Piispa Teemu Laajasalon saarna Korson kirkossa Korso-messussa, seurakunnan piispantarkastuksessa 21.11.2021 klo 19

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.” Matt. 25: 31-46

Rakkaat ystävät, hyvä seurakunta,

täällä Korsossa on kyllä draamantajuista väkeä. Piispantarkastuksen päätösmessun sopiminen tuomiosunnuntaille osoittaa sitä tajua erinomaisesti. Yhtä kertaa voisi sanoa vielä sattumaksi, mutta myös edellinen piispantarkastus 17 vuotta sitten, vuonna 2004, päättyi tähän samaan pyhään, tuomiosunnuntaihin.

Tuomiosunnuntaina ihmiset jaetaan hyviin ja pahoihin. Niihin, joille annetaan palkinto ja niihin, joita rangaistaan. Päivän evankeliumi on meille tuttu. Se voi johtua siitä, että tuomiosunnuntaina kirkkovuoden evankeliumi ei vuosikertojen mukaisesti vaihdu, vaan se on joka vuosi sama. Sitä siis kuullaan usein ja siksi se on tuttu. Itse ajattelen, että evankeliumin tuttuuteen on myös toinen, paljon isompi syy.

Päivän evankeliumi nimittäin kuulostaa kuvaukselta siitä, kuinka maailma toimii. Hyvästä palkitaan, pahasta rangaistaan. Sitä saa, mitä tilaa. Niin makaa kuin petaa. Teoilla on seurauksia. Näinhän maailma toimii, tällainen opetus on meille siksi tuttua. Erilaisten tekemisten tai tekemättä jättämisten jälkeen seuraa arvion aika. Koululukuvuoden jälkeen annetaan kevättodistus. Siihen annetaan numeroita sillä perusteella, mihin koemenestys ja käytös tunneilla antavat aihetta. Työpaikalta saadaan työtodistus, jossa kerrotaan, millainen työntekijä on kyseessä – mitä töissä saa aikaan ja mitä ei.

Tuomiosunnuntain evankeliumi on tuttu myös, koska meidän ihmisten sydämeen on painettu omantunnon ääni. Kun kuuntelemme, että jotain arvioidaan tekojen ja tekemättä jättämisten perusteella, tunnemme, että näin tässä maailmassa toimitaan, mutta tunnemme myös, että niin kuuluukin toimia. Omatuntomme pitää oikeudenmukaisuuden janoa esillä.

Tuomiosunnuntaina kuulemme lain äänen. Tunnistamme sen äänen ja hyväksymme sen äänen. Hyvän ihmisen tehtävänä on huolehtia lähimmäisistään, vaatettaa, antaa ruokaa, tarjota majapaikkaa, käydä katsomassa sairaalassa tai vankilassa ja auttaa erilaisissa hädissä.

Samalla tunnistamme sen, että emmehän me ole niitä, jotka elävät oikein. Siis vaikka tiedämme, kuinka tulisi toimia, emme toimi niin. Vaikka tunnistamme tämän päivän vaatteettomat ja vähäiset, janoiset ja nälkäiset, syntiset ja sairaat – emme pysähdy, vaan kävelemme ohi. Tai jos pysähdymme, pysähdymme vain paikoitellen ja valikoiden. Tiedämme, että ei pitäisi olla epärehellinen, itsekäs tai ahne ja silti jäämme usein itsellemme kiinni juuri näistä. Tiedämme, että pitäisi rakastaa lähimmäistä kuin itseään ja päivittäin huomaamme, että niinhän me emme elä.

