Piispa Teemu Laajasalon saarna pyhiinvaellusmessussa Helsingin Mustasaaressa 12.6.2022

Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”
Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”
”Miten tämä kaikki on mahdollista?” Nikodemos kysyi.
Jeesus vastasi:
”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?
Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.”

Joh. 3:1–15 

Rakkaat kristityt täällä Mustasaaressa, hyvät pyhiinvaeltajat keskellä Helsinkiä,

tämä päivä juhlistaa paitsi Mustasaaren pyhiinvaelluspolkua myös Pyhän Kolminaisuuden päivää. Päivän aiheena on kirkkovuosikalenterissa Salattu Jumala. Kirkkokäsikirja opettaa meille tästä pyhäpäivästä: Tiedon tehtävä on eritellä, uskon tehtävä on hämmästellä. Tiedon tehtävä on eritellä, uskon tehtävä on hämmästellä.

Kesäisessä luonnossa tunnistaa erittelyn ja hämmästelyn eron. Upeana kesäpäivänä täällä kauniissa Mustasaaressa meillä riittää paljon hämmästeltävää. Istuessamme tuossa meren ääressä laiturilla tai kulkiessamme näitä monia metsäpolkuja olemme osana luontoa, katselemme ympärillemme ja hämmästelemme sen kauneutta, rauhoittavuutta ja jylhyyttä. Toisaalta tuon hämmästelyn keskellä, sen aikana, me voimme samalla tunnistaa kasveja tai lintuja, me voimme eritellä katseemme ja kokemuksemme kohdetta. Luonnon merkitys ei typisty sen hämmästelemiseen, vaan meillä on myös mahdollisuus olla suhteessa luontoon erittelemällä sitä.

Voimme siis tuntea luonnon rauhoittavana hiljaisuutena, vihmovana sateena tai jylhinä maisemina. Ja yhtä lailla voimme tuntea luonnon eri lajeina, eri historiallisina kerrostumina sekä eläin-, kasvi-, ilmasto- ja ympäristöoppien sanojen kautta.

Olisiko niin, että myös Jumalan tuntemisen tasoja onkin kaksi? Olisiko tuon Kolminaisuuden päivän Salatun Jumalan tunteminen mahdollista kahdella tavalla.

Ensin on opillinen tunteminen. Sen tunteminen, miksi lapsia kastetaan tai miksi vietetään ehtoollista. Jumalan tuntemisen taso katekismus- tai uskontunnustusmuodossa. Sen tunteminen, millainen Jumala on ja mitä Hän on ihmisen hyväksi tehnyt.

Mutta on myös toinen Jumalan tuntemisen taso – sen tunteminen, miltä Jumala tuntuu. Siis miltä Jumala tuntuu silloin, kun hädän tai pelon hetkellä pyytää apua ja jotenkin ihmeellisesti tuntee tulleensa kuulluksi? Onko niin, että juuri tästä syystä nekin, jotka eivät tunne opillista selittämistä helpoksi, saattavat tuntea voimakkaastikin Jumalan läsnäolon kulkiessaan pyhiinvaelluspolkua luonnon keskellä?

Onko siksi myös niin, että ne teistä pyhiinvaeltajista, jotka ette koe kolminaisuusopin yksityiskohtia kiinnostavina, haluatte silti laulaa koko sydämestä tuttuja iloisia ja lohduttavia lauluja ja virsiä, tahdotte hiljentyä ja tahdotte rukoilla?

Salattu Jumala muistuttaa siitä, että Jumalaa lähestytään hämmennyksen ja kysymysten kautta. Mutta Salattu Jumala muistuttaa myös siitä, että Jumalan pitää olla mielikuviamme ja kielikuviamme isompi. Uskontunnustus tekee rajan ihmisen ja Jumalan välille.

Jumala, joka auttaa meitä hädässä ei voi olla omatekoinen Jumala, joka pystyy vaan siihen, minkä me omilla aivoillamme laskemme Hänen mahdollisuudekseen. Jumalan pitää olla Toinen, sellainen Toinen isolla t-kirjaimella kirjoitettuna, joka tuo turvallisuudentunnetta, jota itse emme voi itsellemme antaa. Toinen, joka voi tehdä ihmeitä, vaikka se meidän mielestämme on mahdotonta. Jumalan pitää saada olla meidän tuntemuksistamme ja arvioistamme riippumaton, Jumala joka voi pelastaa tämän maailman suruista ja kauhuista, vaikka meidän mielestämme pelastaminen ei mitenkään voi olla mahdollista.

Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu oman aikansa Teemulle, siis Nikodemukselle. Jeesus sanoo miehelle: ”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.” Meidän ymmärryksemme ja ajatuksemme Jumalasta hallitsee Jumalaa vielä vähemmän kuin voimme yrittää hallita tuulta. Voimme rakentaa tuulivoimaloita, tutkia ja eritellä. Silti tuuli kulkee, missä tahtoo. Voimme kuulla huminan, mutta tuuli on tahtojemme ja toiveidemme ulottumattomissa. Kaikkivaltias Jumala on erilaisia luonnonilmiötä suurempi, joten voimme käsittää, kuinka vähäistä ymmärryksemme on.

