Puhe Mies 2001 -tapahtumassa Harwall-Areenalla 6.10.2001 klo 13.00
Hyvät herrat,
oletteko panneet merkille, miten eriarvoisesti suomen kielessä puhutellaan miehiä ja naisia. Naisia kutsutaan joko neideiksi tai rouviksi, miehiä taas herroiksi.
Naisten nimitykset ovat puolueettomia, pelkkiä siviilisäädyn kuvauksia. Neiti on naimaton nainen. Nimitys ei sano, onko neiti tavoiteltava vai kartettava. Rouva on puolison nimitys. Siihenkään ei sisälly mitään arvoväritystä, ei myönteistä eikä kielteistä.
Mutta ”herra” – se on paljon enemmän. Jos haluamme oikein kunnioittaa toista miestä, nimitämme häntä herraksi. Herra on isäntä talossaan, omistaja ja valtias. Tuntuu hyvältä, jossa matkoilla saa asua herroiksi. Herra on vallankäyttäjä, esimies tai arvohenkilö.
Kun hetken kuluttua Juhani Kaskeala puhuu, silloin puhuu suomalainen mies, mutta myös herra amiraali. Armeijan käyneet miehet tietävät, että sotilasarvoltaan ylempää on puhuteltava herraksi. Armeijan suurin herra on herra korpraali.
No niin, hyvät Areena-halliin kokoontuneet herrat. Millaista on olla herra?
Muistatte varmaan eduskunnan varapuhemies Mikko Pesälän muistelmakirjan ”Herrana on hyvä olla”. Koulutodistuksia Pesälän kädessä ei ollut, ei maittanut yhteiskoulu eikä kansanopisto ja jälkeenpäin mies tuntuu olleen siitä ylpeäkin.
Tunnuksena Pesälällä oli: ”parta sileäksi, brylcreemiä tukkaan ja baanalle”. Vaimo ja lapset jäivät kotiin kaipaamaan, kun mies asetteli solmion paikalleen, viimeisteli terävän jakauksen. Lähtijän sisikunnassa oli tunne kuin omistaisi Euroopan. Tunnuslause oli: ”Täällä sitä ollaan, sanoi Mooses Jumalalle.”
Suomalaisen miehen herraelämä ei ole helppoa. Yhtäältä haluaisimme olla isäntiä omassa elämässämme, haluaisimme säilyttää puhevaltamme, haluamme ainakin omissa ympyröissämme määrätä elämän kulusta, etenkin omasta elämästämme. Emme välttämättä halua olla Euroopan omistajia, mutta oman lähipirimme omistajia kuitenkin.
Muistatteko Väinö Linnan Tuntemattomasta sotamies Rahikaisen, sen joka Määtän ja Lehdon kanssa jäi kiinni keksilöiden ja marmelaatin luvattomasta lainaamisesta. Rahikainen oli parantumaton lähtemään puntikselle. Marskin päivän juhlahumussa hän sanoi vänrikki Koskelalle: ”Mie tästä lähen kylille. Mitä sie sanot, esmies?” Koskela tuijotti kauan aikaa Rahikaista ja sanoi sitten: ”Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistaan.”
Koskelan kuvauksen kaltaisia me varmaan kaikki haluaisimme olla. ”Mies menee ja mies tulee ja mies vastaa itse kulkemisistaan.” Tällaisena itsellisenä ja riippumattomana herrana olisi hyvä olla.
Mutta toisaalta suomalainen mies kammoaa herroja. Kauppaneuvos Paukun hyville herroille naurettiin. Televisioruudussa nähtiin rehellisen suomalaisen miehen irvikuvia. Sana herra ei aina olekaan arvostava ja kunnioittava, vaan se voi kuvata myös ilmiasunsa vastakohtaa. No, ne nyt ovat niitä herrojen puuhia ja kotkotuksia. Herraviha istuu meissä tiukassa. Jos joku yrittää olla herraa, porukka pudottaa hänet pian maan tasalle.
Suomalainen mies arvostaa toista miestä tekojen mukaan, ei pelkän aseman perusteella. Luutnantti Lammio oli herra luutnantti, mutta alaistensa halveksima. Toista oli Koskela, Ville Vaitelias, vaatimaton, mutta luja. Pöyhkeilemään pyrkivälle herralle suomalainen mies muistuttaa: Herra se on herrallakin.
Herra se on herrallakin, eikö ole sattuva sanonta. Ei ole niin suurta herraa, ettei olisi vielä korkeampi herra. Miehen mitta on se, tunnustaako hän, että on joku minua vielä korkeampi. Sellainen mies, joka kuvittelee olevansa maailman napa, ei ansaitse muiden kunnioitusta. Eikä sellainen mies edes tunne oikein omaa asemaansa.
Oikean miehen mittapuu on nöyryys. Paasikivi oli herra, mutta puhui Korkeimmasta. Korkein isänmaata siunatkoon.
Tämän päivän aihe on: Miestä väkevämpi. On olemassa Joku, joka on miestä vahvempi. Jokaisella suomalaisella herralla on Herra. Taivaan Herran edessä jokainen maallinen herra joutuu notkistamaan polvensa. Jokainen maallinen herra joutuu ennemmin tai myöhemmin myöntämään, etten ole pystynyt olemaan oman elämäni herra. Miehen tragiikka on siinä, että olisi mielellään oma herransa, mutta ei kuitenkin ole osannut. Elämä on koulinut. Jumala on koulinut.
Onneksi meillä on kuitenkin sellainen Taivaan Herra, joka ei ole vain meitä väkevämpi, vaan myös monin verroin armeliaampi. Jumala on kyllä kaikkivaltias ja sellaisena jokaisen tavallisen herran Herra. Mutta se on tässä Taivaan Herrassa erikoista, että hän luopui herruudestaan, tuli meidän kaltaiseksemme ja lupasi rakastaa meitä.
”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli. Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:5-8)
Tällainen taivaallinen Herra meillä on. Hän on luopunut omasta herruudestaan tullakseen meidän Vapahtajaksemme. Hänen seurassaan meidän ei enää tarvitse leikkiä herraa, vaan saamme olla oma itsemme. Emmekö mekin siis luopuisi turhista herruuksista ja olisi vain miehiä miesten rinnalla.
Eero Huovinen