Juhlapuhe 8.10.2017

Arvoisat ja rakkaat kijantalaiset, kunnioitettu Suomussalmen juhlaväki

Aluksi haluan esittää kiitokseni kutsusta teidän tärkeään juhlaanne. Arvostan sitä pelottomuutta, jota olette osoittaneet, kun olette pyytäneet tälle paikalle kaupunkilaispojan kaukaa etelästä, kotimaamme etäiseltä reuna-alueelta, Helsingistä. En ole tullut tänne millään ”viekkauvella enkä vääryyvellä”, vaan teidän oman hyvän tahtonne mukaisesti.

Kiitän erityisesti kunnanjohtaja Asta Tolosta, jonka etevyyttä selittää osaltaan se, että me kaksi olemme sukulaisia, pikkuserkkuja. On nimittäin niin, että isoäitini Saimi Siviä Kinnunen, joka oli syntynyt vuonna 1892, oli kotoisin Vihtalan talosta Kerälän kylältä. Kinnusen suvussa Asta Tolosenkin juuret ovat. Omasta puolestani minäkin olen kiitollinen siitä suomussalmelaisesta perinnöstä, josta olen isoäitini kautta tullut osalliseksi. Kiitän myös siitä suurenmoisesta vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä, jolla minut ja veljeni Sakari on täällä otettu vastaan.

***

Suomussalmen kunnan syntysanat lausuttiin lähes päivälleen 150 vuotta sitten ja vuoden 1868 alusta itsenäinen kunta aloitti toimintansa. Ajattelen sitä rohkeutta, jota täällä osoitettiin, kun oma kunta perustettiin; olivathan raskaat nälkävuodet suuri tuolloin totista totta. Oman kunnan synnyn taustalla oli myös pari vuotta aiemmin säädetty uusi kunnallislaki, joka itsenäisti maallisen hallinnon hengellisestä. Seurakunnan rinnalle tuli kunta. Kummallakin on oma tehtävänsä.

Muutoksen takana voi nähdä oikean luterilaisen opin maallisen ja hengellisen hallintavallan erosta. Maallinen valta noudattaa kaikille ihmisille yhteistä harkintaa, järkeä ja oikeudenmukaisuutta. Seurakunnan tehtävänä on pitää huolta siitä, että Jumalan armo on kaikkien ulottuvilla. Vaikka kummallakin on oma roolinsa, hyvää yhteistyötä sopii pitää yllä. Suomussalmen kunnan juhliin kuuluvat olennaisena osana kirkkoherra Risto Kormilaisen toimittamat kirkonmenot. Kiitollisuutta omasta kunnasta sopii osoittaa sekä maallisille päättäjille että kaikkivaltiaalle Jumalalle.

Hyvät juhlivat kuntalaiset. Ei ole olemassa yhtä yleisesti hyväksyttyä selitystä sille, mistä suomen kielen sana kunta juontaa juurensa. Kunta-sanaa käytetään sellaisenaan, ilmaisemaan paikallistasolla toimivaa julkishallinnollista yksikköä, jolla on omat rajansa, itsenäisyytensä ja väkensä. Suomussalmi on yksi maamme yli 300 kunnasta, pinta-alaltaan suurten joukkoon kuuluva.

Kunta-sana on myös osa monia yhdyssanoja, joilla tarkoitetaan joko tiettyä aluetta tai tietyn asian ympärille kokoontunutta ihmisjoukkoa. Puhumme osuuskunnista, seurakunnista, maakunnista, palokunnista, valtakunnista ja eduskunnista. Kaikille erilaisille kunnille on ominaista, että ne muodostavat yhden yksikön, mutta samalla niihin kuuluu monenlaisia ihmisiä. Kaikkien kuntien yhteinen haaste on, miten pysyä yhdessä ja antaa tilaa erilaisuudelle. Miten meidän tulee elää, jotta tulisimme toimeen itsemme ja toistemme kanssa?

