Me tarvitsemme pääsiäistä sinne, missä pimeys ei hellitä eikä pelko suostu perääntymään. Me tarvitsemme pääsiäistä sinne, missä avautuva silmu joutui julmuuden jyräämäksi. Me tarvitsemme pääsiäistä sinne, missä jaksaminen vaihtui uupumukseen, kiintymys pettymykseen ja huomisen odotus sen tuskaiseen torjuntaan.
Me tarvitsemme pääsiäistä myös sinne, missä ilo on virinnyt ja hymynkin taas tunnistaa. Pääsiäinen sielläkin, minne luottamus palannut ja sydämen hehku löytynyt. Ja siellä, missä kepeys on arjen askeleissa läsnä. Keittiönkaappi, ruokapöytä tai uni, joka vihdoin tuli. Käsi, johon saattoi tarttua tai josta vihdoin rohkeni päästää irti.
Pääsiäinen on ihmisten juhla, kaikenlaisten ihmisten juhla. Erityisesti meidän tarvitsevien juhla.
Pääsiäisen viesti mahtuu kaikenlaisille kaduille, monenlaisiin koteihin ja kodittomuuden tuntoihin. Me juhlimme pääsiäistä, koska Jumalan mielestä ihmisen vapahtaminen on juhlimisen arvoista.
Pääsiäisenä kaikuu ja kuuluu tervetulotoivotus: mahdut armahdettujen joukkoon, vaikka olisit pettänyt, petetty tai peloteltu. Pääsiäisenä kaikuu ja kuuluu rohkaisu: mikään raukkamaisuus, häpeä tai syyllistys ei pimennä armon auringon valoa. Pääsiäisenä kaikuu ja kuuluu Jumalan todellisuustaju: tällaisiahan me ihmiset olemme, kukin omassa kohdassamme elämämme kerrostalossa. Sen jokaisessa kerroksessa pääsiäisen askelmerkit kopajavat: häpeää voimallisempi on Jumalan hyväksyntä, pelkoa todellisempi on enkelien suojeleva läsnäolo, kuolemaa vahvempi on elämä.
Pääsiäisenä tuonpuoleisuus suutelee tämänpuoleista. Sitä saa juhlia ja se saattaa kantaa arkeenkin.