Piispa Teemu Laajasalon saarna ordinaatiomessussa Helsingin tuomiokirkossa 5.11.2023

Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?”
”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

Matt. 18:15–22 

Hyvät seurakuntalaiset, Hyvät juhlapäivän viettäjät, rakkaat pappisvirkaan tänään vihittävät, Vesa, Tinja, Saana, Lasse, Sanna ja Vilma sekä rakkaat diakonian virkaan tänään vihittävät, Ikali, Nina, Susanna, Moona ja Anna,

muutama vuosi sitten näin mainoksen, jossa luki: Haluatko oppia pyytämään anteeksi? Pysähdyin mainoksen kohdalle ja ajattelin, että se on ehkä kutsu jonkin pienen uskonnollisen yhteisön tilaisuuteen – tai kenties kirjakaupan maksama uuden itsehoito-oppaan mainos. Selvisi kuitenkin, että mainos oli viestintätoimiston koulutustilaisuuden mainos yritysjohdolle ja yritysten viestintäväelle.

Tarkemmassa kuvauksessa perusteltiin, miksi kurssin käyminen on rahanarvoista. Yritysten vaikeissa viestintätilanteissa on osattava pyytää anteeksi juuri oikeilla sanoilla ja juuri oikeaan aikaan. Väärät sanat ja liian aikainen tai myöhäinen ajankohta voivat tulla todella kalliiksi.

Viestintätoimiston kurssille saattaa hyvinkin olla ollut kysyntää. Viime aikoina on usein tuntunut siltä, että virheitä tehneen yrityksen toimitusjohtaja, vääriin päätöksiin syyllistynyt korkea virkahenkilö tai vaikkapa sosiaalisen median syytöksille altistunut viihde-elämän tähti joutuvat anteeksipyytämisensä jälkeen toisen kertaluokan arviointiin. Oliko anteeksipyyntö todellinen? Pahoiteltiinko siinä omia virheitä vai yleisön tuntemuksia? Keneltä pyydettiin anteeksi? Oliko siinä jos-sanaa tai selittelyä? Yritettiinkö sillä välttää oikeudellista vastuuta? Sisälsikö anteeksipyyntö naljailua tai ivaa?

On helppo saada kiinni tunteesta, joka syntyy, kun kuulee oikein epäuskottavan anteeksipyynnön. Se tuntuu väärältä ja ikävältä. Toisaalta on myös helppo saada kiinni tunteesta, joka syntyy, kun anteeksipyytäjää epäillään ja häneltä vaaditaan yhä uudestaan parempaa muotoilua tai aidompaa ilmaisua. Jos kovin paljon asetamme anteeksipyynnölle vaatimuksia, osoitamme silloin todellisuudessa halumme nöyryyttää. Se on tuomiovallan käyttöä, joka on naamioitu anteeksiannon hyveeseen.

Olisiko hyvät kirkkovieraat niin, että julkisessa keskustelussa näkyvä halu vaatia tarkkasanaisia ja oikeita anteeksipyyntöjä tai ajoittainen kaipuumme anteeksiannossa pihistelyyn muotovirheiden vuoksi, kertovat sittenkin myös jostain syvemmästä kuin ainoastaan pikkumaisuudesta tai ulkokultaisuudesta?

Olisiko niin, että meissä asuu samanaikaisesti sekä kaipuu oikein tekemisen tärkeyteen ja oikeudenmukaisuuteen että taju armon tarpeeseen ja uusiin mahdollisuuksiin. Meissä asuu kaipuu sekä lakiin että evankeliumiin. Kaipuu siihen, että saamme ja annamme ansioiden mukaan. Mutta myös samanaikainen kaipuu siihen, että saamme anteeksi ansioistamme huolimatta.

***

Tämän päivän evankeliumi sisältää nämä molemmat. Lain ja evankeliumin.

Nämä kaksi tulevat esille Jeesuksen täysin vastakkaisissa ohjeissa. Päivän evankeliumin alussa Jeesus antaa ohjeita virheiden tekijän ojentamiseen. Ensin pitää puhua kahden kesken. Jos se ei auta, parin todistajan kanssa. Jos sekään ei auta, koko seurakunnan edessä. Jeesus etenee vähän kuin oikeusvaltioperiaatteen pienimmän rajoittamisen kaavan tai työpaikan varhaisen puuttumisen mallin mukaisesti. Väärintekijälle annetaan pari kertaa varoitus ja jos ei käytös muutu, seuraamus on kova. Potkut seurakunnasta.

Hyvä yhteiskunta ja turvallinen yhteiskuntajärjestys edellyttävät pelisääntöjä, lakia ja järjestystä. Luterilaisina me tuemme ja kunnioitamme maallista esivaltaa juuri siksi, että ajattelemme sen olevan osa Jumalan suunnitelmaa. Eduskunta, hallitus, tasavallan presidentti, poliisilaitos, puolustusvoimat ja tuomioistuimet suojelevat kaikkia kansalaisia ja huolehtivat oikeuden toteutumisesta. Esivalta käyttää tarvittaessa pakkovaltaa ja miekkaa laittamalla väärin toimivat ihmiset järjestykseen ja estämällä kohtuuttomuudet.

Kun rukoilemme joka pyhäpäivä messussa esivallan puolesta, emme pelkästään yritä toivoa heiltä oikeita päätöksiä, vaan myös ajattelemme, että hyvä esivalta itsessään on Jumalan lahja, joka rakentaa ja turvaa kanssamme ihmisille hyvää.