Ihmiskunta on kautta historian pyrkinyt etsimään hyvää elämää ja sen edellytyksiä. Miten meidän tulisi elää, jotta mahdollisimman moni ihminen voisi hyvin? Sallikaa, hyvä juhlaväki, minun mietiskellä yhdessä teidän kanssanne sitä, millaisia meidän tulisi olla, jotta hyvä elämä olisi totta tänään ja huomenna, hyvää niin maaseudulla kuin kaupungeissa.

Hyvän elämän edellytyksiä meidän tulee kysyä ensi sijassa itseltämme. Vaikka parannuksen teko naapurin virheistä voi tuntua houkuttelevalta, tärkeämpää on, että suostumme itsetutkisteluun ja olemme valmiit katsomaan peiliin. Jokainen meistä on vastuussa itsestään. Tärkeää on kysyä, mitä Suomussalmi voi antaa minulle, mutta vielä tärkeämpää on kysyä, mitä minä voin antaa Suomussalmelle. Elänkö, olenko ja toiminko niin, että hyvä elämä voi toteutua?

Millaiset ominaisuudet, piirteet ja asenteet ovat tärkeitä, kun hyvää elämää tavoitellaan? Jo Kreikan ja Rooman antiikista alkaen on mietitty, millaisia hyveitä ihmisen pitää tavoitella. Hyveiden merkitystä eivät korostaneet vain Aristoteles ja Sokrates, vaan ne ovat olleet keskeisiä myös muissa kulttuuripiireissä, Vanhasta testamentista aina idän aatemaailmoihin asti.

Hyveillä tarkoitetaan ihmisen luonnetta, ominaisuuksia ja asenteita. Millainen minä olen ihmisenä? Länsimaissa hyveiden pohtiminen ei aina ole ollut muodissa. Varsinkin viimeisen kahdensadan vuoden aikana kiinnitetty huomiota enemmän tehokkuuteen ja aikaansaannoksiin kuin siihen, millainen sydän ihmisellä on. Kuuliaisuus laeille, asetuksille ja direktiiveille on ollut tärkeämpää kuin oman sisimmän tutkistelu. Teollisuusyhteiskunnassa tuottavuus ja hyöty on ollut hallitsevampaa kuin hyvän elämä tavoittelu.

Kun me mietimme, millaisia hyveitä meidän tulisi noudattaa, silloin päähuomio ei pidä kiinnittää ensi sijassa ihmisen tekoihin, vaan siihen millainen ihminen on. Oleminen on tärkeämpää kuin tekeminen. Olemista ei ole helppo mitata eikä punnita, ja sen vuoksi on usein käynyt niin, että hyve-ajattelu ei nyky-yhteiskunnassa ole saanut suurta suosiota.

Hyveajattelun vaikeus, mutta myös sen voima on siinä, että ihminen joutuu sen kanssa lujille. On rohjettava katsoa lahjomattomaan peiliin. Peili ei ole itseihastelun väline, vaan kriittinen keino katsoa omaan sisimpään. Sen sijaan, että kysyisin, ken on maassa kaunehin, joudun kohtaamaan kaikki ne rypyt ja vinoutumat, joita en ehkä haluaisi tunnustaa.

Hyve-ajattelussa on kuitenkin sen verran paljon ihmiskunnan yhteistä viisautta, että en haluaisi päästää itseäni enkä teitä muitakaan sen tuomien haasteiden ohi. Hyveitä ei voi koskaan omistaa, mutta niitä voi aina tavoitella ja kannattaa tavoitella. Uskon, että hyveitä pohtimalla voidaan edistää kaikkien ihmisyhteisöjen ja erilaisten kuntien hyvinvointia.

***

Antiikista läpi keskiajan on pidetty arvossa neljää perushyvettä eli kardinaalihyvettä. Kardinaalihyveistä puhuminen ei viittaa katolisen kirkon korkeisiin virkamiehiin, joilla on punainen kalotti-päähine. Sana on pikemminkin sukua auton kardinaaliakselille. On siis kyse päähyveistä. Muitakin hyveitä on, ja niitä itse kukin voi keksiä lisää.

