Piispa Teemu Laajasalon saarna Pukkilan kirkkoherra Hannu Pöntisen virkaanasettamismessussa Pukkilan kirkossa 11.9.2022

Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.”

    Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?”

    Jeesus vastasi hänelle näin:

    ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi.

    Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?”

    Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.” 

Luuk. 10:25–37

 

Rakas Pukkilan seurakunta, hyvä kirkkoherra Hannu,

on harvinaisen helppoa aloittaa Pukkilan seurakunnassa saarna puhuttelemalla kirkkoherraa Hannuksi. Tämä kirkkoherranvaihdos on tehty nimen osalta helpoksi. Hyvät Hannut, onpa iloista olla viettämässä tätä juhlapäivää uuden ja väistyneen kirkkoherran kanssa, teidän molempien kanssa; ja ennen kaikkea, onpa iloista olla viettämässä tätä juhlapäivää tämän upean seurakunnan ympäröimänä.

Pienessä seurakunnassa kirkkoherralla on iso vastuu. Olet, hyvä kirkkoherra Hannu, kovin kokenut mies. Kirkkohallituksen, hiippakunnan, tuomiokapitulin, kirkollisten järjestöjen, seurakuntayhtymän ja seurakunnan tasoilla oikeastaan melkein kaiken kokenut. Nyt sinulla on erityinen tehtävä antaa kokemuksesi ja sydämesi tämän seurakunnan käyttöön, Pukkilan ihmisten parhaaksi. Siksi sinä olet tänne halunnut tulla, perus- ja ydinasioiden ääreen. Tekemään sitä työtä, mistä kirkon olemuksessa loppujen lopuksi on kysymys. Kirkkoherralla on siinä täällä suuri vastuu. Mutta hyvät työntekijät, luottamushenkilöt ja seurakuntalaiset – pienessä seurakunnassa juuri teillä on kenties vielä suurempi vastuu. Vastuu siitä, että seurakuntaa pystytään yhdessä hoitamaan ja rakentamaan. Nyt teillä on erityinen tehtävä tukea uutta kirkkoherraa, uutta Hannua ja yrittää auttaa häntä onnistumaan tehtävässään, Pukkilan ihmisten parhaaksi.

***

Pukkilassa kaikki tekevät yhdessä työtä yhteiseksi hyväksi. Seurakuntalaiset ovat kuntalaisia. Kunnan ja seurakunnan yhteys on ilmeinen. Pukkilan kunnan nettisivuilla tulee ensimmäisenä vastaan lauseita, jotka kertovat tämän alueen ihmisten tavasta toimia. Sieltä löytyvät muiden muassa lauseet ”edelläkävijyys vaatii rohkeutta” ja ”me uskallamme puhua rakkaudesta”. Tämä kunta on valinnut hyviä lauseita itselleen. ”Edelläkävijyys vaatii rohkeutta”. ”Me uskallamme puhua rakkaudesta”. Nämä kaksi lausetta kertovat pukkilalaisesta mielenmaisemasta ja ajattelutavasta. Täällä näkyvät rohkeus ja rakkaus.

Rohkeus ja rakkaus näkyvät myös tämän sunnuntain evankeliumissa. Jeesuksen vertaus Laupiaasta samarialaisesta sisältää opetuksen rohkeudesta ja rakkaudesta. Rohkeudesta ja rakkaudesta.

***

Laupias samarialainen on auttaja, joka vastoin kaikkia odotuksia, nousee kertomuksen sankariksi. Samarialainen oli väheksytty asuinpaikkansa ja taustansa vuoksi. Toisin kuin Jeesuksen vertauksen muilta tienkulkijoilta, papilta ja leeviläiseltä, samarialaiselta ei odotettu mitään. Kertomuksen pappi ja leeviläinen eivät suoriutuneet siitä, mitä heiltä odotettiin, mutta samarialainen ylitti odotukset. Hän osoitti ryöstetylle miehelle ylitsevuotavaa laupeutta.