***

Kesäisin ulkona olevien jäätelökioskien vieressä maassa on usein tippuneita jäätelöpalloja. Kun lapsi haluaa välttämättä jäätelön tötteröön eikä kuppiin, vanhemmat usein ensin varoittelevat, että tötteröstä pallo tippuu helpommin kuin kupista. Viisaista vanhempien sanoista ja kokemuksesta huolimatta voi olla, että lapsi haluaa ehdottomasti jäätelönsä tötteröön. Kun jäätelö sitten tippuu parin nuolaisun jälkeen kadulle, tuomio on jo tapahtunut. Sitä ei tarvitse lukea uudelleen tai ääneen. Katsoessaan epäonnistumistaan ja pettymystään, tuijottaessaan likaista ja sulavaa jäätelöä asfaltilla, lapsi tajuaa, että jos hän olisi toiminut toisin, näin ei olisi käynyt.

Usein juuri tuomion – siis tilinteon – hetkellä meille oikein erityisesti kirkastuu, kuinka olisi pitänyt toimia. Huonon numeron koulutodistukseen saanut tuntee, kuinka olisi pitänyt olla valppaampi oppitunneilla ja jaksaa lukea enemmän kokeisiin. Omaa työtodistustaan katsellessa saattaa miettiä niitä asiakaskohtaamisia, joiden vuoksi työnantaja ei olekaan kuvannut omaa myyntihenkisyyttä tai ihmissuhdetaitoja kovinkaan mairittelevasti. Elämän isojen virheiden kohdalla saattaa kaduttaa vielä paljon enemmän – tuomion hetkellä on usein täysin selvää, miten olisi pitänyt käyttäytyä. Moottoritien reunalla poliisiauton takapenkillä istuvalla on kirkas käsitys siitä, että jos olisi ajanut muutamaa kilometriä aikaisemmin sääntöjen mukaisesti, sakko olisi jäänyt saamatta ja häpeä potematta. Hyvälle ystävälle loukkaavasti sanomisen jälkeen on selkeä käsitys, mitkä sanat olisi pitänyt jättää sanomatta, jotta pitkä ystävyys ei olisi tuhoutunut. Avioeron hetkellä muistuu mieleen ne hetket, jolloin olisi voinut yrittää ymmärtää toisen tarpeita ja toiveita paremmin. Tuomion hetkellä opetus ja oikeaan suuntaan ohjaaminen ovat jo siis tapahtuneet.

Tippunutta jäätelöään itkevä lapsi tai menetettyä parisuhdetta ikävöivä aikuinen eivät kaipaa enää lakia vaan armoa. ”Mitäs minä sanoin” tai ”Voi kunpa olisit valinnut toisin” lauseet kuulostavat kyllä kasvatuksellisesti oikeaan osuvilta, mutta samalla myös sydämettömiltä ja julmilta.

***

Tuomiosunnuntain evankeliumia voi lukea hyveellisen elämän menestystarinana tai kristityn ohjeena Jumalalle mieleiseen toimintaan. Lähimmäisen rakkauden vaatimus on kuitenkin niin kattava ja niin ehdoton, että emme pysty sitä lakia täyttämään millään. Sen vaatimuksen edessä on hiljennyttävä ja ymmärrettävä, kuinka paljon parempi maailma meillä olisikaan, jos voisimme Jumalan edellyttämän rakkauden lain mukaisesti toimia. Kuinka paljon parempi maailma olisikaan, jos pystyisimme välittämään vähäisistä, puuttumaan vääryyksiin, puolustamaan sorrettuja, rohkaisemaan sairaita, kantamaan toinen toistemme taakkoja? Ja samalla sen vaatimuksen edessä on nähtävä itsensä pienenä ja Jumala suurena.

Lain edessä kristityn täytyy olla nöyrä itsensä vuoksi, mutta rohkea Kristuksen vuoksi.

Tämän päivän psalmissa (Ps. 143: 2) rukoilija sanoo Jumalalle: ”Älä vaadi palvelijaasi tuomiolle, sillä sinun edessäsi ei yksikään ole syytön.”