Ensimmäinen perushyve on viisaus. Se on kaikkien muiden hyveiden ohjaaja, kuin laivan perämies, joka määrää suunnan. Viisauden keskeisyyttä kuvaa, että ihmislaji on latinankieliseltä nimeltään homo sapiens, viisas ihminen. Ihminen eroaa eläimestä, ei kaikkien taitojensa, mutta kyllä viisautensa puolesta. Jos joltakin ihmiseltä puuttuu viisautta tai käytöstapoja, häntä saatetaan moittia apinaksi tai siaksi.

Viisaus ei tarkoita oppineisuutta, älyä, nokkeluutta eikä lukeneisuutta. Viisaus on pikemminkin harkintaa, ymmärrystä ja tolkkua. Meistä monet saattavat muistaa esi-isistään ja äideistään sellaisia ihmisiä, jotka eivät ehkä osanneet kirjoittaa tai lukea, mutta joista sanan syvimmässä merkityksessä saattoi sanoa, että he olivat viisaita ihmisiä.

Kun veljeni Sakari tutki sukujuuriamme, hän löysi perunkirjoituspaperit vuodelta 1920. Allekirjoittajina oli suvun jäseniä. Osa heistä oli hyväksynyt paperit merkitsemällä alle oman puumerkkinsä. Koko nimeä he eivät kirjoittaneet, mutta viisaita he epäilemättä olivat, koska olivat Kinnusia.

Viisaus on kansanviisautta ja sydämensivistystä. Kun suomalaiset puhuvat talonpoikaisjärjestä, silloin on kyse viisauden hyveestä. – Helsinkiläispojan täytyy nöyränä tunnustaa, ettei suomen kieli tunne sanaa asfalttijärki.

Viisaus on kokonaisuuksien tajua ja olennaisen oivaltamista. Viisas ihminen osaa katsoa kauemmas eikä hän tarraudu vain käsillä olevaan hetkeen. Viisas näkee velvollisuuksien taakse eikä hän tavoittele hetken hyötyä. Viisas osaa pitää huolta koko yhteisöstä eikä vain omasta edusta.

Toinen perushyve on oikeamielisyys. En käytä sanaa oikeudenmukaisuus, vaikka se onkin yleisempi. Oikeamielisyys ja sille sukua olevat sanat oikeudentaju tai oikeudentunto kuvastavat ihmisen asenteita, sitä, mitä hän oikeudesta sydämessään ajattelee.

Oikeudenmukaisuus voi sekin tarkoittaa ihmisen mielenlaatua, mutta se voi merkitä myös kirjoitettujen lakien, ulkonaisten säännösten ja direktiivien seuraamista. Oikeamielisyys on syvempi asenne kuin lainmukaisuus. Vanhat tuomarinohjeet selventävät, mistä on kysymys. ”Oikeus on enemmän kuin laki.” ”Se, mikä ei ole oikeus, ei voi olla myöskään laki.”

On mahdollista, että olemme kuuliaisia lain kirjaimelle, mutta kadotamme sen hengen. En halua aliarvioida lainsäätäjien työtä, mutta rohkenen arvella, että oikeamielisyys on suurempi hyve kuin lainmukaisuus. Vanhat ukkotuomarit ja laamannit saattoivat hyvin ymmärtää tämän, kun he jakoivat oikeutta ihmisille, joiden elämäntilanteen he tunsivat. Oikeamielisyys on suoruutta ja reiluutta, tasapuolisuutta ja yhteisen hyvän oikeaa jakamista.

Kolmas perushyve on rohkeus. Oikeastaan suomenkielinen sana rohkeus ei täysin tavoita sitä, mitä antiikissa tällä hyveellä perimmältään tarkoitettiin. Latinan kielellä tämä hyve oli fortitudo. Kun muusikot soittavat fortiter, he soittavat voimakkaasti. Kun Juntusrannassa aikoinaan pullon kyljessä luki spiritus fortis, kyse oli vahvasta hengestä, jonka kanssa piti joskus olla vähän varovainenkin.

Aito rohkeus ei ole uhkarohkeutta, ei rehentelyä eikä pullistelua. Usein on päinvastoin niin, että se joka on sisäisesti vahva, hänen ei tarvitse näyttää omia voimiaan.

