Puhe pappisvihkimyksessä 20.5.2001 Helsingin tuomiokirkossa
Rakkaat seurakuntalaiset, rakkaat papiksi vihittävät. Tämän pyhäpäivän evankeliumi loppuu Jeesuksen sanoihin: ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33)
Ihmiselämää ennustettaessa on viisainta lähteä siitä, että itse kukin joutuu ahtaalle, ennemmin tai myöhemmin. Onhan meillä tosin myös iloja, onnea, rauhaa, hauskaakin. Ei Jumala kiellä hyviä hetkiä eikä kivoja asioita. Mutta jos avoimesti, oikeasti ja rehellisesti katsomme tulevaisuutta, edessä on tiukkoja paikkoja, kovaa työtä, suuria ylämäkiä, kovia vaatimuksia, epäonnistumisia, jopa surmansyöksyjä.
1960-luvun loppupuolelta on mieleeni jäänyt kirjailija ja toimittaja Jarno Pennanen. Tuo 30 vuoden takainen aika oli innostunutta ihanteellisuuden ja poliittisen paatoksen aikaa. Noustiin barrikadeille ja kaadettiin rakenteita. Jarno Pennanen oli ankarat koulut käynyt vasemmistolainen sanankäyttäjä, Kansan Uutisten älykäs päätoimittaja, hahmoltaan komea ja kookas mies, parrakas, jo harmaa, lempeästi hymyilevä, mutta silti luja, karhumainen mies. Yhtäältä Pennanen oli solidaarinen nuorison paatokselle; hän näki siinä jotain uutta ja lupaavaa. Mutta toisaalta Pennanen oli realisti, joka muisti elämän kovat lait.
Pennanen sanoi kokeneen miehen viisaat sanat uhmakkaalle ja kaasu pohjassa ajavalle opiskelijanuorisolle: ”Edessä ovat kovat, uskomattoman kovat ajat. Nyt ei riitä punaisten eikä muiden kirjojen heiluttelu, nyt on luettava niitä.” Tämä Pennasen neuvo ei ole häipynyt mielestäni. Varaudu siihen, että edessä ovat kovat ajat. Älä tyydy kirjojen heilutteluun, lue niitä.
Meille kristityillekään ei riitä hurskaiden toiveiden hehkuttelu, ei mikään helppohintainen leukailu. Edes Raamattu ei ole kirja, jonka kanssa selvitään sitä heiluttelemalla, vaan lukemalla. On syytä varautua koviin aikoihin.
”Maailmassa te olette ahtaalla…” Jeesuksen ennustus ahtaalle joutumisesta ei ole vain tiettyihin vuosikymmeniin kohdistuva povaus, vaan se koskee kaikkia hänen seuraajiaan, kaikkina aikoina.
Tänään Jeesuksen sanoilla on aivan erityinen merkitys teille, rakkaat papiksi vihittävät. Pappisvirkaan ryhtyminen ei ole mikään kevyt keikka, sen te itse tunnette väkevämmin kuin kukaan ulkopuolinen. Se joka haluaa olla uskollinen Vapahtajalle, hän joutuu ahtaalle. Papille ei riitä pelkkä hyväntahtoisuus, ei pelkkä kohteliaisuus, ei nokkeluus eikä toiminnallinen kekseliäisyys. Pappi joutuu ja papin on jouduttava ahtaalle. Pappi joutuu ahtaalle ainakin kahdessa mielessä, ensin ihmisten kanssa, mutta sitten myös Jumalan kanssa.
Ahtaalle ihmisten kanssa
Ensinnäkin pappi joutuu ahtaalle ihmisten kanssa. Jos pappi ottaa virkansa vakavasti, hän joutuu ottamaan myös ihmiset vakavasti. Papin tehtävä on mennä maailmaan, siis ihmisten luokse, varsinkin niiden ihmisten luokse, jotka näyttävät olevan etäällä Jumalasta. Ja kun pappi ottaa ihmiset vakavasti, hän joutuu vakavien kokemusten keskelle, siis ahtaalle. Koska ihmiset ovat ahtaalla, pappikin joutuu ahtaalle.
Pappi ei voi vetäytyä eikä irrottautua ihmisten kärsimyksistä ja koettelemuksista. Papin virkaan kuuluu osallistuminen, ei eristäytyminen. Pappi joutuu toki opettelemaan sellaista ammatillisuutta, johon kuuluu oman eheyden ja kestävyyden ylläpitäminen. Silti kaikkein kokeneinkin pappi joutuu olemaan ihmisten kuormien kantaja. Sen mitä pappi korvillaan ihmisten hädästä kuulee, sen hän joutuu hiljaa sydämessään kantamaan.
Pappi joutuu ahtaalle ihmisten kanssa sen vuoksi, että niin monet pahan voimat riivaavat ihmisiä. Usein pappi joutuu seisomaan ihmisen rinnalla ja vain ihmettelemään, miksi juuri tätä miestä tai naista kohtaavat niin raskaat kokemukset. Miksi terveys menee, miksi perhe repeää, miksi toivottomuus valtaa mielen, miksi riitaannumme, miksi en osaa uskoa, miksi luottamus Jumalaan katoaa. Ihmiset ovat joutuneet ahtaalle oman minänsä, kuoleman, synnin, jopa Perkeleen kanssa. Näiden ihmisten rinnalle teidät lähetetään, rakkaat vihittävät. Edessänne ei sen vuoksi ole ruusutarhaa, vaan ahtaita aikoja.