Rooliodotusten ylittäminen vaatii rohkeutta. On helpompaa asettua siihen rooliin, joka itselle on annettu. On rohkeaa tehdä enemmän kuin odotetaan. Rohkea asenne vaatii ennakkoluulottomuutta ja toiveikkuutta. Se vaatii uskallusta nähdä maailman mahdollisuudet parempina kuin ehkä olisi aihetta. Samarialaisen rohkeudella voi muuttaa maailmaa, rikkoa raja-aitoja ja luoda toiveikkuutta myös muille.

Sanaan rohkeus tiivistyy paljon Pukkilan seurakunnan tunnuspiirteitä. Olisi helpompaa toimia ulkoa annettujen rooliodotusten mukaisesti. Olisi helppoa ajatella, että pienen on pakko toimia pienesti. Pukkilan seurakunta on Helsingin hiippakunnan seurakunnista jäsenmäärältään pienin, heinäkuussa 1277 seurakuntalaisen kokoinen. Hiippakunnan pienimmältä seurakunnalta voisi ajatella odotettavan myös vähiten. Näin ei ole kuitenkaan Pukkilan seurakunnan kohdalla.

Pukkilan seurakunta on aina ollut Helsingin hiippakunnassa kokoaan suurempi. Pukkilan seurakunnan työntekijöiden ahkeruus, sitoutuneisuus ja rohkeus näkyvät monessa. Teillä on seurakunnassa viikkotoimintaa enemmän kuin monessa paljon suuremmassa seurakunnassa. Teillä on täällä sellaista rohkeutta, joka ylittää odotukset. Teillä on rohkeutta, joka ylläpitää toiveikkuutta monessa määrin koko hiippakunnan alueella.

***

Päivän evankeliumissa kuultu laupiaan samarialaisen vertaus on kaunis. Se on kertomus, jota kuunnellessa on helppo todeta, että juuri näin. Näin kuuluisi toimia ja tällainen maailman tulisi olla. Me voimme kaikki samaistua ryöstettyyn mieheen, joka on ahdingossa ja hädässä. Me näemme ja ymmärrämme, että juuri tuollaisena hädänhetkenä toivomme, että omalle kohdallemme osuisi laupias samarialainen. Juuri tuollaisessa tilanteessa, kun koko muu maailma kääntää selkänsä, toivomme, että kohdallemme osuisi ihminen, joka osoittaisi rakkautta ja laupeutta. Ihminen, joka auttaisi.

Samalla me voimme aavistaa, että vertaus Laupiaasta samarialaisesta, ei ole vain kertomus laupeudesta ja armosta. Se on vertaus, joka vaatii. Yhtä hyvin kuin tunnistamme hetket, joissa itse kaipaamme osaksemme rakkautta ja rohkaisua, apua ja armoa, voimme tunnistaa ne hetket, joissa olemme kykenemättömiä niitä itse antamaan.

Päivän evankeliumissa lainopettaja tahtoo ”panna Jeesuksen koetukselle” kysyessään, kuinka voi saavuttaa iankaikkisen elämän. Jeesus pyytää lainopettajaa kertomaan, mitä laissa sanotaan. Lainopettaja vastaa rakkauden kaksoiskäskyllä: Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Kun yksin hädän keskellä kaipaamme lähimmäisiltämme rohkeutta auttaa ja rakkautta huolehtia, tunnistamme vasta, mitä tarkoittaa rakkauden kaksoiskäskyn kohta ”niin kuin itseäsi”. Jokainen meistä kaipaa ja janoaa rakkautta itselleen. Auttavaa kättä ja armollista katsetta. Martti Lutherin sanoin: ”Jos haluat tietää, millä tavoin lähimmäistä on rakastettava, ja löytää sille rakkaudelle valaisevan esikuvan, mieti huolellisesti, millä tavoin rakastat itseäsi. Kun joudut hätään tai vaaraan, totta kai haluaisit, että sinua rakastaisivat ja auttaisivat neuvoin, varoin ja voimin niin kaikki ihmiset kuin koko luomakuntakin.” Samalla tavalla, kun kaipaamme hädässä apua itsellemme, tulisi meidän kaivata sitä myös lähimmäisemme hätään.

Päivän evankeliumissa iankaikkisen elämän saavuttaminen nivoutuu kykyymme osoittaa laupeutta. Jeesuksen vaatimus lähimmäisenrakkauden osoittamisesta ei ole pieni ja kaino toivomus. Se on suora käsky. Niin meidän on tehtävä.

