ENKELIEN TOIMENKUVA

ENKELIEN TOIMENKUVA

Porvoon suomalaisen seurakunnan piispantarkastus, saarna Porvoon tuomiokirkossa 5.10.2003

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.” (Matt. 18:1-6, 10)

Rakkaat porvoolaiset

Mikkelinpäivä on lasten ja enkelien päivä. Luulenpa, että tästä päivästä ei ole uutiseksi. Lapset eivät käy palkkaneuvotteluja eivätkä enkelit tee tulosta. Lasten arvoa mitataan usein sen mukaan, mitä heistä myöhemmin elämässä voi tulla. Enkelien hyöty on vielä vaikeammin osoitettavissa.

Onko siis tällä pyhäpäivällä mitään sanottavaa meille? Mitä lapset ja enkelit voivat meille opettaa?

Mikkelinpäivän evankeliumissa on merkillinen kohta, jossa Jeesus ensin varoittaa lasten halveksimisesta ja sitten sanoo erikoiset sanat enkeleistä:

”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Kummallinen ja vaikeasti ymmärrettävä evankeliumi. Sen me jotenkin tajuamme, ettei vähäisiä eikä lapsia pidä halveksia. Vaikka arkielämä kulkeekin markkojen, suoritusten, osaamisen ja kilpailun hengessä, me vaistonvaraisesti käsitämme, että lapsissa on jotakin ainutlaatuista, jopa sellaista, jota meidän aikuisten on syytä kadehtia.

Eräältä tunnetulta ruotsalaiselta teologilta kysyttiin kerran, millaista kristillinen usko oikein on. Vastaus oli erikoinen: katsokaa pientä lasta, joka istuu lattialla ja leikkii lelujensa kanssa. Mikään ei häiritse hänen iloaan eikä mikään uhkaa hänen olemassaoloaan, sillä hän tietää, että äiti on lähellä. Lapsen usko ei epäile, vaan luottaa. Lapsen usko ei pelkää, vaan iloitsee.

Voimme siis hyvin ymmärtää Jeesuksen sanat: ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä.” Mutta mitä Vapahtaja tarkoittaa lauseen jälkiosalla: ”Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Kuulen tässä sanassa kolme asiaa enkeleistä.

Ensinnäkin jokaisella lapsella on oma enkelinsä. Jeesus puhuu ”heidän enkeleistään”. Persoonapronominilla ilmaistaan, että joku asia tai henkilö kuuluu tietylle nimeltä mainitulle henkilölle. Me emme saa halveksia lapsia, sillä heillä kaikilla on oma enkelinsä. Enkeli on ottanut jokaisen lapsen omaan huostaansa ja pitää juuri hänestä huolen.

Me kaikki tiedämme, miten suuri merkitys sillä on, että voimme puhua omasta äidistä ja omasta isästä. On eri asia puhua yleensä äideistä ja vanhemmista kuin sanoa, että tässä on minun äitini ja minun isäni. Voin luottaa siihen, että äiti on olemassa juuri minua varten ja että hän huolehtii juuri minusta.

Jumalakaan ei ole vain yleensä ihmisten Jumala, vaan hän haluaa olla juuri meidän Jumalamme, juuri minun ja sinun Jumalasi. Ensimmäinen käskykin sanoo: Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Monet ajattelevat, että ensimmäinen käsky on ankara ja vaativa, ja onhan se. Mutta ensi sijassa se on iloinen ja vapauttava sana. Sinulla on Jumala, joka pitää sinusta huolen, välittää sinusta ja on sinun kanssasi.

Olemme tottuneet siihen, että enkeli on suojelusenkeli, joka varjelee juuri minua. Tätä Jeesuskin tarkoittaa, kun hän puhuu ”heidän enkeleistään”. Luther sanoo, että Jumala on lähettänyt jokaisen ihmisen elämään vartijoita ja vahteja.

Ihmiselämä on mahdollista vain, jos meillä on näitä aitoja elämänsuojelusta huolehtivia vahteja. Aitoja vahteja ja elämänsuojelijoita ovat vanhemmat, opettajat, mummot, diakonissat, poliisit.

Suomen kielessä olemme menettäneet aidon tavan käsittää, mitä oikeat ja hyvät ”vahdit” voivat olla. Vahti on yleensä ankarasti sävyttynyt sana. Tunnemme yövartijat, porttivahdit ja vahtikoirat. Mutta yksi sana suomenkielessä on, joka voisi ilmaista, miten tärkeä hyvä ja aito vahti voi olla, nimittäin lastenvahti.

