Saarna YLE:n 75-vuotisjuhlajumalanpalveluksessa Johanneksen kirkossa 23.9.2001 klo 10.00

Nouskaamme kuulemaan pyhää evankeliumia Matteuksen mukaan:

Jeesus sanoo: ”Älkää murehtiko: ‘Mitä me nyt syömme?’ tai ‘Mitä me juomme?’ tai ‘Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

Rakkaat kuuntelijat ja katselijat,
rakkaat yleisradiolaiset ja muut seurakuntalaiset

Me suomalaiset emme ole tottuneet siihen, että Yleisradion väkeä nimitetään rakkaaksi. Pikemminkin Yle on historiansa aikana ollut ristiriitainen laitos, alkuvuosina ihmetelty, sitten kiistelty, usein myös moitittu.

Ja silti Yleisradio on Suomen kansalle rakas, laitos jota ilman ei tulla toimeen. Julkisen tehtävänsä nojalla Yle vastaa ohjelmista, joista kaupalliset tahot eivät välittäisi. Yleisradio on koko kansan radio, yhteisradio. Arvostelukaan ei tätä Yleisradion roolia peitä; rakkaasta kiistellään aina enemmän kuin siitä, mikä on yhdentekevää.

Yleisradion rakastetuimpia ohjelmia on kautta vuosien ollut jokapyhäinen jumalanpalvelus. Yksinomaan tästä Johanneksen kirkosta on 75 vuoden aikana radioitu 650 jumalanpalvelusta. Kansan yhteisen hyvän ja ihmisten autuuden kannalta saamme olla Yleisradiolle kiitollisia.

Tälle päivälle annetussa Jumalan sanassa Kristus kehottaa miettimään, mikä elämässä on tärkeintä. ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa…” Mitä tarkoittaa kehotus ”ennen kaikkea”? Miksi pitää erottaa tärkein muusta hyvästä?

Jeesuksen kehotus on viisas jo yleisinhimillisesti. Ihminen joka ei mieti, mitä ”ennen kaikkea” on tavoiteltava, menettää ihmisyytensä. Haaste on vaikea erityisesti hyvinvoinnin ja rikkauden keskellä elävälle. Kun on tarjolla kaikenlaista, kiusaus on myös hankkia kaikenlaista. Jos ihminen voi valita kaiken, silloin hän myös valitsee kaiken – ja samalla kadottaa itsensä. Ihmiselle, jolle kaikki on yhtä tärkeää, ei pian mikään ole tärkeää.

Jeesuksen kehotus etsiä ”ennen kaikkea” sopii myös juhlivalle Yleisradiolle, meille kuulijoille ja katsojille. Yleisradiolähetysten alkuvuonna 1926 ohjelmia lähetettiin 6 tuntia päivässä. Tänään radio-ohjelmia tulee 2 300 tuntia päivässä, siis 100 kertaa enemmän kuin vuorokaudessa on tunteja. TV-lähetysten digitalisointi moninkertaistaa kuvan määrän. Kotimaisilta näköradiokanavilta tulee päivässä 100 tuntia ohjelmaa, ja siihen kansainväliset kanavat päälle.

Mitä me ”ennen kaikkea” haluamme kuulla ja katsoa? Olemmeko kuin surffailevia television tuijottajia, jotka kaukosäädin kädessä harhailemme levottomina kanavalta toiselle? Mieli ei malta pysähtyä mihinkään, vaan hapuilee uutta ja uutta, tyytymättömänä ympäristöön ja väsyneenä omaan minään. Mikään ei ruoki, koska emme tiedä, mikä ”ennen kaikkea” on tärkeää.

Jeesuksen kehotus etsiä ”ennen kaikkea” koskee myös ihmisen moraalia. Mustan tiistain terrorihyökkäys on sietämättömän ankaralla tavalla pakottanut koko maailman kysymään, mikä on oikeaa ja mikä väärää.

Saksalainen filosofi Hegel ja hänen oppilaansa väittivät, että rauhan aikana kansat veltostuvat ja rappeutuvat, sota puhdistaa ja jalostaa kansakunnan moraalia. Kaamea ajatus. Herra varjelkoon meitä sodalta, terrorismilta ja sorrolta.

Mutta onko silti niin, että vasta äärimmäisen pahan ja viimeisen rajan edessä ihminen alkaa kysyä, mitä ”ennen kaikkea” on tavoiteltava. Syövän kouriin joutunut kysyy: mihin käytän viimeiset päiväni? Työnsä ja omaisuutensa menettänyt kysyy: mitä mieltä elämällä enää on?

