Piispa Teemu Laajasalon saarna 5.5.2019 Helsingin tuomiokirkossa, pappisvihkimysmessussa
Joh. 10: 11-16
Jeesus sanoo:
”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”
Rakkaat seurakuntalaiset, hyvät juhlapäivän kirkkovieraat,
kun jossain Afrikan maassa syttyy sota ja ristiriidat kehittyvät väkivallaksi, joutuvat kansainväliset avustusjärjestöt vaikean valinnan eteen. Yhteiskunnalliset levottomuudet tuovat mukanaan nälkää, tauteja, ruumiita ja raunioita – apua tarvittaisiin siis entistä kipeämmin. Toisaalta avustusjärjestöillä on erilaisia velvollisuuksia omia työntekijöitään kohtaan. Heidän turvallisuudestaan on huolehdittava. Vaaran uhatessa toimintaa ensin supistetaan ja sitten siirretään turvallisemmalle alueelle. Mutta kun tilanne käy sietämättömäksi, on avustusjärjestöjen lopulta vetäydyttävä kokonaan paikalta.
Olen kuullut useammasta surullisesta tilanteesta, jossa tällä tavalla on jouduttu toimimaan. Se on täysin ymmärrettävää. Erityisesti minua puhutteli kuitenkin yhden hyvin kokeneen avustusjärjestön työntekijän tieto siitä, että tällaisissakin äärimmäisissä tilanteissa on paikallinen pappi päättänyt usein pysyä konfliktin keskellä. Pappi, jolla olisi ollut mahdollisuus paeta, on jäänyt seurakuntansa tueksi synkimmällä mahdollisella hetkellä. Pappi on riskeerannut oman henkensä auttaakseen muita.
*
Tänään Helsingin hiippakunta saa yhdeksän uutta pappia. Antti, Elina, Essi, Ilari, Izaak, Miikka, Sami, Sari ja Simo – teidät vihitään Kristuksen kirkon erityiseen virkaan. Teidät vihitään evankeliumin julistamisen ja sakramenttien jakamisen virkaan. Tässä salissa on paljon teidän läheisiänne: vanhempia, puolisoita, lapsia, ystäviä ja sukulaisia. He ehkä miettivät nyt, mihin tämä meille niin tärkeä ihminen on oikein ryhtymässä, mitä hänestä nyt tulee.
Lyhyt vastaus, hyvät ystävät, on tämä: Teistä tulee paimenia. Päivän evankeliumissa hyvän paimenen vastakohdaksi esitetään palkkarenki. Tai kuten Luther tulkitsi: vuokrapaimen. Ennen kuin perheenjäsenenne alkavat liikehtiä penkissä levottomina, on kuitenkin syytä todeta, että eräässä mielessä papit tämän päivän Suomessa ovat myös palkkarenkejä. Papin virassa toimimisesta saa palkkaa, olkaa huoleti.
On kuitenkin aivan oleellista ymmärtää, että pappeudessa on kyse aina enemmästä. Luther kirjoittaa Isossa Katekismuksessa varsin tylysti:
”Vähäisiä eivät ole ne syyt, joiden vuoksi voimaperäisesti opetamme katekismusta ja pyydämme hartaasti muita tekemään samoin. On nimittäin valittaen todettava, että monet saarnaajat ja papit ovat virkaansa ja tätä oppia halveksien siinä asiassa varsin velttoja. Jotkut ovat sitä suuren oppineisuutensa, jotkut taasen pelkän laiskuuden ja leipähuolien vuoksi. He suhtautuvat tehtäviinsä kuin olisivat leipäpappeja ja -saarnaajia eikä heidän kuuluisi mitään muuta tehdäkään kuin nauttia etuja läpi elämänsä.”
Pappeus ei ole vain keino huolehtia henkilökohtaisesta elämästä ja riittävästä toimeentulosta. Papin virka, jota tehdään, ja pappisvirka, johon vihitään, eivät ole sama asia. Pappi on pappi silloinkin kun hän ei ole työsuhteessa, josta saisi rahallista palkkaa.
Pappeus tulee viemään teidät hyvin monenlaisiin tilanteisiin. Pappi on mukana ihmisten iloissa ja suruissa tavalla, johon mikään muu ammatti ei anna mahdollisuuksia. Pappi saa valella kastevettä vastasyntyneen pehmeälle päälaelle. Pappi saa todistaa aivan lähietäisyydeltä toisilleen sitoutuneiden rakastavaisten suudelmaa. Pappi saa jakaa työttömyyden, lapsettomuuden tai urastressin aiheuttamaa ahdistusta. Pappi saa seistä arkun äärellä lukemassa psalmia paimenesta, joka vie vihreille niityille ja johtaa vetten ääreen. Pappi saa jakaa Kristuksen ruumiin. Pappi saa tarjota juotavaa kuolemattomuuden lähteestä.
Jeesuksen vertauksessa ratkaiseva ero hyvän paimenen ja palkkarengin välillä on sitoutumisen asteessa. Vuokrapaimen hoitaa kyllä hommansa tiettyyn pisteeseen asti. Tiukan paikan tullen hän kuitenkin luikkii pois paikalta. Hän ei ole valmis panemaan henkeään alttiiksi lampaiden puolesta. Hän ei välitä lampaista tarpeeksi.
