Kirjoitus Kotimaa-lehteen Tukikummit-säätiön tarkoituksesta.

Viime vuoden lopulla perustetun Tukikummit-säätiön tarkoituksena on tukea Suomessa asuvia hädänalaisia lapsia ja nuoria ja estää heidän syrjäytymistään. Säätiön saamat lahjoitukset ohjataan avun tarvitsijoille Kirkon diakoniarahaston kautta (www.tukikummit.fi).

Tukikummien toiminta ei kyseenalaista eikä korvaa yhteiskunnan yllä pitämää sosiaaliturvaa. Suomessa asuvien perusturvasta vastaavat valtio ja kunnat. Maksamme veroja, koska tiedämme sen koituvan yhteiseksi parhaaksi. Kirkko on omissa kannanotoissaan pitänyt vahvan sosiaaliturvajärjestelmän varjelemista tärkeänä.

Yhteiskunnan tukiverkot eivät valitettavasti ole aukottomia. Aina löytyy väliinputoajia. Erityisiin tarpeisiin tarvitaan kohdennettua apua. Yksityinen avustustoiminta voi auttaa niitä, joita muu apu ei tavoita. Vapaaehtoinen toisista huolehtiminen ei kilpaile sosiaaliturvan kanssa. Molemmat ovat tärkeitä.

Lähimmäisiä voi tukea esimerkiksi osallistumalla keräyksiin ja avustusjärjestöjen työhön. Lahjoitusten tekeminen Tukikummit-säätiön kautta on yksi vaihtoehto. Näin voi auttaa kattamaan niitä kustannuksia, joita vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien lasten ja nuorten opiskelusta ja harrastuksista syntyy. Tällainen toiminta voi rohkaista itse kutakin etsimään niitä lähimmäisiä, joita voisimme auttaa.

Tukikummien kautta kanavoituja avustuksia haetaan paikallisseurakunnan diakoniatyöntekijän kautta. Ensin kartoitetaan asiakkaan taloudellinen tilanne ja arvioidaan avustuksen tarpeellisuus. Diakoniatyöntekijä täyttää hakemuksen ja lähettää sen Kirkon diakoniarahastoon, joka tekee avustuspäätöksen. Avustus on kertaluonteinen.

Diakoniatyöntekijöille tämä avustamiskäytäntö on haaste. Tehtävä edellyttää hyvää yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa. Kohderyhmä on jälleen kerran diakonian ytimessä: auttaa, niitä joita kukaan muu ei auta tai joiden hätä on suurin. Lapsen ja nuoren tukemisella voi olla hänen elämässään kauaskantoinen ja ratkaiseva merkitys.