Jeesus tekee siis saman kysymyksen, minkä elämäkin jossain vaiheessa tekee. Mikä on lopulta tärkeää, kestävää, oikeaa? Mihin me viime kädessä panemme turvamme ja toivomme?

Martti Luther sanoi, että jokaisella ihmisellä on joku jumala. ”Jumalaksi kutsutaan sitä, jolta tulee odottaa kaikkea hyvää ja johon on turvauduttava kaikessa hädässä.”

Jeesuksen kehotus ja musta tiistai pakottavat koko maailman miettimään, mihin me viime kädessä turvaamme, kuka on jumalamme. Missä on terroristien jumala, missä on amerikkalaisten jumala, missä on meidän jumalamme? Onko jumalamme nimi viha, väkivalta ja kosto vai turvaammeko oikeudenmukaisuuteen, sovintoon ja rauhaan? Kysymys ei ole osoitettu vain poliittisille päättäjille, vaan meille kaikille. Mikä on minun elämäni tärkein asia? Kuka on minun jumalani?

Jeesuksen kehotus ei ole vain yleinen yllytys etsiä jotain tärkeää. Hän sanoo: ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan…” – Mikä on tämä Jumalan valtakunta ja Jumalan vanhurskas tahto?

Jumalan valtakunta on kaksi asiaa: oikeudenmukaisuutta maan päällä ja armoa taivaasta.

Yhtäältä Jumala antaa valtakuntansa meidän ihmisen käsiin. Hän sanoo meille: Olkaa ihmisiksi toisianne kohtaan. Tehkää toisillenne niin kuin toivotte itsellenne tehtävän. Rakastaa toisianne niin kuin itseänne. Toteuttakaa politiikassa ja perheessä vanhurskautta eli oikeudenmukaisuutta. Tämän tehtävän Jumala antaa jokaiselle ihmiselle. Oikeudenmukaisuutta maan päällä. Miten minä ja sinä toteutamme tätä tehtävää?

Mutta toisaalta Jumala pitää valtakuntansa omissa käsissään. Usein käy niin, ettemme näe mitään Jumalan vallasta. Koko maailma näyttää menevän vain pois päin Jumalasta.

Viime päivinä olen yhä uudelleen palannut saksalaisen papin Dietrich Bonhoefferin runoon vuoden 1944 viimeiseltä päivältä. Me tunnemme runon virtenä 600. Hitler oli vanginnut Bonhoefferin osallisena hirmuvaltiaan murhayritykseen. Vankilassa istuva nuori pappi kirjoittaa vuodenvaihteen tunnelmissa: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.”

Voimattomana vanki tajusi, että pahan valta vain kasvaa ympärillä. Hän ei sano: ”jos pahan valta kasvaa”, vaan ”kun pahan valta kasvaa”. Ja mikä on hänen lääkkeensä? ”Vahvista ääni toisen maailman”.

Miten olisi, Johanneksen kamarikuoro, laulaisitteko tuon yhden värssyn?

VK 600:4
Silloin kun ihminen ei toteuta Jumalalta saamaansa oikeudenmukaisuuden tehtävää, silloin on huudettava avuksi toisen maailman ääntä, armon ja anteeksiantamuksen ääntä. Jumalan valtakunnan perimmäinen ääni on enemmän kuin oikeudenmukaisuus. Sen ääni on ”ennen kaikkea” armon ääni. Armon ääni taivaasta.

Radiojumalanpalvelusten ääni on ollut armon ääni. Kun kuulija avaa radionsa, hän odottaa kuulevansa toisen maailman äänen. Syvällä sisimmässään ihminen tajua pahan vallan koskettavan myös omaa minää. Jumalan edessä ihminen joutuu myöntämään: Herra, minä en ole toteuttanut oikeudenmukaisuutta maan päällä. Herra, minä olen tehnyt itsestäni oman jumalani.

Tähän ihmisen tunnustukseen ei ole kuin yksi lääke: armoa taivaasta. Onneksi Jumala on luvannut sen jokaiselle joka hänen puoleensa kääntyy. Armo taivaasta on jo laskeutunut meidän keskellemme. Emmekö siis uskoisi toisen maailman ääneen, emmekö siis turvaisi Kristukseen, koko maailman Vapahtajaan?

Eero Huovinen