Piispa Teemu Laajasalon saarna pääsiäisyönä 11.4.2020 klo 23 Helsingin tuomiokirkossa
Kun sapatti oli ohi, Magdalan Maria, Jaakobin äiti Maria ja Salome ostivat tuoksuöljyä mennäkseen voitelemaan Jeesuksen. Sapatin jälkeisenä päivänä ani varhain, kohta auringon noustua he lähtivät haudalle. Matkalla he puhuivat keskenään: ”Kuka auttaisi meitä ja vierittäisi kiven hautakammion ovelta?” Mutta tultuaan paikalle he huomasivat, että kivi oli vieritetty pois; se oli hyvin suuri kivi.
Sisälle hautaan mentyään he näkivät oikealla puolella istumassa nuorukaisen, jolla oli yllään valkoiset vaatteet. He säikähtivät. Mutta nuorukainen sanoi: ”Älkää pelästykö. Te etsitte Jeesus Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut kuolleista, ei hän ole täällä. Tuossa on paikka, johon hänet pantiin. Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ’Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.’”
Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.
Mark. 16: 1-8
Rakkaat kristityt, hyvät pääsiäisyötä juhlivat ystävät,
viime sunnuntaina, palmusunnuntain iltana, kuningatar Elisabet piti puheen televisiossa. Kuningatar puhuu kansalleen yleensä vain jouluisin, oli siis selvää, että kyseessä on poikkeukselliset ajat.
Kuningatar kiitti puheessaan koronavirusta vastaan taistelevaa hoitohenkilökuntaa ja rohkaisi kansalaisia kestämään yksinäisyyttä, erillään oloa ja kaipuuta toistemme luokse. Puheessaan kuningatar viittasi 80 vuoden taakse. Tuolloin hän oli lapsena puhunut radiossa niille sotalapsille, jotka olivat joutuneet toisen maailmansodan vuoksi eroon vanhemmistaan. Tuntui koskettavalta ajatella, että tässä kulkutaudin aiheuttamassa ikävässä, erillisyydessä ja huolessa olisi jotain – edes pientä – samankaltaisuutta sodan taisteluilta turvaan lähetettyjen lasten yksinäisyyden ja kaipuun kanssa.
Vaikka mittakaava on eri, me tunnistamme kyllä jonkun yhteyden. Jotkut meistä ovat jo menettäneet kulkutaudille läheisensä. Monet meistä ovat olleet sairastuneen omaisen puolesta huolissaan. Ja kaikki me neljän seinän sisällä elävät tunnistamme kaipuun ja ikävän. Kaikki me tiedämme jo, että videopuhelut ja viestit eivät ole sama asia, kuin oikeasti lähellä oleminen. Kaikki me ymmärrämme, että puhelut eivät korvaa iltaa ystävien kanssa eivätkä kuvaviestit palapelin rakentamista lapsenlapsen kanssa. Kaikki me tunnistamme, että ikkunan takaa vilkuttaminen ei korvaa halausta.
Palmusunnuntain puheen lopussa kuningatar sanoi: We will meet again. Me tapaamme vielä kerran. Meillä Suomessa nuo sanat saattoivat mennä kuulijoilta ohi. Mutta kuningattaren omassa valtakunnassa sanat pysäyttivät kaikki. Nuo sanat saivat aivan erityisen merkityksen. Niillä viitattiin sotien aikaisen englantilaisen laulajan, kolme viikkoa sitten 103 vuotta täyttäneen Vera Lynnin kappaleeseen We’ll meet again. Me tapaamme vielä kerran. Kappale toi toisen maailmansodan vuosina lohtua niihin eron hetkiin kun sotilaat joutuivat jättämään perheensä ja omat rakkaansa lähteäkseen taisteluihin.
Kappaleen nimi ja sanat eivät epäile. Ne ovat suorastaan voitonvarmat. Laulussa ei esitetä kaihoisaa toivetta – ehkä jälleen tapaamme. Siinä ei lauleta, että voi kunpa voisimme joskus kohdata. Ei. Me tapaamme vielä kerran. Siihen varmuuteen kuningatar vetosi rohkaistessaan ihmisiä kestämään kulkutaudin edellyttämää yksinäisyyttä ja erillään oloa.
***
Sotien ja kulkutautien keskellä lohduttavat sanat kuulostavat nopeasti valheellisilta. Kun kärsimystä on lähellä ja se on todellista, rohkaisuksi tarkoitettu lause voi vääntyä vaikeuksien vähättelyksi.
Kun laulaja Vera Lynn lauloi 80 vuotta sitten We’ll meet again, me tapaamme vielä kerran, voi miettiä, miltä laulun sanat kuulostivat niiden kohdalla, jotka nimenomaisesti eivät tavanneet omaa rakastansa. Jotka katsoivat ruumispusseja, joita tuotiin rintamalta.
Jotka odottivat omaa poikaa, omaa isää tai omaa veljeä kotiin, mutta saivat tiedon, että oma rakas on yksi melkein 400 000 kuolleen sotilaan joukossa.
Rohkaisevien sanojen kanssa on oltava varovainen myös tänään. Kulkutaudin seurauksena kaikki eivät enää tapaa. Keho ei kestä. Hoito ei helpota. Hengityskoneita ei riitä. Tämän kulkutaudin seurauksena myös kylmäkontit saapuvat sairaaloiden pihoille.
***
Pääsiäisyön evankeliumissa on pieni sivulause, joka sisältää saman lupauksen kuin tuo mainittu kappale. Enkeli sanoo: ”Siellä te näette hänet.” Nuo enkelin sanat on osoitettu myös huolestuneille, pelokkaille ja erilleen laitetuille ihmisille – Jeesusta kaipaaville ja surun murtamina oleville naisille ja opetuslapsille. Jeesuksesta eroon jääneille opetuslapsille käskettiin viedä viesti, maantieteellinen ohje lähteä pohjoiseen, Galileaan tapaamaan Jeesusta. ”Siellä te näette hänet.”
