Piispa Teemu Laajasalon saarna Tikkurilan seurakunnan piispantarkastuksen messussa Tikkurilan kirkossa 30.3.2025 klo 10

Jeesus lähti Galileanjärven eli Tiberiaanjärven toiselle puolen. Häntä seurasi suuri väkijoukko, sillä ihmiset olivat nähneet tunnusteot, joita hän teki parantamalla sairaita. Jeesus nousi vuorenrinteelle ja asettui opetuslapsineen sinne istumaan. Juutalaisten pääsiäisjuhla oli lähellä.
Jeesus kohotti katseensa ja näki, että suuri ihmisjoukko oli tulossa. Hän kysyi Filippukselta: ”Mistä voisimme ostaa leipää, että he saisivat syödäkseen?” Tämän hän sanoi koetellakseen Filippusta, sillä hän tiesi kyllä, mitä tekisi. Filippus vastasi: ”Kahdensadan denaarin leivistä ei riittäisi heille edes pientä palaa kullekin.” Silloin eräs opetuslapsi, Simon Pietarin veli Andreas, sanoi Jeesukselle: ”Täällä on poika, jolla on viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta miten ne riittäisivät noin suurelle joukolle?”
Jeesus sanoi: ”Käskekää kaikkien asettua istumaan.” Rinteellä kasvoi rehevä nurmi, ja ihmiset istuutuivat maahan. Paikalla oli noin viisituhatta miestä. Jeesus otti leivät, kiitti Jumalaa ja jakoi leivät syömään asettuneille. Samoin hän jakoi kalat, ja kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Kun kaikki olivat kylläisiä, Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Kerätkää tähteeksi jääneet palaset, ettei mitään menisi hukkaan.” He tekivät niin, ja viidestä ohraleivästä kertyi vielä kaksitoista täyttä korillista palasia, jotka olivat jääneet syömättä.
Kun ihmiset näkivät, minkä tunnusteon Jeesus teki, he sanoivat: ”Tämä on todella se profeetta, jonka oli määrä tulla maailmaan.” Mutta Jeesus tiesi, että ihmiset aikoivat väkisin tehdä hänestä kuninkaan, ja siksi hän vetäytyi taas vuorelle. Hän meni sinne yksin.

Joh. 6:1–15 

 

Rakkaat Tikkurilan seurakuntalaiset, hyvät sanankuulijat,

onpa mukavaa olla tässä hienossa ja rakkaassa kaupungissa, seurakunnassa ja kirkossa. Tikkurilan seurakunnassa on koko hiippakunnan näkökulmasta ainutlaatuista kerrostuneisuutta. Täällä on yksi hiippakunnan vanhimmista kirkoista sekä samalla hiippakunnan uusin kirkko. Molemmat ovat paitsi taivaanmerkkejä myös todellisia tämän kaupungin maamerkkejä. Elämää on ja on ollut molempien kirkkojen ympärillä. Tämän seurakunnan kirkossa on rukoiltu yhdessä jo silloin, kun Helsingin niemi oli vain savista kaislikkoa. Historia on komea, mutta niin on myös nykyisyys – täällä tehdään monia asioita rohkeasti, avarakatseisesti ja tulevaisuutta tavoitellen.

Yksi silmiinpistävä piirre täällä on ymmärrys ruuan merkityksestä ihmisten kohtaamisessa. Kun olemme kierrelleet eri tilaisuuksissa ja tutustuneet seurakunnan toimiin viime viikkojen aikana, jokaista erilaista kohtaamista on yhdistänyt ruoka. Taaperokerhossa juotiin mehua, syötiin maissinaksuja ja banaania. Avoimessa kohtaamispaikassa syötiin välipalaleipiä. Kirkkolounaalla maisteltiin kasviskeittoa.

Jossain vaiheessa tarkastusta minulle tuli mieleen vanhempi rouva, joka myi minulle 28 vuotta sitten kirkon kaupassa ensimmäisen papinpaidan. Pohtiessani valintaa kahden paitakoon välillä, hän totesi kohteliaasti, että ”ottakaa vaan se isompi, harvemmin ne papinpaidat virkauralla liian väljäksi jäävät.” Rouva oli oikeassa. Kun vanhoja omia valokuvia vertailee, voi todeta, että jonkinlaisten ruokkimisihmeiden kohteeksi tässä on vuosien varrella päätynyt.

