Piispa Teemu Laajasalon saarna tuomiorovasti Marja Heltelän virkaanasettamismessussa 9.9.2018 Helsingin tuomiokirkossa

Matt. 6: 19-24

Jeesus sanoo:
”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, koko ruumiisi on valaistu. Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Kukaan ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän toista pitää arvossa, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.”

 

Hyvät tuomiokirkkoseurakuntalaiset, arvoisat juhlapäivän vieraat, rakas tuomiorovasti Marja,

tämä on kotiinpaluu. Yli kaksikymmentä vuotta sitten sinut Marja on vihitty papiksi tässä kirkossa, yli kaksikymmentä vuotta sitten olet tullut papiksi tähän seurakuntaan ja nyt, hyvä Marja, palaat takaisin. Kotiinpaluu. Palaat omiesi keskelle, hyvin tunnettuna, erityisen toivottuna ja yksimielisesti kutsuttuna. Palaat omiesi keskelle paljon kokeneena, johtajana, joka on ehtinyt näyttää osaamista johtajana paitsi tässä seurakunnassa myös muualla eri tehtävissä, pappisasessorina tuomiokapitulissa, kirkkoherrana Haagassa, yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana Helsingin seurakuntayhtymässä ja monissa muissa erilaisissa Kristuksen kirkon töissä. Tänään on kotiinpaluu. Tänään on sinun, perheesi, seurakunnan, tuomiokapitulin, hiippakunnan ja tämän kaupungin juhlapäivä.

***

Hieman yli 30 vuotta sitten lähdin ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni ilman vanhempia. Olin yläasteikäinen ja kyseessä oli leirikoulumatka Eurooppaan. Matka oli monella tavalla jännittävä ja siihen valmistautuminen oli yksityiskohtaista, tarkkaa ja hidasta. Innostuksen ja odotuksen ohella valmistautumista väritti myös erilaiset huolet – kuinka pärjään poissa kotoa, kuinka tulen toimeen kavereiden kanssa ja kuinka osaan käyttäytyä ja totella opettajia.

Eräs vanhempi sukulaismies oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että kaikki edellä mainitut haasteet ovat pieniä. Hänen näkökulmasta matkan olennaisin piirre oli riski matkarahojen häviämisestä – hän oli erityisen huolissaan siitä, että en tulisi ryöstetyksi ja ehdotti tarkkuutta matkarahojen säilyttämistä varten. Minulle ostettiin pieni kaulasta roikkuva rahapussi, joka laitettiin paidan sisään. Pussi oli aika epäkätevä, koska se hiersi ihoa vasten ja myös näkyi paidan alta ihmeellisenä kumpuna. Sukulaismiehen ohjeita tarkasti soveltaen  tämä pussi oli kuitenkin vain tarkoitettu hämäykseksi ja siksi tyhjä. Varsinaisena rahapussina oli silloin uusi keksintö, vaatteiden sisäpuolelle laitettava ohut vyölaukku. Se laitettiin housun reunan sisäpuoleen. Tällä tavalla rahat säilyivät varmasti turvassa. Ainoa ongelma pussukassa oli lievä epäkäytännöllisyys. Esimerkiksi joka kerta kaupassa joutui kassalla riisuutumaan, joka herätti ihmetystä. Ostosten hinnan sanomisen jälkeen vetoketjun avaaminen aiheutti hämmentyneitä ilmeitä. Hyvät kuulijat, ensimmäinen itsenäinen ulkomaanmatkani on kertomus aarteesta ja huolesta. Siis aarteesta ja huolesta.

Ja niin on myös tämän päivän evankeliumi. Se on nimenomaisesti kertomus aarteesta ja huolesta. Siinä Jeesus aloittaa puhumalla hyvin varoittavaan sävyyn maallisista aarteista ja mammonasta. Evankeliumin ensimmäinen lause on aika yksitulkintainen: ”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle.”

Näitä Jeesuksen sanoja tuntuu hieman erikoiselta kuulla tänä juhlapäivänä, juuri täällä Helsingin tuomiokirkossa. Eikö tämä kirkkorakennus itsessään ole mitä suurimmassa määrin aikamoinen maanpäällinen aarre? Eikä pelkästään Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan, hiippakunnan tai kirkon aarre vaan koko kaupungin aarre, Suomen tunnetuin rakennus. Ja eikö tässä kirkkorakennuksessa ole aikamoinen määrä maanpäällisiä aarteita sisällä?

Rakkaat sanankuulijat, miksi Jeesus varoittaa keräämästä aarteita? Vastaus tähän löytyy pohtimalla sitä, miksi ihminen haalii aarteita. Miksi ihminen kokoaa maanpäällisiä rikkauksia? Mistä aarteiden keräämisessä on kyse?

