Piispa Teemu Laajasalon saarna Rekolan kirkkoherran Jussi Kosken virkaanasettamisessa Rekolan kirkossa sunnuntaina 27.10.2024 klo 10
Jeesus sanoo:
”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.”
Matt. 6:14–15
Hyvät juhlapäivän viettäjät, rakkaat Rekolan seurakuntalaiset, hyvä kirkkoherra Jussi,
usein sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Sinulla, Jussi, polku tähän pisteeseen on ollut hieman tavallista pidempi, mutta nyt olemme tässä – viettämässä yhdessä juhlamessua, jossa sinut asetetaan Rekolan seurakunnan kirkkoherran virkaan. Olet hoitanut virkaasi jo useamman vuoden virkaatekevänä, mutta nyt etuliitteet saavat jäädä ja sinä olet tämän hienon seurakunnan kirkkoherra. On eri asia olla vakituisessa virassa kuin määräaikaisessa. Vakituisuus antaa valitulle vakautta ja luottamusta ja vakituisuus myös olettaa valitulta vakautta ja luottamusta.
Vakauden ja luottamuksen opettelu kuuluvat ihmisen kehitykseen. Muistatteko lapsuudesta sen leikkimielisen jekun, että jos laittaa sormet ristiin selän takana, voi sanoa mitä tahansa sitä tarkoittamatta? Ele on antavinaan oikeutuksen puhua epätosia, sanoa jotain, mitä ei oikeasti tarkoita. Kaksi riitapukaria on voinut pyytää toisiltaan anteeksi, mutta samalla pitää sormia ristissä selän takana osoituksena siitä, että anteeksipyyntöä ei tarkoiteta oikeasti. Sama päti myös anteeksiantoon. Katuvalle sisarukselle saatettiin sanoa, että hän saa anteeksi, mutta oikeasti ei annettu, koska sormet olivat ristissä selän takana.
Eräs tuttava kertoi, kuinka hänen lapsuudenperheessään anteeksipyyntö ja -anto tuli aina esittää molemmat kädet näkyvillä, että sisarusten välille ei syntyisi uutta riitaa tästä sormien ristimisestä selän takana. Käsien esille pitäminen jollain tavalla vahvisti sekä pyynnön että annon aitoutta.
Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu suoraan ja tiukkasanaisesti anteeksiantamisesta. ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomustanne.”
Tämä on jyrkästi sanottu. Jeesus ei sano, että anteeksiantaminen on kaunis tapa tai toivottavaa käytöstä. Jeesus ei sano, että anteeksiantaminen on jaloa tai järkevää. Ei. Jeesus käskee. Hän käskee meitä antamaan toisilleen anteeksi.
Me tunnistamme usein kyllä anteeksipyynnön tarpeellisuuden. Väärintehnyt ihminen nostetaan tikunnokkaan ja hänen anteeksipyyntöään vaaditaan kovaan ääneen. Jos sellainen saadaan, arvioidaan anteeksipyynnön oikeellisuutta. Ovatko sanamuodot olleet oikeat vai välittyykö niistä teennäisyys? Erilaiset viestintäasiantuntijat aprikoivat, onko anteeksipyytäjällä kuitenkin ollut salaa sormet ristissä selän takana.
Anteeksipyytämisen tärkeys opetetaan jo lapsille. Mutta tunnistammeko samalla tavalla anteeksiannon tarpeellisuuden? Tämän päivän evankeliumissa Jeesus vaatii anteeksiantoa yhtä tiukasti kuin me ihmiset vaadimme anteeksipyyntöä. Evankeliumi on ehdoton ja ankara. Jos emme anna anteeksi, emme pääse taivaaseen.
Tänä vuonna tuli täyteen 30 vuotta Ruandan Tutsien kansanmurhasta. Ruandan Tutsien kansanmurhassa hieman yli kolmen kuukauden aikana henkensä menetti lähes miljoona ihmistä äärimmäisen väkivaltaisesti ja raakalaismaisella tavalla. 30 vuodessa Ruanda on kuitenkin noussut yhdeksi Afrikan menestystarinoista. Ruandassa on turvallista, terveydenhuoltoa tarjotaan laajasti ja talous kasvaa. Vain muutaman vuosikymmenen päässä on täydellisen tuhon historia, jossa noin kuudennes koko väestöstä tapettiin, moninkertainen määrä vammautettiin ja jokainen järkytettiin.
Olen tavannut viime vuosina useita ruandalaisia. Sekä ihmiset että tutkimukset toteavat, että keskeinen syy Ruandan selviämiselle kansanmurhasta oli anteeksianto, joka toteutui niin sanotuissa gacaca-oikeudenkäynneissä.
Oikeudenkäynneissä väärintekijä vietiin niihin kyliin, joissa hän oli pahat tekonsa tehnyt, hän tunnusti tekonsa uhriensa omaisille, omaiset kertoivat oman versionsa tapahtuneista, kaikki kirjattiin ylös ja sen jälkeen pahoinpitelijöille ja jopa tappajille annettiin anteeksi. Tämä järjestelmä tuntuu hämmentävältä. Ihmiset ovat kohdanneet kasvotusten sen ihmisen, joka on surmannut heidän rakkaansa ja he antavat hänelle anteeksi. Vakavammissa tapauksissa anteeksiannon oheen saatettiin liittää yhteiskuntapalvelua tai muodollisempi rangaistus, mutta pääosassa oli anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen.