Antiikissa rohkeus oli varsin miehinen ominaisuus. Sotaan lähtijöiltä edellytettiin rohkeutta ja urhoollisuutta. Ja rohkeutta edellytettiin täällä Suomussalmella vajaa kahdeksankymmentä vuotta sitten, kun Suomenmaan katkaiseminen kahteen eri osaan piti estää. Suuri kunnioitus niille miehille ja naisille, jotka eivät laskeneet omaa etuaan, vaan olivat valmiit uhrautumaan.

Haluan erikseen kiittää siitä, millä tavalla meitä vieraita eilen opastettiin Raattenportilla. Meille ei jaettu vain tietoa siitä, miten kovilla täällä vajaa 80 vuotta sitten oltiin. Suomussalmen naiset toivat esityksellään, näyttelijäintadoillaan ja lauluillaan nuo raskaat ajat lähelle sydäntä. Ja kun sitten sain nähdä Haukiperän maaston, saatoin omakohtaisesti ymmärtää, mitä tuolloiset uhraukset ovat merkinneet.

Kun nykyään mietimme, mitä rohkeus voisi tarkoittaa, voi olla parempi puhua esimerkiksi kestävyydestä. Ja kyllä meillä miehillä pitää olla sen verran rohkeutta, että uskallamme tunnustaa: naiset ovat usein kestävämpiä ja rohkeampia kuin me ukot.

Mielenlujuus, päättäväisyys ja pelottomuus ovat ominaisuuksia, joita toivoisi löytyvän meistä kaikista. Rohkeuden muita muotoja ovat olla uskallus, alttius, uhrautuminen, riskinotto ja kyky voittaa kiusauksia. Rohkeus on tarpeen, kun mietimme yhteisöjemme uudistumista. Tulevaisuuteen on katsottava rohkeasti.

Neljäs perushyve on maltti. Muiden perushyveiden joukossa se voi tuntua matalan profiilin hyveeltä ja vähän verettömältä. Mutta ihmisten välisen yhteisen hyvän kannalta maltti on mitä keskeisin hyve.

Maltti on kohtuullisuutta, tasapainoisuutta ja pitkäjänteisyyttä. Kohtuullisuuteen sisältyy aimo annos nöyryyttä, halua kuunnella muita ja olla valmis itsekriittisyyteen. Ihminen, joka arvostaa malttia ja kohtuullisuutta, tuntee omat rajansa, kunnioittaa kanssaihmisiä ja on valmis myös kieltäymyksiin.

***

Rakas Suomussalmen väki. En ole puhunut hyveistä siinä mielessä, että haluaisin nostaa hyveellisyyden rimaa. Hyveitä ei ole tarkoitettu keskinäisen vertailun mittareiksi. Kukaan meistä ei voi kerskua erinomaisuudellaan. Pikemminkin on niin, että hyveistä puhuminen ajaa meidät tutkistelemaan itseämme ja ymmärtämään toisiamme.

Uskon, että hyveiden miettiminen ohjaa meitä myös lähemmäs toisiamme. Hyveiden noudattaminen hitsaa yhteisöjä ja erilaisia kuntia yhteen. Yhteenkuuluvaisuuden henki vahvistuu. Kunnan, maakunnan ja kansakunnan eheys lisääntyy ja hyvä elämä edistyy.

Ilman yhteishenkeä mikään kunta tai yhteisö ei selviä. Maailman tuulissa ei ihminen voi ajatella vain itseään. Yhdessä voimme olla vahvoja. Tämän ymmärtäminen on tärkeää niin paikallisella kuin kansallisella ja maailmanlaajuisella tasolla. Mitä vahvempia olemme yhdessä, sitä paremmin me selviämme vaikeistakin paikoista. Olen vakuuttunut, että tällaisen hengen merkitys on täällä Kainuussa aina ymmärretty.

Haluan toivottaa Suomussalmen väelle hyvää elämää, valoisaa tulevaisuutta ja itse kullekin säädylle Jumalan runsasta siunausta.