***

Yksi syy maanpäällisten aarteiden keräämiseen on ahneus. Erilaisten aarteiden avulla ihminen tavoittelee yltäkylläisyyttä, tunnetta siitä, että on enemmän kuin paljon, tunnetta siitä, että on yli sen mitä tarvitsee. Aarteiden keräämiseen houkuttelee ajatus siitä, että aarteiden ja rikkauksien keinoin on mahdollista saavuttaa monenlaista ylitsevuotavaa nautintoa ja elämän helppoutta. Ahneuden kokemukseen kuuluu sekä yltäkylläisyys että kyltymättömyys;  samanaikainen paljous ja vähyys, kaiken saaminen ja vaille jääminen – sisäänrakennettu tyytymättömyys – ahne ei tule tyytyväiseksi vaan haluaa aina enemmän ja enemmän. Aarteiden kokoaminen voi olla ahneutta.

Aina aarteiden haalimisessa ei kuitenkaan ole kyse helposta elämästä ja nautinnosta. Joskus aarteet ovat väline, joiden avulla pyritään erottautumaan muista. Aarteiden avulla halutaan näyttää, mitä toisilla on ja mitä muilla ei ole. Kullalla ostetaan kunniaa, aarteilla ainutlaatuisuutta. Ja niinhän se on, että usein mammonasta voi seurata menestystä ja mainetta.

Erottautumisen halu muistuttaa, että aarteet ovat suhteellisia. Niiden teho on sidoksissa siihen, mitä muilla on. Kun muut saavat enemmän, on toisenkin kerättävä aarteita entistä enemmän, jotta voisin erottautua heistä. Tyytyväisyys ei siis ole omissa käsissä.

Ahneus ja erottautumisen tarve tekee elämästä raskasta ja itsekeskeistä. Mutta varoittaakohan Jeesus maanpäällisistä aarteista sittenkään ensisijaisesti siksi, että niiden avulla elämä olisi yltäkylläistä, kaunista ja helppoa? Tai siksi, että niiden sivuvaikutuksena voi syntyä monenlaista tyytymättömyyttä ja vertailua?

Aarteita kerätessä me kaipaamme myös turvaa. Aarteita kerätään hävittämään, hälventämään ja helpottamaan huolta. Me haluamme suojautua odottamattomilta vastoinkäymisiltä, me haluamme pelata varman päälle, me haluamme varautua pahimpaan – varustautua pahan päivän varalle.

Tästä Jeesus meitä varoittaa. Jeesus varoittaa meitä siitä harhasta, että tämän maailman aarteet voisivat tarjota meille turvan. Jeesus varoittaa meitä siitä harhasta, että tämän maailman aarteet voisivat pelastaa meidät viimeisimmän hädän hetkellä.  Aarteiden keräämisessä voi olla kyse ahneudesta tai erottautumisen halusta – ja niissä ihminen voi pettyä. Mutta aarteiden keräämisessä on ennen kaikkea kysymys siitä, minkä varaan me laitamme toivomme. Ja siitä maallisen aarteen valheesta Jeesus meitä varoittaa.

***

Olisi helppo ajatella, että Jeesus kohdistaa mammonan palvelemisesta ja aarteiden keräämisestä kertovat sanansa jotenkin erityisen rikkaille. Meidän mielikuvissamme Jeesuksen saarna mammonaa vastaan helposti typistyy puheeksi joillekin historian tai oman aikamme hyvinvoiville ja rikkaille.

Todellisuudessa suurin osa Jeesuksen sanojen kuulijoista oli köyhää maalaisväkeä. Jeesuksen varoitukset eivät ole sanoja vain pörssimeklareille, miljonääreille ja ruhtinaille – ne ovat sanoja ihmiselle. Jokaiselle ihmiselle. Ne ovat sanoja, joilla tavoitetaan ihmisyyteen kuuluva kiinnittymisen halu, tarve turvaan ja hallintaan.

Martti Lutherin mukaan mammonaa eivät palvo vain rikkaat vaan myös köyhät. Isossa katekismuksessa, ensimmäisen käskyn selityksessä, Luther kirjoittaa:

”Moni ajattelee, että hänellä on Jumala ja kaikkea tarpeeksi, kun hänellä on rahaa ja omaisuutta. Hän luottaa siihen ja rehentelee sillä niin itsevarmana, ettei piittaa kenestäkään yhtään mitään. Huomaa: jumala hänellä onkin, nimeltään Mammona, toisin sanoen raha ja omaisuus. Siihen hän luottaa koko sydämestään, sehän onkin maailman yleisin epäjumala. Jolla on rahaa ja omaisuutta, tuntee olevansa turvassa. Hän on iloinen ja peloton aivan kuin istuisi keskellä paratiisia. Ja päinvastoin: joka ei omista mitään, se epäilee ja vaipuu epätoivoon aivan kuin ei tietäisi Jumalasta mitään. Todella vähän on niitä, jotka mammonaa omistamattakin ovat hyvällä mielin eivätkä sure ja valita. Tämmöinen on ihmisluonto hautaan asti.”

Luther onnistuu selityksessään huomaamaan sen, että aarteiden toivominen, niistä unelmoiminen ja rikkausmielikuvien varassa eläminen on jo köyhälle aarteen varaan heittäytymistä. Se, mihin me turvaudumme, on käytännössä meidän jumalamme.

