HILJAINEN HETKI

HILJAINEN HETKI

Kirjoitus Ilta-Sanomissa 2.11.2018

Kuoppalan Eränkävijät kokoontuivat elokuussa vuosikokoukseen. Paikalla oli parikymmentä metsästäjää Keski-Suomesta, Pylkönmäeltä, pylkkösiä niin kuin siellä päin tavataan sanoa.

Ennen asioiden käsittelyä puheenjohtaja komensi väen ylös ja kehotti hiljaiseen hetkeen. Yksi jäsenistä oli siirtynyt ajasta iankaikkisuuteen. Ohjeen mukaan me kaikki miehet ja yksi nainen seisoimme minuutin verran vaitonaisina, päät vähän alaspäin kumartuneina.

Näinhän me suomalaiset tapaamme tehdä. Poisnukkunutta muistellaan hiljaa, häntä kaivataan ja kunnioitetaan ääneti. Sanaton hetki on jo sellaisenaan puhutteleva.

Minäkin olin tuossa hetkessä hiljaa. Ei ole helppoa löytää muistosanoja tai toivotusta, saati rukousta. Kuolema mykistää.

***

Olisiko sellaisia sanoja, jotka eivät vaadi lausujalta liikaa, mutta jotka kuitenkin kertoisivat siitä, mitä sydämessä on? Olisiko sellaisia sanoja, jotka yhdistäisivät jälkeenjääneiden tuntoja?

Erkki Liikasella, nyt jo eläkkeellä olevalla Suomen Pankin pääjohtajalla, voi olla neuvo. Mauno Koiviston kuoleman jälkeen Liikanen päätti muistelunsa kolmeen kirjaimeen: R.I.P.

Olisiko Liikanenkin ollut vähän ujo? Pelkkä lyhenne.

Kolme kirjainta R.I.P. ovat vähemmän kuin lyhenteen takana oleva latinan kielen ajatus: requiescat in pace, levätköön rauhassa. Sitähän Liikanenkin lienee tarkoittanut, vaikka suomalaiseen tapaan vähän jarrutteli.

Levätköön rauhassa on ilmaisu, joka jättää avoimeksi sen, kuka huolehtii, että tuleva lepo on totta.  Juutalaiset ja varhaiset kristityt tapasivat käyttää passiivimuotoa silloin kun uskottiin, että Jumala pitää asiasta huolen.

Englantilaisetkin käyttävät samoja kirjaimia, R.I.P., mutta lausuvat ne vähän toisin; rest in peace, lepää rauhassa. Sanat sanotaan vainajalle, lepää sinä rauhassa.

***

Kuoleman ja surun edessä pidättyvyys on paikallaan. Niukkuus riittää. Less is more, vähemmän on enemmän.

Sopisiko hiljaisen hetken tulkiksi tämä: levätköön rauhassa tai sitten pelkästään R.I.P. Jos joku rohkenee sanoa vähän enemmän, niin perinteiden varastosta löytyy vanha rukous, sekin aika lyhyt:

Herra, anna hänelle iankaikkinen lepo, ikuinen valosi loistakoon hänelle, alun perin latinaksi lausuttuna Domine, requiem aeternam dona ei et lux perpetua luceat ei.

***

Elämän kamppailujen keskellä itsekukin saattaa toivoa, että edessä on lepo. Kuoleman pimeyden keskeltä hamuamme kohti valoa.

Jumala lupaa tämän ajallisen elämän jälkeen levon ja valon, pysyvän ja kestävän, iankaikkisen. Hän, elämän ja kuoleman Herra, on läsnä jo nyt ja sitten viimeisellä hetkellä.

Pyhäinpäivänä sopii muistaa, että edessä on rauha ja lepo ja valo.

Hyviä pyhiä.

***

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Helsingin piispa

2019-04-12T15:04:40+00:00marraskuu 2nd, 2018|Eero Huovisen saarnat ja puheenvuorot|