Joulusaarna

Joulusaarna

Piispan saarna Tuomiokirkossa 24.12.2011

Mistä tunnistaa oikean joulun? Millainen on oikea joulu? Mitä kaikkea siihen tarvitaan? Tarvitaanko tulppaanit vai riittäkö pelkkä kynttilä? Kinkku vai kalkkuna? Rosolli vai mäti? Kuusentuoksua vai kelpaako muovinen?

Oikean joulun määrittelijöitä riittää.  Aina joku tietää, mikä väri, tuoksu tai tapa takaa joulutunnelman. Naistenlehti, sukujen perinteet tai oma alitajunta riittävät paineenluojiksi. Joulu on monimutkainen yhtälö.  Joko vaihtoehtoja on liikaa tai liian vähän. Joulu on sekoitus pelkoja ja unelmia, kaipuuta ja kauneutta, tekoja ja tunnetta.  Näissä kirkon penkeissä on tällä hetkellä läsnä kaikenlaista joulumuistoa ja monenmoista jouluhuolta, jouluiloa ja joulukammoa. Kaikelle sille on tila täällä.  Nyt, juuri nyt, saa kuunnella omia jouluajatuksiaan, omaa jouluhuokaustaan, katsella oman joulunsa mielenmaisemaa.  Ne kaikki saa tuoda tässä hetkessä Jumalan siunattaviksi. Täällä saa olla hetken kaksin omanlaistensa jouluajatustensa kanssa. Kukaan ei määrää, hoputa eikä hätistele.  Saa olla.

Ensimmäinen joulu ei ollut tyyni, soma eikä särötön.  Sen käänteisiin mahtuu kyyneleitä, kauhua, outojakin tilanteita.  Nuori nainen synnyttää likaisessa läävässä, kaukana naapurin naisten apu. Ensimmäistä kertaa isäksi tullut ihmettelee avuttomana vieressä. On väkivallan pelkoa. On yövuorossa raatavia ja myös merkkiä paremmasta tulevaisuudesta tähyäviä.

Tämän kaaoksen keskelle Jumala syntyy. Hän ei vaatinut puhtaaksi hinkattuja lattioita eikä silkein ja sametein sisustettuja holvisaleja. Hänelle riitti tavallinen, arjen ryvettämä tila.  Hänen äidikseen kelpasi kokematon, köyhä ja kouluja käymätön. Siksikö näin, että me muistaisimme, että Jumalalle kelvatakseen ei tarvitse suorittaa, osata eikä näytellä? Hänen lähellään saa olla omankokoisena ja omanlaisensa.  Häntä varten ei tarvitse siivota kotikomeroita eikä siistiä mielensä sopukoita – kaikki se, mikä tänä jouluna on totta ja nyt läsnä, mahtuu Jumalan lähelle. Hänelle saa joulunakin olla rehellinen.

Yön pimeyteen, elantonsa eteen raatavien miesten keskelle, ilmestyi enkeli: ”Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja”.  Siksikö ensin noille paimenille, täysin valmistautumattomille, että huomaisimme Vapahtajan saapuvan arkitodellisuutemme keskelle? Häntä ei tarvitse ostaa, houkutella tai hankkia.  Häneen ei tarvitse yltää äärimmilleen pinnistellen. Hän on jo paikalla, Vapahtajana.  Hänen viestinsä on ystävällinen, rauhoittava: ”Älkää pelätkö.” Hänen levollinen läsnäolonsa on.

Kaiken keskeneräisyyden, kaipuun ja käsittämättömän keskellä elää myös Jumala. Hän, joka ei karsastanut maailman mutaa, vaan halusi tulla lähelle ja olla läsnä. Vaatimatta, käskemättä, mittaamatta.  Pyhä voi piipahtaa sinne, missä sitä arasti toivotaan.  Jumalan hyvyys voi hipaista siellä, missä sitä ei edes osata kaivata.

Tämä tietoisuus tuo jouluun säikeen, jonka varassa voi iloita silloin, kun alkava jouluaatto kuplii jo innostuneena odotuksena.  Mutta se säie kantaa myös silloin, kun aattoillan lähestyessä tunnistaa itsessään levottomuuden ja iloa sumentavan huolen.

Joulun sanoma on sanoma vapautuksesta. Vapahtaja on syntynyt – älkää siis pelätkö.  Tuo viesti ei jäänyt vain Betlehemin kedolle, vaan se kuuluu myös helsinkiläisille joulunviettäjille.  Vapahtaja kulkee mukana kaipuussamme, poistaa häpeäämme, kuljettaa kohti näköaloja. Joulu on sanomaa siitä, että kaikenlainen riittää ja kelpaa Jumalalle. Joulusanoman voimallisuus ei ole jaksamisestamme kiinni.  Puolitiehen jääneille, keskeneräisille, häpeäänsä kätkeville tai muuten vaan huoliinsa lukittuneille on olemassa jouluarmo.  Se on valmiina, vaikka mikään muu ei olisi.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua. Jumalan lempeä todellisuus mahtuu niihin kaikkiin. Siksi saamme olla armollisia itsellemme ja toisillemme: tänä vuonna Jumala siunaa tällaisen jouluni.  Me saamme kietoa itsemme ja kaipuumme hyvän Jumalan siunauksen suojiin: sen Hän antaa meille joululahjaksi.

 

2021-03-10T16:53:17+00:00joulukuu 24th, 2011|Irja Askolan saarnat ja puheenvuorot|