SE, JOKA TEKI MINUT TERVEEKSI

SE, JOKA TEKI MINUT TERVEEKSI

Piispa Teemu Laajasalon saarna Agricolan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Mikko Alavan virkaanasettamismessussa Loviisan kirkossa 13.9.2020

 

Joh. 5: 1-15

Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.

    Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.

    Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

 

Rakkaat seurakuntalaiset, Hyvä kirkkoherra Mikko,

Tänne Loviisaan saapuminen on todellinen ilo aina, sillä tämä on kaupunki, johon saapuessa kirkko tulee kuin suoraan syliin. Siis, kun ajaa tuolta kohti keskustaa, on kaunis kirkkonne kuin yllättäen suoraan edessä. Kirkko on tämän kaupungin tunnusmerkki. Tänne ei voi tulla ilman, että näkisi kirkkoa.

Samalla tavalla kuin kirkko on huomiota herättävästi edessä Loviisaan saapuessa, kiinnittyy tähän kirkkoon sisälle saapuessa katse välittömästi Kristukseen. Jeesus-patsas on vastassa ja ohittamattomasti edessä. Täällä ollaan Kristuksen katseen alla. Kristus katselee seurakuntaa lempeästi, kohti tulevasti ja kutsuvasti. Kädet avoinna ja pää kohti ihmistä laskettuna.

Sinut hyvä Mikko asetetaan kirkkoherraksi seurakuntaan, jossa tämä kirkko on keskellä kylää ja Kristus on keskellä tuota kirkkoa. Olemme viimein koolla viettämässä yhdessä seurakunnan ja koko Helsingin hiippakunnan juhlapäivää. Agricolan suomalainen seurakunta on saanut uuden kirkkoherran ja tänään saamme siunata sinut, hyvä kirkkoherra Mikko, virkaasi.

***

Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on ihmeellinen. Se on sitä sanan varsinaisessa merkityksessä. Evankeliumissa Jeesus parantaa sanan voimalla jo pitkään sairastaneen miehen. Jeesus tekee siis parantamisen ihmeen.

Helpompi kuin saarnata ihmettä ihmeeksi, on tulkita tämä raamatunkohta monenlaisilla tavoilla vertauskuvallisesti. Ehkä miehen sairaus kertoo meille oman elämämme esteistä. Ehkä miehen sairaus kertoo meille oman elämämme kivuista ja kykenemättömyyksistä. Ehkä miehen sairaus kertoo meille siitä, että ajassamme on monenlaista osattomuutta ja epätasa-arvoa, joka estää ihmisiltä täyden osallisuuden yhteiskunnassamme.

Tämä kaikki on totta ja kaunista. Kyllä evankeliumi voi kertoa meille myös kaikesta tästä. Se voi olla kaunista puhetta siitä, minkälaista erilaista kipua meillä jokaisella on elämässämme ja josta kaipaamme parantamista. Se voi olla kaunista puhetta siitä, millaista monenlaista kipua haluamme antaa jonkun suuremman kannettavaksi ja pois omilta harteiltamme.

Evankeliumin ydin ei kuitenkaan ole näissä lohduttavissa vertauskuvissa. Evankeliumi on selkeä. Jeesus parantaa sairaan sanomalla: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Evankeliumissa Jeesus ei lohduttanut miestä. Hän ei halannut ja silittänyt ja sanonut, että etsitään joku, joka voisi sinua auttaa. Hän ei tukenut miestä parantavan lähteen luo. Hän itse paransi miehen. Sanoi sanan ja paransi. Tällainen toiminta hämmentää mielemme ja häiritsee järkeämme.

***

Kysymys evankeliumin äärellä ei kohdistu pelkästään siihen, mitä tapahtui 2000 vuotta sitten. Kysymys ei ole pelkästään siitä, uskommeko, että Jeesus on voinut tehdä ihmeen lähteen vieressä? Meidän järkeämme ja uskoamme koetellaan, kun pohdimme, voiko tämä koskea myös tätä aikaa? Voiko Jeesuksen parantavat sanat kohdentua myös meihin? Riittääkö taivaallinen voima tänne asti?

Pitäisikö meidän uskoa, että meidän elämämme erilaiset kivut ja sairaudet ovat tässä elämässä todella Jeesuksen parannettavissa? Saisimmeko me ajatella, että meille voitaisiin kivun hetkellä sanoa ”ota vuoteesi ja kävele”. Voisimmeko me luottaa siihen, että Jeesus ei tullut antamaan meille lupausta vain iankaikkisesta elämästä ja kaikesta hyvästä vasta tämän elämän jälkeen vaan myös lupauksen turvasta ja hyvästä tähän elämäämme?

Ehkä on ihan hyvä, että evankeliumi hämmentää mieltämme ja häiritsee järkeämme. On nimittäin selvää, että tällainen puhe voi olla myös vaarallista. Maailmasta on löytynyt monenlaista saarnaajaa ja parantajaa, jotka ovat antaneet katteettomia lupauksia epätoivoisen kivun ja surun keskelle. Ihmisiä on voitu johtaa tällaisella puheella myös harhaan ja käyttää heidän tuskaansa hyväksi.