Jeesus viittaa puheella Hyvästä Paimenesta ensisijassa itseensä. Kuten päivän toisessa lukukappaleessa sanotaan: ”Itse, omassa ruumiissaan, hän ’kantoi meidän syntimme’ ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle.” On kuitenkin selvää, että Hyvä Paimen on myös esikuva Jeesuksen seuraajille. Todetaanhan samassa kohdassa myös, että ”Kristus kärsi teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.”
Ja tänä juhlapäivänä, hyvät ystävät, teidät vihitään seuraamaan Hyvän Paimenen esimerkkiä aivan erityisellä tavalla.
*
Kuten alussa kertomani kriisialueiden esimerkit todistavat, pappi on sitoutunut siihen yhteisöön ja aikaan, jossa hän elää. Tämän päivän Suomessa meidän ei onneksi tarvitse miettiä, pakenisimmeko sisällissotaa vai emme. Mutta olemme mekin haastettuna, hyvin toisilla tavoilla tosin.
Siksi on tärkeää miettiä, mikä on meidän versiomme pakoon lähtemisestä. Onko se sitä, että kritiikin yltyessä naureskelemme itsekin sosiaalisessa mediassa kirkolle ja kalastelemme helppoja irtopisteitä syvän kollegiaalisuuden kustannuksella? Onko se sitä, että väheksymme itsekin kristillisen uskon älyllistä oikeutusta tai vaikenemme vuosituhantisen perinteen kulttuurisista saavutuksista? Onko se sitä, että mukaudumme itsekin vaivihkaa yleiseen mielipiteeseen ja lakkaamme olemasta maan suolana?
Meidän on syytä kysyä, mikä on se paikka, jonne lampaat ovat tänä sumuisena ja synkkänä päivänä kaikonneet? Meidän on syytä kysyä, minne meidän olisi nyt mentävä etsimään eksyneitä – jos ei oman henkemme uhalla niin ainakin oman maineemme uhalla? Jos ihmiset ovat hajaantuneet perinteisestä kymppimessusta ostoskeskuksiin ja keskustelupalstoille, olisiko meidän syytä seurata perässä?
Vaikka pappi elää liturgisen mysteerin keskellä, on hän väistämättä myös yhteiskunnallinen toimija. Kun tarvitaan oikeudenmukaisuuden puolustamista, on papin syytä avata suunsa. Kun vaiennetut ja väheksytyt eivät saa ääntään kuuluviin, on papin syytä tarjota tila. Kun vastakkainasettelu ja viha uhkaavat leimahtaa roihuksi, on papin syytä muistuttaa sovinnon ja yhteydenrakentamisen sanomasta. Pappeus on osallistumista Jumalan valtakunnan työhön maailmassa, maailman pelastukseksi. Se on työtä, joka lähtee rukouksesta ja johtaa rukoukseen.
*
Hyvät papeiksi vihittävät. Koska pappeus on paitsi ihanaa, myös haastavaa, on teidän erityisen tärkeä muistaa yksi asia: myös te olette lampaita. Myös te olette lampaita, joiden edestä Hyvä Paimen on pannut henkensä alttiiksi. Myös te olette lampaita, joiden puolesta Hyvä Paimen on kohdannut Suden – siis synnin, kuoleman ja Perkeleen. Myös te olette rakkaita lampaita, jotka Hyvä Paimen tuntee nimeltä. Ja juuri teidät hän on nyt kutsunut aivan erityisellä tavalla seuraamaan itseään.
Te ette olisi tänään tässä, jos te ette olisi kuulleet Hyvän Paimenen ääntä. Kun te pian vastaatte alttarilla moniin kysymyksiin sanalla ”tahdon”, te ilmaisette halunne sitoutua Jumalan Sanaan, tunnustukseen, kirkon järjestykseen ja kirkon rakentamiseen. Te vastaatte Hyvän Paimenen kutsuun. Te ilmaisette halunne olla paimenia, jotka välittävät lampaista. Te ilmaisette halunne olla enemmän kuin palkkarenkiä tai vuokrapaimenia.
Mutta muistakaa, että alttarilla ei ole tänään ensisijaisesti kysymys siitä, mitä ihminen sanoo vaan siitä, mitä Jumala sanoo.
Alttarilla ei ole tänään ensisijaisesti kysymys siitä, mitä ihminen lupaa vaan siitä, mitä Jumala lupaa.
Alttarilla ei ole tänään ensisijaisesti kysymys siitä, mihin ihminen pystyy vaan siitä, mihin Jumala pystyy.
Ja näin Hän sanoo:
”Minä etsin itse lampaani ja pidän niistä huolen. Niin kuin paimen pitää huolta lampaistaan, kun ne ovat hajaantuneet hänen ympäriltään, niin minä huolehdin lampaistani ja haen ne turvaan kaikkialta, minne ne sumuisena ja synkkänä päivänä ovat kaikonneet.”
Näissä sanoissa on teille tehtävä.
Mutta ennen kaikkea näissä sanoissa on teille lupaus.
Aamen.