Saarna Helsingin tuomiokirkossa 29.9.2007
Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas. Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään ja sanoi: ”Minä olen Herra, isäsi Abrahamin Jumala ja Iisakin Jumala… Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin, ja tuon sinut takaisin tähän maahan. Minä en hylkää sinua, vaan täytän sen, minkä nyt olen sinulle luvannut.” Jaakob heräsi unestaan ja sanoi: ”Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä tiennyt sitä.” (1. Moos. 28:12-16)
Rakkaat kirkkovieraat, rakas Tuomo ja Tuomon ystävät
Huomisen Mikkelinpäivän lukukappale Vanhasta testamentista kertoo Jaakobin unesta ja enkeleistä, jotka kulkivat tikapuilla. ”Yöllä Jaakob näki unessa portaat, jotka ulottuivat maasta taivaaseen, ja Jumalan enkelit kulkivat niitä ylös ja alas.”
Gregorius Suuri sanoo ”synodaalikirjassaan” (Liber regulae pastoralis), että enkelit ovat saarnaajia ja pappeja. Tikapuita ylös noustessaan he vievät ihmisten rukouksia ylös Jumalan luo. Ylöspäin kulkiessaan he palvelevat ja kunnioittavat kaikkivaltiasta Jumalaa. Portaita alas laskeutuessaan he palvelevat maan päällä eläviä ihmisiä Jumalan sanalla ja armolla.
Lutherin mielestä tällainen selitys saattoi opettaa papeille paljon. ”Saarnaajan tulee ensin kulkea ylös ja rukoilla voidakseen saada Jumalalta sanan ja evankeliumin. Hänen täytyy siis opiskella, oppia, lukea ja mietiskellä. Sitten hän voi kulkea alas ja opettaa muita. Papilla on kaksi velvollisuutta: kääntyä rukouksessa Jumalan puoleen ja kääntyä evankeliumin kanssa ihmisten puoleen.” (WA 43)
Lutherille rukous oli myös opiskelemista, oppimista, lukemista ja mietiskelyä. Hengellinen hiljentyminen ja tarkka tieteellinen työ kulkevat käsi kädessä. Tässä kirkossa on tänä iltana monia, jotka ovat aistineet sen, miten Tuomo Mannermaa on noussut tikapuita ylös, rukoillut, opiskellut, oppinut, lukenut ja mietiskellyt. Kun hän sitten on tullut tikapuita alas opettaakseen muita, hän vielä silloinkin mietiskellyt, laskeutunut hitaasti, portailla viivytellen, jatkuvasti lukemaansa meditoiden. Opin ja evankeliumin kanssa hän on kääntynyt oppilaittensa puoleen.
* * *
Enkelien tikapuut eivät kuitenkaan ole vain kuvaus papista tai professorista. Gregorius ja Luther antoivat kyllä oppilailleen ohjeita. Mutta enkelit ja tikapuut sanovat vielä jotakin muuta.
Jaakobin unessa on merkillistä, että enkelien jälkeen hän näkee itsensä Jumalan: ”Sitten hän näki, että Herra seisoi hänen vieressään…”
Hepreankielestä on vaikeaa päätellä, missä Jumala oikein seisoi, kun Jaakob unessaan näki hänet. Monet vanhat raamatunkäännökset sanovat, että Jumala seisoi tikapuiden yläpäässä, niin sanoi myös ensimmäinen suomalainen koko Raamattu. Useat uudet käännökset kertovat, että Jumala seisoi Jaakobin vieressä.
On oikeastaan hyvä, että emme ole Jumalan seisomapaikasta aivan varmoja. Unessahan usein paikka ja aika menettävät merkityksen. Tätä tärkeämpää on, että Jaakob unessa näki Jumalan ja näki taivaaseen asti. Enkelien kulku ylös ja alas tarkoitti, ettei taivas ollut suljettu.
