SE VANHA VAINOOJA – YKSI PIKKU SANA

SE VANHA VAINOOJA – YKSI PIKKU SANA

Saarna Tuomasmessussa 5.11.2017 ja Hakunilan kirkossa 29.10.2017

Reformaatio eli uskonpuhdistus alkoi lokakuun 31. päivänä vuonna 1517. Silloin Martti Luther julkaisi 95 teesiä kirkon uudistamiseksi.

Mutta muistatteko, mitä Suomessa tapahtui lokakuun 31. päivänä vuonna 1939?

Suuri joukko suomalaisia oli kokoontunut Helsingin rautatieasemalle. Juho Kusti Paasikivi ja Väinö Tanner olivat lähdössä Moskovaan neuvottelemaan rauhasta itäisen naapurin kanssa. Ennen kuin juna lähti kansa lauloi Martti Lutherin virren Jumala ompi linnamme. Miksi juuri tämän virren?

Aivan varmasti suomalaiset halusivat vaaran uhatessa turvata Jumalaan ja pitää häntä omana linnanaan, suojanaan ja puolustajanaan. ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan.”

Mutta eivät veisaajat laulaneet vain Jumalasta, vaan myös siitä pahasta, joka uhkasi. ”Se vanha vainooja, kavala, kauhea, on kiivas kiukkuinen ja julma, hirmuinen.” Ja aika todennäköisesti laulajien mielestä tuo ”vanha vainooja” lähestyi pientä Suomen kansaa idän suunnalta, niin kuin usein aiemminkin. Asemalaiturilla oltiin varmoja, missä kaupungissa ”vanha vainooja” piti päämajaa.

Virsi erilaisten aatteiden palveluksessa

Martti Lutherin virsi on vuosisatojen ajan palvellut kansallisia ja poliittisia tarkoituksia. Vanhalle vainoojalle on löytynyt monenlaisia pukuja.

Kun Pohjolan leijona, Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf joukkoineen aloitti Lützenin taistelun vuonna 1632, ennen hyökkäystä hakkapeliitat veisasivat Jumala ompi linnamme. Virsi ei pelastanut kuningasta vainoojalta, sillä hän kaatui tuossa taistelussa. Kolmikymmenvuotinen sota oli yhtä aikaa poliittinen ja uskonnollinen sota.

Saksassa virsi on usein kelvannut kansallistunnon nostattamiseen. 1800-luvun alussa se oli taistelulaulu hyökkäävää Napoleonia vastaan. Adolf Hitler otti sen oman natsipropagandansa palvelukseen. Kun vuonna 1983 vietettiin Lutherin syntymän 500-vuotisjuhlaa, DDR käytti virttä oman poliittisen ohjelmansa tukemiseen.

Suomessa körtit veisasivat Lutherin virttä vuonna 1838 Kalajoen käräjillä, kun heidät oli tuomittu sakkoihin seurojen pidosta ja varojen keruusta lähetystyölle. Vainoojina pidettiin maallista ja hengellistä esivaltaa.

Helmikuun 1899 manifestin jälkeen suomalaiset kukittivat hyvänä tsaarina pidetyn Aleksanteri II:n patsaan Helsingin Senaatintorilla ja veisasivat Lutherin protestiksi Venäjän sortotoimia vastaan, Myöhemmin Tampereella sitä laulettiin vallankumouslauluna Marseljeesin ja Internationaalin rinnalla. Jo kommunismin isä Friedrich Engels oli pitänyt virttä työtä tekevän luokan taistelulauluna.

Eikä Tampereen lauluista kulunut kuin kymmenkunta vuotta, kun virrestä tuli yhdessä Jääkärien marssin kanssa valkoisten tunnuslaulu punaisia ja bolshevisteja vastaan.

Talvisodan alla virsi yhdisti kansaa. Kun Turku julistaa joulurauhan, suomalaiset kautta maan seuraavat, miten Porilaisten marssi, Maamme-laulu ja Jumala ompi linnamme soitetaan ja lauletaan.

Politiikka, aatteet ja uskonto limittyvät toisiinsa ja aika usein myös sekoittuvat, valitettavasti.

Kuka on se vanha vainooja?

Mutta kuka oikein on se vanha vainooja, jota vastaan virsi hakee turvaa? Virren tekijä Martti Luther saattoi hänkin nähdä monta vastustajaa. Paavia hän nimitti Antikristukseksi, siis Kristuksen vastustajaksi. Luther käytti virttä myös niitä harhaoppisia vastaan, jotka eivät uskoneet Kristuksen todelliseen läsnäoloon ehtoollisessa. On myös oletettu, että Luther ajatteli vainoojalla oman aikansa turkkilaisia, vääräuskoisia, jotka uhkasivat Eurooppaa.

