VAPAAT

Piispa Teemu Laajasalon saarna ordinaatiomessussa 3.11.2024 Helsingin tuomiokirkossa

Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

Matt. 17:24–27

Hyvät sanankuulijat ja juhlapäivän viettäjät, rakkaat pappis- ja diakonian virkaan vihittävät, hyvät Julius, Karoliina, Amina ja Elina,

hieman alle parin kuukauden kuluttua, jouluaattona, saarnaan kaksi kertaa. Jälkimmäinen jouluaaton saarnani on kello 15.30 ja ensimmäinen kello 12.00. Tuohon jälkimmäiseen osallistuu yli tuhat seurakuntalaista ja ensimmäiseen noin nelisenkymmentä. Jälkimmäinen saarna pidetään tällä samalla paikalla Helsingin tuomiokirkossa ja ensimmäinen Helsingin vankilassa, Sörkassa. Olette hyvin tervetulleita kumpaan tahansa tilaisuuteen – ensimmäistä saarnaa kuulemaan päästäkseen pitää tosin olla lainvoimainen tuomio kivitaloon.

Minulla on paitsi jouluaattona myös muulloin tapana käydä aina silloin tällöin vierailemassa vankilassa. Joulun alla minulla on ollut Kauneimmat joululaulut -vihkonen mukana. Kanttorin kanssa vieraillessa olemme tarjonneet vangeille mahdollisuuden esittää toivelauluja, joita olemme sitten yhdessä porukalla laulaneet.

Eräänä jouluna yksi vangeista toivoi Pekka Simojoen kappaletta Tulkoon joulu. Rakastettu joululaulu on meidän monien suosikkimme. Voisi ajatella, että laulu on varmasti erityisessä suosiossa myös vankilassa. Laulun kertosäkeessä on kohta, jossa lauletaan ”Tulkoon toivo kansoille maan, pääskööt vangit vankilastaan.”

Ensimmäisessä kertosäkeessä vankilan kappelissa istuessani ajattelin hieman huvittuneena, että tietenkin vangit haluavat laulaa joululaulun, jossa puhutaan heidän vapautumisestaan. Toisen säkeistön jälkeisen kertosäkeen kohdalla sanojen merkitys juuri tuossa ympäristössä alkoi kuitenkin liikuttaa minua entistä enemmän. Papin ei olisi ehkä hyvä kovin paljoa tilaisuuksissa herkistyä, se on seurakuntalaisten oikeus, mutta huomasin, että alkoi tippa tulla silmään.

Vangille vankila on tietenkin kokonaisvaltaisesti arjessa ja kaikessa elämässä näkyvä ympäristö. Kun ihminen on sananmukaisesti ”kiven sisässä”, hänen elämänsä on rajoitettu ja estetty – häneltä on viety hänen vapautensa. Laissa puhutaan vapausrangaistuksesta. Tippa tuli minulle silmään aluksi, kun pohdin kaikkia elämän käänteitä ja taakkoja ja virheitä, minkä takia miehet kivitalossa istuvat. Tippa tuli silmään, kun muistin, että he ovat jonkun lapsia. Mutta ehkäpä enemmän tippa tuli silmään myös tajutessani laulun sanoman yleisyyden.

Joululaulu ei nimittäin taida sittenkään kertoa vain rikosseuraamuslaitoksen asiakkaista, vaan meistä ihmisistä yleisemmin. Niistä elämän erilaisista vankiloista, joihin olemme itsemme ja toinen toisemme sulkeneet.

Ihmisellä voi olla elämässään monenlaisia vankiloita. Yhdet elämämme vankiloista ovat itsemme aiheuttamia, toiset muiden meille asettamia. Yksinäinen on yksinäisyytensä vankilassa, yhteisöllisiä tilanteita jännittävä puolestaan rajoittaa itse elämäänsä. Ylivelkaantunut tarvitsee toisten apua, häpeällisiä salaisuuksiaan peittelevä elää jatkuvassa paljastumisen pelossa, viinan viemä on kuin vankilassa riippuvuutensa kanssa, lähisuhdeväkivallasta kärsivän vapautta rajoittaa sairas parisuhde. Kyllä meillä ihmisillä vankiloita riittää. Näkyviä jonkin verran, mutta näkymättömiä monin verroin enemmän. Jonkinlainen vapauden menetys tuntuu olevan kaikkien meidän osana.

**

Päivän evankeliumissa Jeesus ja Pietari käyvät keskustelun temppeliverosta. Keskustelun keskellä on yksi hämmentävä lause, jonka Jeesus sanoo. ”Lapset ovat siis vapaat”. Lapset ovat vapaat. Mitä ihmettä Jeesus tarkoittaa tällä lauseella? Lapset ovat vapaat.

Eikö meistä monista ajatus lapsen vapaudesta tunnu ristiriitaiselta, sillä lapsen elämässä vapaus on usein varsin rajallista? Mitä oikeastaan on se, mistä lapsi saa päättää? Jos asiaa kysyisi lapsilta itseltään, heidän vastauksensa voisi hyvinkin perustua omakohtaiseen kokemukseen: ei paljoakaan. Lapsi ei saa mennä kaikkiin huvipuistolaitteisiin, hänelle ei myydä ikärajan alittavia pelejä tai sallita kiellettyjen elokuvien katsomista, ja hänen päiviään rytmittävät kotiintuloajat, nukkumaanmenot ja karkkipäivät. Kouluun on mentävä, läksyt on tehtävä, ja perheen arjessa on oltava mukana, vaikkei aina huvittaisi.

