolla siksi,
että me kunnioitamme meille lahjaksi annettua metsää, Jumalan luomaa lahjaa.

Hanna Remes/psalmilaulu
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle, yö julistaa yölle.

Otteita paavi Franciscuksen Laudato Si’stä, lukija veli Gabriel Salmela
Maailmankaikkeuden lopullinen päämäärä on Jumalan
täyteys, jonka ylösnoussut Kristus, kaikkien asioiden kypsyyden
mitta, on jo saavuttanut. Näin löydämme vielä yhden
perusteen torjua ihmisen tyrannisoiva ja vastuuton muiden
luotujen hallinta. Muiden luotujen lopullinen päämäärä
emme ole me. Sen sijaan kaikki kulkevat yhdessä meidän
kanssamme ja meidän kauttamme kohti yhteistä päämäärää,
joka on Jumala transsendentissa täyteydessä, jossa ylösnoussut
Kristus ottaa meidät vastaan ja valaisee kaiken. Ihminen,
jolla on ymmärrys ja rakkaus ja jota Kristuksen täyteys vetää
puoleensa, on kutsuttu johtamaan kaikki luodut Luojansa luo.

Korostuksemme, että ihminen on Jumalan kuva, ei pidä
saada meitä unohtamaan, että jokaisella luodulla on tehtävänsä
eikä mikään niistä ole tarpeeton. Koko aineellinen maailmankaikkeus
on Jumalan rakkauden kieltä, hänen meihin
kohdistuvan äärettömän kiintymyksensä kieltä. Maaperä,
vesi, vuoret, kaikki on Jumalan syleilyä. Ystävyyssuhteemme
Jumalaan kehittyy aina jossakin maantieteellisessä paikassa,
josta tulee hyvin persoonallinen merkki. Jokaisella meistä on
mielessään paikkoja, joiden muistaminen tekee meille hyvää.
Vuoristossa kasvanut, lapsena lähteestä juonut, asuinalueensa
aukiolla leikkinyt saa takaisin jotakin omasta identiteetistään
palatessaan noihin paikkoihin.

Jumala on kirjoittanut suurenmoisen kirjan, ”jonka kirjaimet
ovat maailmankaikkeudessa olevien luotujen moninaisuus”.
Kanadan piispat ovat hyvin todenneet, että yksikään
luotu ei ole tämän Jumalan ilmauksen ulkopuolella: ”Suurenmoisista
näköaloista pienimpiin elämänmuotoihin luonto on
jatkuvan ihmetyksen ja kunnioituksen lähde. Se on myös jatkuvaa
jumalallisen ilmoitusta.” Japanin piispat puolestaan
sanoivat ajatuksia herättäen: ”Jokaisen olemassaolonsa ylistystä
laulavan luodun tarkkaileminen on elämistä iloiten Jumalan
rakkaudessa ja toivossa.” Tämä luodun mietiskeleminen
saa meidät huomaamaan kaikissa asioissa jonkin
opetuksen, jonka Jumala haluaa meille välittää, koska ”luodun
uskova mietiskely on myös viestin kuuntelemista, paradoksaalisen
ja hiljaisen äänen kuulemista”. Voimme sanoa,
että ”pyhiin kirjoituksiin sisältyvän varsinaisen ilmoituksen
rinnalla on jumalallinen ilmeneminen auringon loisteessa ja
yön laskeutuessa”. Kiinnittämällä huomiota tähän ilmenemiseen
ihminen oppii tunnistamaan itsensä suhteessa toisiin
luotuihin: ”Minä ilmaisen itseäni ilmaistessani maailmaa;
minä tutkin pyhyyttäni yrittäessäni tutkia maailman pyhyyttä.”

Uusi testamentti ei puhu meille ainoastaan maanpäällisestä
Jeesuksesta ja hänen konkreettisesta, rakastavasta suhteestaan
maailmaan. Se näyttää hänet myös ylösnousseena ja kunniassa,
läsnäolevana kaikessa luodussa universaalilla herruudellaan:
”Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä
sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä
verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä
ja taivaissa” (Kol. 1:19-20). Tämä ohjaa meidät katsomaan
aikojen loppua, kun Poika luovuttaa Isälle kaiken, niin että
”Jumala on kaikkea kaikissa” (1. Kor. 15:28). Näin tämän
maailman luodut eivät enää ole meille pelkkää luonnollista
todellisuutta, koska Ylösnoussut kietoo ne salatulla tavalla ja
ohjaa niitä päämääränsä täyttymykseen. Samat kedon kukat
ja taivaan linnut, joita hän mietiskeli ihmissilmillään, ova

Otteita patriarkka Bartolomeoksen teksteistä, luki isä Mikko Leistola:
Meidän näkökulmamme luonnonympäristöön nousee siitä perustavasta uskosta, että maailman on luonut rakastava Jumala, joka ”katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää”. (…)
Meidän on uudestaan opittava suhtautumaan aineeseen kuin mysteeriin,
joka avaa yhä uusia sakramentaalisia yhteyksiä. (…)
Eukaristisina olentoina me voimme oppia ’katsomaan kedon kukkia’, huolehtimaan kasveista ja eläimistä, puista ja vesistöistä, vuorista ja valtameristä, koko ihmiskunnasta ja kaikesta luonnonympäristöstämme. Silloin emme enää aiheuta kärsimystä ja surua,
vaan edistämme toivoa, rauhaa ja elämää. Silloin näemme kaiken Jumalan valtakunnan valossa, ja kaikki saa jälleen alkuperäisen tarkoituksensa, niin kuin Jumala on tahtonut luomisesta lähtien.
(Opetuspuhe Joensuun kirkkopäivillä 2010)

Erityisesti kehotamme papistoa ja muita seurakuntien työntekijöitä rohkaisemaan ja ohjaamaan ihmisiä luonnon rakastamiseen, huolehtimaan puista ja pensaista samalla tavoin kuin kirkon kiinteistöistä ja hautausmaista. On vain oikein ja kohtuullista, että rakkaus ympäristöön syntyy kirkon piirissä. Kirkon tulisi täyttyä kukista ja viherkasveista kaikkina vuodenaikoina, ”sillä hän, joka on kauneuden alkusyy, on ne luonut”. (…)

Emme aseta toivoamme vahvoihin ja mahtaviin, emmekä niihin,
joilla on määräysvalta. Uskomme paremminkin niihin pieniin ihmisiin,
joilla kuitenkin on tahtoa ja kärsivällisyyttä. Ja jotka eivät hukkaa perimmäistä tavoitettaan, pyrkimystään kohti hyvää. Kreikkalainen sananlasku muistuttaa, että pienet vesipisarat voivat kaivertaa ontoksi kokonaisen kallion.
Tavalliset pienet ihmiset omilla tahoillaan eri puolilla maailmaa voivat aivan vähäiselläkin, mutta päivästä toiseen jatkuvalla, huolenpidolla muuttaa koko maailmaa ainakin hieman paremmaksi.
(’Ympäristö ja uskonnollinen kasvatus’-seminaarin avajaispuhe, Halki 1994)

2021-03-04T15:35:46+00:00lokakuu 4th, 2016|Irja Askolan saarnat ja puheenvuorot|