Lähettäminen, kulkeminen, liikkeellä olo – nämä sanat toistuvat ja toteutuvat yhä uudelleen Jeesuksen lähipiirissä. Kohtaamme joukon, joka usein on matkalla jostakin tai jonnekin; ja sitten siellä kalastajaveneiden kupeessa, torilla tai kaivolla, niityillä, maanteillä ja vuoren rinteillä tapahtuu merkittäviä asioita.
Sama sana ja sävellaji kaikuu tässä Johanneksenkin kirjaamassa sitaatissa; Jeesus kertoo Isä Jumalan lähettäneen Hänet kulkemaan ihmisten keskuuteen ja saman toimeksiannon Hän siirtää seuraajilleen: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät maailmaan, ihmisten keskelle. ”
Jokaisella kristityllä on tämä tehtävä ja tämä syvä merkitys omalla arkisella paikallaan. Meidät on kytketty siihen vuosituhantiseen ketjuun, jolla on itsensä Jumalan antama valtuutus ja luottamus. Me olemme armon ja oikeudenmukaisuuden asialla – kukin meistä, oman jaksamisensa ja oman osaamisensa mukaan. Jeesuksen luottamus meihin ihmisiin on koskettavaa; Hän ei kohdista sanojaan tietylle erityisryhmälle, sisäpiiriin kelpuutetuille, vaan Hän puhuu avoimesti, tietäen hyvin kuulijoittensa kompuroivan ja olevan monin tavoin keskeneräisiä, vajaitakin. Heille Hän kuitenkin osoittaa sanansa ja luottamuksensa ja antaa valtaisan tehtävän: teidän kauttanne ihmiset voivat aavistaa sen, että Jumala on armollinen ja välittää kaikista ihmisistä. Siis meidän kauttamme!
Kun katselemme toinen toisiamme, tässä kirkossakin nyt, tuoko tämä tieto keskellemme ja keskinäisiin ihmissuhteisiimme jonkin lisäsävyn? Tuossa vieressäni, takanani ja edessäni näen erilaisia ihmisiä, joista jokaiseen Jumala luottaa. Muuttuisiko kyräily kiinnostukseksi ja vetäytyminen vastaan tulemiseksi, jos muistaisin, että tuo toinen on kutsuttu samalle asialle kuin minä – toiminaan omassa arjessaan niin, että kansalaiset löytävät armollisen Jumalan ja toinen toisensa.
Jeesus puhuu toistamiseen yhteyden merkityksestä. Hän tuntuu aavistavan, että eristäytyminen ja syrjään sysätyksi joutuminen uhkaa ihmisiä ja heidän tulevaisuuttaan. Yhä uudelleen Hän korostaa, miten Hänen oma yhteytensä Isä Jumalaan on olennaista Hänelle ja miten tämän yhteyden pitäisi saattaa meidät yhteyteen sekä Jumalan että toinen toisemme kanssa. Jeesus tuntuu kantavan suurta huolta siitä, että Hänen seuraajansa riitautuvat, ovat eripuraisia ja työntävät toisia ulkokehälle ja eristäytymiseen. Tämän vakavan huolensa keskellä Hän antaa meille huikean lupauksen: Hän kertoo rukoilevansa seuraajiensa puolesta ja myös kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka löytävät armollisen Jumalan meidän Jeesuksen seuraajien toiminnan kautta.
Miltä mahtaa tuntua tämä Jeesuksen huolenpito – helpottaako, kirkastuuko maisema ja nouseeko kasvoille hymy? Meillä on puolustajamme, huolenpitäjä ja suuri esirukoilija. Hän, joka toivoo meidän pitävän huolta toisistamme ja erityisesti heistä, joilla on vaarana pudota joukosta ja joutua syrjään.
Mitä meille mahtaa tapahtua, jos annamme tämän rukouksen vaikuttaa meissä, avata silmiämme ja liikuttaa jalkojamme. Mitä tapahtuu, kun aistimme Jeesuksen luottamuksen meihin ja huomaamme, että meistä jokainen on kutsuttu arvokkaaseen, merkitykselliseen tehtävään omissa arkiympyröissämme. Olla armon ja oikeudenmukaisuuden asialla – siinä on kutsu ja elämän tarkoituksen ydin.
Te, rakkaat diakonian virkaan vihittävät, olette saaneet erityisen kutsumuksen tässä armon ja oikeudenmukaisuuden ketjussa. Te liitytte kirkon diakonian pitkään ja syvästi merkitykselliseen jatkumoon; jatkatte sitä työtä, jota opetuslapset ja heidän seuraajansa alkoivat toteuttaa 2000 vuotta sitten ja jota esi-äitimme ja esi-isämme ovat kehittäneet kutakin aikakautta ja toimintaympäristöä vastaavaksi. Tähän ketjuun te nyt liitytte. Se on turvallinen ketju, jonka historiasta saa rikastua ja voimaantua.
Samalla te tuotte tähän virkaan oman henkilökohtaisen kutsumuksenne, oman ainutlaatuisen elämänkokemuksenne, sen valot ja varjot. Jumala kutsuu ja lähettää teidät armon ja oikeudenmukaisuuden asialle sekä osana kirkon perinnettä ja sen tuomaa yhteisöllisyyden turvaa, mutta samalla myös ainutkertaisina ihmisinä, miehinä ja naisina, joilla jokaisella on jotakin erityistä annettavaa, tuotavaa ja kehitettävää.
Diakonia on kirkon syvää ydintä: ilman sitä kirkko ei ole kirkko. Teidän tehtävänne, rakkaat kirkon virkaan vihittävät, on nyt ottaa todesta tämä ydin ja toteuttaa kutsumustanne rohkeasti ja luottavaisin mielin. Te olette jokainen lämpimästi tervetullut kirkon virkaan!