***

Päivän evankeliumi ei kuitenkaan pääty tuohon Jeesuksen opettamaan varhaisen puuttumisen malliin, jossa asteittain keinoja kovennetaan. Evankeliumin lopussa Pietari tulee kysymään, kuinka sarjaväärintekijää tulee kohdella. Tuntuu täysin käsittämättömältä, että Jeesus vastaa täsmälleen vastakkaisella tavalla Pietarille kuin evankeliumin alussa. Pietari kysyy, kuinka monta kertaa on annettava anteeksi, jos väärintekijä ei meinaa oppia. Pietari on valmis antamaan seitsemän kertaa anteeksi, mutta Jeesus vastaa, että pitää antaa 77 kertaa anteeksi – siis loputtomasti, aina uudestaan.

Päivän evankeliumia seuraavassa jakeessa alkava vertaus armottomasta palvelijasta kiteyttää Jeesuksen vaatimuksen – koska Jumala antaa ihmiselle anteeksi, pitää ihmisenkin antaa lähimmäiselleen anteeksi. Isä meidän -rukouksen sanoin, anna meille meidän syntimme anteeksi, niin kuin mekin annamme meitä vastaan rikkoneelle.

Anteeksi antaminen kuulostaa kauniilta puheelta, mutta se on elämänasenteena ihmiselle mahdoton vaatimus. Silloin tällöin voimme anteeksi antamisessa onnistua, mutta emme aina ja yhä uudelleen.

***

Päivän evankeliumi ei ensisijaisesti kerro siitä, mitä ihmisen pitäisi tehdä tai mihin hänen pitäisi pystyä. Evankeliumi kertoo ensisijaisesti siitä, mitä Jumala tekee – mitä Jumala ihmiselle lahjoittaa.

Lain vaatimusten alta meitä eivät pelasta omat hyvät tekomme, vaan Kristuksen meille lahjoittama armo. Kristityn syntisyys on omasta takaa, mutta samanaikainen vanhurskaus on lainatavaraa taivaasta.

Vanhan opetuksen mukaan kristitylle annettu vaatimus parannuksen tekemisestä on itse asiassa armoon luottamista. Parannuksen tekeminen on anteeksi pyytämistä, se on anteeksi antamista ja lopulta nimenomaisesti anteeksi saamista.

Kun saamme Jumalalta anteeksi omat tekomme, siitä pitää nousta halu antaa myös meitä vastaan vääryyttä tehneille anteeksi. Martti Luther sanoo sen katekismuksessaan yksinkertaisesti: ”Samoin haluamme mekin todella sydämemme pohjasta armahtaa niitä, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan, sekä mielellämme tehdä heille hyvää.”

Kristinuskon luovuttamattomin ydin on anteeksi antamisessa – tämä koskee sekä uskoa että rakkautta. Siihen perustuu ihmisen mahdollisuus päästä taivaaseen ja siihen perustuu mahdollisuus lähimmäisen rakkauden toteutumiseen. Ihminen ei tule toimeen, jos hän ei saa anteeksi ja jos hän ei anna anteeksi. Ei tiellä taivaaseen, eikä tiellä täällä maan päällä.

Ehkä juuri siksi meidän ihmistenkin olisi syytä kestää lähimmäistemme anteeksipyynnöissä epäselvyyttä tai osaamattomuutta. Sellaista häilyväisyyttä, joka nousee ihmisen vajavaisuudesta; siitä, millainen ihminen on, vaikka muuta itsestään toivoisikin. Ja ehkä meidän kannattaisi esittää kelpaavuuden mittapuut ja riittävyyden edellytykset ensisijaisesti itsellemme eikä lähimmäiselle.

Rakkaat vihittävät, kun teiltä kohta kysytään esikuvallisuutta alttarilla – sillä esikuvallisuudella tarkoitetaan paitsi hyvään pyrkimistä myös armon alle suostumista. Niistä ei voi valita vain toista. On ponnisteltava hyvää kohti, mutta samalla tunnustettava oma riippuvuus Jumalan rakkaudesta eikä vain omista voimista.

***

Papin ja diakonin tehtävä on puhua oikeudenmukaisuuden puolesta. Edistää hyvää ja ohjata ihmisiä oikeaan. Mutta pappi tai diakoni, joka on ymmärtänyt olevansa vain lain asialla, siis opettamassa ihmisille etiikkaa ja ohjaamassa ihmisille hyvän elämän vaatimuksia, ei ole ymmärtänyt tehtäväänsä oikein.

Jeesus kutsuu syntisiä. Jeesus on kiinnostunut niistä, jotka ihmisten silmissä ovat huonoja ja pahoja. Kristus haluaa etsiä jokaisen kadonneen ja kadotetun. Hän ei halua parantaa terveitä, vaan sairaita. Jeesus antaa lahjoja niille, jotka eivät ansaitse lahjoja. Hän antaa anteeksi niille, joille ihmisten mielestä ei pitäisi antaa anteeksi. Ja Hän antaa yhä uudestaan anteeksi heille, joille on jo moneen kertaan annettu anteeksi.

Sitä papin ja diakonin työ on. Jeesuksen seuraamista ja matkimista – armon nostamista aina vaatimusten yli, evankeliumin julistamista aina lain yli ja aina niiden ihmisten rakastamista, joita tämä maailma vihaa.

Nostakaa kompastuneita, rohkaiskaa toivottomia, parantakaa sairaita – ja ennen kaikkea julistakaa syntejä anteeksi, pieniä ja isoja, uusia ja vanhoja, kaikkia syntejä. Ja yhä uudelleen ja uudelleen.

Aamen.