Millaisen viestin Jaakob taivaasta sai? Mitä Jumala sanoi hänelle? ”Minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, minne ikinä menetkin… Minä en hylkää sinua.”
Enkelien kulku ylös ja alas kuvaa sitä, että taivas on avoinna. Enkelit ovat ”Jumalan enkeleitä” ja he aivan kuin valmistelevat sitä, miten Jaakobin luo tulee koko taivaan Jumala, joka on aivan hänen vierellään, joka varjelee häntä ja joka ei ikinä hylkää häntä. Väkevä evankeliumi unessa olevalle miehelle, ja väkevä evankeliumi myös meille.
Vaikka oli kyse unesta, Jaakob saattoikin heti herättyään tajuta, miten suuria hän oli nähnyt. ”Jaakob heräsi unestaan ja sanoi: ’Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä tiennyt sitä.'”
* * *
Kristittyinä me olemme oikeastaan onnellisemmassa asemassa kuin unia nähnyt vanhan liiton Jaakob. Monta sataa vuotta Jaakobin jälkeen juutalaisen kansan keskeltä nimittäin nousee uusi raamatunselittäjä, joka osaa tulkita Jaakobin tikapuita pidemmälle ja selkeämmin.
Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuu Jaakobin unen tavoin enkeleistä lähes samoin sanoin. Jeesus lupaa opetuslapsilleen: ”Totisesti, totisesti: te saatte nähdä taivaan avoinna, ja te näette Jumalan enkelien kulkevan ylös ja alas siinä, missä Ihmisen Poika on.” (Joh. 1:51)
Jaakob näki enkelien kulkevan ylös ja alas, hän näki taivaaseen ja hän näki Jumalan. Mutta Jeesus menee vielä pidemmälle ja lupaa näyttää myös sen paikan, missä taivas on avoinna. ”Siinä, missä Ihmisen Poika on”, siellä on taivas auki.
Kreikankielinen alkuteksti ja vanhat raamatunkäännökset sanovat oikeastaan vielä enemmän. Agricolan mukaan Jeesus lupaa: ”Testedes pite teiden näkemen Taiuan aukian / Ja Jumalan Engelit ylesastuuaiset ia alasastuuaiset Inhimisen Poian päle.”
Kun Jaakobin unessa ei sanottu mihin enkelit laskeutuivat, niin Johanneksen mukaan Jumalan enkelit ”nousevat ylös ja laskeutuvat alas Ihmisen Pojan päälle”.
Enkelien nouseminen ja laskeutuminen Ihmisen Pojan ”päälle” merkitsee, että taivas ja Jumala ovat Ihmisen Pojassa eli Kristuksessa. Jeesus ei siis vain kerro, missä paikassa taivas on, vaan hän sanoo enemmän. Jeesus puhuu itsestään. Hän itse on taivas. Jumalan enkelit ja Jumala ovat Kristuksessa.
Taivas on auki, koska Kristus on yhtä aikaa ihminen ja Jumala, yhtä aikaa maan alimpiin paikkoihin, tuonelaan asti laskeutunut ja silti taivaaseen noussut, taivaan ja maan Herra. Kristus on yhtä aikaa meitä lähellä, meidän kaltaisemme ja meissä – ja kuitenkin hän on Jumala ja Jumalan luona, siellä, missä ei ole mitään itkua eikä yhtään kyyneltä.
Meidän omat pelkomme ja ahdistuksemme voivat olla niin ankaria, että taivas näyttää olevan suljettu kuin ”rautaisella ja teräksisellä pilvikannella” (Luther). Mutta Jeesuksen lupaus puhuu toista. Siellä, missä hän on läsnä, siellä on taivas auki, sepposen selällään eikä mikään estä enkeleitä viemästä meidän murheitamme Jumalalle eikä mikään estä enkeleitä tuomasta Jumalaa ja hänen rakkauttaan meidän sydämiimme. Luther sanoo: ”Me näemme taivaan avoinna, se tarkoittaa, että me olemme taivaassa.”