Päivämäärät kantavat mukanaan merkityksiä. Joskus päivät ovat kansallisesti ja toisinaan henkilökohtaisesti merkityksellisiä.
Tänä vuonna maaliskuun ensimmäinen päivä täyttää molemmat merkitystasot. Suomessa astuu voimaan laki, joka sallii avioliiton samaa sukupuolta oleville.
Pidämme tätä yhteiskunnallista muutosta myönteisenä. Yhteiskunnan tehtävä on säätää lakeja, jotka kohtelevat kansalaisia yhdenvertaisesti. Samaa sukupuolta olevien avioliitot eivät ole uhka heteroperheille eivätkä myöskään kirkolle.
Olemme ohjeistaneet omissa hiippakunnissamme papistoa siten, että he pyydettäessä ja halutessaan osallistuisivat samaa sukupuolta olevien parien hääiloon. Maistraatissa solmitun avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen avioliitoksi muuttamisen jälkeen pappi voi kirkon edustajana rukoilla Jumalan siunausta avioparille kirkossa, hääjuhlassa tai heidän kodissaan.
Kirkon rukousperinne, musiikki ja symbolit tarjoavat monia mahdollisuuksia kauniin ja mieleenpainuvan tilaisuuden toteuttamiseen. Luotamme siihen, että papistollamme on luovuutta, tilannetajua ja herkkyyttä tähän.
Kirkkomme lainsäädäntö ei sen sijaan tällä hetkellä mahdollista sitä, että pappi voisi vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta olevan parin. Tässä me poikkeamme muista pohjoismaisista luterilaisista kirkoista.
Toivomme kärsivällisyyttä niiltä, jotka kokevat kirkon kannan epäoikeudenmukaiseksi, kuten myös papeilta, jotka haluaisivat vihkiä jo nyt. Toisten ihmisten juhlapäivää ei pidä hämmentää kirkkopoliittisella irtiotolla.
Luterilaisen kirkon avioliittokäsitysten ja -käytäntöjen mahdollinen muuttamisen täytyy toteutua kirkon oman päätöksenteon kautta. Yhdessä sovittu päätöksentekoprosessi on demokratian ehto.
Pidämme tärkeänä, että myös sateenkaariperheiden lapset ja heidän muut läheisensä saavat tuntea iloa, helpotusta ja kiitollisuutta avioliittolain muuttumisesta.
Kirkko ja kristilliset liikkeet ovat aiheuttaneet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille syviä haavoja ja traumoja. Häpeään ja vaikenemiseen pakottaminen on ollut julmaa.
Viimeistään nyt kirkoissa tulisi havahtua siihen, että seksuaalivähemmistöt eivät ole ulkopuolisia. He ovat kirkossamme läsnä ja kantavat siitä monin tavoin vastuuta. Iloitsemme siitä, että luterilaisen kirkon työntekijöillä ja luottamushenkilöillä on mahdollisuus solmia yhteiskunnan mahdollistama avioliitto samaa sukupuolta olevan kumppaninsa kanssa.
Tiedämme toki, että kirkkomme piispat ja muutkin päättäjät ovat erimielisiä avioliittolain muutoksen merkityksestä. Keskustelun on jatkuttava avoimena, ja toivottavasti asianosaisetkin osallistuvat siihen.
Toivomme, että kirkon sisäinen keskustelu löytää kunnioittavan, toistemme erilaisesta ajattelusta kiinnostuneen sävyn.
Keskusteluihin nousee usein onneton vastakkainasettelu Raamatun ja lähimmäisenrakkauden välille. Joillekin Raamatun arvovallan ja luotettavuuden tae on homoseksuaalisuuden tiukka torjunta. Toisille Raamattu viittaa ihmisten samanarvoisuuteen, josta Jumalan luomistyö sekä Jeesuksen puheet ja teot kertovat.
Asetelma ei ole uusi. Vastaavalla tavalla on aikoinaan kiistelty orjuudesta, naisen ja miehen tasa-arvosta ja yhteiskunnan demokratisoitumisesta. Kirkon opetus perheestä, seksuaalisuudesta ja avioliitosta on muuttunut vuosisatojen aikana. Ehkäisy, eronneiden vihkiminen, avioesteiden purkaminen sairaiden tai vammaisten osalta ovat saaneet uudet sävyt ja käytännöt.
Raamattua ja ihmisten kaipuuta rakkaudelliseen vuorovaikutukseen ei pidä asettaa toisiaan vastaan. Raamatun monisävyisillä rakkauskertomuksilla on annettavaa ajankohtaiseen keskusteluumme. Tämä edellyttää eläytymistä kanssaihmisten kokemuksiin ja valmiutta soveltaa ajankohtaista tietoa seksuaalisuuden synnystä ja kehityksestä.
Avioliiton päämäärä on antaa avioparille keskinäiseen luottamukseen perustuva turva. Tällä argumentilla kirkko on perinteisesti suositellut avioliittoa parisuhteessa eläville. Kun yhä useampi samaa sukupuolta oleva pari haluaa sitoutua toisiinsa solmimalla avioliiton, olisi johdonmukaista iloita siitä.
Irja Askola ja Björn Vikström
Askola on Helsingin ja Vikström Porvoon hiippakunnan piispa.