Engel-palkinnon luovutus kirjailija Anna-Mari Kaskiselle Tuomiokirkon kryptassa 12.2.2006

”Etsijänä pysyn,
kuuntelemaan jään.
Aina suuntaa kysyn,
tiedän matkan pään.
Saan armoon luottaa yhä,
keskeneräinen.
Kiitos, Herra pyhä,
iankaikkinen.”

Virren 513 neljännen säkeistön sanat ovat meille monelle tutut ja rakkaat. Ne on sanoittanut henkilö, joka on ansioitunut suomalaisen kirkkokansan tuntojen tulkkina, uskon tulkkina. Hän on vaikuttanut merkittävällä tavalla suomalaiseen hengelliseen musiikkiin ja kirjallisuuteen. Sanat ovat kirjailija Anna-Mari Kaskisen käsialaa.

Anna-Mari Kaskinen on yli 25 vuoden ajan tehnyt työtä sanojen parissa – ja saanut sanat elämään. Tästä merkittävästä työstä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan seurakuntaneuvosto on päättänyt antaa tunnustuksen kirjailija Anna-Mari Kaskiselle ja luovuttaa hänelle vuoden 2006 kirkkotaiteen Engel-palkinnon.

Kirkkotaiteen Engel-palkinto perustettiin vuonna 1990, jolloin oli tullut kuluneeksi 150 vuotta Helsingin tuomiokirkon suunnittelijan Carl Ludvig Engelin kuolemasta. Engel-palkinto jaetaan nykyisin joka toinen vuosi taiteilijalle tai yhteisölle, joka on ansioitunut kirkkotaiteen alalla.

Anna-Mari Kaskisen tuotantoa ei voi tiivistää yhteen lauseeseen. Engel-palkinnon saava Kaskinen on kirjailija, runoilija, sanoittaja ja käsikirjoittaja. Uransa aikana Kaskinen on kirjoittanut yli kolmekymmentä messua, musikaalia ja musiikkinäytelmää. Laajaan tuotantoon kuuluvat mm. Afrikkalainen gospelmessu, Meidän messu ja Hiljaisuuden messu. Myös monet Tuomas-laulut ovat tuttuja suomalaiselle kirkkokansalle.

Virsikirjassa olevat seitsemän Anna-Mari Kaskisen sanoittamaa virttä soivat niin epäilijöille, etsijöille kuin uskossaan varmemmillekin. Hänellä on taito puhutella suomalaista kirkkokansaa. Etsimistä ja epäilyä hän osaa kuvata tavalla, joka ei sulje pois syvää luottamusta Jumalan johdatukseen ja huolenpitoon. Kaskinen tunnistaa ihmisen elämän kivut ja ilot, mutta myös johdattaa pyhän Jumalan ja hänen rajattoman armonsa luokse.

Kirjailija Kaskisen tuotanto käsittää myös lastenkirjoja, runoja, hartauskirjoja, pakinoita ja lehtikolumneja. Hänen sanansa koskettavat yli maantieteellisten rajojen. Kirjailijan lyriikkaa on käännetty mm. englanniksi, kiinaksi, norjaksi, ruotsiksi, saksaksi ja viroksi.

Kirkkotaiteen Engel-palkinto annetaan Anna-Mari Kaskiselle yhtäältä siksi, että halutaan julkisesti antaa tunnustusta hänen merkittävästä panoksestaan suomalaiseen hengelliseen musiikkiin ja kirjallisuuteen, toisaalta siksi, että Anna-Mari Kaskinen on tuotantonsa ja myös toimintansa kautta rikastuttanut myös Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan elämää.