Mutta, rakkaat ystävät, voisiko kuitenkin olla niin, että tästä kaikesta huolimatta lapsella on vapaus, jota aikuinen osaa vain haikeasti kaivata? Lapsen vapautta on ennen kaikkea turva, se luottamus siihen, että joku muu kantaa vastuun. Katto pysyy pään päällä, ruoka ilmestyy pöytään, ja vaatekaapista löytyy puhtaat vaatteet.

Tietenkään kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen kokemukseen. Se on surullista, sillä juuri tällainen vapauden tunne voi kuvata kaikkein syvällisimmin Jumalan ja ihmisen suhdetta: Tietoisuus siitä, että on olemassa joku itseämme suurempi; joku, joka haluaa meille hyvää; joku, joka huolehtii meistä.

Olisiko ystävät niin, että tämä lapsen vapaus on se, mistä Jeesus puhuu ja mitä loppuen lopuksi papin ja diakonin tehtävä olisi julistaa ja edistää? Olisiko tämä se vapaus, johon erilaisista vankiloista ihmiset pitäisi vapauttaa? Siis sellainen vapaus, joka kyllä suostuu monenlaisiin tämän maailman järjestyksiin ja sääntöihin, sairauksiin ja taakkoihin, puutteisiin ja rajoitteisiin, mutta samalla lahjoittaa ihmiselle jotain syväsuuntaista kahleettomuutta.

Kirkon opetuksen ytimessä on kertomus vapautumisesta ja siitä, miten Jumala vapauttaa. Ajatelkaa, miten monet Raamatun opetukset sivuavat vapautumista. Mooses johdatti omansa pois Egyptin orjuudesta, Joosef vapautti veljensä, Debora sorretun kansan, Jumala pelasti Danielin leijonien luolasta, Nooa ja hänen perheensä pääsivät turvaan vedenpaisumuksesta, Israelin kansa vapautui pakkosiirtolaisuudesta, Paavali ja Silas pääsivät ylistämällä kahleista, Pietari puolestaan vapautettiin vankilasta enkelin avulla.

Itse asiassa koko Jeesuksen julkinen toiminta oli vapautustyötä. Tämän maailman keskellä Hän vapautti eri tavoin syrjäytettyjä sairauksista, häpeästä, tekopyhyyden tuomioista ja alistavien käskyjen ikeestä. Ja samalla Hän kutsui lopulliseen vapauteen synnin ja kuoleman orjuudesta.

Hätkähdyttävästi nimenomaan vapaus ja lapseus liittyvät yhteen. Raamatussa kerrotaan, kuinka Kristus lunastaa meidät vapaiksi, jotta pääsisimme lapsen asemaan. Vapaiksi lapsen asemaan.

Jeesuksella on monta nimeä, niistä kaunein on Vapahtaja. Yksikään Jeesuksen nimistä ei ole ahdistaja. Se on meidän kirkon virkaan vihittyjen hyvä muistaa ja elää todeksi työssämme. Meidän työmme on vapahtaa, ei ahdistaa.

Ahdistajia tässä maailmassa kyllä riittää. Ei tässä ajassa vaadi erityistä rohkeutta lisätä ihmisten harteille vaatimuksia. Meidät on suorastaan kyllästetty tiedolla siitä, miten meidän tulisi elää ja millaisia valintoja meidän tulisi tehdä.

**

Ihmisen kyky vapahtaa toistansa on rajallinen, Jumalalla se on rajaton. Ihmisen vapahtaja ei ole pappi tai diakoni, vaan Kristus itse.

Meidän vapautemme on Kristuksen varassa, koska ihmisen todellinen vapaus on Kristuksen vapautta. Se on vapautta, joka tulee todeksi Hänen kustannuksellaan. Se on vapautta, josta Hän on maksanut hinnan hengellään. Se on vapautta, joka lupaa vapauttaa meidät omien sääntöjemme vankiloista. Se on vapautta, joka voittaa meidät toivoon epätoivosta, oikeudenmukaisuuteen sorrosta ja elämään kuolemasta.

**

Rakkaat papiksi ja diakonian virkaan vihittävät. Tänään te vastaatte alttarilla moniin kysymyksiin yhdellä sanalla: ”Tahdon”. Te ilmaisette halunne sitoutua Jumalan Sanaan, tunnustukseen, kirkon järjestykseen ja omalla elämällänne kirkon rakentamiseen.

Muistakaa, etteivät nämä asiat ole kahleita tai kaltereita. Päinvastoin. Kristuksen palvelijoina teidän tehtävänne on elää todeksi Jumalan lasten vapautta. Sitä vapautta, josta Jeesus tänään evankeliumissa puhuu.

Virkaan vihittynä käyttäkää lapsen vapauttanne siihen, että tämän maailman ihmiset voisivat kokea olevansa vapaita Jumalan lapsia.

Tähän työhön teitä kutsutaan – armahtamaan, auttamaan ja taluttamaan taivastielle. Tähän teitä kutsutaan.

Toimimaan niin, että erilaisten maailman murheiden alla kulkevien lähimmäisten kuormat kevenisivät.

Toimimaan niin, että eri tavoin kavennettujen ihmisryhmien vapaus lisääntyisi.

Toimimaan niin, että kuolemaa pelkäävien huoli vaihtuisi Jumalan lapsen huolettomuuteen, Jumalan lapsen luottamukseen ja Jumalan lapsen vapauteen.

Aamen.