Piispan puhe Vantaan Pyhän Laurin kappelin vihkimisjuhlassa 15.8.2010 klo 14.00
Rakkaat seurakuntalaiset
Harva rakennus on niin lähellä ihmiselämän syvimpiä peruskysymyksiä kuin siunauskappeli. Tässä Pyhän Laurin kappelissa kohtaavat toisensa elämä ja kuolema, aika ja ikuisuus, suru ja toivo, pimeys ja valo, ihminen ja Jumala. Olemisen kaikkein tärkeimmät vastakohdat puhuvat toisilleen ja kohtaavat toisensa.
Mikä on Pyhän Laurin kappelin tehtävä ja viesti ihmisille, jotka tänne tulevat? Ajattelen nyt vain kahta asiaa.
Ensinnäkin tämä kappeli haluaa antaa tilan ihmisen murheelle, kaipaukselle ja ahdistukselle. Arkkitehti Anu Puustinen sanoo: ”Kappeli kuvaa ihmisen matkaa ajasta iäisyyteen. Työssä on eläydytty erityisesti surevan omaisen asemaan. Kappelin viesti on elämän jatkuminen, lohdun kokeminen lohduttomuudessa.”
Tänään voimme koskettavalla ja puhuttelevalla tavalla kokea, että rakennus voi ottaa todesta ihmisen kaikki ristit ja kyyneleet. On oikeastaan merkillinen asia, että arkkitehtoninen tila haluaa ja voi sulkea sisäänsä ihmisen tuskat ja toiveet.
Samalla kun kappeli täyttää tehtäväänsä ja asettuu surevien ihmisten asemaan, se kysyy myös meiltä kaikilta: osaammeko myös me omissa asenteissamme asettua niiden asemaan, jotka ovat kokeneet ankaria menetyksiä? Onko meidän sisimmässämme sama halu kuin tällä kappelilla? Osaammeko me nähdä lähimmäistemme kyyneleet, kuulla heidän huutonsa ja seistä heidän rinnallaan? Onko meidän sydämellämme sama tehtävä kuin tällä kappelilla?
Samalla kun me yhdessä tämän kappelin kanssa haluamme olla toistemme tukena, samalla me myös tajuamme, että elämän ja kuoleman rajalla toivo on pantava ihmistä suurempaan todellisuuteen. Täällä me emme katso vain sivuillemme emmekä vain toisiin ihmisiin, vaan täällä voimme kohottaa katseemme kohti iankaikkisuutta ja kohti Jumalaa. Kappelin toinen tehtävä onkin, että se suuntaa katseemme ihmistä ylemmäs.
Ihmisen arkinen elämä, kasvu ja työ ovat elämää tässä näkyvässä ja käsin kosketeltavassa maailmassa. Jokapäiväisen elämän rinnalla on kuitenkin toinen todellisuus, armon, anteeksiantamuksen, uuden elämän ja iankaikkisuuden todellisuus, Jumalan salattu todellisuus.
Ihmisyyden mitta on, kykenemmekö me katsomaan tähän toiseen ja pyhään todellisuuteen, näkemään Jumalan keskellä tätä elämää, mutta myös sen takana ja jälkeen. Ihmisen houkutus on kautta historian ollut, että hän luottaa vain siihen, mikä on todistettavaa, hyödynnettävää ja varmistettua. Elämä jää kuitenkin näköalattomaksi, jos emme uskalla katsoa Jumalan kätkettyjä ja pyhiä salaisuuksia.
On siis ihmisen itsensä kannalta tarpeellista ja välttämätöntä, että on pyhiä rakennuksia, jotka olemuksellaan ja tehtävällään viittaavat arjen rajojen tuolle puolen. On tarpeen ja välttämätöntä, että on kappeli, joka auttaa katsomaan iäisyyteen, kuoleman rajan yli, tulevaan elämään.
Kaikki tässä vihkimisjuhlassa luetut raamatunkohdat muistuttavat siitä tulevasta ja paremmasta elämästä, jonka Jumala on meille luvannut. ”Jumalalla on taivaassa meitä varten ikuinen asunto, joka ei ole ihmiskätten työtä.” (2. Kor. 5:1) ”Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille, ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.” (Ilm. 7:17) ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta.” (Joh. 14:1-2) ”Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään.” (Hepr. 4:9) ”…te saatte iloita ja riemuita aina ja ikuisesti siitä, mitä minä luon.” (Jes. 65:18)
Olkoon tämä kappeli siis lohdutuksen ja uuden elämän kappeli. Tämän kappelin nimi-isä, pyhä Laurentius, oli loppuun asti solidaarinen oman seurakuntansa kaikkein köyhimmille, mutta rohkeni samalla katsoa kaikkein vaikeimpien koettelemusten yli kohti tulevaa elämää Jumalan yhteydessä. Hänen nimeänsä kantavassa kappelissa kohtaavat ihmisten ristit ja Kristuksen risti, kuoleman ja uuden elämän merkit. Kristus yksin on koko maailman toivo, spes unica, ainoa toivo. Hän sanoo lohduttavat sanat jokaiselle tähän kappeliin tulijalle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” (Joh. 14:6)