**

Tämän leipäsunnuntain evankeliumi puhuu paljon ruuasta, mutta tuon ruuan kautta meille opetetaan jotain erityistä.

Tämän päivän evankeliumin kautta opimme Jeesuksesta kolme tärkeää asiaa. Ensiksi, Jeesus tahtoo meille hyvää. Toiseksi, Jeesus tekee ihmeitä ihmisten puolesta. Ja sitten on kolmas asia, se on hämmentävä ja kaikkein tärkein asia – mutta palataan siihen vasta vähän ajan kuluttua.

Aloitetaan ensimmäisestä. Jeesus tahtoo meille hyvää. Meillä on siis Jumala, joka tahtoo meille hyvää. Evankeliumin kertomus alkaa tilanteesta, jossa Jeesus näkee hänen luokseen tulevan ihmisjoukon ja tuntee huolta heidän tarpeistaan. Kukaan ei ollut vielä ehtinyt pyytää ruokaa tai kertoa olevansa nälkäinen, mutta Jeesus tunsi heidän uupumuksensa. Hän tietää, milloin olemme nälkäisiä, ja tunnistaa tarpeemme ennen kuin osaamme itse niitä edes ilmaista.

Jeesus ei kysellyt seuraajiltaan, oliko joku varautunut omilla eväillä. Hän ei tiedustellut, kuka oli kuunnellut hänen opetuksiaan tarkasti. Eikä hän myöskään kyseenalaistanut, kuka oli paikalla vain muiden mukana. Jumalan hyvä tahto ei ole varattu vain tietyille ihmisille. Hän haluaa hyvää jokaiselle – niin hyville kuin pahoille. Jumalan rakkaus ei riipu lähtökohdistamme eikä omista teoistamme. Hänen hyvyytensä ulottuu kaikkiin.

Evankeliumin ensimmäinen opetus on siis se, että Jeesus tahtoo meille hyvää. Kun tänään kävelet tästä messusta ulos, muista tämä yksinkertainen lupaus: Jeesus tahtoo sinulle hyvää.

**

Toiseksi Jeesus tekee ihmeitä ihmisen puolesta. Ihmisten puolesta. Jumalan hyvyys ei jää pelkkään hyvän tahtoon, vaan hän myös toimii meidän puolestamme. Vuorenrinteellä Jeesus ei vain katsellut nälkäisiä ihmisiä ja tuntenut myötätuntoa – hän myös ruokki heidät tavalla, johon ihmiset eivät olisi kyenneet. Jeesus auttoi, ja hänen apunsa tuli oikeaan aikaan.

Jeesus ei toiminut tilanteessa, jossa ongelma oli helposti ratkaistavissa, vaan silloin, kun edessä oli ylivoimainen este.

Elämän pelot ja vastoinkäymiset saavat meidät usein yrittämään ratkaisujen löytämistä omin voimin. Me teemme suunnitelmia, me laskemme todennäköisyyksiä ja me yritämme hallita tulevaisuutta. Kuitenkin yhä uudelleen kohtaamme tilanteita, jotka ylittävät kykymme. Saamme verikokeista yhden tuloksen, joka muuttaa kaiken. Kuulemme rakkaimpamme suusta sanat, jotka musertavat. Päädymme taloudellisesti tilanteeseen, jossa umpikujat ja seinät ympäröivät.

Murheidemme mittaluokka on usein liian suuri meille. Tämän evankeliumin toinen opetus on, että Jumalalle mikään ei kuitenkaan ole mahdotonta. Se, mikä meille tuntuu ylivoimaiselta, on hänen käsissään kevyttä kantaa. Se, mikä meille tuntuu ratkaisemattomalta, on Hänelle ratkaistavissa. Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan ja Hän sekä tahtoo että voi auttaa meitä niissä tilanteissa, missä avunsaaminen meidän omasta mielestämme on kaikin tavoin mahdotonta.

Jeesus siis tahtoo meille hyvää. Ja hän toteuttaa hyvää tahtoaan ihmisen puolesta tekemällä ihmeitä.