Meidän on psalmirukoilijan tavoin nöyrryttävä ja tunnustettava, että ”sinun edessäsi ei yksikään ole syytön”. Kristityn tehtävä on varoa sitä harhaa, jossa hän ajattelee kykenevänsä elämään rakkauden lain vaatimusten mukaisesti ja omalla hyvyydellään ansaitsemaan taivaspaikkansa. Siihen ei kukaan ihminen pysty. Jumalan antaman rakkauden lain edessä ”yksikään ei ole syytön”. Vanhurskaus on lainaa taivaasta, ei omaa vanhurskautta, vaan Kristuksen lahjoittamaa vierasta vanhurskautta.

***

Kun luemme tuomiosunnuntain evankeliumia, meidän katseemme kiinnittyy evankeliumin pitkään listaan siitä, mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä olisi pitänyt jättää tekemättä. Olisiko, hyvät ystävät, kuitenkin niin, että aivan ensimmäisissä sanoissa paistaa tämänkin raamatunpaikan kaikkein tärkein opetus. Evankeliumi alkaa sanoilla ”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan”. Kristinuskossa suunta on aina ylhäältä alaspäin. Me emme tavoittele taivaisiin, vaan Taivaan Herra, Kristus itse, tulee ihmisen maailmaan, tänne alas. Jeesus tulee ihmisen viereen aivan alussa, jouluaamun evankeliumissa, Hän syntyy tänne meidän viereemme. Ja Jeesus tulee ihmisen viereen aivan lopussa, viimeisinä päivinä.

Maailman lopun hetkellä laki on jo luettu. Tuomion hetkellä tekemiset ja tekemättä jättämiset ovat jo kirkastuneet täydellisesti.

Kristus tulee aikojen lopussa vielä kerran maailmanlopun keskelle, ylhäältä alas meidän vierellemme. Ja aivan samalla tavalla Hän tulee vierellemme jo nyt tämän maailman pienempiin maailmanloppuihin; niihin oman elämämme hetkiin, jolloin tämän maailman tuomiot saavat meidät raiteiltamme. Niihin hetkiin, jolloin tämän maailman virheemme saavat meidät uskomaan siihen, että uutta alkua ei enää voi saada. Niihin hetkiin, jolloin tämän maailman vaatimukset osoittavat meidät jälleen kerran keskinkertaisiksi ja kyvyttömiksi tekemään sitä, mikä olisi oikein. Niihin hetkiin, joissa epäonnistumisemme saavat meidät kuristumaan niin, että maailma tuntuu loppuvan.

Silloin kerran – ja siis jo nyt – Kristus itse tulee viereemme. Hän tulee antamaan anteeksi. Hän tulee nostamaan ylös. Hän tulee rohkaisemaan uuteen alkuun. Ihmiskasvoinen Jumala on vierellämme alussa ja lopussa. Hän itse on alku ja loppu.

***

Korson piispantarkastuksen sijoittuminen tuomiosunnuntaihin on osoitus paitsi korsolaisesta draamantajusta myös korsolaisesta luottavaisuudesta. Korso-nimi tulee sanoista kors eli risti ja rå eli raja. Tuomiosunnuntai on ristiraja. Ristiraja, jossa meidän omat kykymme, meidän hyvyytemme ja meidän omat mahdollisuutemme pelastaa itse maailmamme kohtaavat rajan. sellaisen rajan, josta vain risti voi auttaa yli. Rajan, joka muistuttaa, että meille käy hyvin. Rajan, joka lupaa, että vielä kerran pienet ja isot virheet jäävät uuden alun taakse. Niin ihmisen omassa elämässä, seurakunnan elämässä kuin koko kristikansan elämässä. Yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.

Tuomiopäivänä kristityn katse suuntautuu eteen eikä taakse, me katsomme taivaaseen, emme hautaan.

Maailmanlopun edessä kristityn tehtävä ei ole ahdistua vaan vahvistua.

Maailmanlopun edessä kristityn tehtävä ei ole katsoa itseensä vaan Kristukseen.

Maailmanlopun edessä kristityn tehtävä ei ole jäädä lain alle vaan evankeliumin päälle.

Aamen.