Miksi tämä rukous on säilyttänyt elinvoimaisuutensa yli aika- ja kulttuurirajojen? Sen syntyhistorian jälkeen, noin 1500 vuotta myöhemmin, Martti Luther selvitti tämän pyynnön taustaa kuuluisalla pedagogiikallaan: ”Mitä se on?” Luther avaa ymmärrystään jokapäiväisestä leivästä ja sitä opetusta Seitsemän veljestäkin saivat päntätä päähänsä karttakeppimetodilla. Lutherin lista leivästä – siis hyvästä elämästä – on pitkä ja arkisen konkreettinen: ”ruoka, juoma, vaatteet, kengät, koti, kontu, pelto, raha, tavara, hurskas puoliso, hurskaat lapset… hyvä hallitus, hyvät ilmat, rauha, terveys, hyvä maine, hyvät ystävät…”
Tämä viiden vuosisadan takaa tullut selvitys, jonka siis laati munkkielämän askeettisuuden jättänyt ja arkisen perhe-elämän Katharinansa kanssa löytänyt, kertoo minulle jotakin hyvän elämän langasta.
Omat tarpeet ja toiveet on voitava esittää jollekin; tämän ikiaikaisen rukouksen lausujalla on pyynnölleen osoite, jonne hän toiveensa suuntaa. Tässäkö yksi aikamme kipu ja näkymätön hätä: valta on kasvotonta ja aidon vuorovaikutuksen verkostot ohuita, riskiksikin koettuja. Hyvään elämään kuuluu kuitenkin se, että on edes joku, joka näkee minut kokonaisena. On joku, jolle voin kertoa, miten minulla oikeasti menee. On joku, jonka luona voin olla läsnä koko elämäntarinani kanssa. On joku, jonka lähellä kaikki se, mikä on totta, saa olla totta.
Organisaatiouudistusten, finanssiennusteiden ja rakennemuutosten maailmassa on oltava myös hetkiä, joissa hyvyys voi hipaista. Luottamuksen niittyjä, joilla hetken aavistaa elämän kauneuden ja uskaltaa nähdä myös elämän jättämät arvet. Hyväksynnän hetkiä, jossa aavistaa olevansa tervetullut – kaikesta huolimatta ja juuri siksi.
Juuri niissä hetkissä saattaa saada kiinni unelmasta, jonka oli jo sammuttanut. Hyvä elämä sallii eläjälleen unelmia: niillä on aina viestinsä ja niissä saattaa kuiskia myös Jumalan ääni.
Lutherin arkirealistinen kuvaus jokapäiväisestä leivästä, siis siitä välttämättömimmästä – jossa en voi olla kuulematta hänen lahjakkaan vaimonsa Katharina von Boran äänenpainoja – liittää hyvän elämän maisemaan kodin, lähimaiseman ja lähiyhteisön. Kokemus kodista on siis prioriteetti. Kokemus siitä, että kuulun johonkin yhteisöön, olen osa jotakin jatkumoa ja jotakin itseäni suurempaa kertomusta. Tässäkö yksi uusi mahdollisuutemme: tunnistaa erilaisten kotien, yksinasuvien, kimppa-asuvien, sateenkaariperheiden ja useassa osoitteessa asuvien perheiden todellisuus – jotta kaikenlaisissa asunnoissa voisi olla aavistus kodista, turvasta ja siitä, että kuuluu sukuun, jos ei omaansa niin johonkin.
Luther ei katsele elämää pelkästään kotiseiniensä sisällä, monilapsisen perheen isänä. Hänen jokapäiväiseen leipään kuuluu myös toimiva yhteiskunta, kunnollinen esivalta ja hyvä hallitus. Minulle on tärkeää, että ”Hyvä Elämä” ei edes kristikunnan keskeisemmässä rukouksessa ole vain ”hurskaissa sfääreissä heijastuvaa ohutta yläpilveä”, vaan Luther liittää hyvän elämän ehtoihin myös yhteiskuntavastuumme. Ihmisyyteen kuuluu kyky nostaa katse yli oman pihapiirin, yli omien asenteellisten muurien ja yli oman kansallisen edun. Hyvä elämä riippuu lopulta siitä, miten me opimme tulemaan toimeen itsemme ja toinen toistemme kanssa. Tämä toteutuu, kun opimme olemaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Se merkitsee myös kohtuullisuutta ja keskeneräisyyden hyväksymistä.
Tässä ihmisyyden kutsumuksessa minua auttaa muistitieto siitä, että Jumala on luonut jokaisen meistä; jokainen kantaa aavistuksen pyhyyttä itsessään ja siksi jokaisen ihmisyys on ainutlaatuista ja arvokasta sellaisenaan. Raottuisiko hyvän elämän ovi silloin, jos katselisimme itseämme ja toisiamme Jumalan luomina:
Olisiko jokin toisin,
jos huomaisit tuon hymyn
jos ottaisit todesta tuon katseen
hyvä ja riittävän kaunis,
elämän iloon kutsuttu
olisiko jokin toisin,
jos todella uskoisit, että
sellaisenasi olet kylliksi
jos sinuun tarttuisi Jumalan hymy
armahtaminen läpäisisi sinut
ja ulottuisi toisiinkin
havahtuisit huomaamaan
olisiko jokin toisin,
jos liikkuisit mielesi maisemassa
hymyillen ja hyväksyen
kilpailun kahleet hyläten
vertailun valheista vapautuen
itsesyytökset unohtaen
(Irja Askola: Jos olet, ole nyt, S. 61-62, Kirjapaja 2006)