Silloin kuin lähimmäisenrakkauden osoittaminen, laupeus ja armo tuntuvat meistä kaikkein vaikeimmalta, juuri silloin meidän tulee niitä pyrkiä toteuttamaan. Kun nuori on hölmöillyt, meidän tulee auttaa häntä näkemään, että elämä on vielä edessä. Kun kaikilla tavoilla itsensä umpikujaan ajanut aikuinen on ahdinkonsa keskellä, meidän tulee osoittaa rakkautta. Meidän tulee kertoa uusista mahdollisuuksista ja uudesta toivosta.

Niissä hetkissä, kun meillä olisi kiusaus opettaa, varoitella ja viisastella, tulisi meidän malttaa mielemme, pysähtyä, kuunnella ja auttaa. Kuitenkin tiedämme, että useinkaan emme siihen pysty.

Jeesuksen vaatimus päivän evankeliumissa tuntuu epäinhimilliseltä. Laupiaan samarialaisen toiminnan asettaminen esikuvaksi tekee pieneksi. Se painaa ahtaalle. Mitä, jos emme pysty sellaiseen rakkauteen ja laupeuteen, jota Jeesus meiltä odottaa? Mitä, jos olemmekin nimenomaan kuin pappi ja leeviläinen? Kävelemme lähimmäisemme hädän ohitse päivittäin ja keksimme syitä, miksi emme voi pysähtyä ja auttaa.

Kun selaamme aamuisin uutiset, maailman hätä vyöryy päälle sellaisella voimalla, että sen ohittaminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Henkihieverissä taistelevien lähimmäisten määrä on niin ylivoimainen, että tekee mieli väistää ja mennä ohi kuten pappi ja leeviläinen. Vaikka kuinka haluaisi, toivoisi ja yrittäisi osoittaa rakkautta, tuntuu, että se ei riitä. Silloinkin, kun tunnistamme lähimmäisen hädän ja haluamme häntä siinä auttaa, tuntuu, että me emme siihen kykene. Siksi on helpompi sulkea sydämensä ja silmänsä, väistää ja mennä ohi.

***

Rakkaat pukkilalaiset,

Laupiaan samarialaisen vertauksen tarkoitus on laittaa meidät ahtaalle. Sen tarkoitus on opettaa meidät tunnistamaan oma kyvyttömyytemme. Vertauksen tarkoitus ei ole kuitenkaan lamauttaa. Vertauksen tarkoitus on tuoda meidät Kristuksen rakkauden äärelle. Meidän rohkeutemme ja meidän rakkautemme eivät pysty maailmaa pelastamaan. Kun ymmärrämme tämän, ymmärrämme, että tarvitsemme Jumalaa, taivaallista Isäämme, jolle mikään ei ole mahdotonta.

Jumala rakastaa meitä silloinkin, kun emme pysty suuriin tekoihin lähimmäisen puolesta. Jumala rakastaa meitä silloinkin, kun rohkeutemme ei kohdennu lähimmäisen hädän pieneenkään lievittämiseen. Jumala rakastaa meitä silloinkin, kun lähimmäisen rakkauden sijasta kykenemme osoittamaan vain itserakkautta.

Ja tämän Jumalan meitä kohtaan osoittaman lahjoittavan rakkauden vuoksi koko elämämme voi muuttua. Voimme ymmärtää, että me emme ole sittenkään tekemässä vastapalveluksia tai hankkimassa taivaallista hyväksyntää. Koska meitä rakastetaan joka tapauksessa niin paljon, voimme turvallisesti ja rohkein mielin uskoa ja luottaa armolliseen Jumalaan ja siitä voimaantuneena myös rakastaa lähimmäistämme.

Antakoon Jumalan rakkaus täällä Pukkilassa voimaa nähdä ihmisen hätä. Antakoon se rohkeutta pysähtyä kärsivän äärelle. Antakoon se rakkautta nostaa kaatuneita, hoitaa sairastuneita ja antaa uusia alkuja uupuneille.

Jumala siunatkoon Pukkilan seurakuntaa tänä juhlapäivänä. Ja Jumala siunatkoon Pukkilan seurakuntaa kaikkina tulevina päivinä!

Aamen.