***

Täällä Loviisan kirkossa valtavan Kristus-patsaan äärellä on helppo ymmärtää ihmisen tehtävä päivän evankeliumissa ja sen mukaisessa elämässä. Ihmisen tehtävä on suostua pieneksi ja antaa Kristuksen olla suuri. Jumalan ihmeistä puhumisen kohdalla ihmisen on hyväkin olla vähän hämmästynyt. Silloin ei jää epäselväksi kenellä ja kenessä valta on. Silloin ihmisvoimilla uhkuvalle ei jää tilaa, mutta Jumalan voimien varaan heittäytyvälle jää.

Jumalalta saa pyytää apua kaikessa. Mutta Jumalalta apua pyytävän on kestettävä se, että viime kädessä jokainen rukous on rukous sen puolesta, että Jumalan tahto tapahtuisi eikä oma. Ihmisen tehtävä ei ole ohjata Jumalaa vaan Jumalan ihmistä.

Manauksen ja rukouksen ero on siinä, että manauksessa ihminen tulee suureksi ja Jumala pieneksi. Rukouksessa taas ihminen tulee pieneksi ja Jumala suureksi. Manauksessa ihminen luulee, että hänen vallassaan on sellaisia voimia, joilla hän voi poistaa ihmisten surut ja murheet, kivut ja kärsimykset. Rukouksessa ihminen luottaa, että Jumalan vallassa on sellaisia voimia, joilla Hän voi poistaa ihmisten surut ja murheet, kivut ja kärsimykset. Siinä Kristus kasvaa ja ihminen pienenee.

Jumalan avun varassa eläminen saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi. Mutta samalla syntyy myös tila aidolle kiitollisuudelle. Itselleen ei voi olla kiitollinen. Kiitollisuuteen sisältyy aina ajatus siitä, että on saanut jotain sellaista, mikä ei ole itsestä, omista onnistumisista tai omista voimista lähtöisin. Kiitollinen tajuaa saaneensa lahjan.

***

Puhe ihmeistä tuntuu etäiseltä ja periaatteelliselta siihen asti, kunnes itse joutuu elämäntilanteeseen, jossa on täydellisesti ihmeen varassa. Kun sanat ”vain ihme voi minut pelastaa” eivät olekaan sanonta, vaan oma huuto Jumalan puoleen. Kun on menettänyt kaiken, minkä voi menettää eikä ole enää pois otettavaa. Tai kun on saanut kaiken avun, minkä ihmisiltä voi saada, eikä silti ole saanut sitä, mikä auttaisi. Kyllä me tunnistamme tilanteen, jossa ajattelemme, että vain ihme voi minut nyt pelastaa.

Eikö ole myös niin, että tunnistamme tilanteen, jossa pelkkä huolen antaminen toisen kannettavaksi jo helpottaa? Pelkästään ajatus siitä, että minä en ole yksin tämän murheeni, epäonnistumiseni tai sairauteni kanssa jo auttaa. Lutherin mukaan usko on elävää, uhkarohkeaa luottamusta Jumalan armoon. Meidän tehtävämme ei ole tietää, ketä ja miten Jumala auttaa. Meidän tehtävämme on luottaa siihen, että Hänellä on halu ja kyky jokaista rakastaa ja armahtaa.

***

Hyvä kirkkoherra Mikko, olet saanut johdettavaksesi seurakunnan, joka on sekä uusi että vanha. Seurakunnan, jonka perinteet ovat koko hiippakunnan pisimmät, useiden kirkkojen ja alueiden osalta monisatavuotiset ja toisaalta seurakunnan, joka nykymuotoisena on vasta juuri syntynyt. Olet paljosta vastuussa. Siitä, että joka puolella tätä seurakuntaa sinut tunnetaan ja sinuun voidaan luottaa. Myös siellä, minne tämän kirkon torni ei näy. Kirkkoherran työ on yksinäistä työtä. Siksi pyydänkin, että te kaikki luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset muistatte myös rukoilla kirkkoherra Mikon ja hänen perheensä puolesta ja tukea kirkkoherraa kaikessa työssänsä.

Sinun ja tämän seurakunnan tehtävänä on muistuttaa ihmisiä Jeesuksen ihmeitä tekevästä voimasta. Te olette täällä elävä muistutus siitä, että tämän aikamme murheisiin ja huoliin on olemassa apua. Olette muistuttamassa siitä, että kenenkään ei tarvitse jäädä taakkansa alle yksin. Sen todeksi tekeminen vaatii etsivää katsetta ja kuuntelevia korvia. Se vaatii sitä, että olette siellä, missä ihminen on jäämässä yksin. Se vaatii sitä, että olette siellä, missä on tuskaa ja ahdistusta. Se vaatii sitä, että olette siellä, missä kuolemaa pelätään ja katsotaan läheltä.

Mutta kaikkialla siellä, minne menette, ette tekään ole yksin. Kuten he, jotka apua tarvitsevat, eivät ole yksin, ette tekään ole työssänne yksin, ettekä omien voimienne varassa. Teidän kanssanne kulkee Kristus. Teidän auttavien käsienne tukena ovat Kristuksen isommat kädet. Teidän lempeän katseenne taustalla on Kristuksen rakastava katse. Teidän rajallisten voimien takana on Kristuksen kuoleman rajatkin kukistanut voima.

Aamen.

 

 

Voit katsoa virkaanasettamismessun tallenteen seuraavan linkin kautta:


 

2020-09-16T10:55:12+00:00syyskuu 13th, 2020|Piispan saarnat|