Ahtaalle Jumalan kanssa
Mutta pappi joutuu vieläkin ahtaammalle, nimittäin ahtaalle Jumalan kanssa. Vaikka tänään on siunauksen juhla, jossa teidät Jumalan nimissä varustetaan ja vahvistetaan, te joudutte tämän saman Siunaajan kanssa myös ahtaalle.
Vaarallinen ja epätosi on sellainen kuva kristityistä ja papeista, joille luvataan vain onnellista ja hyvää elämää. Me olemme toki Jumalan suosiossa, mutta emme hänen suosikkinsa näköisiä. Me olemme kyllä Jumalan rakkauden kohteena, mutta elämämme ei ole lemmikin elämää. Kenenkään rehellisen kristityn elämä ei ole leppeää leijailua, ei rikkeetöntä rientämistä, ei saumatonta surfailua.
Kun Jeesus sanoo, että hänen opetuslapsensa joutuvat ahtaalle, hän puhuu siitä, että Jumala itse sallii vaikeiden koettelemusten tulla. Jos kristityn elämä olisi pelkkää onnea, ei Kristus silloin puhuisi ahtaalle joutumisesta. Vaikeinta kristillisessä uskossa on ymmärtää sitä, että Jumala sallii meidän joutua raskaitten kokemusten keskelle. Aivan uskomme raja-alueille joudumme, kun huomaamme, että Jumala tuntuu jopa pitkittävän koettelemuksiaan.
Jos kerran Jumalan omat joutuvat ahtaalle, kuka silloin ylipäätään voi ryhtyä pappisvirkaan, siis tällaiseen ahtaalle joutumisen virkaan?
Vaikka Jeesuksen ennustukset ovat perussävyltään synkkiä, niin kätkeytyy kuitenkin myös väkevä lohdutus. Ajattelen vain kahta lohdutusta.
Jumala tuntee ahdistuksemme
Ensinnäkin Jeesus tietää sen, millaisten kohtaloiden edessä häneen uskovat ihmiset ovat. Jeesuksen sanat ahtaalle joutumisesta eivät ole vain ennustus vaikeista ajoista, vaan ne ovat myös lupaus: minä tiedän, että teillä tulee olemaan raskasta. Jo se, että Jumala tietää, miten vaikeaa meillä on, voi olla lohdutuksen alku. Voisimmeko siis kaikkien kiusausten ja ahdistusten keskellä muistaa: Jumala tietää ja tuntee meidän tilanteemme, minunkin ahtaalle joutumiseni.
Olethan huomannut tämän viisauden. Kriisien keskellä on iso apu siitä, että joku toinen tietää, miten vaikeaa minulla on. Vaikka tuskat eivät häviä, on joku toinen joka tietää ja ymmärtää. Vaikka Jumala sallii ja jopa ajaa meitä vaikeuksiin, hän kuitenkin samalla tietää, tuntee ja osallistuu meidän kipuihimme. Jeesuksen sanat ovat siis myös lupaus ja rohkaisu. Hän ikään kuin sanoo: minä tiedän, että maailmassa te olette ahtaalla.
Kristus on voittanut maailman
Ehkäpä vielä suurempi lohdutus on se, että Kristus on jo voittanut ne ahdistukset, joiden keskelle me joudumme. ”Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”
Miksi Jeesus sanoo sen, että hän on jo voittanut maailman? Eikö siksi, että tämän voiton näkeminen on muuten niin vaikeaa. Kaikki merkit maailmassa näyttävät pikemminkin viittaavan siihen, että Jumala ja Kristus joutuvat tappiolle. Kristuksen voiton luonteeseen kuuluu, että se on kätketty voitto. Siksi siihen luottaminenkin on niin työlästä ja inhimillisesti epävarmaa.
Juuri voiton salatun luonteen vuoksi Jeesus haluaa erikseen painottaa sitä. ”Maailmassa te olette ahtaalla…”, mutta myös minun voittoni näkeminen tulee olemaan teille vaikeaa. Ja silti, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä: uskokaa pois, minä olen jo voittanut maailman, vaikkei siltä näytäkään. Uskokaa minun sanaani, älkää omiin havaintoihinne. Kaiken ahdistuksen keskellä: ”minä ole voittanut maailman”.
Tämän lupauksen välittäjiksi teidät, rakkaat papiksi vihittävät, tänään lähetetään. Seiskää ahtaalle joutuneiden rinnalla. Ja silloinkin, kun tuntuu, että Jumala itse jättää teidät ahtaalle, muistakaa, että hän samalla tietää ja tuntee hätänne. Ennen kaikkea luottakaa siihen, että Kristus on jo voittanut maailman. Tämä lupaus antaa ihmisille toivon ja se antaa toivon myös teille kaikille, Susannalle, Leenalle, Satu-Elinalle (Sallylle), Sannalle, Saijalle, Terolle, Liisalle, Paulille, Marjolle, Antille, Riikalle, Sannalle, Tuulalle ja Hannulle. Kristus kulkee teidän kanssanne.
Eero Huovinen