**

Sitten on se kolmas asia, jonka päivän evankeliumi meille opettaa. Se on kaikkein hämmentävin ja kaikkein tärkein. Opetus kuuluu: Jeesus lahjoittaa enemmän kuin on tarpeen. Hänen lahjansa meille ovat yltäkylläisiä. Hän ei anna niitä niukasti tai sopivasti. Hän antaa niitä liikaa. Jeesus auttoi vuorenrinteellä häntä kuunnelleita nälkäisiä seuraajiaan enemmän kuin oli välttämätöntä. Hän ei vastannut vain tarpeeseen, vaan ylitti sen. Jeesuksen antama ruoka ei ainoastaan riittänyt, vaan sitä jäi loputtomasti yli – kaksitoista täyttä korillista.

Tämä kolmas opetus on samanaikaisesti ihanalta kuulostava, mutta vaikeasti uskottava. Miten ihmeessä Jumala näin toimisi? Eikö meistä usein tunnu juuri päinvastaiselta? Rukoilemme, että Jumala täyttäisi sen aivan välttämättömimmän tarpeemme. Pyydämme, että saisimme ainakin edes jonkin verran siitä, mitä juuri nyt eniten tarvitsemme.

Tässäkin salissa on monia, jotka ovat elämänsä varrella rukoilleet terveyden, työn tai ihmissuhteen puolesta – mutta vastauksia ei ole tullut odotetussa muodossa tai aikataulussa. Eikä ainakaan missään määrin ylitsevuotavasti.

On päiviä ja viikkoja, joskus jopa kuukausia ja vuosia, jolloin ihminen ei todellakaan tunne Jumalan lahjojen yltäkylläisyyttä. Usein saattaa olla, että ihminen ei tunne edes pienintäkään Jumalan läsnäoloa tai vähäisintäkään hyvyyttään.

Surun murtama ihminen, joka on menettänyt läheisensä eikä enää näe merkitystä tulevissa päivissä. Väsynyt vanhempi, joka tuntee olevansa jatkuvasti riittämätön. Nuori, joka on menettänyt toivonsa siitä, että elämässä voisi olla iloa. Tällöin olemme kuin opetuslapset ruokkimisihmeen alussa: katsomme ympärillemme ja toteamme, että ruokaa ei yksinkertaisesti ole.

Joskus Jumalan anteliaisuus näkyy vasta ajan kuluessa, ei juuri siinä hetkessä, kun sitä kipeimmin kaipaisi. Joskus odotamme tiettyä vastausta, mutta Jumala antaa meille jotain muuta – ja vasta myöhemmin ymmärrämme, että sekin oli hänen runsauttaan.

**

Yltäkylläisyyden evankeliumin opetus on siinä, että yltäkylläisyys on viime kädessä Kristus itse. Kristus, joka antaa lahjojaan armonvaraisesti, ei ihmisen ansion perusteella. Kristus, joka ei ainoastaan tyydytä perustarpeita, vaan siunaa ihmisiä runsaasti. Kristus, joka pelastukseksemme ei tarjoa vain anteeksiantoa, vaan täydellisen vanhurskauden, ikuisen elämän ja loputtoman yhteyden Hänen ja edesmenneiden rakkaittemme kanssa taivaassa.

Yltäkylläisyyttä on siis lupa luottaa Jumalaan, joka tämän maailman mahdottomuuksien, oman arjen ahdistusten ja hallinnantunteen heikkenemisen keskellä vakuuttaa meille, että Jumalalle mikään ei ole mahdotonta, että edessämme on täydellinen ilo taivaassa ja että Jumalalla kaikki on hallinnassa.

Kun tänään polvistumme tämän kauniin kirkon alttarille, tulee Kristuksen yltäkylläisyys todeksi. 2000 vuotta sitten Galileassa Jeesus otti leivät, siunasi ne, jakoi ne ja antoi opetuslapsilleen – samalla tavoin Hän tänään Tikkurilassa johtaa tätä messua taivaan pyhien ja enkelien seurassa ja antaa itsensä todellisesti lahjana meille uskoville. Ruokkimisihme jatkuu, kun hän ehtoollisessa ruokkii meidät kylläisemmiksi kuin osaamme edes pyytää, toivoa tai ymmärtää.

Aamen.