Filosofian maisteri, toimittaja ja kirjailija Leena Marjaana Huima (s. Saarinen) kuoli pitkällisen sairauden uuvuttamana 18.12.2019. Huima oli syntynyt Helsingissä 31.8.1946 ja helsinkiläinen hän oli myös mieleltään. Suorapuheisen stadilaisen nimimerkki oli Huimapää.

Leenalle totuuden etsiminen oli elämän ykkösasia. Kouluajoista alkaen hän oli palava ja vaati perusteluja, itseltään ja toisilta. Hän oli syvästi kiinnostunut erilaisista aatevirtauksista ja niiden suhteesta kristillisen uskon perimmäisiin kysymyksiin.

Jo varhain Leena kohtasi tulevan puolisonsa, teinipastori Aarne Huiman. Mustasaaren kesäkodilla alkanut dialogi Lutherin vanhurskauttamisopista jatkui avioliitossa, jossa totuutta etsittiin intohimoisesti, tutkien ja kirjoittaen. Liitto päättyi 2001 Aarnen kuolemaan, mutta Leena jatkoi yhteistä ajattelua. Hän oli maan oppineimpia maallikkoteologeja.

Huima oli kielen ilmaisuihin ja rakenteisiin kiintynyt kirjoittaja. Hän osallistui Helsingin Sanomien toimittajakoulun ensimmäiselle kurssille, mm. Ulpu Iivarin, Seppo Kievarin ja Aarno Laitisen kanssa. Matrikkelin mukaan Leenan harrastuksia olivat kuvamanipulointi, tietokonepelit, sarjakuvat, väitöskirja, kielet ja dogmit. Sanomien toimittajana hän työskenteli useiden vuosien ajan. Kolumnistina Leena kirjoitti oivaltavia tekstejä niin Kotimaa- kuin Sana-lehteen.

Leena opiskeli aluksi suomen kieltä ja kirjallisuutta, mutta päätyi viron kielen spesialistiksi. Pro gradu -tutkielman aiheena olivat viron ja suomen kieleen periytyneet Vanhan testamentin ironiset ja superlatiiviset fraasit. Aineen professorin mielestä gradu olisi voitu suoraan hyväksyä väitöskirjaksi. Leenan itsekriittisyyttä kuvasi, ettei hän ollut samaa mieltä, vaan halusi syventää aihettaan. Lopuksi sairaus esti työn valmistumisen.

Kirkollisena vaikuttajana Leena Huimalla oli merkittävä rooli. Helsingin seurakuntien yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtajana ja Kirkkohallituksen maallikkojäsenenä hän toimi 1990-luvulla. Kirkolliskokouksen jäsen Leena oli pitkään ja sen historiassa ensimmäinen nainen, joka valittiin johtamaan valiokuntatyötä. Kun Leena Huima puhui täysistunnossa – ilman papereita – , kahvila tyhjeni ja väki riensi kuuntelemaan. Ilmaisut olivat värikkäitä ja tarkkoja, huumoria ja terävyyttä riitti. Kuvia Leena ei kumartanut. Piispatkaan eivät säästyneet kritiikiltä.

Kirkollisesti Leena Huimaa oli vaikeaa lokeroida. Tavanomaisuuksiin hän ei suostunut. Konservatiiveille hän oli liian itsenäinen ja ennakkoluuloton, liberaaleille taas liian asiantunteva ja kriittinen. Totuuden janoinen nainen haastoi kuulijansa ajattelemaan.

Vasta kuolema, kaiken menettäminen, tekee Leenan mielestä mahdolliseksi ymmärtää, mistä Jumalan armossa on kysymys. Siinä haaste meille, jotka olemme jääneet kaipaamaan.

Eero Huovinen, piispa
Leena Huiman ystävä