Tervetuloa, armo! Unkarilainen runoilija, Erzsébet Túrmezei, Anna-Maija Raittilan suomennuksena, toivottaa aamuunsa armon tervetulleeksi!
Tervetuloa armo!
Eilinen taakka oli eilinen.
Huomisen varjo vasta huomisen.
Ja joka aamu uudestaan
iloista matkakumppania tervehtiä saan:
Hyvää huomenta, Herrani Jeesus!
Hyvää huomenta, Ilo!
Hyvää huomenta, Rauha!
Hyvää huomenta, Armo!
Mitä me toivotamme aamuumme tai koko elämäämme, jos toivotamme ARMON tervetulleeksi. Minusta ja minulle tämä tervetuloa toivotus on yksi radikaaleimmista. Siinä on riskinsä! Se muuttaa meitä ja meidän kauttamme muita. Kannattaako tuo riski ottaa?
Ensinnä tervetulotoivotuksemme kuullut armo, sisäämme siirtynyt aavistus armosta, muuttaa tapamme nähdä itsemme. Se sulattaa ankaran yliminämme, jolle usein olemme suostuneet antamaan jopa Jumalan julmat kasvot. Armo pesee, kuin raikas vuoripuro, sen homeen, josta sikiävät loputtomat vaatimukset. ”Et riitä, taas mokasit, en pystynyt parempaan, vaikka olisi pitänyt, suutuin tai pinna paloi. Uskonelämäkin on pinnistelyä ja ponnistelua, epäilyjenkin läpäisevää. Hävettää, jos kaiken kiertoisin”.
Juuri näihin hetkiimme armo saapuu. Yllättää. Armo onkin lupa katsella itseäni ymmärtäväisesti. Armo tarjoaa tilan katsella itseäni rehellisesti, kaiken eletyn ja koko todellisuuteni läpi. Kestää keskeneräisyyttäni. Hellittää itsesyytöksistä, kohtuuttomista vaatimuksista, ylimitoitetuista odotuksista. Armo on hengästymisen vastalääke; armo on lupa hengähtää. Mitä siis tapahtuisi, jos alkaisimme katsella itseämme Luojamme silmin?
– Jos olet, ole nyt: s. 61 – 62
Luojan silmin itseämme katseltuamme, armon niityllä hetken köllöteltyämme, armo kääntyy myös arjen lauseiksi. Jumalan armo ei viihdy vain sakasteissa, kirkkotiloissa tai hengellisen oivallusten hetkissä. Armo on kotonaan myös keittiöissä, lenkkipolulla ja yksinäisinä yön hetkinä. Mitä tapahtuisi, jos huomaisimme sen?
– Mikä nainen: s. 16
Armo on myös ketterä, suorastaan vikkelä. Saatuaan meidät hengittämään rauhallisemmin, näkemään itsemme ystävällisemmin ja kulkemaan arkeamme levollisemmin, armo avaakin seuraavan horisontin. Keitä ovatkaan nuo lähelläni olevat? Millaisena heidät näen; omien toiveitteni jatkumona vai oman minuutensa toteutumina? Näenkö ihmiset uhkana ja pelkopotentiaalina vaiko erilaisina ihmisiä, joilla nimensä ja oma tarinansa kerrottavanaan?
Armo saa meidät kiinnostumaan toisista ihmisistä. Myös niistä erilaisista, myös niistä hankalista, myös heistä, joiden elämänvalintoja emme ymmärrä. Sillä armo ei ole meidän samankaltaisten omaisuutta; meillä ei ole omistajaohjausvaltaa siihen. Armo yllättää myös siellä, jossa emme luulleet Jumalan Hengen liikkuvan. Näihin yllätyksiin Jumala toivottaa meidät, meidät armosta osallisiksi tulleet, työtovereikseen sinne, missä elämä ei ole särötöntä eikä pärjäävien soljuvaa paritanssia. Siellä missä elämän julmuus repii, missä huomisen sumentaa tämän päivän itku; siellä missä lyötyä yhä lyödään ja ovet sulkeutuvat lopullisesti. Sinne meitä kutsutaan. Tuomion sijasta meillä on armon viesti; ankaruuden sijasta kannamme mukanamme armon tuoksua. Armo pysyy elävänä, kun laitamme sen kiertoon!
– Jos olet, ole nyt: s. 25-26
Armo on myös pääsylippu, lippu kiintoisalle rengasmatkalle ja elämänmittaiselle seuramatkalle. Armo avaa meille esteettömän pääsyn Jumalan valtakunnan rikkauksien äärelle. Kukin meistä löytää paikkansa sieltä eri tavoin, eri osoitteissa ja erilaisin maustein. Mutta oleellista on se, että emme anna minkään elämämme haavan tai häpeän tai edes uskomme epäilyn sulkea itseltämme täyttä oikeutta Jumalan perheväen jäsenyyteen. Yhtä oleellista on se, että emme nosta rimaa tai pystytä esteitä kirkon oven avaamiselle kenellekään muulle. Armo on avara, aina avarampi kuin meidän oppirakennelmamme tai edes mielikuvituksemme. Armo on elämän radikaali voima, yksi radikaaleimmista.
Kun sen varassa kuljemme, se muuttaa meitä ja meidän kauttamme muita.
– Jos olet, ole nyt: s. 76
Irja Askola: Jos olet, ole nyt. Kirjapaja 2006
Irja Askola ja Anja Porio: Mikä nainen. Kirjapaja 1985