Enkelin sanoissa on sama varmuus kun laulun nimessä. Enkeli ei sano, että Jeesusta kannattaisi etsiä pohjoisemmasta. Että ehkä te vielä kohtaatte. Ei. Enkeli sanoo: Siellä te näette hänet.
Raamattu kertoo monella tavalla siitä, kuinka vaikeaa naisten ja opetuslasten oli käsitellä tilannetta ja uskoa tätä enkelin viestissä välitettyä varmuutta. Markuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka ”ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten.” Luukas puolestaan sanoo, että naiset olivat ”ymmällään”. He eivät siis ymmärtäneet, mitä on tapahtunut ja mistä on kyse. Raamattu kertoo, kuinka opetuslapset eivät suostuneet uskomaan enkelin välittämää viestiä.
Erillään olemisessa on samanaikaisesti läsnä toivo ja epätoivo. Ikävän hetkellä on vaikea uskoa sen toteutumista, mitä juuri eniten toivoo. Pelko pahenee, kun kaipaus kasvaa. Rohkaisevien sanojen kuuleminen ei aina aiheuta pelkästään helpotusta vaan huolta ja ymmällään oloa.
***
We’ll meet again laulun voima on sen sanojen ymmärtämisessä tänään kuullun pääsiäisen evankeliumin valossa. Jumalan varaan heittäytyvälle kuolemakin on vain väliaikaista eroa. ”Siellä te näette hänet” on lupaus siitä, että hän joka oli haudassa onkin tavattavissa. Hän, jolle jätimme hyvästit, ottaakin meidät vastaan. Hän, joka oli kuollut, sittenkin elää. Me tapaamme vielä kerran, on lupaus taivaasta. Se on kuin enkelin lause sanottaisiin taivasvakuutuksena meille omaistamme kaipaaville: Siellä te näette hänet. Siinä on laulun häpeämättömän rohkaisun ja voitonvarmuuden syy.
Ainoa sana, mitä sureva ihminen haluaa läheisensä arkun äärellä kuulla, on tuo sana. Te tapaatte vielä kerran. Ainoa lohdutus, mitä omaistaan itkevä ihminen janoaa, on pienikin mahdollisuus siihen, että kaikki ei päättynytkään kuolemaan. Ainoa vakuutus, mitä rakastaan kaipaava ihminen tarvitsee, on vakuutus jälleennäkemisestä taivaassa – siitä, että te tapaatte vielä kerran. Siellä te näette hänet.
Nuo sanat, tuo lohdutus, tuo vakuutus on erittäin vaikea uskoa. Kärsimyksen äärellä meillä on täsmälleen sama tunne kuin ymmällään olevilla opetuslapsilla tai hämmästyneillä naisilla Jeesuksen haudan äärellä. Meidän järkemme haluaa sanoa, että kuollut on kuollut. Meidän järkemme haluaa vakuuttaa, että nyt meidän ainoa mahdollisuutemme on kestää kuolema ja suru ja sopeutua siihen.
Me emme ymmärrä kuolemattomuutta. Me emme ymmärrä lupausta iankaikkisesta elämästä. Me emme ymmärrä sitä, kuinka voisimme tavata rakkaamme, jotka olemme jo menettäneet.
Mutta meidän tehtävämme ei olekaan sitä ymmärtää. Meidän tehtävämme on luottaa siihen Jumalan meille antamaan lupaukseen, että kaikki ei sittenkään ole tässä. Että on olemassa taivasten valtakunta, jonne meitä kutsutaan ja jonne Kristus itse ristinkuolemallaan meidät on lunastanut. Että sydämissämme voimme tunnistaa oman kuolemattomuutemme ja vastaanottaa sen Jumalan meille antamana lahjana. Että kuolema ei ole piste, vaan pilkku. Ja pilkun merkki on Kristuksen risti.
Sen varassa kirkko seisoo. Sen tähden nämä rakennukset ja nämä virat ovat olemassa. Siitä on pääsiäisessä kysymys. Siksi risti, kuoleman merkki, onkin meille iankaikkisen elämän ja voiton merkki.
Siinä on pääsiäisen sanoma. Siinä, että Kristus on voittanut kuoleman. Siinä, että Hän on kukistanut vihollisista viimeisen. Ja siinä, että Hän on ottanut meidät mukaan tähän voittonsa osallisuuteen.
Rakkaat pääsiäisjuhlan viettäjät, kotienne iloissa ja suruissa, lepohetkissä ja tuskissa, voitoissa ja tappioissa, muistakaa, että me emme tänään vain kertaile mielessämme pääsiäistä 2000 vuoden takaa. Me puhumme siitä pääsiäisestä, siitä ylösnousemuksen aamusta, joka kuuluu meille tänään, huomenna ja kaikkina tulevina vuosina. Tuo kuolemattomuuden ja ikuisen elämän lupaus laittaa kaikki tämän ajan kärsimykset mittaansa. Ei vähätellen kipua, ei vähätellen kurjuutta, ei mitätöiden kuolemaa. Mutta näyttäen Voittajan voiman ja tulevaisuuden toivon.
Pisimmänkin yön jälkeen koittaa aamu. Katkerimmatkin kyyneleet kuivataan kerran. Kuoleman jälkeen alkaa elämä – iankaikkinen elämä rakkaimpiemme kanssa Kristuksen luona taivaassa.
Siellä me näemme hänet. Ja me tapaamme vielä kerran.
Aamen.
Pääsiäisyön messun tallenne on katsottavissa linkin kautta: