Saarna tuomiokirkossa 24.12.2003

Rakkaat tuomiokirkon jouluvieraat, haluan sydämestäni toivottaa teille kaikille rauhallista, iloista ja siunattua joulujuhlaa.

Eeva Ahtisaaren lukemassa jouluevankeliumissa on yksi kohta, joka jo joulun alla ja nyt aattona taas uudestaan vie minut mennessään. Luukas kirjoittaa näin: ”Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.”

Mitä merkitsee olla ”ihmeissään”. Mitä ihmetteleminen oikein on?

Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita. Lasten laulussakin sanotaan: ”Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.”

Ihmeet ja ihmeelliset asiat ovat sellaisia, jotka ylittävät ihmisen ymmärryksen. En tällä kertaa kuitenkaan ajattele luonnon ihmeitä, en tekniikan ihmeitä enkä ihmisen uusia keksintöjä, vaikka niissäkin riittää hämmästelemistä. Ajattelen nyt elämän ihmeitä ja Jumalan ihmeitä.

Elämän ihmeet ja Jumalan ihmeet eivät ole aina mieluisia ja kauniita. Elämä saattaa yhdessä päivässä johtaa meidät sellaisille rajoille, joita emme tunne tai jonne emme haluaisi mennä. Kuinkahan monessa perheessä tämän joulun suunnitelmat on täytynyt panna täysin uusiksi, kun elämän ihmeellinen kulku on yllättänyt. Elämän arvoitukset ovat usein ankaria yllätyksiä, jotka johdattavat meidät sairauksien, epäonnistumisten ja kuolemankin porteille. Ei ole ihmistä, joka ei olisi kohdannut ankaria ihmeitä ja ikäviä ihmeitä.

Ihmeellisintä elämässä on, että me ihmiset emme hallitse elämää. Ihminen tosin kuvittelee pystyvänsä pitämään kaikki langat käsissään. Nykyaikaisen ihmisen kiusaus on luulla, että hän tulee toimeen omassa varassaan ja omilla varoillaan, ilman ihmeitä ja Jumalaa. Kaikki tulee voida selittää järkiperäisesti, suunnitellen ja laskelmoiden.

Mutta jo elämän synty on ihme ja myös elämän katkelmallisuus on ihme, ihmisen käsityskyvyn ylittävä arvoitus. Miksi yksi sairastuu ja miksi toinen pysyy terveenä? Miksi minä väsyn ja naapuri jaksaa? Miksi yksi selviää, mutta toinen sortuu? Miksi Jumala pitää minusta huolen, mutta näyttää hylkäävän ystäväni?

Elämän ja Jumalan arvoituksilta ei kukaan säästy. Luukkaan evankeliumissakin ”kaikki” ihmettelevät. ”Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.” Emme tiedä, ketkä näihin ”kaikkiin” kuuluvat, mutta monet joutuivat ensimmäisenä jouluna ihmeellisten asioiden valtaan. Omalla tavallamme mekin kaikki joudumme lopulta kohtaamaan elämän arvoituksen ja Jumalan salatut aivoitukset. Kaikki me joudumme elämän ja Jumalan ihmeiden eteen, ellei muuten, niin tahtomattamme.

Mikä oli se ihme, jonka valtaamaksi kaikki paimenten sanojen kuulijat joutuivat? Varmaan oli niin, että Jeesus-lapsesta kuultu sanoma ylitti ihmisten käsityskyvyn. Oli tapahtunut jotain poikkeuksellista, outoa ja selittämätöntä. Sen vuoksi oltiin ihmeissään.

Ydin joulun ihmeessä ei kuitenkaan ole se, että tapahtuu jotakin yliluonnollista, jotakin arjen ja järjen rajat ylittävää. Ydin joulun ihmeessä on se, että Jumalan Poika on syntynyt meidän Vapahtajaksemme. Ydin joulun ihmeessä on, että se on iloinen ihme. Elämä ja Jumala eivät nimittäin lähetä meille vain ankaria ja ikäviä ihmeitä, vaan myös hyviä ja iloisia ihmeitä. Ja juuri tällainen iloinen ihme joulun ihme on, suurin kaikista Jumalan ihmeistä.

Joulun ihme on kyllä ihmisen ymmärryksen ylittävä ihme. On arvoituksellista ja vaikeasti selitettävää, että Kaikkivaltias Jumala syntyy pieneksi lapseksi ja maailman Vapahtajaksi. Miten on mahdollista, että Kaikkivaltias, Tutkimaton ja Ääretön Jumala tulee meidän vajavaisten ihmisten keskelle?

Perimmältään joulun ihme ei kuitenkaan ole vain arvoituksellinen ihme, vaan se on iloinen ihme. ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.”

Joulun iloinen ihme on siinä, että ankarien ja ikävien ihmeiden keskellä eläville ihmisille annetaan ilmoitus iloisesta ihmeestä. Ei ole sattuma, että joulukirkoissa luetaan Vanhan testamentin profeetta Jesajan sana: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.” (Jes. 9:1)

Tässä on joulun iloinen ihme: varjojen alla eläville ihmisille annetaan valo, vangituille annetaan vapaus, ahdistuneille armo.

Mihin tällainen ilon lupaus perustuu? Mikä se sellainen ilosanoma on, joka ei kuitenkaan poista meidän ahdistuksiamme, ei meidän kipujamme eikä sairauksiamme, vaikka kuinka hartaasti sitä toivoisimme? Onko joulun ihme vain pelkkiä sanoja, katteettomia lupauksia?

Ne paimenten sanat, jotka saivat ihmiset ihmeisiin, eivät olleet vain sanoja, eivät vain huulten liikettä. Vanhan raamatunkäännöksen mukaan paimenet puhuivat ”sanasta, joka oli tapahtunut”. Jotain todellista oli tapahtunut. Paimenet puhuivat tästä todellisuudesta, nimittäin persoonasta, syntyneestä Vapahtajasta. Tässä oli joulun iloisen ihmeen syy ja voima. ”Sana joka on tapahtunut” on itsessään niin voimakas, että se synnyttää ihmettelyä.

Joulun sanoma on siinä, että Jumala itse on tullut meidän keskellemme, meidän kaltaiseksemme, meidän rinnallemme, meidän sydämeemme. Jumala ei ole jäänyt kauaksi, vaan on tullut lähelle. Jumala ei jätä meitä yksin, vaan on meidän kanssamme.

Enkeli taivaan -virressä on kahdeksas säkeistö, joka on aina puhutellut minua. ”Ah Herrani, mun Jeesuksein, tee asunnokses sydämein. Mua älä hylkää tuskassa, vaan vahvista ain uskossa.” (VK 21:8)

Ihmettely herää myös Marian kätketyssä sydämessä. Englanninkielinen raamatunkäännös sanoo, että Maria ”aarteisti” (treasured), siis piti aarteenaan kaikkea, mikä oli tapahtunut. Latinankielinen sanoo, että Maria ”konservoi” eli säilöi kaiken sydämeensä.

Mitä Maria teki aarteella, jonka hän kätki sydämeensä? Agricolasta alkaen suomalaiset Raamatut sanovat: ”tutkisteli”. Luther sanoo, että Maria ”liikutti” tapahtunutta sydämessään. Latinankielinen sanoo, että Maria ”piti konferenssia” sydämessään. Vanha mietiskelyn ja ihmettelyn teonsana on ollut ruminare, suomeksi mutustella, märehtiä.

Marian mietiskely ei ollut yleistä itseensä syventymistä. Hänen ajatuksillaan oli selvä kohde. Maria kätki sydämeensä ”kaiken, mitä oli tapahtunut”, oikeastaan sen ”sanan, joka oli tapahtunut”. Tärkeämpää kuin mietiskely on se, mitä tutkistellaan. Marian mietteiden kohteena oli koko joulun ihme: Jumalan Pojan syntymä, enkelien sanat ja paimenien todistus. Sen vuoksi Maria ei vain hämmästellyt, vaan hän varmaan myös hiljaisesti iloitsi joulun ihmeestä.

Joulun iloinen ihme ei aina poista meidän elämämme varjoa, ei ainakaan sillä tavalla kuin me toivomme. Mutta siitä voimme olla varmoja, että Kristus-lapsi on kerran syntynyt koko maailman Vapahtajaksi ja että hän haluaa tulla meidän jokaisen sydämeen ja antaa meille rauhan, joulurauhan tänään ja rauhan myös tulevina päivinä.

Emmekö siis paimenten kanssa ihmettelisi ja kiittäisi tästä joulun ihmeestä?