Tuomiokirkko 24.12.2013

 

Joulupolulla ruuhkaa. Niinä päivinä ja yhä nyt.

Ruuhkaa joulupolulla. Niinä päivinä valtiovallan veroratkaisut veivät väestön tien päälle. Jonoissa kuljettiin. Marian kohdussa potki pieni poika; ison vatsan kanssa ruuhka tuntui erityisen rankalta. Joosefinkin mielessä melkoinen ruuhka: miten tästä kaikesta selviän? Ruuhkaa myös paimenten kedolla: sudet, pimeys ja toimeentulon uhkat. Pelkojakin ruuhkaksi asti. Myös enkeleillä kiirettä, ruuhkaista menoa jouluviestinsä viemisessä.

Jouluruuhkaa niinä päivinä, kun kaikki tapahtui. Ja jouluruuhkaa näinä päivinä, kun kaikkea tapahtuu, meissä ja meille. Voisiko tämä kirkkohetki olla suvanto, jolloin huokaisee ja tunnistaa oman joulutoiveensa. Kuulee joululaulun, joka hetkeksi kuljettaa sinne, mihin mieli nyt kaipaa.

Voisinko astella omalla joulupolullani rauhaisin mielin, katsella ja kuulostella? Aavistaa Jumalan lempeän läsnäolon kaiken keskellä.

Hellittää ja päästää irti, jos joulupolkuni tukkiintuu vaatimusten kuormista tai perinnehomeen paineesta.

Tai antaa Jumalan lempeän läsnäolon lämmittää siellä, missä joulussa kumajaakin autius: koti ja mieli tyhjä, kännykkä ei soi ja muistot tekevät kipeää.

Kukin saa tulla oman joulupolkunsa kanssa kirkkoon. Tänne mahtuvat ilot ja pelot, muistot ja toiveet. Kirkko tarjoaa turvatilan ihmiselle ja hänen koko kertomukselleen; majatalossa ei aikanaan ollut tilaa, mutta nyt on tila ja avoimet ovet:  juuri nyt saa kohdata rauhassa ja vaatimuksetta oman mielensä maisemaa. Täällä kirkossa kukaan ei vaadi, ei mittaa eikä arvioi.  Saa olla. Joulun lahja on Jumalan lempeä läsnäolo keskellämme.

Tämä hetki on kirkon joululahja kansalaisille: tässä hetkessä saa olla, viipyillä, katsella kirkon koristeita tai oman sielunsa seiniä. Saa kuljettaa mieltään sinne, minkä syksyn kiireissä unohti ja sinnekin, mitä nyt joulultaan toivoo. Muistaa sen, mikä pelottaa ja senkin, mistä on kiitollinen. Kirkko täynnä tunnetta, toivetta ja ihmisen hiljaista mieltä…

Kuunnellaan niitä hetki hiljaa…

Yhteiseen tai yksinäiseen joulupöytään kirkko tarjoaa kolme ilmaista alkupalaa:

–          armo: mikään rike, epäonnistuminen tai elämisen harmi ei vie oikeutta armon aurinkoon.

Jumalalle kelpaamme ja riitämme. Siksi Hän syntyi tänne ja siksi saamme olla joulunakin armollisia itsellemme ja toisillemme.

–          luottamus: elämämme ei ole vain meidän tai suorituskykymme varassa. Elämäämme kannattelee Jumalan hyvä tahto, jonka varaan saa heittäytyä.

–          toivo:  enkelien viesti on suunnattu myös meille: Älä pelkää. Älkää pelätkö. Tämän viestin varassa voi astella omalla joulupolullaan turvallisesti.

Nämä kolme ilmaista makupalaa saa liittää joulupöytänsä mausteeksi.

Toivotan jokaisen jouluun Jumalan lempeää läsnäoloa. Pyhän kosketusta, edes sen pientä hipaisua, keskeneräisyyden kestämistä ja iloa siitä, että olemme olemassa.