Joskus sanotaan, että hallinnan tunne omasta elämästä on yksi kaikkein keskeisimpiä ihmisen hyvinvoinnin tekijöitä. Siksi epävarmuus on niin kauheaa: kadonneen sukulaisen kohtalo horjuttaa enemmän kuin kuolleen kohtalo.

Aarteilla hankitaan kokemusta kontrollista, turvallisuudesta ja huolettomuudesta. Tällainen hallinnan tunne on kuitenkin petollista. Kuten Jeesus sanoo: ”Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat.” Maalliset rikkaudet antavat hallinnan tunnetta – jotain, joka kiistatta auttaa täällä, mutta joka yhtä varmasti ei kuolemansairauden keskellä pelasta.

Todellisuudessa me kyllä tiedämme, että kaikki voidaan ottaa hetkessä ihmiseltä pois. Maailman rikkainkin – hän, jolla on kaikki mahdollinen lääketieteellinen, tekninen ja taloudellinen apu lähellä – on äkillisen vakavan sairastumisen edessä avuton, vailla aarteidensa turvaa. Maanpäällisten aarteiden avulla me emme koskaan löydä todellista huolettomuutta.

***

Päivän Sanan laki on ihmisen kuolevaisuuden osoittaminen. Meitä muistutetaan siitä, että koi, ruoste ja varkaat ovat tosiasioita, joille me emme lopulta voi mitään. Me hukumme huoliin, jollei Jumala pidä meistä huolta. Me juutumme pelkoihin, jollei Jumala meitä rohkaise. Me jäämme hautaan, jollei Kristus meitä sieltä nosta.

Tämän maailman rikkaudet voivat auttaa, tukea ja ilahduttaa. Suurin osa maailman ihmisistä elää köyhyydessä ja aidossa tämän maailman toimeentulon puutteessa. Rahan ajallista voimaa ei pidä vähätellä. Mutta todellinen ilosanoma – siis evankeliumi – on aina taivaallisissa aarteissa. Taivaallinen aarre on Kristukseen kiinnittymistä. Hänen varaansa kaiken laittamista. Hänen ristinkuolemaansa ja ylösnousemiseensa turvautumista.

Vakain perusta, jota mikään muu ei voi antaa on Jumalassa. Kristus-kallioon kiinnittyminen tuo meihin taivaallisen huolettomuuden. Ja se huolettomuus saa meissä aikaan halun nähdä aarteita aivan uusissa ja odottamattomissa paikoissa. Vanhan periaatteen mukaisesti kirkkomme aarteet ovat sairaat, lesket, orvot ja köyhät.

Hyvä tuomiorovasti Marja, sinulla on johdettavana tämä maanpäällinen aarre, tämä kirkko kaikessa loistossaan, tämän seurakunnan kaikki muut kirkot, upeat työntekijät ja suuret voimavarat siksi, että täältä kirkon todelliset aarteet – kaikki apua tarvitsevat lähimmäisemme – saisivat avun.

Että täällä luotaisiin tilaa niille, joilla sitä ei ole. Että täällä annettaisiin sanoja niille, jotka ovat mykkiä. Että täällä kuunneltaisiin niitä, joiden ohi muualla kävellään. Että täällä vielä taisteltaisiin niiden puolesta, jotka ovat jo kaikki taistelunsa hävinneet.

Tämä kirkko ei ole vain Suomen tunnetuin maamerkki. Tämä kirkko ei ole vain kulttuuriaarre ja turistinähtävyys. Tämä kirkko ei ole vain piispan kirkko. Tämä on ennen kaikkea tuomiokirkkoseurakunnan kotikirkko. Sinulla on johdettavanasi tämä maanpäällinen aarre siksi, että taivaalliset aarteet tulisivat täällä tunnetuksi, löydetyksi ja koetuksi. Että täällä ihmiset sukupolvesta toiseen voisivat koota aarteita taivaaseen kiinnittymällä Kristukseen.

Rakas Marja, sinä olet paitsi rautainen johtamisen ammattilainen ja tämän seurakunnan rakas pappi vuosikymmenten ajalta, myös rohkaisija kirkon elämässä muuttuvan maailman keskellä. Sinä olet puhunut siitä, kuinka kirkko pärjää muutoksen keskellä. Olet luonut ja tuonut itse huolettomuuden puhetta kirkon sisällä toimissasi ja rohkaissut luottamaan tulevaisuuteen.

Juuri tällaiseen taivaallisten aarteiden todellisuudesta seuraavaan hyvään huolettomuuteen meitä kutsutaan. Muistamaan, että ristiä seuraa pääsiäisaamu ja tyhjä hauta. Muistamaan, ettei kuolema ole piste vaan pilkku. Muistamaan, että koi ja ruoste ja varkaat eivät koskaan tuhoa taivaallisia aarteita.

Hyvä Marja, siunatkoon armollinen Jumala sinua tärkeässä työssäsi. Antakoon Hän sinulle voimaa ja iloa toimia toivon tuomiorovastina tässä seurakunnassa. Olkoon sinun hieno ja ylevä tehtäväsi tarjoilla  taivaallisia aarteita ja huolehtia huolettomuudesta.

Aamen.