Rohkenen ajatella niin, että kaikki erilaiset tulkinnat vanhasta vainoojasta opettavat meille sen, että vainoojaa on vaikeaa paikantaa ja henkilöidä. Meidän tulee varoa, että emme liian helposti nimittäisi Jumalan vastustajiksi sellaisia ihmisiä, kansoja tai tahoja, jotka oikeastaan ovat meidän omia vastustajiamme. Historian pitäisi opettaa meidät itsekriittisiksi. Paha voi olla siellä, missä me emme luule ja paha voi olla poissa sieltä, missä me luulemme hänen olevan.

Vanhat kristityt, myös Luther heidän mukanaan, tunsivat valkoisen perkeleen. Valkoinen perkele on paljon vaarallisempi kuin musta perkele. Valkoinen paholainen pukeutuu pyhyyden kaapuun ja esiintyy hurskauden vaatteissa. Kaksisarvisen pirun ihminen tunnistaa helposti, mutta sarvetonta voi olla vaikeaa tunnistaa.

Kaikki erilaiset tulkinnat vanhasta vainoojasta opettavat meille, että paha on läsnä kaikkialla, joka puolella. Ihminen haluaisi mielellään jakaa maailman hyvään ja pahaan. Uskottelemme, että hyvä on meidän puolellamme, paha taas meidän ulkopuolellamme.

Kuunnelkaapa tämän päivän maailmanpoliittista keskustelua. Pahan valta tuntuu aina olevan valtameren toisella puolella, joko Atlantin takana tai Tyynen meren takana. Kim Jong-un ja Donald Trump ovat varmoja asiastaan. Oma puolue tai oma valta on puhdas ja oikeassa, vihollinen edustaa perimmäistä pahaa.

Paholainen ja pahan vallat

Jumala ompi linnamme -virressä on yksi erikoinen piirre. Yhtäältä se puhuu vanhasta vainoojasta yksikössä. Jumalan vastustaja on ”se” ja ”hän”, ”se vanha vainooja” ja ”hän”, jonka vain Herra voittaa. Paha on siis jollakin salatulla tavalla kuin persoona, henkilöitynyt Jumalan vastustaja. Sielunvihollisella on samanlaisia ominaisuuksia, jotka voivat olla ihmisellekin tyypillisiä. Hän on ”vanha”, siis kokenut, ”kavala”, siis kiero, ”kauhea”, siis pelottava, ”kiivas”, siis raivokas, ”kiukkuinen”, siis vihainen, ”julma”, siis säälimätön, ”hirmuinen”, siis kamala.

Luther uskoi, että kaiken pahan takana on Sielunvihollinen, Perkele, Saatana, Valheiden Isä ja Vääryyksien Äiti. Ihminen, joka joutuu elämässään kohtaamaan pahan ankarat kasvot, voi hyvinkin ymmärtää, että hänellä on sielunvihollinen, joka yrittää kaikin keinoin erottaa hänet hyvästä, erottaa Jumalasta ja lähimmäisistä.

Toisaalta Jumala ompi linnamme –virsi puhuu pahasta monikossa. Piru on ahkera ja kekseliäs tyyppi, joka saa aikaan globaalia paha. Maailmassa on ”turman valtoja”, ”helvetin joukkoja”, ”valheen enkeleitä”, ”pimeyttä” ja ”valheen valtoja”. Pahan monikollinen muoto tulee väkevästi ilmi, kun Luther tuntee, että koko kosmos on pullollaan pahuutta. ”Jos täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä”.

Yllättävää on, että Luther virressään niin paljon ja niin vahvasti puhuu vanhan vainoojan vallasta. Luther käyttää paholaisen kuvaamiseen enemmän sanoja kuin Jumalasta kertomiseen. Sielunvihollisen vaikutukset eli pahan seuraukset ovat näkyviä ja ilmeisiä. Perkeleen valtaa ei tarvitse erikseen todistaa. Pahaa riittää. Historiassa on toki aikoja, jolloin paha on kuin piilossa. Mutta pian taas tulee päiviä, jolloin pahan vallat riehuvat eikä kukaan tunnu hallitsevan niitä.

Globaali paha

Kun kristillisessä perinteessä on haluttu ymmärtää pahan valtaa, selitykseksi on tarjottu oppia perisynnistä. Perisynti on sana, joka on altis väärinymmärryksille. On aikaa kapeaa ajatella, että synti periytyisi suvunjatkamisen kautta, geenien ja solujen tavoin. Voisimme ehkä paremmin tavoittaa pahan vallan laajuuden, jos puhuisimme nykykielen mukaan globaalista pahasta, siis maailmanlaajuisesta pahasta.

On merkillistä, miten globaali paha nostaa yhä uudelleen päätään. Toisen maailmansodan jälkeen kansat tekivät parannusta joukkomurhista ja ydinaseista. Saksassa ja Japanissa, kaikkialla maailmassa haluttiin yhdessä sanoa: Ei enää koskaan tällaista. Mutta vain muutaman vuosikymmenen jälkeen ihmiskunta tuntuu olevan valmis samaan pahantekoon, mistä oli haluttu sanoutua irti.