Enkeli on oikeastaan lastenvahti, kaikkien Jumalan lasten oma varjelija ja suojelija. Kaikki me olemme samassa asemassa, siinä oikeutetussa asemassa, että Jumala enkeliensä kautta suojelee meitä. Voisimme siis muunnella evankeliumia ja sanoa: älkää halveksiko yhtään ihmistä, sillä heidän enkelinsä suojelevat heitä.

Toiseksi Jeesus haluaa sanoa, että enkelit puolustavat lapsia. Vanha lastenlaulu kertoo, että  ihana, siis hyvä enkeli pitää maan korvessa kulkevaa lasta kädestä kiinni ja kulkee hänen vierellään.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että suojelija on suojeltavan vieressä, lähellä ja rinnalla. Ja niinhän se on, että rinnalla kulkijoita me kaikki tarvitsemme. Miten moni lähimmäinen voikaan olla kuin enkeli, jos malttaa kulkea toisen ihmisen vieressä, ei rikkiviisaasti hänen edellään, vaan juuri rinnalla.

Mutta evankeliumi kertoo myös toisen tavan, jolla enkeli voi lapsia ja meitä kaikkia suojella. ”Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Enkelit siis tekevät työtään taivaassa. Mitä ihmettä he voivat taivaassa tehdä?

Ihmistä voi suojella ja puolustaa myös siten, että puhuu hänestä hyvää toisille ihmisille. Olen viime päivinä saanut kirjeitä, joissa minua pyydetään puhumaan viranomaisille maahanmuuttajien puolesta. Kun asianajaja menee oikeusistuimeen puolustamaan syytettyä, silloin hän puhuu ja toimii toisen ihmisten puolesta ja edistää hänen asiaansa.

Kun enkeli katselee taivaassa Jumalan kasvoja, hän rukoilee siellä meidän puolestamme. Enkeli ei siis suojele meitä vain meidän rinnallamme, vaan hänen puolustaa meitä myös Jumalan edessä. Enkeli ei siis ole vain lapsenvahti, vaan hän on lapsiasiamies, meidän asianajajamme.

Uskontunnustuksessa puhutaan siitä, että Kristus on astunut taivaaseen ja istuu Isän oikealla puolella. Kristus on taivaassa, jotta hän voi rukoilla meidän puolestamme ja puolustaa meitä Kaikkivaltiaan rinnalla. Samalla tavalla enkelit puhuvat meidän puolestamme Jumalalle ja rukoilevat meidän hyväksemme.

Kolmanneksi enkelit suojelevat meitä aina. Jeesus sanoo, että lasten enkelit ”saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja”, siis ”joka hetki”.

Ihminen ei jaksa tehdä mitään aina eli ”joka hetki”. Ihminen väsyy, siksi meille on työaika ja loma-aika. Ihminen joutuu nukkumaan ja lepäämään. Mistään ihmisen työstä ei voida sanoa, että hän tekee sitä ”joka hetki”.

Olette varmasti huomanneet, miten usein eroamme tapaamastamme ihmisestä ja sanomme: ”tavataan sitten joskus”, ”soita sitten joskus”.

”Joka hetki” on jumalallinen ajanmääre, ihmisen ajanmääre on ”joskus”. ”Joskus” on suorituksen ajanmääre, mutta ”joka hetki” on armon ajanmääre. Ihmisen aika loppuu, mutta Jumalan aika ja armo ei lopu milloinkaan. Vanha virsikin sanoo: ”Kaikki loppuu aikanaan, armonsa ei milloinkaan.”

Meidän enkelimme eivät siis nuku, he eivät unohda eivätkä he väsy. Ihmisen usko loppuu, mutta ”joka hetki” pysyy Jumalan armo.

Jumalan kasvojen katseleminen on iankaikkisen autuuden vertauskuva. Meidän enkelimme  katselevat Jumalan kasvoja jo etukäteen. Me elämme vielä täällä maan päällä, mutta jo nyt – jopa ennen kuin sitä itse tiedämme – meidän omat lastenvahtimme ja lapsiasiamiehemme katselevat meidän puolestamme Jumalan kasvoja.

Mikkelinpäivä siis sanoo meille kolme asiaa: sinulla on enkeli, sinun enkelisi puolustaa sinua ja hän puolustaa sinua aina. Vaikka tällaisesta enkelistä ei ehkä olekaan lehtien uutiseksi, enkeli voi silti olla elämän suuri asia, sillä hän vie sinut Jumalan luo. Eikö olisi hyvä kulkea enkelin seurassa?

2021-03-05T11:30:09+00:00lokakuu 5th, 2003|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|