Voisi ajatella, että Jumala on ihmiselle täysin mahdoton kohdata. On pieni, maan tomua oleva ihminen ja sitten tämä avaruuksien äärettömyyksien Luoja, jonka ajatukset ovat korkealla ihmisen ajatuksien yläpuolella. Ihmisen ja Jumalan välillä oleva ero näyttäytyy kaiken ymmärryksen mahdollisuuden ulkopuolelle siirtyvältä.

Tämän päivän evankeliumi sen sijaan auttaa meitä ymmärtämään, että näin ei ole. Jeesus sanoo Nikodemukselle: ”Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.”

Evankeliumissa Jeesus tunnistaa, että ymmärryksemme taivaallisista asioista on heikkoa. Samalla Hän todistaa yhteydestä ihmisen ja Jumalan välillä. Sen yhteyden on tehnyt todeksi Kristus.

Kristinuskon kaikkein rajuin ihme on, että ihmisen ja Jumalan välille voi syntyä suhde. Jumalasta voi ihmiselle tulla se Toinen, joka muodostaa häneen suhteen. Ja jos tuo suhde on oikein rakennettu, se johtaa Johanneksen evankeliumin lupaamaan täydelliseen iloon.

Siinä, millainen on Kristuksen ja syntisen mahdoton liitto, on kaikkien iloisten kohtaamisten pohja ja perusta. Siinä Kristus ottaa syntisen ihmisen muodon, mutta pysyy Jumalana. Kristitty taas saa päälleen Kristuksen pyhyyden, mutta pysyy ihmisenä. Syntistä ei rakasteta siksi, että hän on kaunis tai siksi, että hän on pyhä. Vaan syntinen on kaunis ja pyhä siksi, että häntä rakastetaan.

Jeesuksen avulla syntyy ihmeellinen tilanne, jossa toteutuu yhteys ja erillisyys, samuus ja vieraus – siinä kohdataan toiseus niin, että yhteydessä säilyy erillisyys niin, että toinen saa pysyä toisena. Siinä ja sellaisessa yhteydessä ilo tulee täydelliseksi.

Tuntematon Jumala luo ihmiselle pyhyyden tunnetta ja jonkinlaisen kaipuun. Mutta se ei riitä. Salattu Jumala paljastaa itsensä ihmiskasvoisessa Jeesuksessa – Jeesuksessa, joka kutsuu murheellisia, surevia ja eri tavoin raskautettuja luokseen. Ja ottaa heitä syliinsä.

Päivän evankeliumi on lohduttava meille myös siksi, että siinä Jeesus vierellään oppinut Nikodemuskaan ei ymmärrä, mistä on kysymys. Hän kysyy ja jankkaa, miten tämä kaikki on mahdollista? Jeesus kestää kysymykset ja Hän haluaa ottaa viereensä myös jokaisen, joka esittää tässä ajassa Nikodemuksen kysymyksen. Jeesuksen sanat ovat lupaus eivätkä vaatimus.

Salattu Jumala paljastaa itsensä ihmisen elämän eläneessä Jeesuksessa, jonka kanssa sureva, epäilevä ja ihmettelevä ihminen voi tajuta, että Jumala itse tietää, miltä ihmisen elämä tuntuu. Siksi voimme luottaa siihen, että ihmiskasvoinen Kristus haluaa kutsua tässä ajassa kaikkia arkipäivien murheiden kanssa painivia ihmisiä luoksensa rakastettavaksi.

***

Kun tänään kuljemme luonnossa ja ihastelemme, hämmästelemme ja erittelemme kaikkea näkemäämme, voimme kiittää tästä kaikesta Luojaa. Hänen lahjoistaan ja rakkaudestaan meitä kohtaan. Samalla voimme myös muistaa tehtäväämme Luojan luoman luonnon kunnioittamiseen. Velvollisuuteemme viljellä ja varjella Hänen meille antamiaan lahjoja.

Joskus käy niin, että luonto muuttuu, yllättää tai turruttaa. Joskus käy niin, että viehätys vaimenee eikä metsä meitä rauhoitakaan. Joskus käy niin, että vahvimmatkin puunrungot sortuvat tai palavat. Tämän päivän evankeliumi muistuttaa meitä siitä, mikä on todellinen puurunko, johon voimme kiinnittyä ja luottaa ja joka ei koskaan voi maailman paineissa, yhteisön virheissä tai ihmisen synneissä voi murentua, sortua tai palaa. Se puunrunko on Kristus. Kristus itse. Salattu Jumala, joka ei sittenkään ole salattu. Salattu Jumala, joka näyttää kasvonsa ihmiselle niin hämmennyksen kuin erittelynkin kautta. Kristus itse. Jumalan taivaaseen asti kasvava ja sinne korotettu puunrunko. Siihen runkoon kiinnittykäämme. Tänä päivänä ja kaikkina tulevina päivinämme.

Aamen.