Paha on kuin salakavalasti kätkeytyvä, mutta yhä uudelleen heräävä turmeltunut solu, joka laajenee hallitsemattomasti ja tunnistamattomasti. Pahan etäpesäkkeet ovat nopeita leviämään. Pahan erilaisista muodoista tuntuu olevan vaikeaa päästä irti. Pahalla on valkoiset ja mustat vaatteet.

Ketkä taistelevat?

Lutherin virttä on nimitetty taisteluvirreksi, virreksi pahaa ja sen kovinta ydintä eli Perkelettä vastaan. Mutta ketkä oikeastaan tässä virressä kamppailevat? Ketkä ovat taistelun osapuolia?

Historian kuluessa Lutherin virttä on usein tulkittu niin, että siinä on kyse meidän ihmisten taistelusta pahaa vastaan. Me käymme sotaa paholaista vastaan ja tähän taisteluumme me haluamme Jumalan oman rintamamme vahvistukseksi.

Mutta Lutherin virressä ei perimmältään ole kyse ihmisen ja pahan välisestä taistelusta, vaan Jumalan ja pahan välisestä taistelusta. Paha kyllä hyökkää meitä ihmisiä vastaan, mutta varsinaisen sodan käy Jumala itse. ”On turha oma voimamme vääryyden valtaa vastaan.”

Pahan ja Jumalan välisessä taistelussa ihminen on kuin sivustakatsoja, outsider. Ihminen kyllä kauhistelee pahuuden tuhovoimia ja pelkää niitä, mutta samalla näkee kuin katsomosta, miten Jumala tuhoaa vanhan vainoojan. ”Vain Herra hänet voittaa.” ”Hän, Kristus, kuningas, on voitonruhtinas, lyö joukot helvetin, ne tallaa jalkoihin…”

Yksi pieni sana kaataa

Jos on pahan valtaa vaikeaa paikantaa, niin ei ole helppoa uskoa Jumalankaan voimaan. Paha on ilmeistä, mutta Jumalan toimet ovat kätkettyjä. On uskon salaisuus, että Jumala on pahaa väkevämpi. Vain uskon silmät näkevät sen, että ”valheen vallat on jo saaneet tuomion”.

Miten me voimme tämän Jumalan vallan ymmärtää ja käsittää? Mistä me tiedämme, että Jumala on väkevämpi kuin paha?

Luther katsoo ajassa taaksepäin ja luottaa siihen, että maailmanhistoriassa on 2000 vuotta sitten tapahtunut käänne. ”Valheen vallat on jo saaneet tuomion”. Helvetin joukot on jo tallattu. Vaikka paha vielä riehuu, sen valta on jo aikoja sitten murskattu. Paha voi voittaa yhden erän, mutta Jumala voittaa ottelun. Paha voi voittaa taistelun, mutta Jumala voittaa sodan. Meiltä voidaan nyt viedä henki, osa ja onni, mutta loppupelissä Jumalan valtakunta, siis Jumala itse, on meidän puolellamme. ”Vaan meidän iät on Jumalan valtakunta.”

Jumalalla ei ole divisioonia eikä legioonia, mutta hänellä on sana, joka vakuuttaa, ettei meidän lopultakaan käy huonosti. Tänä päivänä Jumalan voitto tulee meidän luoksemme vain hänen sanassaan.

Pahaa valtaa vastaan sanat ja sana voivat tuntua vähäpätöisiltä. Luther on ollut tietoinen siitä, että Jumalan sana on yhtä aikaa vähäpätöinen ja voimakas. Se sana, joka kaataa pahan, on saksankielisen virren mukaan ”Wörtlein”, pikku sana, sananen. Luther ei epäröi käyttää Jumalan sanasta pienennysmuotoa.

Mutta vaikka tämä sana on vain pikkusana, siinä on dynaaminen voima. Pahan valta joutuu sen edessä tappiolle. Saksankielinen teksti sanoo: ”Yksi sananen voi hänet kaataa”. Me veisaamme: ”Ne yksi sana kaataa.” Yhden pienen sanan edessä hänelle eli paholaiselle ja kaikille hänen konsteilleen käy huonosti. Vaikka Jumalan sana näyttää mitättömältä, siihen kätkeytyy kaikki se voima, joka kaikkivaltiaalla Jumalalla on. ”Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää.”

***

Jos ja kun siis, rakas kuulija, tunnet olevasi vanhan vainoojan kiusaama ja vääryyden valtojen kourissa, käännä katseesi Jumalaan ja hänen sanaansa. Kun oikein pelottaa, älä katso ympärillesi äläkä katso peiliin, vaan katso Kristukseen, voitonruhtinaaseen. Silloin taisteluvirrestä tulee sinulle lohdutusvirsi. ”Jumala ompi linnamme ja vahva turva aivan.”

2018-12-11T22:09:29+00:00marraskuu 5th, 2017|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|