Gacaca-oikeudenkäynnit nähtiin ainoana vaihtoehtona toipumiseen ja tulevaisuuteen. Mikään järjestelmä ei olisi voinut järjestää esitutkintoja, syyteharkintoja, tutkintavankeuksia, tuomioistuinkäsittelyjä, valitushakemuksia eri oikeusasteissa ja lopulta vankeusrangaistuksia jokaiselle väkivaltaa tehneelle, jokaiselle tappajalle tai jokaiselle välillisesti nämä mahdollistaneelle. Maa oli täydellisen räjähtänyt. Ihmiset piti pakottaa eteenpäin, vaikka heistä itsestään ei olisi siltä tuntunut.
Gacaca-oikeudenkäynneissä anteeksiannon tuli olla lopullinen, vihanpidon tuli päättyä, sormet eivät saaneet olla ristissä selän takana. Tällaisen anteeksiannon vaatimus tuntuu kaiken oikeudentajun ylittävältä ja mahdottomalta. Myös Ruandassa jotkut tätä ovat arvostelleet. Kuinka ihminen voisi pystyä sellaiseen jalouteen ja hyvyyteen, että antaa anteeksi myös teoista kauheimmat? Anteeksianto ja sovinto ovat olleet kuitenkin ratkaisevana syynä täydellisen romahtaneen yhteiskunnan toipumisessa sekä vähitellen muuttumisessa toiveikkaaksi ja kukoistavaksi.
Päivän evankeliumissa Jeesus vaatii meiltä todella laajaa laupeutta ja suurta sydäntä. Jeesus tunnistaa, että meidän ihmisten oman oikeudensaamisen jano on usein suurta, mutta armollisuutemme toista kohtaan on sen sijaan ahdasta. Emme halua antaa anteeksi toisille, mutta kaipaamme sitä itsellemme. Kaipaamme, että meidän virheemme ja heikkoutemme osattaisiin ohittaa ja olisimme rakkaita sellaisina kuin olemme.
Rakkaat sanankuulijat,
mitä enemmän mietimme Jeesuksen täydellisen anteeksiantamisen vaatimusta, sitä mahdottomammaksi se muuttuu. Jeesuksen vaatimuksen kovuus painaa parhaimmankin ihmisen pieneksi. Hyvyyden ehtojen ehdottomuus on ihmisen kykyjen ulottumissa. Ruandassakin on aivan varmasti moni sydän yhä katkeruutta täynnä. Ovatko portit taivaaseen siis lopullisesti meiltä kiinni?
Olisiko hyvät ystävät sittenkin niin, että Jeesuksen opetus kertoo enemmän Jumalan kyvyistä kuin ihmisen kyvyistä? Olisiko sittenkin niin, että Jeesuksen opetus julistaa enemmän siitä, mitä Jumala tekee kuin siitä, mitä ihminen tekee?
Jeesuksen opetus osoittaa ihmisen heikkouden ja pienuuden. Jeesuksen tarkoituksena on saada meidät ymmärtämään, että omin voimin, omin sanoin ja omin teoin me ihmiset emme pärjää. Kun tunnistamme oman rajallisen kykymme antaa anteeksi, ymmärrämme, että lopullista anteeksiantoa emme voi koskaan saada tästä maailmasta ja muilta ihmisiltä. Sen voi antaa vain Taivaan Jumala. Ja juuri sen Hän haluaa kaikkein eniten meille antaa. Jokaiselle, ei vain joillekin. Antaa meille anteeksi. Rohkaista meitä iloitsemaan uusista aluista. Vapahtaa meidät kaikista taakoistamme vapaaseen elämään, tämän maailman vastustuksesta huolimatta.
Rakas kirkkoherra Jussi, sinulla on paljon osaamista ja kokemusta ihmisten kutsumisesta ja heille uudella tavalla puhumisesta. Kun sinun johdollasi tätä hienoa seurakuntaa rakennetaan eteenpäin, muista aina, että seurakunnan kaikkein tärkein tehtävä on antaa anteeksi – siis julistaa armoa, saarnata syntejä anteeksi ja luvata köyhille, kompastuneille, masentuneille ja murheellisille ihmisille yhä uusia alkuja.
Olkoon tämä Rekolan seurakunta Kristuksen loputtoman anteeksiannon lähde. Olkoon tämä se paikka, jossa kenenkään ei tarvitse laittaa sormia ristiin taakse, vaan laittaa koko kädet ristiin eteen. Olkoon tämä se paikka, jossa Jumalan edessä ei tarvitse pelätä pyytää anteeksi. Ja olkoon tämä erityisesti se paikka, jossa Jumalan edessä ei tarvitse hetkeäkään miettiä, onko jo saanut kaiken anteeksi.
Jumala siunatkoon Rekolan seurakuntaa tänä juhlapäivänä ja kaikkina tulevina päivinä.
Aamen.